>>>1910-luvulla helluntaiherätys tuli Suomeen lähinnä norjalaisen metodistipappi Thomas Ball Barrattin vierailujen vaikutuksesta. Hän tuli Suomeen narvalaisten, erään lestadiolaisuuden suunnan kannattajien, kutsumana. Liikkeellä on Suomessa noin 45 400 jäsentä (lähde: Seurakuntaopas 2006). Helluntaiherätyksen alkaessa vaikuttaa Suomessa tavoitteena oli tuoda (tai palauttaa) liikkeen näkemystä alkukristillisyydestä kaikkiin kristillisiin kirkkokuntiin, mutta usein tällainen ajatus kohtasi vastustusta. Siksi helluntaiherätys päätyi perustamaan (paikallis-) seurakuntia, jotka toimivat yhdistyspohjalta. Seurakuntien taustalla toimii rukoushuoneyhdistyksiä, jotka vastaavat seurakuntien taloudellisista asioista. Vuonna 2002 Suomen uskonnonvapauslain uudistuksen ohella perustettiin Suomen Helluntaikirkko, joka ei ole yhdistys vaan uskonnollinen yhdyskunta Suomen lain edessä. Yhdyskuntamalli toimii tällä hetkellä yhdistysten rinnalla, joten osa helluntailaisista kuuluu nykyään helluntaikirkkoon, osa luterilaiseen kirkkoon ja osa väestörekisteriin.
Opillisesti Suomen helluntaiherätys on lähinnä yksi haara maailmalla vallitsevista suuntauksista. Pohjois-Amerikassa vaikuttava Assemblies of God on neljän suurimman haaran joukkoon kuuluva ja on opillisesti lähinnä Suomen helluntaiherätystä. Suomessa helluntaiherätyksen opin on kuvailtu sisältävän uskosta vanhurskauttamisen luterilaisilta, pyhityksen metodisteilta, kastekäsityksen baptisteilta ja omanaan opin Pyhästä Hengestä.
Helluntaiherätyksellä on kesäjuhlat juhannuksena Keuruun Ison Kirjan alueella, jonne kokoontuu jopa 30 000 ihmistä.
0Äänestä
RitariOlevainen
Suomen helluntaiherätksestä eronneet , tosin pieni määrä, kun h-srak. on jäseniä n. 50 000 ,niin parituhatta on vain pieni osa siitä.
En tosin tiedä vieläkän, mksi tätä kirkkoa alettin rakentaamaan?
En uskoisi sen olleen Jumalasta, koska se jakaa seurakuntia kahtia, eikä Pyhän Hengen tehtävä ole riitaannuttaa uskovaisia keskenään, ison kysymyksen paikka, mielstäni pitäisi purkaa koko rekisteröityminen.
Oliko siinä takaajatuksena vain rahan saanti valtiolta muiden luterilaisten yhdistysten ja seurakuntien tapaan? Olisi kateus motiivina, sehän sopii suomalaisen helluntailaisenkin imagoon, ei olle iinä muita suomalaisia kummempia!
0Äänestä
tietoa
poikkeaako Helluntaikirkko ja Helluntaiherätys opillisesi kekskenään.
Tunnen monia helluntaiherätykseen kuuluvia ihmisiä ja he olivat silloin tätä jakoa vastaan.
Onko Helluntaikirkolla oma kirkko? Vai kokootuvatko he edeleen Helluntaiherätyksen tiloissa?
0Äänestä
tästäkö kiikastaa?
tietoa kirjoitti:
poikkeaako Helluntaikirkko ja Helluntaiherätys opillisesi kekskenään.
Tunnen monia helluntaiherätykseen kuuluvia ihmisiä ja he olivat silloin tätä jakoa vastaan.
Onko Helluntaikirkolla oma kirkko? Vai kokootuvatko he edeleen Helluntaiherätyksen tiloissa?
>>>Osa helluntaiseurakuntiin kuuluvista kuuluu samalla myös Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja Suomen Helluntaikirkko -nimiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluminen pakottaisi valitsemaan näiden kahden kirkon jäsenyyden väliltä.>>>
0Äänestä
Kavahtakaa!
Amen ja halleluja, veli! Helluntaikirkko ei totisesti, totisesti ole Jumalasta vaan Perkeleestä, ja Perkeleen himoja se on noudattanut alusta asti, nimittäin vallanhimoa ja omanvoitonpyyntiä.
0Äänestä
lempinimiä
Kavahtakaa! kirjoitti:

-yhtä aikaa virallisesti kahden eri kirkon/srk:n jäsen ! -melkein kaikki nekin 50 000 helluntailaista ovat kuitenkin valtiokirkon,kirjoilla vaikka eivät sillä käykkään jne...miksi he ivat kahden kirkon jäseniä,helluntain ja valtionkirkon ?
-miksi he sitten kuitenkin ovat kirjoilla siellä jos uskovat valtiokirkon olevan harhassa jne ?!
-ne taas jotka rekisteröityvät helluntaikirkkoon joutuvat väkisinkin eroamaan valtionkirkosta,uusien EU-asetusten tullessa voimaan ja voipa valtionkirkko,erottaa nekin jotka ovat sen jäseniä ja kuitenkin tramppaavat,helluntaisrk:ssa !
0Äänestä
Tiedon sanat
ei kukaan voi olla kirjoitti:

Tässä asiassa monen on tehtävä parannus. Aivan kuten toisten on tehtävä parannus biseksuaalisuudestaan.
0Äänestä
tiedon sanoillesi
Tiedon sanat kirjoitti:
Tässä asiassa monen on tehtävä parannus. Aivan kuten toisten on tehtävä parannus biseksuaalisuudestaan.
-kun selvität sen miten ihmisen identiteetti muuttuu toiseksi olkoon tämä sitten mikä,tahansa:-)
-kirjoitustyylistä voi yrittää päätellä kuka kukin on leikkiä jms,mutta se ei ole mikään tiedon sanojen lahja tms:-)
-ihminen on sellainen miksi on syntynyt ja pysyy sellaisena,kuolemaansa saakka !
-ihmiset ovat kovia vaatimaan parannuksentekoa toisiltaan milloin mistäkin asiasta,ja aina ovat nokkimassa,toisiaan jne...samoin pitäisi olla heterojen erotouhujen ja huorintekemisen kanssa !
-minä en välitä siitä mitä joku toinen minusta sanoo koska minulla on niin hyvä itsetunto,että en ole toisen ihmisen hyväksynnästä tai hyväksymättömyydestä,riippuvainen,enkä myöskään minkään,uskonnollisen yhteisön jne...
Minulle riittää vallan mainiosti se että Jumala hyväskyy minut tällaisenaan ja sillä sipuli,ihan sama,mitä hihhulit,vaahtoavat !
-Jos huorinttekevät hellaritkin todella tekevät parannuksen kaikista em.teoistaan ja alkavat elämään,selibaatissa niin lupaan,tehdä saman !
-mutta uskon että sitä ei koskaan tapahdu :-)
-uskovaiset ovat vain kaksinaamaisia nokkijoita jotka ovat valkeaksi kalkittuja hautoja sekä fariseuksia,parhaimmasta,päästä,-eivät tosin kaikki,-sellaisiakin löytyy jotka eivät ole menettäneet tervettä,maalaisjärkeä :-)
0Äänestä
kun jossain
Kavahtakaa! kirjoitti:
Amen ja halleluja, veli! Helluntaikirkko ei totisesti, totisesti ole Jumalasta vaan Perkeleestä, ja Perkeleen himoja se on noudattanut alusta asti, nimittäin vallanhimoa ja omanvoitonpyyntiä.
kirjoitti jotain hurmahenkiä, uudestikastajia ja muita perkeleitä vastaan? Vai muistanko aivan väärin?
0Äänestä
Helluntaikirkko tulee
Helluntaikirkko on tarpeen koska mukautuminen ajan henkeen vaatii usein opillisia muutoksia, maailma kehittyy nopeasti monin tavoin, ajan uusimmat trendit koskettavat myös helluntailaisia, Amerikasta tulee uusia herätyksen ja uudistumisen aaltoja, jos tahdotaan olla herätyksen kärkijoukossa, vaikuttamassa tulevan kehityksen suuntaan ja vallata uutta maaperää, tarvitaan keskitettyä Helluntaikirkko järjestelmää, muuten Helluntailaisuus jää ajastaan jälkeen, ja ihmiset siirtyvät tulevaisuuden River ja City seurakuntiin. Nytkin on havaittavissa monin paikoin Helluntaiherätyksessä jämähtämistä Jumalan sanaan sekä pysymistä ahtaalla ja kaidalla tiellä, monen muun seurakunnan edetessä mm. ylistyksen ja pyhän tanssin kautta enemmän näkyjen ja ilmestyksen maailman tuomassa uudessa valossa, kohti avarampaa tietä, kohti maailman suosiota ja yhä suurempia kolehteja, väkimääriä ja herätyksiä.
Tämänkaltaisia tärkeitä kysymyksiä ovat olleet mm. ekumeenisuus ja uusi raamatunkäännös. Niin kauan kuin yksittäiset seurakunnat pystyvät pulikoimaan itsenäisesti toimien kuin siat pellossa, on kovin vaikea viedä tarvittavia uudistuksia läpi.
Mutta keskitetyn johdon alaisuudessa, jokainen paikallinen Helluntaiseurakunta tekisi niin kuin ylempänä päätetään. Helluntaiseurakuntien keskitetty talous, jossa kolehtivarat ja muut paikallisten seurakuntien tulot, kerättäisiin yhteen keskuspaikkaan ja jaettaisiin todellisten tarpeiden mukaan, mahdollistaisi niiden seurakuntien erityisen tukemisen, jotka noudattavat uskollisesti keskusjohdon linjanvetoja.
Seuraava tärkeä ajankohtainen Helluntaiherätystä koskeva isompi päätös, voi olla apokryfikirjojen tuleminen seuraaviin raamatun käännöksiin. Moni yksittäinen Helluntaiseurakunta voisi vanhoillisten niuhottajien ja kalkkeutuneiden vanhempien jäsentensä kautta alkaa vastustamaan tätäkin uudistamista, mutta Helluntaikirkon tuleva keskitetty päätäntävalta, estäisi ja tekisi tyhjäksi paikallistason sooloilemisen.
Mutta siihen on vielä matkaa, paljon on tehtävä sitä ennen, useiden pienten vähittäisten muutoksien kautta, jotka eivät nosta sanaan jämähtäneitä vanhoillisia Helluntailaisia rähisemään, vaan joiden kautta, saadaan ikään kuin huomaamatta, Helluntailaiset Helluntaikirkon sisään.
Helluntaiherätyksen mukautuminen ajan henkeen, ja kirkollisten virkojen ja pukujen käyttäminen, nostaisi Helluntailaisuuden arvovaltaa maailman silmissä, maailma hyväksyisi paremmin Helluntailaisuuden, kun ero Luterilaisen kirkon ja Helluntailaisuuden välillä tehtäisiin olemattomaksi.
Nyt jo on Helluntaiherätyksen sisällä suuntaus kohti kirkollisia Jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia, vanhanaikaisten herätyskokouksien ja evankelioinnin käydessä koko ajan harvinaisemmaksi.
Kaikenlainen itsepäinen vääntäminen ja niuhottaminen Helluntaiherätyksen sisällä loppuisi, Helluntaikirkon ylimmän johdon ollessa ylin auktoriteetti, jonka päätäntävallassa olisivat kaikki tärkeimmät ja merkittävimmät asiat. Silloin vallitsisi sama käytäntö ja sama opetus, joka puolella Suomen Helluntaiseurakunnissa.
Jotkut sanovat että kyseessä on luopumus, se on totta, niin onkin, ihmiset tahtovat jotakin uutta ja jotakin minkä he kokevat antavan itsellensä elämyksiä ja sisältöä, ovat kyllästyneet vaatimuksiin ja määräyksiin, siksi on kuunneltu, ihmisten toiveita ja siksi ollaan uudistamassa monia seurakuntia, niin että tarjotaan sitä mitä ihmiset toivovat.
Jumalan sana ei ole muotia tässä ajassa, siksi tarjotaan uudistuksia, uusia opin aaltoja ja uusia seurakuntia, Helluntaiherätyskin tahtoo pysyä uudistuksien aaltojen harjoilla, pitää väkensä, ja houkutella viihteellä ja keinoilla ja konsteilla ihmisiä kokouksiin.
Ekumenian ja suvaitsevaisuuden ja laajenevan armonnäkemyksen lisääntyessä Helluntailaisten keskuudessa, ristin pahennus ja vanhanaikainen raamatullisuus, joutuvat väistymään, ja uusi avarampi henki ja vapaus, koittaa karkeloivan ja juhlivan Helluntaikansan pariin.
Helluntailaisuudesta on tulossa jotakin aivan uutta, ajan henkeen sopivaa, "se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut".
Elämme aikaa jossa monia yrityksiä ajetaan alas, koska tuottaminen Suomessa maksaa niin paljon, on halvempaa valmistaa tavaroita muualla, sen vuoksi monikansalliset yritykset ovat ostaneet Suomessa toimineita tehtaita ja sitten kaikessa hiljaisuudessa lakkauttaneet ne, ja sitten on myyty Suomalaisilla tuotenimikkeillä, muissa maissa valmistettuja tuotteita, ikäänkuin Suomalaisina.
Hiukan samanlainen ulkoistaminen on käynnissä Helluntaiherätyksessäkin, sisältö ja uudet opin tuulet saadaan tuontitavarana, Suomalaisten osalle jää vain tuotteen jakelu ja markkinointi paikallistasolla.
Torontolaisuus ja menestysteologia ja liberaaliteologia, ovat kaupallisempia tuotteita kuin vanhanaikainen Helluntailaisuus, joka on nimenä turvallisen tuntuinen, mutta monen mielestä tuotteena vanhanaikainen, siksi on pidetty vanha tuotenimike, mutta sisältöä ollaan muuttamassa monin pienten vähittäisten muutoksien kautta, enemmän asiakkaiden tarpeiden ja toiveiden mukaan. Siksi tarvitaan Helluntaikirkko, muuten uudistaminen ja mukautuminen ajan henkeen, ei onnistu riittävällä nopeudella.
0Äänestä
...
Nerokasta vittuilua!
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 12
Vanhimmat
>>>1910-luvulla helluntaiherätys tuli Suomeen lähinnä norjalaisen metodistipappi Thomas Ball Barrattin vierailujen vaikutuksesta. Hän tuli Suomeen narvalaisten, erään lestadiolaisuuden suunnan kannattajien, kutsumana. Liikkeellä on Suomessa noin 45 400 jäsentä (lähde: Seurakuntaopas 2006). Helluntaiherätyksen alkaessa vaikuttaa Suomessa tavoitteena oli tuoda (tai palauttaa) liikkeen näkemystä alkukristillisyydestä kaikkiin kristillisiin kirkkokuntiin, mutta usein tällainen ajatus kohtasi vastustusta. Siksi helluntaiherätys päätyi perustamaan (paikallis-) seurakuntia, jotka toimivat yhdistyspohjalta. Seurakuntien taustalla toimii rukoushuoneyhdistyksiä, jotka vastaavat seurakuntien taloudellisista asioista. Vuonna 2002 Suomen uskonnonvapauslain uudistuksen ohella perustettiin Suomen Helluntaikirkko, joka ei ole yhdistys vaan uskonnollinen yhdyskunta Suomen lain edessä. Yhdyskuntamalli toimii tällä hetkellä yhdistysten rinnalla, joten osa helluntailaisista kuuluu nykyään helluntaikirkkoon, osa luterilaiseen kirkkoon ja osa väestörekisteriin.
Opillisesti Suomen helluntaiherätys on lähinnä yksi haara maailmalla vallitsevista suuntauksista. Pohjois-Amerikassa vaikuttava Assemblies of God on neljän suurimman haaran joukkoon kuuluva ja on opillisesti lähinnä Suomen helluntaiherätystä. Suomessa helluntaiherätyksen opin on kuvailtu sisältävän uskosta vanhurskauttamisen luterilaisilta, pyhityksen metodisteilta, kastekäsityksen baptisteilta ja omanaan opin Pyhästä Hengestä.
Helluntaiherätyksellä on kesäjuhlat juhannuksena Keuruun Ison Kirjan alueella, jonne kokoontuu jopa 30 000 ihmistä.
Suomen helluntaiherätksestä eronneet , tosin pieni määrä, kun h-srak. on jäseniä n. 50 000 ,niin parituhatta on vain pieni osa siitä.
En tosin tiedä vieläkän, mksi tätä kirkkoa alettin rakentaamaan?
En uskoisi sen olleen Jumalasta, koska se jakaa seurakuntia kahtia, eikä Pyhän Hengen tehtävä ole riitaannuttaa uskovaisia keskenään, ison kysymyksen paikka, mielstäni pitäisi purkaa koko rekisteröityminen.
Oliko siinä takaajatuksena vain rahan saanti valtiolta muiden luterilaisten yhdistysten ja seurakuntien tapaan? Olisi kateus motiivina, sehän sopii suomalaisen helluntailaisenkin imagoon, ei olle iinä muita suomalaisia kummempia!
poikkeaako Helluntaikirkko ja Helluntaiherätys opillisesi kekskenään.
Tunnen monia helluntaiherätykseen kuuluvia ihmisiä ja he olivat silloin tätä jakoa vastaan.
Onko Helluntaikirkolla oma kirkko? Vai kokootuvatko he edeleen Helluntaiherätyksen tiloissa?
>>>Osa helluntaiseurakuntiin kuuluvista kuuluu samalla myös Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja Suomen Helluntaikirkko -nimiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluminen pakottaisi valitsemaan näiden kahden kirkon jäsenyyden väliltä.>>>
Amen ja halleluja, veli! Helluntaikirkko ei totisesti, totisesti ole Jumalasta vaan Perkeleestä, ja Perkeleen himoja se on noudattanut alusta asti, nimittäin vallanhimoa ja omanvoitonpyyntiä.
porttokirkko. perkeleenkirkko, perkeleenhimokirkko...
-yhtä aikaa virallisesti kahden eri kirkon/srk:n jäsen !
-melkein kaikki nekin 50 000 helluntailaista ovat kuitenkin valtiokirkon,kirjoilla vaikka eivät sillä käykkään jne...miksi he ivat kahden kirkon jäseniä,helluntain ja valtionkirkon ?