Käsitys islamista

nykyaikana

Käsitys islamista läntisen maailman uhkaajana näyttää viime aikoina vahvistuneen. Marxilaisen ideologian romahdettua on eri puolilla Eurooppaa esiintynyt julkisuudessa arvioita, joiden mukaan seuraava taistelu maailman herruudesta käydään islamilaisen maailman ja kristillisen lännen, johon myös Venäjä voidaan laskea kuuluvaksi, välillä.

Suomalaisten suhtautuminen islamiin näyttää olevan kielteistä. Vuonna 1991 Kirkon tutkimuskeskuksen ja Suomen Gallupin tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuivat islamiin huomattavasti kielteisemmin kuin muihin uskontoihin. Se koki myönteiseksi vain 3% vastanneista ja kielteiseksi peräti 63%. Samansuuntaisia tuloksia on kylläkin saatu myös muualla Länsi-Euroopassa tehdyissä mielipidetutkimuksissa. Esimerkiksi Ranskassa vuonna 1989 suoritetussa tutkimuksessa kävi selville, että 57% vastanneista uskoi jonkin muslimimaan muodostavan suurimman uhan Ranskan turvallisuudelle.

http://anthysms.notlong.com

9

522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaulahuivifin

      Seuraava maailmansota käydään luonnonvaroista ja lähinnä vedestä, uskon minä. Mikäli joku suurista uskonnoista alkaa käyttämään väkivaltaa ja mikäli nämä väkivallanteot saatetaan kansojen tietoon koulutustason kasvaessa, ensimmäisen väkivallanteon tehnyt uskonto häviää. Väkivalta vie kaiken uskottavuuden uskonnolta. Jumala ei vihaa, sotaa ja rakkaudettomuutta arvosta ja hyväksy - ei ainakaa oikea Jumala. Ihmisen luoma Jumala tekee kaiken, mitä ihmiinenkin.

      • näkee selvästi

        "Mikäli joku suurista uskonnoista alkaa käyttämään väkivaltaa ja mikäli nämä väkivallanteot saatetaan kansojen tietoon koulutustason kasvaessa, ensimmäisen väkivallanteon tehnyt uskonto häviää."

        Viimeaikaisten tutkimusten mukaan korkeasti koulutetut suhtautuvat myönteisemmin maahanmuuttajiin (siis myös muslimeihin).

        Tutkimatta on jäänyt, onko korkeasti koulutetuilla seinänaapureinaan 10-lapsisia somaliperheitä, eli onko heillä käytännöllisesti katsoen mitään kosketuspintaa todelliseen elämään vai perustuvatko heidän mielipiteensä pelkästään kynään ja paperiin - toiveeseen saada halpaa työvoimaa.

        Ensimmäisen väkivallanteon?
        Ihan oikeasti, elätkö uutispimennossa?
        WTC, Bali, Lontoo, Beslan, Madrid, ...

        Voisiko olla niin ihmeellisesti, että jos koulutettu väestön osa lukeekin pelkästään Helsingin Sanomia, he eivät koskaan tule tietämään asioiden todellista tilaa?

        http://en.wikipedia.org/wiki/Islamist_terrorism

        Examples of attacks

        * 7 March 2006 - 2006 Varanasi bombings. An attack attributed to Lashkar-e-Toiba by Uttar Pradesh government officials, over 28 killed and over 100 injured, in a series of attacks in the Sankath Mochan Hanuman temple and Cantonment Railway Station in the Hindu holy city of Varanasi. Uttar Pradesh government officials.

        * 9 November 2005 - 2005 Amman bombings. Over 60 killed and 115 injured, in a series of coordinated suicide attacks on hotels in Amman, Jordan. Four attackers including a husband and wife team were involved.

        * 29 October 2005 - 29 October 2005 Delhi bombings. Over 60 killed and over 180 injured in a series of three attacks in crowded markets and a bus, just 2 days before the Diwali festival.

        * 23 July 2005 - Bomb attacks at Sharm el-Sheikh, an Egyptian resort city, at least 64 people killed.

        * 7 July 2005 - Multiple bombings in London Underground. 53 killed by four suicide bombers. Nearly 700 injured.

        * 4 February 2005 - Muslim militants attacked the Christian community in Demsa, Nigeria, killing 36 people, destroying property and displacing an additional 3000 people.

        * 3 September 2004 Approximately 344 civilians including 186 children, are massacred during the Beslan school hostage crisis by Chechen Islamist Terrorists or "Chechen Separatists".[2]

        * 11 March 2004 - Multiple bombings on trains near Madrid, Spain. 191 killed, 1460 injured. (alleged link to Al-Qaeda)

        * 16 May 2004- Casablanca Attacks - 4 simultaneous attacks in Casablanca killing 33 civilians (mostly Moroccans) carried by Salafaia Jihadia.

        * 12 October 2002 - Bombing in Bali nightclub. 202 killed, 300 injured.

        * 24 September 2002 - Machine Gun attack on Hindu temple in Ahmedabad, India. 31 dead, 86 injured.[34][35]

        * 7 May 2002 - Bombing in al-Arbaa, Algeria. 49 dead, 117 injured

        * 9 March 2002 - Café suicide bombing in Jerusalem; 11 killed, 54 injured

        * 3 March 2002 - Suicide bomb attack on a Passover Seder in a Hotel in Netanya, Israel. 29 dead, 133 injured

        * 13 December 2001-Suicide attack on India's parliament in New Delhi. Aimed at eliminating the top leadership of India and causing anarchy in the country. Allegedly done by Pakistan-based Islamist terrorist organizations, Jaish-E-Mohammad and Lashkar-e-Toiba.

        * 11 September 2001 - September 11, 2001 attacks 4 planes hijacked and crashed into World Trade Center and The Pentagon by 19 hijackers. Nearly 3000 dead.

        * 7 August 1998 - 1998 United States embassy bombings in Tanzania and Kenya. 224 dead. 4000 injured

        * 25 June 1996 - Khobar Towers bombing, 20 killed, 372 wounded.

        * 26 February 1993 - World Trade Center bombing. 6 killed.

        * 18 April 1983 - April 1983 U.S. Embassy bombing in Beirut, Lebanon. 63 killed.

      • kaulahuivifin
        näkee selvästi kirjoitti:

        Koulutetulla väestönosalla on humanistiset arvot esillä enemmän ja he haluavat olla muita kansainvälisempiä ja ns. kosmopoliitteja. Harva koulutettu asuu kunnan vuokra-asunnoissa ja joutuu jakamaan arkea maahanmuuttajaperheiden takana. Moni ei myöskään voi uskoa kaikkea uutisia todeksi.

        Listasi terrori-iskuista on pitkä, kamalan pitkä. Muslimit ovat puoliustautuneet sanomalla, etteivät iskun tehneet ole oikeita muslimeja, vaikka Allahin nimessä huutavatkin ja pyhään sotaan uskovat. Tällainen toiminta on minusta järkyttävää enkä voi ymmärtää, miten uskontoa käytetään tällä tavoin. Tällaiset asiat ovat rikoksia ihmiskuntaa vastaan.

        Mikäli näillä iskuilla on imaamien hyväksyntä, silloin olen todella pettynyt. Silloin emme voi enää pestä tapahtumia puhtaaksi ja esitellä vain islamin hyviä puolta. En tiedä miten asia eikä kukaan muslimi ole minulle vastannut. Olen täälläkin tiedustellut, miten islam kannustaa rauhaan ja rakkauteen, mutta selviä vastauksia en ole saanut vielä.

        Hoen mielessäni vielä, ettei ihimisillä ole aikaa ja uskon parasta, mutta maailmani romahtaisi, jos minulle sanotaan, että tunnetuimmat ja arvostetuimmat imaamit kehottavat tappamaan ei-muslimeja ja varsinkin länsimaiden tavallisia kristittyjä. Kuten sanottu,, rakkaudesta Jumalan totuus tunnetaan ja ihmisen totuus usein juuri verestä ja väkivallasta.

      • Esko
        kaulahuivifin kirjoitti:

        >>Hoen mielessäni vielä, ettei ihimisillä ole aikaa ja uskon parasta, mutta maailmani romahtaisi, jos minulle sanotaan, että tunnetuimmat ja arvostetuimmat imaamit kehottavat tappamaan ei-muslimeja ja varsinkin länsimaiden tavallisia kristittyjä. Kuten sanottu,, rakkaudesta Jumalan totuus tunnetaan ja ihmisen totuus usein juuri verestä ja väkivallasta.

        Sinä et ilmeisesti ole perehtynyt islamiin. Islamin perusteet eivät ole samat kuin kristinuskon ja länsimaisen kulttuurin. Jumalan ominaisuudet eivät ole samat. Ihmisoikeudet eivät ole samat. Ihmisten ihanteellisuus ei ole samanlaista.
        Humanistit ja poliittiset johtajat eivät varmaan ole vaivaituneet lukemaan itse islamin uskonnosta ja yrittävät ratkaista asiat vanhoilla tiedoillaan. Ehkä islam myös pelottaa heitä ja he ummistavat silmänsä todellisuudelta.

    • Euroopasta

      Rushdie vastustaa "islamilaista totalitarismia"
      1.3.2006 16:27

      Usean kirjailijan julkilausuma pitää Muhammad-kiistaa merkkinä.

      Salman Rushdien päätä ei palella. (CLAUDIO ONORATI / EPA)

      Salman Rushdie ja joukko muita kirjailijoita on ilmoittanut vastustavansa "islamilaista totalitarismia", jota kuvastavat heidän mielestään profeetta Muhammadin pilakuvista hiljattain puhjenneet väkivaltaisuudet.

      Kirjailijat ilmaisevat huolensa ilmiöstä yhteisessä lausumassa, jonka ovat allekirjoittaneet Rushdien lisäksi muun muassa ranskalainen filosofi Bernard Henri-Levy sekä bangladeshilainen kirjailija Taslima Nasreen.

      Fasimi, natsismi, stalinismi ja nyt: islamismi

      Rushdien tausta ristiriitojen kommentoijana on erityinen. Hänelle julistettiin Iranissa käytännössä kuolemantuomio vuonna 1989, kun hän oli kirjoittanut kirjansa Saatanalliset säkeet, jonka uskonoppineet ja Iranin hallinto katsoivat halventavan profeettaa.

      - Selvittyään fasismista, natsismista ja stalinismista maailma kohtaa nyt uuden globaalin uhan, islamismin, kirjailijoiden lausumassa todetaan.

      Kirjailijoiden lausuma julkaistiin keskiviikkona Charlie Hebdo -lehdessä, joka oli yksi Muhammad-pilakuvat julkaisseista ranskalaislehdistä.

      Hymistely ei enää riitä

      - Me kirjailijat, toimittajat ja intellektuellit kehotamme vastustamaan uskonnollista totalitarismia ja edistämään vapautta, tasa-arvoisia mahdollisuuksia ja maallistuneita arvoja.

      Kirjailijoiden mielestä pilakuvista aiheutuneet kahakat paljastivat, että mainittujen arvojen puolesta täytyy nyt taistella tosissaan.

      - Kyseessä ei ole sivilisaatioiden yhteentörmäys eikä lännen ja idän välinen vastakkainasettelu, vaan kamppailu demokraattien ja teokraattien välillä.

      STT

      • Veikko Huovinen kuten tiedätte on kirjoittanut parikin kirjaa, Joe setä (Stalin) ja Veitikka (Hitler) jossa hän "kehottaa" nauramaan niille pyrkyreille jotka ovat viemässä kansaa kohti diktatuuria.
        Olisi hyvä toimia niin, että nämä eivät pääse valtaan, koska silloin on naurussa pitelemistä.

        V.H:lla on myös hyvä novellikirja "sinisilmäinen ohjus" lukekaapa.

        Mutta en lähde kovin yksisilmäisesti tuomitsemaan jotain kansa-tai uskontokuntaa koska heillä pitää olla myös omat arvot ja toivottavasti rauhanomaiset.

      • najis
        epikuros kirjoitti:

        Veikko Huovinen kuten tiedätte on kirjoittanut parikin kirjaa, Joe setä (Stalin) ja Veitikka (Hitler) jossa hän "kehottaa" nauramaan niille pyrkyreille jotka ovat viemässä kansaa kohti diktatuuria.
        Olisi hyvä toimia niin, että nämä eivät pääse valtaan, koska silloin on naurussa pitelemistä.

        V.H:lla on myös hyvä novellikirja "sinisilmäinen ohjus" lukekaapa.

        Mutta en lähde kovin yksisilmäisesti tuomitsemaan jotain kansa-tai uskontokuntaa koska heillä pitää olla myös omat arvot ja toivottavasti rauhanomaiset.

        "heillä pitää olla myös omat arvot ja toivottavasti rauhanomaiset."

        Lauseestasi poimin kaksi kontradiktiota.
        Ensimmäisen osan ("heillä pitää olla myös omat arvot") mukaan lienet samaa mieltä kuin Voltaire, joka sanoi kutakuinkin tähän malliin:
        En ole kanssasi kaikessa samaa mieltä, mutta taistelen viimeiseen asti puolustaakseni oikeuttasi olla sitä mieltä mitä olet.

        Toisessa osassa näytät kuitenkin tuntevan tervettä epäilystä siitä, ovatko kaikkien motiivit kovinkaan rauhanomaiset.

        Mikäli tuota Voltairen oppia noudattettaisiin kirjaimellisesti, sinun pitäisi taistella sen puolesta, että vihollisesi saa pyrkiä kukistamaan sinut, eikö?

    • sanoit:

      "Ihmisen luoma Jumala tekee kaiken, mitä ihmiinenkin."

      Ja kun kaikki maailman Jumalat ovat ihmisen luomia, niin ei ihmiskunnalla paljon toivoa ole. Ihminen on luonut noin 4000 uskontoa ja miljoonia Jumalia, yksistään Intiassa on noin 2 miljoonaa Jumalaa mistä valita se oikea. Näin muistelen jostakin lukeneeni.

      • kaulahuivifin

        Kyllä, jumalia riittää joka lähtöön ja varmaan niitä syntyy joka puolella vielä lisääkin. Ihmiskunnalla on toivoa, jos alamme arvostaa lähimmäisenrakkautta tosissaan ja sen seurauksena vapautta, yhteisvastuuta ja tasa-arvoa. Nämä arvot ovat joka ihmisen perusoikeudet maailmassa.

        Jokainen uskonnollista vihaa lietsova pitäisi vangita ja tuomita rikoksesta ihmisyyttä vastaan - uskonnosta riippumatta. Suomen haluaisin karkoittavan tällaiset ihmiset, mikäli ovat tulleet ulkomailta tänne.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1173
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      62
      1143
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      856
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      853
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      68
      757
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      108
      657
    7. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      94
      618
    8. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      54
      598
    9. 78
      571
    10. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      538
    Aihe