helevetti

Kaveri kävi ns.rajalla ja kertoi uskomattomia tarinoita tästä kokemuksesta. Ensin sen eteen oli ilmestynyt kolme isoa miestä, joilla oli mukanaan paksua köyttä ja kahleita. Jotenkin nämä ukot oli onnistunut sitomaan kuolevan kaverini näillä köysillä; ruumis oli jäänyt sänkyyn, mutta niiden köysien avulla ne oli raahannut kaverini pois siltä paikalta. Tilanne oli kuulema pelottava, sillä miehet sanoivat että kaverini saisi rangaistuksen. Miesparka kuljetettiinkin johonkin outoon paikkaan, jossa oli korkea jyrkänne. Hänet viskattiin tuolta jyrkänteeltä alas kohti maata, joka muistutti jäätynyttä vettä. Juuri kun kaverini ruumis oli pirstoutumassa tuhansiksi palasiksi tuota jäätä vasten, hän virkosi ja palasi henkiin.
2195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä en näe tuollaisia unia. En myöskään nuole sammakoita tai syö taikasieniä. Joskus olen kuullut urbaanin legendan, että jos tarpeeksi maistelee provosoivia aineksia, voi nähdä jänniä unia.

Äänestä

Mää en itte oo käyny helvetin enkä taivaankaan porteilla iekä tuonne mitään kiirettä ookkaa,mun isä sen sijaan on siellä mutta ei se helvettii joutunut se on varma!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


xde kirjoitti:

Kaveri kävi ns.rajalla ja kertoi uskomattomia tarinoita tästä kokemuksesta. Ensin sen eteen oli ilmestynyt kolme isoa miestä, joilla oli mukanaan paksua köyttä ja kahleita. Jotenkin nämä ukot oli onnistunut sitomaan kuolevan kaverini näillä köysillä; ruumis oli jäänyt sänkyyn, mutta niiden köysien avulla ne oli raahannut kaverini pois siltä paikalta. Tilanne oli kuulema pelottava, sillä miehet sanoivat että kaverini saisi rangaistuksen. Miesparka kuljetettiinkin johonkin outoon paikkaan, jossa oli korkea jyrkänne. Hänet viskattiin tuolta jyrkänteeltä alas kohti maata, joka muistutti jäätynyttä vettä. Juuri kun kaverini ruumis oli pirstoutumassa tuhansiksi palasiksi tuota jäätä vasten, hän virkosi ja palasi henkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu