Täällä palstalla näkyy olevan kristittyjä jotka eivät tiedä mikä on lain tehtävä. He koettavat poistaa myös siitä jotain heille epämieluista. Nämä ihmiset toimivat kuten inhimillinen, itsekäs luonto toimii. Heidän sydämensä on vielä ympärileikkaamaton. Ilman sydämen ympärileikkausta ei voi olla Jumalalle eikä kunnioittaa hänen lakiaan.
Paavali roomalaiskirjeessään kertoo, kuinka Jumala on aina odottanut että hänen seuraajansa antaisivat leikata sydämensä, esinahan ympärileikkauksella ei ole mitään merkitystä ollutkaan. Se on todellinen juutalainen ja Jumalan lapsi jonka sydämen Jumala saa ympärileikata. Silloin lain merkityskin paljastuu.
Lailla on kaksi tehtävää: 1. ilmoittaa Jumalan tahto, miten on elettävä. 2. tuomita se, joka rikkoo Jumalan tahdon eikä elä sen mukaan - eli herättää meissä synnin tunto. On myös kolmas tehtävä - uudestisyntyneen elämän ohje, johon ensimmäinen kohta viittaakin.
Paavali julistaa (Room.2:13) vanhurskaiksi ne jotka lakia noudattavat. Jokaiselle joka niitä noudattaa, ne antavat elämän (3.Moos.18:5). Tämä oli siis Herran, ei Mooseksen, sana. Jeesus vaeltaessaan maan päällä sanoi "Jos haluat päästä sisälle elämään, noudata käskyjä"(Matt.19:16,17).
Missä on ongelma sitten? Ongelma on siinä ettei kukaan noudattanut lakia. "Ei ole ketään joka hyvää tekee, ei ainoatakaan"
Laki tekee vanhurskaaksi jos sitä täydellisesti noudatetaan. Se on mahdollista (Aadam ennen lankeemustaan). Jeesus mahdollistaa tämän vanhurskauden. "Hän eli synnitöntä elämää. Hän kuoli meidän tähtemme ja nyt hän tarjoutuu ottamaan syntimme ja antamaan meille vanhurskautemme."(E.G.White, Tie Kristuksen luo s.53).
Vanhurskaus saadaan lahjaksi "hänen armostaan". Joidenkin mukaan Jumala voisi antaa synnit anteeksi ilman Jeesuksen uhriakin. Mutta se ei ole evankeliumin mukaista. White kuvailee vanhurskauttamista mm. "Itsessämme olemme syntisiä, mutta Kristuksessa me olemme vanhurskaita, tehtyään meidät vanhurskaiksi siten, että on lukenut hyväksemme Kristuksen vanhurskauden, Jumala julistaa meidät vanhurskaiksi ja kohtelee meitä vanhurskaina."
Mitä sitten on vapaus laista? (Room.7.luku)
Me olemme luonnostamme "naimisissa" vanhan Aatamin, vanhan ihmisen kanssa, Miten me pääsemme eroon hänestä, tuosta syntisestä ihmisestä? Siten, että Jeesus tuli ihmiseksi, otti päälleen ihmisen synnit ja kuoli ihmisen puolesta. Nyt olemme vapaat tuosta harmillisesta miehestä, tuosta vanhasta Aatamista. Nyt voimme solmia uuden liiton uuden miehen kanssa. Kuka hän on? Hän on ylösnoussut Kristus, uusi Aadam! Näin Kristuksen kuolema ja ylösnousemus vapauttaa meidät vanhasta ja liittää uuteen liittoon.
Laki ja synti
Paavalin mukaan laki on hyvä, oikea ja pyhä. Lain julistama kuoleman tuomio ei ole lain syytä vaan synnin. Synnistä ei siis päästä eroon poistamalla laki. Synti oli maailmassa jo ennen kirjallisen lain antamista. Synti hallitsi jo Aadamista Moosekseen asti.
Paavalin ajatus on tämän kaltainen:
Me tiedämme että laki on hengellinen. Minä taas olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä mitä teen: en tee sitä mitä tahdon, vaan sitä mitä vihaan. Myönnän siis että laki on hyvä. Niinpä sen pahan tekeekin minussa asuva synti. Turmeltuneessa luonnossani ei asu mitään hyvää. Tahtoisin tehdä hyvää mutta en pysty. Teen siis sitä pahaa mitä en tahdo, mutta sen tekeekin minussa asuva synti.
Kuka pelastaa meidät tästä kuoleman ruumiista? Jeesus Kristus!
Jos siis laki poistetaan poistuisi synti, mutta sitä Jumala ei voi tehdä, silloinhan Kristus olisi turhaan kuollut!!!!!

Vastaukset 10
Vanhimmat
Jumalan laki,johon JOKAINEN Jumalan käsky meitä johdattaa.Näillä ei ole mitään ristiriitaa keskenään.Koska kaikki tämä oikeudenmukaisuus,minkä Jumalan käskyt pitävät sisällään,on muuttunut meissä eläväksi(rakkaudeksi)uudestisyntymässä!Silti meidän tullee kaikesta voimastamme ja kaikesta mielestämme pysyä Kristuksessa,niin,HÄN MEISSÄ taistelee kaikkea pahaa vastaan.Siis emme enää me,vaan KRISTUS MEISSÄ!
Jeesuksen tuntemisessa kaatuu lain aitaus. Hän purki väliseinän (Ef 2:14-15, KR38) ja tilalle tuli vain tämä yksi rakastamisen kaksoiskäsky. Siinä häviää monimutkainen kieltojen ja käskyjen verkosto, joka kietoi ja jonka tunteminenkin oli jo tavalliselle ihmiselle mahdotonta, saati sitten sen tarkka noudattaminen.
Juutalaisuudessakin on nähty myös lain monien käskyjen synnyttämä ongelma. Talmudissa on keskustelu, jossa todetaan Mooseksen saaneen 613 käskyä. Mutta Daavid rajoitti ne yhteentoista, Jesaja kuuteen, Miika kolmeen ja lopulta Habakuk vain yhteen: ”Vanhurskas on elävä uskostaan” (Hab 2:4, KR 38).
Kristityn ei tarvitse enää ahdistuneena kysyä, mitkä ovat ne kaikki käskyt ja säädökset jotka minun on tiedettävä ja otettava huomioon elämässäni. Tässä yhdessä ainoassa käskyssä onkin noudatettavaa joka päivä koko elämän ajaksi. Lähimmäisiä, joille tulee osoittaa rakkautta löytyy joka päivä viereltämme. Lähimmäisemme odottavatkin meiltä sellaista uskoa Kristukseen, jonka vaikutuksen he kokevat palvelevana rakkautena.
Samalla on kuitenkin muistettava, että usko Kristukseen vapauttaa kaikista vaatimuksista tehdä lain vaatimia tekoja Jumalan edessä Jumalalle. Siinä kysytään vain uskoa. Samaan aikaan rakkaus kutsuu palvelemaan ihmisten keskuudessa kaikkia. ”Usko vapauttaa sinut kaikista asioista Jumalan edessä, mutta rakkaus tekee sinut ihmisten keskuudessa kaikkien palvelijaksi”.
Ainoastaan Roomalaiskirjeen 7. luvussa, kun kirjoituksessa todetaan, että "Me olemme luonnostamme "naimisissa" vanhan Aatamin, vanhan ihmisen kanssa", ymmärrän toisin.
Ymmärrän Paavalin opetuksen niin, että kyse on "naimisissaolosta" joko lain(vanhurskauden) tai uskon(vanhurskauden) kanssa ja että Paavali haluaa tällä opettaa tämän "kaksinnaimisen" mahdottomuuden.
Otetaanpa suora lainaus:
"Kristuksen kuolemassa ja hänen (seurakunta)ruumiinsa jäseninä teidätkin, veljeni, on kuoletettu laista, että tulisitte toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, kantaaksemme hedelmää Jumalalle. Ollessamme syntiturmeluksen vallassa lain herättämät himo vaikuttivat jäsenissämme, ja me kannoimme hedelmää kuolemalle. Mutta nyt me olemme vapaat laista ja kuolleet pois siitä, mikä meitä piti vankeina, ja me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa, emme kirjaimen vanhassa." Room. 7:4-6.
Tämän avioliittoesimerkin käyttö alkaa jo luvun alkujakeissa, joissa Paavali antaa ymmärtää, että lain kanssa oltiin naimisissa siihen saakka, kunnes laki kuoli, eli kun Jeesus "tappoi" sen ristinkuolemallaan. Otetaan taas lainaus:
"Puhun nyt lain tunteville: Ettekö tiedä, veljet, että laki vallitsee ihmistä niin kauan kuin hän elää? Laki sitoo naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä. Mutta jos mies kuolee, vaimo on vapaa tästä miestä koskeneesta säädöksestä. Siksi hän saa avionrikkojan nimen, jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle. Mutta jos mies kuolee, hän on vapaa siitä laista, niin ettei ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle." Room. 7:1-3.
Eli suomentaen, jos haluamme olla "naimisissa" sekä lain, että uskonvanhurskauden kanssa, syyllistymme kaksinnaimiseen - siitäkin huolimatta, että se ensimmäinen mies, laki, on jo kuollut.
Ettekö todellakaan huomaa, että Jumalan laki vaatii joka ainoan käskyn täyttämistä joka hetki ja jokaisessa elämän tilanteessa (Gal 3:10). Lain vaatimukset ovat aina ehdottomia. Laki ei rakenna mitään uskon varaan. Lain mukaan vain se saa elää, joka tekee kaiken, mitä laki käskee (3:12). Siihen ei kukaan ole koskaan pystynyt ja siksi laki ei voi antaa iankaikkista elämää yhdellekään ihmiselle (3:21). Kuinka te kaikesta tästä huolimatta tahdotte elää lain alla ja luulette voivanne täyttää lain vaatimukset?
miten elää,kunhan on hauskaa,vai kuis on?
Lain vaatimukset sinun puolestasi. Että saisit elää iankaikkisesti. Tämä on armoa.
Paavali puhuu Kristuksen laista. Saman asian hän on myös maininnut sanoessaan, ettei hän ole vailla Jumalan lakia, hänellä on Kristuksen laki (1 Kor 9:21).
Olemmeko sittenkin lain alaisia? Onko Kristukseen uskovalle vain tullut uusi laki vanhan Mooseksen lain tilalle? Mooseksen laki kiteytyi rakkauden kaksoiskäskyksi (Matt 22:36-40). Mikä on sitten Kristuksen laki? Kyllä se on sama käsky rakastaa. Jeesus sanoi opetuslapsilleen viimeisenä yhdessäolon iltana, että hän antaa uuden käskyn: ”Rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne” (Joh 13:34). Se on uusi siksi, että sitä koetellaan elämässämme joka päivä emmekä koskaan ole sitä täysin oppineet. Siksi meitä on siihen toistuvasti kehotettava.
Rakkauden kaksoiskäsky ilmoittaa kaikissa elämäntilanteissa Jumalan tahdon. Sen edessä tiedämme joka päivä, mitä Jumala meiltä haluaa. Nimenomaan suhteessa lähimmäisiimme olemme aina sidottuja käskyyn rakastaa. Siitä meitä ei vapauteta koskaan.
Kun Paavali halusi voittaa Kristukselle lain alaisena eläviä, hän sanoi olleensa heille kuin lain alainen. Sitten hän lisäsi: ”Vaikka en olekaan lain alainen” (1 Kor 9:20). Paavali oli juuri kirjoittanut galatalaisille, että jos he pyrkivät vanhurskauteen lakia noudattamalla, silloin he joutuvat eroon Kristuksesta ja armon ulkopuolelle (Gal 5:4). ”Jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan” (Gal 2:21). Nyt hän kuitenkin käskee toteuttamaan Kristuksen lakia.
Suhteemme Jumalaan ja pelastumisemme ei ole sidottu siihen kuinka hyvin olemme kyenneet rakastamaan. Siinä emme ole lain alaisia. Pelastumme yksi armosta vain uskomalla Jeesukseen Kristukseen ja huutamalla avuksi Herran nimeä. Näin silloinkin, kun koemme, ettemme pysty rakastamaan emmekä kantamaan toisten taakkoja.
Kun Paavali kutsuu tässä toteuttamaan Kristuksen tahtoa, hänen lakiaan, hän asettaa silmiemme eteen Jeesuksen esikuvana. Jeesushan kutsui luokseen kaikkia työn ja kuormien uuvuttamia haluten antaa levon (Matt 11:28). Hänen seuraajiensakin kehotetaan toimimaan samalla tavoin. ”Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan” (1 Tess 5:14, KR38). Tätä joudumme harjoittelemaan läpi koko uskonelämän.
Jokaisella lähellämme elävällä ihmisellä on omat taakkansa kannettavanaan. Näin myös kristittyjen yhteydessä. Rakastamme, kun jaamme hänen kanssaan hänen taakkaansa. Emme jätä toista yksin taakkojensa kanssa. On mentävä mukaan toisen ahdistukseen niin pitkälle kuin voi ja uskaltaa mennä. Tosin silloinkin voimme kantaa toisen taakkaa vain hetken ja vain osittain. Mutta onko meillä valmiutta tulla lähelle, nähdä ja kuulla, mitä taakkoja toiset kantavat? Annammeko omien taakkojemme niin sitoa itseämme, ettemme suostu näkemään muita taakkojen kantajia? Lähimmäisen taakkoja voi kantaa vain lähellä ollen, vain kuuloetäisyydellä, vain olemalla kiinnostunut toisen huolista ja ongelmista eikä vain omista huolista.
juuri noin on Raamatun sanoma ja erittäin tärkeä pohja sille joka haluaa ymmärtää, mikä on Jumalan tahto ja mistä Raamatussa todellisuudessa on kysymys.
"Laki tekee vanhurskaaksi, jos sitä täydellisesti noudatetaan."
Pitääkö Jumalan laki poistaa kokonaan, jos sitä ei pysty täyttämään? Niinkö on maallisen laikin kanssa onko se poistettava, kun ihmiset rikkoo niitä, olisiko maailma parempi jos eis olis lakia ollenkaan, mitä arvelette?.