Keskustan taustavaikuttajat ovat saaneet vasemmalta rajua kritiikkiä osakseen valtioneuvoston globalisaatioraporteista.
Minun nähdäkseni näissä asiakirjoissa on vain realistisesti varauduttu niihin haasteisiin, joita ikääntyvä ja velkainen Suomi tulevaisuudessa kohtaa.
Toimihenkilöunioni (TU) on puolestaan valinnut oman tulevaisuusstrategiansa: kun Varkauden Stora Enson tehtaan eivät yhtyneet työtuomioistuimen laittomaksi toteamaan lakkoon, seurauksena (Hakaniemen ohjeista vaiko ilman ?) seitsemän TU:n luottamusmiestä erotettiin tehtävistään. Uusi ay-johtaja luonnehti Savon Sanomissa tapahtunutta selväksi seuraukseksi siitä, että nämä henkilöt toimivat liiton hellituksen kannan vastaisesti.
Suomen keskusta-nimisessä järjestössä ei ole koskaan tapahtunut vastaavaa. Siis: kuka elää menneessä??
otsikon "Huruslahden arpajaiset" on tietoinen valinta ja liittyy sisällissodan tapahtumiin Varkaudessa. Legendana on väitetty valheellisesti valkoisen armeijan teloittaneen Huruslahden jäällä "joka 10. rivistä". FT Marko Tikan tutkimus "Terrorin vuodet" osoittaa tämänkin pitkään eläneen väitteen propagandaksi, joka ei pidä paikkaansa.
Paikkansa sen sijaan pitää se, että toimihenkilöunioni on nyky-Huruslahdella innokkas "arpajaisten" pitäjä: laittomaksi todetusta lakosta kieltäytyneet luottamushenkilöt vaihdettiin. Myös Neuvostoliitossa suoritettiin aikanaan vastaavia "puhdistuksia".
Siis: kuka katsoo tulevaisuuteen, kuka menneeseen. Uskon hallituksen globalisaatioraporteilla olevan kestävämpi linja kuin Hakaniemellä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ay-vasemmisto tarvitsee peloitteita saadakseen työväenaatteen konservatiivit vaaliuurnille. Jos muualta ei löydy peloitetta, niin työreformin puutteessa kelpaa mikä muu tahansa keskustalaiseksi leimattava raportti, tällä kertaa globalisaatioraportti.
Eikö jo olisi aika keskustan enemmistön herätä huomaamaan, että punamulta on syvältä kumpujen yöstä ja tulevaisuus on porvariyhteistyössä.
Viestisi perussanoma on totta, ay-liike edustaa maamme vanhoillisinta ja taantumuksellisinta ajattelua. Se on jäänyt väistämättömän kehityksen sivustaseuraajaksi ja savupiipputeollisuuden toimintatapojen puolustajaksi.
SAK näyttää ottaneen tärkeimmäksi tehtäväkseen valtansa vaalimisen suomalaisen työn ja sitä kautta työpaikkojen vaalimisen sijaan.
Jäykkien mekanismien purkaminen, järkevien joustojen mahdollistaminen, työnantajien ja työntekijöiden keinotekoisen vastakkainasetteluilmapiirin puhdistaminen. Siinä asioita joita pitäisi tehdä eikä pyöriä Heinäluoman kabineteissa ruikuttamassa.
Tosin ei ole kepustakaan noiden muutosten vaatijaksi.
Keskustahan juuri näitä muutoksia vaatii ja ajaa eteenpäin. SDP vastustaa, samoin vihreät ja vasemmistoliitto. Nyt odotetaaan, mitä se Kokoomus meinaa, vai vaihtaako se vielä pääministeriehdokastakin...
...puheenjohtaja mitä aikoihin on ollut.
Itse en muista yhtään niin aloitekyvytöntä puheenjohtajaa SDP:llä olleen. Muistan ne kuitenkin Rafael Paasiosta alkaen.
Heinäluoma on tullut politiikkaan suoraan SAK:n palveluksesta. Politikolta vaaritaan huomattavasti erilaista otetta kun Ay mieheltä. Politikko ei voi olla vain vanhan säilyttäjä ja kaiken uuden tyrmääjä kuten Heinäluoma näyttää olevan.
Heinäluomasta on tulossa riippakivi koko Suomelle jos ei asiaa huomata hänen omassa puolueessaan.
Tähän jarrutukseen tämän raportin vastustus myös perustuu.
Kyllähän paasiot olivat sentään sivistysmiehiä nykymenoon verraten. Tampereen demarithan ne antoivat lähtökäskyn molemmille. Umpimielisiä, kuten Varkaudenkin demarit näköjään.
Eihän porvaria voiteta niin, että mennään työnantajan kanssa peräkamariin. Liittojen edessä sai porvaritkin nöyrtyä Ahon hallituksen aikana.
Työväenaate on pelkkä tarra, jonka demarit kaivavat kaapistaan aina ennen vaaleja, koska muuten vasemmiston vaali-innostus on niin alhainen, ettei SDP:llä ole mahdollisuuksia suurimman eduskuntapuolueen asemaan.
Tästä syystä SDP tarvitsee aina jonkin kapulan, jolla se hätistelee kannattajansa hereille. 1999 eduskuntavaalissa se oli työreformi, kunnallisvaaleissa se oli julkisten palvelujen yksityistäminen, yleensä se on jokin kamala porvarillinen meininki, jossa porvarillisuuden käsitteeseen koetetaan liittää kaikki paha, mitä kuvitella saattaa.
Tämän ei kuitenkaan kannata antaa hämätä itseään, sillä SDP on taas vaalien jälkeen täysin keskiluokkaisten palkansaajien markkinatalouspuolue, jonka sydäntä lähellä on ainoastaan ammattiliittoihin järjestäytynyt eliittiduunareiden joukko, kolmikanta ja työnantajan kyykyttäminen sitomalla tupoon kaikkea mahdollista palkkaratkaisujen isäksi.
Vaalien alla ilmaantuva ärhentely keskustaa vastaan on siis pelkkää ennalta käsikirjoitettua teatteria, jolla hämätään politiikkaa huonosti seuraava äänestäjä kuvittelemaan, että SDP olisi muka joku keskustan vastustaja, vakka se pyrkii suoraan seraavaan punamultaan "päävastustajansa" kanssa.