Kummin tekisin?

Menisinkö seksichattiin vai jäisinkö tänne? Tälle palstalle teidän kanssa keskustelemaan??
Toisin kuin te minä en ole uskovainen...vielä. Jotenkin se ratkaisu on siirtynyt liian vaikeana minulle, sillä olen jäänyt koukkuun juomiseen ym."hauskanpitoon". Osaltaan tähän vaikuttaa mieheni joka on jatkuvasti samassa tilanteessa minun kanssani...haluaisi elää uskovaisen elämää, mutta viina vie.
Kaikki ongelmatkin tuntuvat jo ratkaistuilta, kun niitä ei ole ihan pakko selvinpäin miettiä.
Mun mies kokee, että ei pysty irtautumaan töistään muulla tavalla.
Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Ottakaa sekin huomioon, että meillä ei ole ketään uskovaisia elämässämme.
Ainoa mahdollisuus ois sinnitellä tämä viikonloppu mököttävän ja kireän avopuolisoni kanssa ihan vaan odotellen sunnuntaita, jolloin joutuisimme kävelemään yli 10 km, että saataisiin se ehtoollinen.
Tätäkö se Jumala meiltä todellakin odottaa?
Sellaisen kuvan olen saanut teiltä.
8365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Jeesusken kanssa ollaan aivan joka hetki. Hän antaa omiensa elämään aivan kaiken, mitä tarvitaan.
He, joilla on vain ihmisen itselleen kehittämä usko, ovat vain ajottain uskossa, eli käyvät kirkossa ja omissa piireissään ja rukoileva ja muut ajat ovat aivan ilman yritystäkään yhteyteen Jumalan kanssa. Tuolainen usko ei ole totta, se ei ole uskoa, vaan ihmisen keksimä järjestelmä.

Jos et ollenkaan tunne uskoa, eikä sinulla ole ketään, joka opastaisi sinua, sinun on vaikeaa ymmärtää tätä seuraavaa:
Ei uskovainen usko omalla voimallaan, vaan hän syntyy uudeksi ylhäältä, saatuaan sitä ennen Jumalalta lahjan uskoa.
Tiedän monien uskosta osattomien kuvittelevan, että uskovaisen elämä on tylsää, mutta se onkin juuri päinvastoin, meidän elämämme on joka hetki mielenkiintoista, rauhallista ja onnellista.
Me nimittäin asumme Jumalan valtakunnassa, joka on sisäisesti meissä ja vaikka maailma kuinka melskaa, ei sen melskeet koske meitä, vaan me elämme rauhassa ja ilossa ja se on yksin Jeesuksen ansiota.

Et voi kuitenkaan tulla uskoon oman päätöksesi nojalla, vaan sinunkin on kolkuteltava Jumalan ovelle, Hän on luvannut avata oven ja kun Hän sen tekee, antaa Hän itse sinulle uskonlahjan ja se on aivan erilainen, mitä täälläkin saat nähdä, ihmisten oma kehittämä usko.

Meitä on joukko, jotka emme voisi kuvitellakaan elävämme ilman Jeesusta.

Äänestä

Älä mene seksichattiin. Keksi yhteistä tekemistä, sellaista, josta miehesi pitää.

Äänestä
  • Ja sä et vastannut mun kysymykseen. mitä itse tekisit mun asemassa? Ja onko se juominen nyt niin paha, eikö Jeesuskin tehnyt viiniä vierailleen?
    En ymmärtänyt sun puheesta yhtään mitään. Puhuit asian vierestä.

    Äänestä

  • vaimoke kirjoitti:

    Ja sä et vastannut mun kysymykseen. mitä itse tekisit mun asemassa? Ja onko se juominen nyt niin paha, eikö Jeesuskin tehnyt viiniä vierailleen?
    En ymmärtänyt sun puheesta yhtään mitään. Puhuit asian vierestä.

    Kyllä sinä olet Sari. Ja olet huono valehtelemaan.

    Äänestä

  • vaimoke kirjoitti:

    Ja sä et vastannut mun kysymykseen. mitä itse tekisit mun asemassa? Ja onko se juominen nyt niin paha, eikö Jeesuskin tehnyt viiniä vierailleen?
    En ymmärtänyt sun puheesta yhtään mitään. Puhuit asian vierestä.

    Jeesus teki viiniä, mutta sanoi, "tämä on minun vereni, teidän edestänne vuodatettu, juokaa, mutta älkää humaltuko", joten kohtuus, kohtuus...

    Äänestä

Eihän se kummi ole edes raamatullinen vaan joku harhauttaja keksi kummit ja kummitukset

Äänestä

Elämä on mitä on ja me ihmiset ollaan jokainen omalla tavallamme epätäydellisiä. Jokaisella meillä on heikot kohtamme, joku juo, joku syö, kellä mikäkin pahuus riesana, täydelliset löytyvät vain taivaasta. Sinne kun kerran kohoamme, silloin vasta olemme täydellisiä ja onnellisia.

Suosittelisin sinulle hetkiä raamatun ääressä, hetkiä rukouksessa Jeesuksen edessä. Ei kannata ajatella sitä mitä itse on, sillä ei meissä ihmisissä ole yhden yhtäkään hyvää, hyvä on yksin Jumala taivaassa. Ota tavoitteeksesi päivittäin lukea vaikka yksi jae uudesta testamentista ja voimien mukaan jos kaksikin. Ala harrastaa lyhykäisiä ilta- tai aamurukouksia ihan omin sanoin Jeesuksen kanssa, on muuten maailman mukavinta päiväkirjan pitoa, kertoa päivän tapahtumat itselleen Jumalan Pojalle. Hän on kiinnostunut siitä miten sinä koet päiväsi kulkeneen.

Jos lankeat, tunnusta se Hänelle ihan suoraan, älä selittele, sillä Herra arvostaa sinua ja rakastaa sinua, ja ihan oikeesti kyllä tietää mitä on tapahtunut. Jumala halajaa kuulla sinun ääntäsi ja salassa myhäilee tyytyväisenä nähdessään, että se sitten vaimokekin lukee Pyhää Sanaa. Vaikka kaikki elämässä sen enempää minun kuin ehken sinunkaan ei aina onnistu, ota raamattu vain esille taas ja taas ja pidä rukousyhteys Jeesukseen taas ja sittenkin. (niin tässä minäkin sinnittelen)

Ellet vielä ole uskossa sitä voit jo olla tänäiltana. Pyydä Jeesukselta syntisi anteeksi ja sano että haluat tulla hänen omakseen. Tämäkin onnistuu ihan omin sanoin, sillä Jumala katsoo sydämen asenteeseen, ei siihen kuinka hienot puitteet tai sanat meillä on. Raamattu sanoo, että Jumala pystyy herättämään kivistä lapsia itselleen ja sinä olet enemmän kuin kivi. Kultaseni Herra etsii sinua. Avaja porttis ovesi käy Herraas vastaan nöyrästi, kun itse Taivaan Kuningas sun tahtoo olla vierahas.

Siunausta

Äänestä
  • kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaimoke kirjoitti:

Menisinkö seksichattiin vai jäisinkö tänne? Tälle palstalle teidän kanssa keskustelemaan??
Toisin kuin te minä en ole uskovainen...vielä. Jotenkin se ratkaisu on siirtynyt liian vaikeana minulle, sillä olen jäänyt koukkuun juomiseen ym."hauskanpitoon". Osaltaan tähän vaikuttaa mieheni joka on jatkuvasti samassa tilanteessa minun kanssani...haluaisi elää uskovaisen elämää, mutta viina vie.
Kaikki ongelmatkin tuntuvat jo ratkaistuilta, kun niitä ei ole ihan pakko selvinpäin miettiä.
Mun mies kokee, että ei pysty irtautumaan töistään muulla tavalla.
Mitä te tekisitte minun tilanteessani? Ottakaa sekin huomioon, että meillä ei ole ketään uskovaisia elämässämme.
Ainoa mahdollisuus ois sinnitellä tämä viikonloppu mököttävän ja kireän avopuolisoni kanssa ihan vaan odotellen sunnuntaita, jolloin joutuisimme kävelemään yli 10 km, että saataisiin se ehtoollinen.
Tätäkö se Jumala meiltä todellakin odottaa?
Sellaisen kuvan olen saanut teiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu