kuinka

on niin hyvä muistisia kun raamatun lainauksia tulee
vastauksiksi. Olisipa minullakin,kun oikein kateeksi käy. Kuinka te tosiaan opitte noin hyvin. Eräs tuttunikin lainasi raamatunjakeita asiasssa kuin asiassa ja heti. Ei siinä tuumaustaukoja pidetty.
5105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

meineillään. Sen huomaa siitä, että ovat perehtyneet niin hyvin knoppikysymyksiin kuten homous, raamatusta löytyy siihen 1 vastaus.

Äänestä

jokapäivä, uudestaan ja uudestaan, niin sitä jää mieleen ja muistiin.
Jos tunnuet yhtään maalaistalon elämää, niin ymmärrät, että kesällä korjataan sato talteen, esm. heinät ajataan ja varastoidaan navetan ha tallin ylisille, sieltä on sitten luukut jokaisen elkikon seimeen, jonne pudotetaan heinää aina eläimen tarpeen ja ruokinnan mukaan määrätty määrä kulloinkin.
Jos niitä heiniä ei olisi sinne kesällä ajettu, niin ei siellä olisi ollut mistä antaa eläimille ruokaa.

Nyt on uskovaisen suhteen aivan samoin, hän lukee Raamattua, ja Pyhä Henki auttaa sitä muistamaan, jos vain on lukenut, niin uskovaisella on aina Sana hallussa, ja voi tarvittaessa sitä myös muististaan esille tuoda, ja yleensä Pyhä Henki auttaa muistamaan, mitä kulloinkin ja kenelle mitäkin vastaa, ja antaa muistista sopivat Jumalan sanan kohdat.

Äänestä

...usein fundamentalistisiin lahkoihin, joiden poppamiehet toistelevat näitä jakeita alvariinsa. Jakeista tulee jo dogmeja, joita sitten siteerataan jokaisessa mahdollisessa tilanteessa.

Koko lahkon opillinen pohja perustellaan näillä dogmeilla, niiden tulkinta ja merkitys on määritelty uskovan puolesta, omiin tulkintoihin ei juurikaan ole varaa.

Vähemmän fundamentalistissa suuntauksisssa ei tälläistä Raamatun ulkolukua ilmene ja syykin on looginen: Tilaa on omille ajatuksille ja tulkinnoille jolloin jakeiden papukaijamainen toistelukin menettää merkityksensä, koska niiden sisältö ei ole kaikille kuulijoille sama.

Äänestä
  • kellä niin iso karja suomessa on että luukkuja on yhtä paljon kuin raamatussa vaikkapa psalmeja.

    Äänestä

että harva muistaa hakuteoksiin katsomatta esim. nämä jakeet: "menköön tämä kirovesi sinun sisuksiisi, niin että vatsasi paisuu ja lanteesi kuihtuvat.´ Ja vaimo sanokoon, Amen, Amen´." ; "Ja pappi kirjoittakoon nämä kiroukset ja huuhtokoon kirouksen kiroveteen."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskovaiset kirjoitti:

on niin hyvä muistisia kun raamatun lainauksia tulee
vastauksiksi. Olisipa minullakin,kun oikein kateeksi käy. Kuinka te tosiaan opitte noin hyvin. Eräs tuttunikin lainasi raamatunjakeita asiasssa kuin asiassa ja heti. Ei siinä tuumaustaukoja pidetty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu