Pääsääntö uskovaisten käsitykselle evoluutioteoriasta on: ateististen tiedemiesten salaliitto raamatun totuuden kumoamiseksi.
Kuitenkin uskovaisilla on kova tarve selitellä raamatun "totuutta" soveltuvaksi evoluutioteoriaan ja muihin tieteen saavutuksiin.
Maapallon ikä on mainio esimerkki. Raamattu sanoo sen olevan 6000v, mutta sovittaakseen sen nykyiseen tietämykseen, uskovaiset ovatkin keksineet, että vuosi luomiskertomuksessa onkin muuttuva suure. Ts. vuoden pituus sovitetaan venymään niin, että luomistapahtuma ajoittuukin maapallon tieteellisen iän vaiheille.
Toinen esmerkki on evoluutioteoria käsittämine. Kun uskovaiset jäivät pahasti tappiolle luomiskertomuksen puolustamisessa evoluutioteoriaa vastaan, niin sanottiinkin, että jumalahan se loi myös evoluutioteorian siinä samalla kun muutkin luonnonlait.
Hauskaa ja kätevää!
Raamatunselittäminen on venyvä ja paukkuva "tieteenhaara". Pseudotedettä parhaimmillaan.
Kuitenkin uskovaisilla on kova tarve selitellä raamatun "totuutta" soveltuvaksi evoluutioteoriaan ja muihin tieteen saavutuksiin.
Maapallon ikä on mainio esimerkki. Raamattu sanoo sen olevan 6000v, mutta sovittaakseen sen nykyiseen tietämykseen, uskovaiset ovatkin keksineet, että vuosi luomiskertomuksessa onkin muuttuva suure. Ts. vuoden pituus sovitetaan venymään niin, että luomistapahtuma ajoittuukin maapallon tieteellisen iän vaiheille.
Toinen esmerkki on evoluutioteoria käsittämine. Kun uskovaiset jäivät pahasti tappiolle luomiskertomuksen puolustamisessa evoluutioteoriaa vastaan, niin sanottiinkin, että jumalahan se loi myös evoluutioteorian siinä samalla kun muutkin luonnonlait.
Hauskaa ja kätevää!
Raamatunselittäminen on venyvä ja paukkuva "tieteenhaara". Pseudotedettä parhaimmillaan.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Missä kohtaa Raamattu sanoo maapallon iäksi 6000 vuotta?
Laita Raamatun kohta, muuten väitteesi joutaa roskakoppaan!
raamattua kansakoluaikonen pakkolukemisen jälkeen. Enkä usko lukevanikaan.
Perustan tietoni erittäin monien uskovaisten lausumalle.
Todisteluhan menee näin: Raamattua ei voi tulkita, se on yksiselitteinen. Kun sitten sama kirjoittaja toteaa maapallon iäksi 6000v, niin mistä muualta tieto voisi olla peräisin?
Todistustaakka on sinulla. Ei minulla ole mitään tarvetta todistella sellaista, mihin en tosiaankaan usko.
Kerrohan sitten minkä ikäiseksi sinun mielestäsi raamattu maapallon ja ihmiskunnan sanoo.
Odotan vastausta mielenkiinnolla...
yksi juttu.
Yksi on ylitse muiden. Pente. Hän ei anna tuumaakaan periksi, vaan taistelee raamatun ehdottoman totuuden puolesta. Hän jos kuka, ansaitsee ritarin arvonimen.
Fanaattinen uskonnollisuus on huvittavaa.
Siihen kuuluu niin olennaisena osana oikeassa oleminen ja sen ajatuksen väkisin tyrkyttäminen toiselle: jos et ajattele kuten minä olet tyhmä.
Tutkin paljon evoluutiota aikaisemmin. Sekä opiskelujen kautta että "kritiikkiä". Seuraan tiedelehtiä vieläkin.
Huomasin varsin pian että jos yksinkertaisen kriittisen kysymyksen esittäminen saa aikaan puolustusreaktion. Samanlaisen kuin vihaiselle fanaatikkouskovaiselle tulee kun sanotaan "raamattu on ristiriitainen".
Kaikki kritiikki menee hyvin pian evo-krea akselille.
Väitän että kukaan ihminen ei kykene enää oikeasti kaatamaan evoluutioteoriaa. Se on sen verran suuri "rakennelma".
Erään intialaisen ajattelijan mukaan: viisas tietää että tietonsa on lopulta uskoa, mutta tyhmä luulee että uskonsa on tietoa.
Pitäisi uskoa tieteeseen joka muuttuu koko ajan. Jatkuvasti tulee uutta ja viimeksi viime syksynä kyseenalaistettiin homo sapiensin ja neantherdalin sukulaisuus. Nyt sun pitää uskoa näin koska tiede niin sanoo eli se on FAKTA, mutta kun se muuttuu niin usko sitten sitä.
Uskovaisia kritisoidaan usein siitä että eivät ole samaa mieltä esim. raamatuntulkinnoista.
Ovatko kaikki tiedemiehet yksimielisiä jokaisesta esim evoluutioon liittyvästä teoriasta?
Tod.näk valta osa on yksimielisiä että on evoluutiota, kuten uskovaiset:on Jumala.
uskovaisia arvostellaan siitä, että väittävät raamatun sanan olevan yksiselitteinen.
Näinhän jotkut fundamentalistit ilmeisen tosissaan tekevät. Siihen ajatukseen itse asiassa perustuvat kaikki erilaiset uskonsuuntaukset.
Ei ehkä kannattaisi noin yleistää, ennen kuin kyselee.
Kysy minulta mitä mieltä olen.
olet?
Miksi esimerkiksi hellunailiike olisi perustettu, jolleivat olisi olleet eri mieltä tietyistä raamatun peruskysymyksistä?
Siitä taas seuraa, että helluntailaiset uskovat oman tulkintansa olevan ainoa oikea ko. raamatunkohdista.
Pettääkö logiikkani jossain kohdin?
Oletko samaa erimieltä?
Ensinnäkin asenteesi heijastuu nikistäsi joten jos vastaavaisuudessa haluat oikeaa keskustelua niin suosittelen hiukan miettimään. Toisaalta jos motiivisi on ainoastaan *****uilla niin ei kai sitten mitään.
Raamattu ei ole yksiselitteinen kirja.
Uskon sen olevan Jumalalle yksiselitteinen, mutta ihmisille ei. Johtuen siitä että ihminen on vain ihminen.
Itse uskon Jumalaan (kolminaisuus, vapaa ehtoinen kaste...) "vapaakirkolliseen" tapaan suunnilleen.
Tunnen raamattua keskivertoa paremmin, ja uskoni on raamatulla perusteltu.
Tuossa jokin aika sitten ovelleni tuli kaksi Jehovan Todistajaa. Tunnen heidän oppinsa.
Tämä äänessä ollut puhui mut pyörryksiin. Hän perusteli kaiken raamatulla vaikka oppinsa eroaa "minun" opistani lähes täysin.
Hän tuntee raamattunsa minä omani.
Olen sinut sen asian kanssa ettei ihminen kykene itsessään ymmärtämään kaikkea. Minulla ei ole myöskään suurta tarvetta saada muita ajattelemaan minun tavallani. Olen eri mieltä monista raamatun asioista kuin vanha pastori isäni.
Mitäs olet mieltä siitä mitä kirjoitin suhteessa tieteeseen ?
...ja uskonnon ero on se, että tieteellä on varaa olla väärässäkin. Sekä se, että tieteen kritisointi on sallittua, jopa toivottavaa. Uskontoon mahtuu vain yksi totuus, tieteeseen useampikin.
Kuka tuon määrittelee?
Saman voisi joku uskonnon edustaja sanoa tieteestä.
ei ollut missään tapauksessa hattuilua. Selitän lyhyesti. Minulla oli aikonaan töissä kirvesmies, jolla oli poikkeava puheenparsi. Hänen puheeseensa kuului mm. tällaisia sanontoja: - olen samaa erimieltä- tai - mitä mielipuolta olet- . Muistaakseni jälkimmäisen on lanseerannut kirjailijanimimekki Olli, Ollin pakinoissaan.
Alitus oli tarkoitettu kevennykseksi.
Olen monessa asiassa samoilla linjoilla kanssasi, vaikka uskonnoton olenkin. En tuntenus äsken sinun aatemaailmaasi. Luulin sinua tapauskovaiseksi tai uskonnottomaksi. Sori.
Siinä olen kyllä vankasti eri mieltä, että tiedeyhteisö väittäisi teoriansa olevan faktaa. Joku yksittäinen tiedemies voi hairahtua siihen, mutta ei tiedemiehet yleensä. Se olisi järjenvastaista: veisiväthän he leivän omasta suustaan.
Siinäkin olen vähän eri linjoilla, että uskovaisilta puuttuu usein logiikka. Sinällään heidän olisi helpohko olla loogisia, koska heillä on selkeä ohjekirja.
Logiikan pettäminen paljastuu mm. siinä, että on monia uskontoja ja valtauskontojen sisällä tuhansia eri suuntauksia. Satuitko katselemaan eilen joskus 23- jälkeen paneelia, jossa oli kolme muslimioppinutta Indonesiasta ja Euroopasta. Heidän käsityksensä islamin tulkinnasta oli vähintäänkin mielenkiintoinen. No, se siitä. Olisi pitkä juttu.
Asenteeni ei siis paljastu "nikistäni". En väitä, ettenkö olisi asenteellinen (kukaan ei ole), mutta ateistina epäilen paljon ja olen vastaanottavainen.
Pidän uskovaisista arvossa erityisesti TRE:een piispa Pihkalaa ja kylämme jo eläkkeellä olevaa rovastia, joka on lestadiolainen. Molemmat suuria humanisteja.
Liika aattellisuuden korostaminen, oli aate mikä tahansa, johtaa vääjäämättä ristiriitoihin. Toisaalta aatteista on välillä mukava kiistellä, kunhan ei mennä henkilökohtaisuuksiin. Asiat riitelevät eivät ihmiset, on hyvä ohje kelle tahansa.
PS.
Sinun nikistäsi saattaa mielleyhtymän erääseen tunnettuun teoriaan. :)
että kunnoioitan uskovaisia, jotka eivät näe ristiriitaa kehitysopin ja uskonnollisuuden välillä. Käsittääkseni kuulut heihin.
Esimerkiksi piispa Pihkala on em. linjoilla.
En voi taas ymmärtää niitä uskovaisia, jotka ensin tyrmäävät kehitysopin täysin ja seuraavassa kappaleessa yrittävät selitellä raamattua uusiksi kehitysopin käsitysten mukaan. Tuollainen on mielestäni osoitus yksinkertaisuudesta.
Heh.
Mua ei monet uskovaiset laske edes uskovaiseksi joten voit ihan hyvin hengaa mun kaa menettämättä kasvojasi uskovaisten silmissä.
Miksei ne monesti laske mua on pitkä juttu.
Pointti on että uskon Jeesukseen mutta en oikein jaksa uskoa ihmisten luomiin rakennelmiin ja oppikaavioihin.
"Siinä olen kyllä vankasti eri mieltä, että tiedeyhteisö väittäisi teoriansa olevan faktaa."
Tiedän että "kreat" on alentunu monesti aikamoisiin väitteisiin "evoa" kumotessaan. Myönnän että välillä ihan hävettää.
Jos kyseessä on "teoriaksi" luokiteltu eikä "fakta" niin miksi sen kyseenalaistaminen saa käytännössä aikaan naurua? Siis en puhu nyt "luomisen todisteista" evoluutiota vastaan.
Kuullostaa monesti että evoluutiota myös puolustetaan uskonnollisiin mittasuhteisiin paisuvasti. Kiihkolla. Tai haukkumalla kritisoijaa typeräksi. Argumentit lentää.
Vähän niinkuin kaikki muslimit on saatanoita ja terroristeja.
En jaksa "yrittää kaataa" evoluutiota.
Raamattu ja kehitysoppi ei sovi yhteen kuin vääntämällä. Voi ihan hyvin olla että Jumala on luonut maapallon tieteen esittämän teorian kautta tai sitten ihminen ei vain pysty ymmärtämään luomakunnan syntyä ja kehitystä oikeasti. Tai sitten noilla ei ole väliä.
Pääasia on se että minä olen yksin oikeassa ja kaikki muut harhauskoisia ja tyhmiä ja menee helvettiin ellei kuole ensin niin sitten ne menee multiin ensin...
(loppu oli niinku vitsiä)
"Vaikka tiedettä tehdään erilaisissa ympäristöissä, esimerkiksi luonnontieteitä laboratorioissa ja arkeologiaa kaivauksilla, ovat keskeiset "pelisäännöt" kaikilla samanlaiset. Tutkimuksen tavoitteena on jonkin kysymyksen tai ongelman ratkaiseminen. Tiedettä ei kuitenkaan ole pelkkä yksityinen tutkimustyö, vaan tulokset tulee myös julkaista esimerkiksi tieteellisissä lehtijulkaisuissa. Tieteilijät myös osallistuvat erilaisiin kokouksiin sekä kommentoivat ja arvioivat tutkimuksilla saavutettuja tuloksia. Tällä tavalla tutkimuksen tulokset asetetaan kritiikin kohteeksi, jonka pohjalta tulosta voidaan arvioida."
evoluutiota vastaan on sodittu, ja vielä tappion myötä?
Raamatun kertomus maailman luomisesta on iäti ketävä totuus, sitä Dardwinismi kumoa milloinkaan, saanoohan Jeesus = Jumala, että Raamattu ei voi raueta tyhjiin! Ei siis luomiskertomuksenkaan osalta.
Kehitysteorialla ei sensijaan ole edes alkua, mistä aloittaa, kun mitään ei alussa ollut, ei yhtään mitään, tajuatkos, niin mikä räjähti?
Ei tyhjiö voi räjähtää ilamttomassa tilassa, missä ei kertakaikkiaan oo yhtikäs mitään.
Kehitysteorian pohjana kuitenkin on tuo alkuräjähdys, siis satua, koska tyhjyys ei voi räjähtää, johan fysiikanlaitkin sen sanoo, ja jos jonkun, niin tieteen pitäisi se käsittää, vaan ei käsitä, kun omilla animaatioillaan ja visioillaan piirtää kuvaa videolla, animaatio satua avaruudesta, komeita kuvia, mutta täysin fantasiaa.
Ja koska ei perustavaa alkulähdettä ole kehitysopilla pohjana, niin kaikki muukin on pelkkää olettamusta ja teoriaa !
"Kehitysteorialla ei sensijaan ole edes alkua, mistä aloittaa, kun mitään ei alussa ollut, ei yhtään mitään, tajuatkos, niin mikä räjähti?"
Kysymyksesi on samaa gatekoriaa, kuin kysymys "Kuka loi Jumalan"
Äläkä vastaa, "Jumala on ollut iäti", ei paradoksi siitö mihinkään muutu.
Evoluutioteoria ei ota mitään kantaa alkuräjähdykseen eikä muuhunkaan teoriaan maailmankaikkeuden synnystä.
Tuo on yksi yleisimmistä harhaluuloista evoluutioteorian vastustajilla ja osoittaa, että he tyrmäävät teorian, jota eivät ollenkaan tunne.
...vie vähänkin uskottavuuden fundis-krisseleiltä täysin olemattomilla tiedoillaan evoluutioteorian perusteista.
Myöskään teorioista maailmankaikkeuden synnystä ei Ritari olettavaisella ole harmainta aavistustakaan.
Esimerkkinä voisi mainita erään Olettavaisen mielipiteen, jossa Olettavainen oletti maailmankaikkeuden iän määritltävän 'jolakin hiili mittauksella.'
oli vain singulariteetti joka räjähti,mutta se ei räjähtänyt tyhjiössä eikä missään tilassa muutenkaan koska ei ollut mitään muuta kuin tuo singulariteetti- tila syntyi räjähdyksessä, samoin nykyisen fysiikan voimat ja lainalaisuudet.
Eihän Raamattu virka halaistua (1/2) sanaa maapallon 6000 vuoden iästä.
Luehan Raamatun ensimmäinen jae oikein ajatuksen kanssa, niin huomaat, ettei vuosien pituutta tarvitse venytellä suotta päiviään.