Voisitteko kertoa minulle ortodoksisesta pelastuskäsityksestä? Lisäksi minua kiinnostaa Kristuksen paikka/rooli ortodoksisuudessa.
Pelastus
-I-
4545
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos me protestantit sanomme, että pelastuksessa kaikki on Jumalan työtä eli ihmisen osuus on 0%, niin tätä ei oikein ortodoksi voi hyväksyä. Ortodoksinen kirkko korostaa pelastuksessa Jumalan ja ihmisen välistä yhteistyötä eli ns. synergiaa. Jumala ei pelasta passiivista ihmistä, jolloin ihminen ei itse tee mitään. Herra odottaa, että jumalaton tulee synnintuntoon, katuu, tunnusta syntinsä, tekee parannuksen, ottaa armon ja anteeksiantamuksen vastaan ja kilvoittelee uskovana Jumalan maanpäällisen perheväen jäsenenä koko elämänsä ajan. Olenko ymmärtänyt oikein? Tämä oli nyt nopeasti kirjoitettu ja siinä on varmasti puutteita, joita ortodoksi voi korjata ja valistaa minua.
Höh, Jumala kutsuu kaikkia pelastukseen niin kuin kirkossa lauletaan ...joka vanhurskaita rakastat ja syntisiä armahdat, ja joka kaikkia kutsut pelastukseen luvaten tulevaisia lahjoja...(toivottavasti meni joten kuten oikein).
Jumala kutsuu pelastukseen. Koska ihmisellä on vapaa tahto, hän voi valita, ottaako kutsun vastaan vai ei. Jumala ei pakota ihmistä eikä pelasta pakottamalla. Rakkaudessaan Hän on antanut ihmiselle vapauden valita. Kutsun vastaanotettuaan ihminen katuu syntijänsä ja ottaa kasteen (siis jos nyt kyse aikuisesta jota ei ole kastettu vauvana). Sen jälkeen hän kilvoittelee lopun elämäänsä - paremmin tai huonommin, enemmän tai vähemmän. Aina on kuitenkin mahdollisuus "aloittaa alusta" synninkatumuksen sakramentin kautta. Kaste ei ole ortodoksille uskon "huipennus", vaan hengellisen kilvoitustien alku. Kilvoittelun tavoitteena on jumalallistuminen, Jumalan yhteyteen paluu, joka lopullisesti tapahtuu ylösnousemuksessa.
Teologit korjatkoot, jos puhun palturia.
Jumalan työtä se on ihmisen työkin. Hänhän se on meidät luonut. Emme voi antaa Jumalalle mitään, mikä ei jo olisi Hänen, emmekä tehdä mitään Hänen avuttaan, emmekä hankkia mitään ansiota Hänen edessään, koska olemme vain Hänen ansiottomia palvelijoitaan.
Herra itse on sanonut: "Kun te tämän kaiken olette tehneet, niin sanokaa: ´Me olemme vain ansiottomia palvelijoita, olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvollisia tekemään.´"
Kun lapseni olivat pieniä, heillä oli tapana antaa minulle "lahjaksi" omia vanhoja pikkuesineitäni. Olin kovasti leikissä mukana. Samalla tavalla tekee meidän Herrammekin.
Me ortodoksit emme koskaan ole ymmärtäneet, saati sitten hyväksyneet lännen kristittyjen riitaa "vanhurskauttamisopista". Onhan mieletöntä riidellä tuollaisista asioista!
Luulen kuitenkin, että kysyjä tarkoitti kysymyksellään jotain aivan muuta kuin mihin yritit vastata. Vastaan hänelle sitten, kun ehdin.
Voi, tätä on kysytty eri sanoin moneen kertaan tällä palstalla. Jos jaksaisi etsiä, vastaus löytyisi aiemmista keskusteluista...
Supistan tähän pieneen muotoon jotain ortodoksisesta teologiasta näin maallikkona. Kristuksen rooli on keskeinen. Pelastusnäkemys lähtee Jumalan kolmipersoonaisuudesta ja Kristuksen kahdesta luonnosta. Kristuksen persoona on Jumalan Pojan persoona eli Jumalan toinen persoona. Kristus on siis tosi Jumala. Kristus on kuitenkin myös tosi ihminen (Sana tuli lihaksi) eli Kristuksella on kaikki mitä ihmiseen kuuluu (ei-langenneeseen) eli Kristuksen persoonalla on näin ollen kaksi luontoa, jumalallinen luonto ja inhimillinen luonto.
Huomattavaa on, että Kristus syntyy neiseellisesti, kuten ihmisen kuului syntyä ennen lankeemusta. Tiettävästi edes Maria ei kärsinyt synnytystuskista. Näin Kristus on uusi Adam uudistaen ihmisluonnon ja eläen sellaisen elämän kuin Adamin olisi tullut elää - Jumalalle kuuliaisen.
Kristus kuitenkin kuolee ihmisenä ja kuolema ottaa Hänet vastaan kuin kenet tahansa kuolevaisen. Kuolema on periytynyt Aadamista saakka ihmisille. Tämä on määrätty Genesiksessä langenneen ihmisen pelastukseksi - kuolema. Kuolema mahdollistaa muutoksen ja näin langenneella ihmisellä on toivoa paluusta Jumalan yhteyteen. Langenneilla enkeleillä ei tätä toivoa ole, he ovat muuttumattomia, ikuisesti langenneita, tämän vuoksi ihmiselle kateellisia.
Siis Kristus kuolee ihmisenä, mutta kenet kuolema ottaakaan vastaan: uuden Adamin, synnittömän Vapahtajan, Jumalan Pojan, Jumalan. Jumala ei voi kuolla (eikä toisaalta kuolemalle ole annettu valtaa synnittömään ihmiseen ja Kristus oli synnitön - Jumala ei tee syntiä). Jumala on kaikkialla läsnä oleva, tuollakin hetkellä - taivaassa, Tuonelassa. Näin Kristus kukistaa kuoleman ja murtaa Tuonelan portit vapauttaen ihmisen. Tässä siis on oleellista Kristuksen kaksi luontoa! Hän tekee Jumalana sen mihin langennut ihminen ei kykenisi.
Jumalan Poika on jo luomisesta alkaen ihmisen vapahtaja, pelastaja. Hän on se persoona, joka puhaltaa ihmiseen elävän sielun toisessa luvussa. Monen mielestä Jumalan Poika olisi tullut ihmiseksi vaikka lankeemusta ei olisi tapahtunut. Ihminen olisi jumalallistunut "suorempaa" tietä ilman lankeemusta.
Itse asiassa kaikki siis keskittyy Jumalan Pojan, Kristuksen ympärille. Ortodoksisessa pelastuskäsityksessä myös huomaat, että sijaa ei ole vihalla. Kuolemakin, joka tuntuu rangaistukselta, on voitto Kristuksessa, ja alunperin Jumalan asettama juuri ihmisen pelastumiseksi lankeemuksesta. Ortodoksikristittyjen Jumala on siis rakkauden Jumala, pelastuksen Jumala, Armahtaja. Kristuksen kuolemassa ei ole kyse kostosta, niin kuin protestanttisuudessa usein käsitetään. Ei Kristus kuole, että Isä Jumalan viha laantuisi. Ei Jumala rankaise Poikaansa vihassaan, vaan Jumalan Pojan persoona hyväksyy kärsimykset IHMISENÄ ihmisen pelastukseksi (huom taas, kuten Jumala on kuolematon, niin Jumala ei myöskään kärsi kuten ihminen - ihminenkin jumallistuttuaan pääsee ns. apatiaksi kutsuttuun tilaan jossa ei ole kärsimystä).
Kysy jos selitin epäselvästi...ja ehkä täällä on oikeita teologejakin...