MAAMME EU:HUN LIITTÄMISEEN SYYLLISTYNEET ON VEDETTÄVÄ VASTUUSEEN VALTIOPETOKSESTA
Muutosvoimat Suomi rp:n hallitus on lähettänyt eduskunnan oikeusasiamiehelle, eduskunnan perustuslakivaliokunnalle ja valtakunnansyyttäjälle seuraavansisältöisen kirjelmän:
Suomen perustuslain mukaan Suomi on täysivaltainen tasavalta, jossa korkein valta, valtiovalta, kuuluu kansalle. Maamme liittäminen Euroopan Unioniin vuoden 1995 alussa Esko Ahon hallituksen ja 152 silloisen kansanedustajan v. 1994 tekemillä päätöksillä mitätöi käytännössä tämän perustuslakimme ydinsisällön ja samalla Suomen voimassa olleen valtiosäännön.
Hyväksyessään maamme EU:hun liittämisen tasavallan silloinen presidentti Martti Ahtisaari menetteli vastoin hallitusmuodon 24. pykälässä säädettyä virkaan astuessaan antamaansa vakuutusta, jossa hän sitoutui "vilpittömästi ja uskollisesti noudattamaan ja voimassa pitämään tasavallan valtiosääntöä ja lakeja".
Maamme EU:hun liittämisen seurauksena suuri osa eduskunnan lainsäädäntövallasta siirtyi Suomen rajojen ulkopuolelle, Suomen oman kansallisen lain on EU:n oikeuskäytännön mukaan väistyttävä EU:n säädösten tieltä, EU:n komissio ja sen tarkastus- sekä kilpailuviranomaiset saivat toimeenpanovaltaa Suomen rajojen sisällä, EU:lle luovutettiin tasavallan presidentille kuuluvaa valtaa solmia Suomen puolesta kansainvälisiä sopimuksia ja EU:n tuomioistuin (EY:n tuomioistuin) sai Suomeen ulottuvaa tuomiovaltaa.
Edellä mainituista syistä Suomi ei ole enää täysivaltainen eli itsenäinen tasavalta eikä korkein valta, valtiovalta, kuulu enää Suomessa kansalle.
Törkeä perustuslain loukkaus tapahtui maamme hallituksen ja eduskunnan toimesta myös v. 1998, jolloin ne hyväksyivät Suomen markan korvaamisen eurolla ja luopumisen omasta, itsenäisestä rahapolitiikasta. Erityisen raskauttavaa tälle teolle on, että se toteutettiin ilman Suomen eduskunnan käsittelemää lakia Euroopan Unionin neuvoston asetuksella.
Maamme EU:hun liittämisen seuraukset ovat olleet Suomen kansan kannalta kohtalokkaat. Kun maamme ja kansamme alistettiin EU:n määräysvaltaan ja Suomen rajat avattiin raha- ja pääomavallalle sekä kansainväliselle rikollisuudelle, kansamme saatettiin taloudellisesti ja henkisesti äärimmäisen vaikeaan ja kestämättömään tilanteeseen.
EU:hun liittämisen ja maassamme voimaan tulleen EU-lainsäädännön seurauksena huomattava osa kansamme työn tuloksista on jo siirtynyt ja jatkuvasti siirtyy raha- ja pääomavirtoina maamme rajojen ulkopuolelle EU-byrokratialle ja suursijoittajille. Samanaikaisesti EU:n määräysten seurauksena kansalaistemme terveys- ja muita peruspalveluja heikennetään, tulo- ja toimeentuloerot kasvavat, työttömien todellinen määrä on maassamme huomattavasti yli 400 000 ja tämän mukainen työttömyysprosentti n. 17, toimeentulotuen saajien lukumäärä on runsaat 450 000 ja köyhyysrajan alapuolella elää jo lähes 70 000 lapsiperhettä ja enemmän kuin 200 000 eläkeläistä.
Suomen liittäminen EU:hun on merkinnyt maamme liittämistä Eurooppaan perustetun suurvallan ja samalla tosiasiallisesti toisen valtion osaksi. Tämän toteamuksen vahvistaa se, että EU:lle ollaan parhaillaan säätämässä perustuslakia, johon sisällytettävän säädöksen mukaan siitä tulee myös virallisesti juridinen oikeussubjekti eli valtio, käytännössä liittovaltio.
Ne suomalaiset, jotka ovat toimillaan mitätöineet maamme valtiosäännön ja perustuslain sekä liittäneet Suomen toisen valtion osaksi, ovat pettäneet maansa ja syyllistyneet valtiopetokseen. Sen toteuttamista on helpottanut oikeuskanslerina ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäseninä maamme EU:n sekä sen talous- ja rahaliiton määräysvaltaan alistamisen ajankohtana toimineiden henkilöiden haluttomuus tai kyvyttömyys puolustaa Suomen tasavallan valtiosääntöä ja itsenäisyyttä.
Pyydämme, että Te virkanne ja tehtävänne velvoittamana ryhdytte viipymättä toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi edellä todettuun valtiopetokseen tai avunantoon sen toteuttamiseksi syyllistyneiden saattamiseksi lain mukaiseen edesvastuuseen.
Helsingissä 12. päivänä helmikuuta 2003
Muutosvoimat Suomi rp
Ilkka Hakalehto
puheenjohtaja
Juhani Tanski
sihteeri
Valtiorikos!
Nahkurin orret
2
162
Vastaukset
- Oikein pojat
Vai semmoista ovat menneet tekemään. Vähintään 8-vuotta kuritushuonetta niille kelvottomille tahi sama määrä eduskuntaa.
- Anonyymi
Luvattomat rajanylittäjät saavatko jäädä maahan. Eikö samantien takas venäjälle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain607492Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232916- 1421766
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651649Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151458Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671394- 1301134
- 73827
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707