Avaukseni, jossa täysin asiallisesti esitän, että Jäättenmäki tapauksen yhteydessä tehty tietovuoto oli tarkoitettu vaihingoittamaan ensisijaisesti Paavo Lipposta, on jälleen poistettu!
Viestiä ei ole massapostitettu, eikä sitä ole kopioitu mistään muualta. Mitään todellisia syitä viestin poistamiseen ei ole.
On täysin naurettavaa, että palstalla saadaan viljellä vapaasti kaikkia muita näkökulmia asiaan, muttei tätä esittämääni:
Länsimielinen Paavo Lipponen oli Halosen, Tuomiojan ym. avoimesti länsivastaisten äärisosialistien tiellä. Lipposesta ei missään nimessä saanut tulla uutta pääministeriä, nyt kun Halonen oli vihdoin saatu presidentiksi.
Sorsan putoaminen pois presidenttipelistä oli äärilaidan demareille kova pettymys ja lähes kuolinisku heidän haaveillensa päästä ylimpään valtaan. Kuusi vuotta Ahtisaaren väistymistä vartoneilla Sorsan perillisillä oli nyt viimeinen todellinen tilaisuus vallankaappaukseen.
Ja näin valta sitten lopulta kaapattiin: Presidentin tiimistä vuodettiin Lipposta vahingoittavia tietoja ja viimeinen este eli Paavo Lipponen saatiin pelattua pois tieltä. Sivutuotteena siipeensä sai myös Kepu ja tietysti hyväksikäytetyksi tullut Jäätteenmäki. Kokoomus sentään ymmärsi ansan ja jättäytyi viisaasti sivuun Jäätteenmäen repimisestä. Jäätteenmäen tilalle nostettiin tovereiden oma luottokepulainen, kaikessa taipuva Matti Vanhanen.
Tämä on toistaiseksi ainoa kelvollinen annettu selitys sille, miksi sosialistit vuotivat tietoja, jotka aivan selvästi oli suunnattu vahingoittamaan toveri Lipposta. On täysin naurettavaa, että jopa Jäätteenmäki, joka itsekin käytti saamiaan tietoja Lipposta vastaan, on nyt tarttunut "eräiden demarien" väitteisiin, joiden mukaan vuodon tarkoituksena oli tehdä Lipposesta pääministeri.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Opettelisit pysymään totuudessa, ei tuollaisia valheita kannata täällä levittää.
Näkökulmasi pitäisi perustua totuuteen eikä "huuhaahin," niinkuin SDP:n sisällä näyttää homma olevan.
Juuri niinhän se oli Neuvostoliitossakin yksi totuus, jossa kaikkien tuli pysyä. Poikkeavat mielipiteet ja näkökannat leimattiin valheiksi ja sensuroitiin. Sen lisäksi tietysti tuhottiin mielipiteiden esittäjä.
Ei ole loogista, että Halosen leiristä vuodettiin Lipposta vakavasti vahingoittavia tietoja Lipposen tukemiseksi, kuten esim. Anneli Jäätteenmäki nyt väittää.
Loogista on, että Lipposta vahingoittavia tietoja vuodettiin Lipposen vahingoittamiseksi.
Miksi Halosen leiri Halusi vahingoittaa omaa toveria Paavo Lipposta?