Turku päätti korottaa Kupittaan liikuntahallin sisäänpääsymaksuja 100 %:lla.
Siinä jää jo sähköyhtiöiden korotuksetkin kalpeaksi.
Hyvä Turku !.
PS. Jakakaa vaan lisää Liikuntaseteleitä työntekijöille, eihän niillä edes pääse kaupungin liikuntapaikkoihin.
Siinä jää jo sähköyhtiöiden korotuksetkin kalpeaksi.
Hyvä Turku !.
PS. Jakakaa vaan lisää Liikuntaseteleitä työntekijöille, eihän niillä edes pääse kaupungin liikuntapaikkoihin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
On jo aikakin alkaa perimään kustannuksia vastaavia sisäänpääsymaksuja kaupunkilaisilta, jos joskus meinataan saada talous tasapainoon. Toivotaan että myös kunnalliset uimahallit yms. seuraavat perässä. Ne maksakoon ketkä käyttävät!
Ilmaiseksi voi myös liikkua, Turussa on hyviä lenkkimaastoja, ja jos lunta saadaan niin hiihtäminenkin on moni paikoin ilmaista.
Kun uusia hienoja urheilulaitoksia on viime vuosina rakennettu ylenmäärin, on hankkeet saatu näyttämään lähes ilmaisilta, kun pääsymaksut on alunpitäen alimitoitettu. Erilaisin kepulikonstein yksityisellä pääomalla tapahtunut rakentaminen on saatu näyttämään edulliselta vain valtuutettujen jujuttamiseksi.
Esimerkiksi jatkuvasti tyhjillään olevaan jalkapallokatsomoonkin - siihen, mikä saatiin ilman pennin hyrrää - kaupunki joutui sijoittamaan pitkäaikaisin vuokrasopimuksin omia toimistotilojaan kustannusten kattamiseksi. Kukaan ei kerro kuinka "edullisia" ne tilat ovat.
Sama tulee koskemaan uusia markkinavoimien rahoittamia ja rakentamia jäähalleja: vuokrat tulevat nousemaan lähitulevaisuudessa takuuvarmasti.
Kaupungin tilalaitoksen toimet kaupunkilaisten tarvitsemien tilojen hankinnassa, rakentamisessa ja hoidossa näyttävät vähintäänkin epäilyttäviltä?
Minkä takia veronmaksajien pitäisi maksaa muiden sisäurheilusta?
Suurimmalle osalle kelpaa ulkona ilmaiseksi liikkuminen, miksi heidän pitäisi verorahoillaan rahoittaa pienen piirin sisäleikkejä?
Virkistyspalveluiden käyttäjiltä pitäisikin periä todelliset kustannukset, voittoa ei tarvitse tehdä kuitenkaan.
Aivan oikein.
Kamalinta asiassa on se, että oikeat kustannukset pyrittäisiin päättäjiltä pimittämään tai ainakin piiloittamaan mahdollismman vaikeasti löydettäviksi...
Homman pitäisi toimia siten että kaupunki tarjoaa palveluita kuntalaisille omakustannushintaan, mutta mitään sellaisi tulosiirtoa/piiloavustuksia ei millekään ryhmälle tulisi tätäkään kautta antaa, ainakaan nykyisessä taloudellisessa tilanteessa.
Kaikenmaailman liikuntaseteleiden tulisi myös olla verotettavaa tuloa, aivan kuten luonassetelitkin nykyään ovat.
Jos joku asia ei kannata, niin se ei varmasti kannata kaupungin järjestämänä.
En ole ikinä känyt missään sisäliikuntapaikassa ja taidan verorajoilla silti tuke niitä.
Liikunta setelistä olen kyllä eri mieltä. Se on työnantajan lahja työntekijöille ja vain maksimissaan 200€/vuosi, eli ei sitä voi mitenkään verrata lounasseteleihin, summahan on humattavasti pienempi. Toisekseen Suomalaiset liikkuu keskimäärin ihan vähän, joten kyllä sihen pitää saada tarjota porkkanaa.
Eli jos liikuntaseteleiden määrä noin pieni, niin parempi siinä tapauksessa että ovat verottomia.
Uskomatonta on se että joku viitsii valittaa kuitenkin kun saa ylipäätään niitä, nehän ovat ylimääräinen etu kuitenkin, eikä niitä ole pakko käyttää.