Tasa-arvo

Seuraava tasa-arvon uudistus voisi lähteä isyyden korostamisesta. Se voisi alkaa sillä, että jokaiselle syntyvälle lapselle on viranomaisten vahvistettava isä, joko DNA-tutkimuksen avulla tai adoptiolla. Tästä isyyden vahvistamisesta seuraisi aina seuraavat:
1) Nykyisen vanhempainvapaan isän osuuden voisi käyttää vain isä. Jos isä ei sitä jostain syystä käytä, se jää sitten pitämättä eli sitä ei voisi siirtää äidin käyttöön. Tämä parantaisi myös naisten asemaa työmarkkinoilla.
2) Lapsilisä maksetaan puoliksi äidille ja isälle koko lapsilisäkauden ajan, myös ero tapauksissa. Jos isää ei jostain syystä saada selville, kyseinen osuus jäisi saamatta.
3) Elatusvelvollisuutta ei voisi määrätä ilman isyyden vahvistamista.
241146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Isyyden korostaminen lähtee parhaiten kyllä ihan isistä itsestään...

"jokaiselle syntyvälle lapselle on viranomaisten vahvistettava isä, joko DNA-tutkimuksen avulla tai adoptiolla. "

Pakollinen dna-tutkimushan ei loukkaa ihmisen yksityisyyttä mitenkään, eihän? Ja luovutettuja sukusoluja käytettäessä? Jos biologinen isyys on etusijalla, kuinka käy sosiaalisen vanhemman oikeuksien?

"Nykyisen vanhempainvapaan isän osuuden voisi käyttää vain isä. Jos isä ei sitä jostain syystä käytä, se jää sitten pitämättä eli sitä ei voisi siirtää äidin käyttöön. "

Isyysvapaan suhteen tuo on kyllä jo toteutettu. Uudistus ei toisi tasa-arvolle mitään, käytännössä vanhempainvapaa vain loppuisi aiemmin. Hyöty oli..? Syyt miesten vanhempainvapaiden pitämisen vähyyteen ovat kenties jossain eikä naisen aseman heikentäminen kotivanhemmaksi jäädessä ehkä ole se ratkaisu..?

"Lapsilisä maksetaan puoliksi äidille ja isälle koko lapsilisäkauden ajan, myös ero tapauksissa. Jos isää ei jostain syystä saada selville, kyseinen osuus jäisi saamatta. "

Wau, se muutama kymppi kuussa. Lapsen elatuskeenhan se nytkin on tarkoitettu, ei isälle tai äidille, se maksetaan kummalle tahansa Yhteisellä suostumuksella. yhteisellä. Jos lapsella on kummatkin vanhemmat, ei toinen voi hakea lapsilisää itselleen ilman tosien suostumusta, tiesitkö? Ja erotilanteessa... mitä hyödytään siitäe ttä lapsen elatukseen tarkoitetusta tuesta puolet menee etävanhemmalle joka ei päivittäisestä elatuksesta vastaa? Mietin minä...

"Elatusvelvollisuutta ei voisi määrätä ilman isyyden vahvistamista. "

Mikä tilanne sitten nykyään on? Avioliitossa syntynyt lapsi oletetaan kyllä avioliiton osapuolen aikaansaamaksi, tätä sinusta olisi syytä pääsääntöisesti epäillä? Avioliiton ulkopuolella syntynen lapsen isälle ei voida määrätä elatusvelvollisuutta ilman isyyden tunnustamista.

Kerrohan nyt, mikä sinua oikeasti hiertää?

***

Äänestä
  • Veikkaan, että sinulla hiertää jalkovälissä.

    Isistähän se lähteekin, kun vaaditaan lakeihin tasa-arvoa.
    Vähintään puolessa erotapauksista lapset täytyy jättää isälle tai molemmille ja samanlainen elatusvelvollisuus myös äideille.

    Miehen täytyy saada jäädä maksamaansa asuntoon, nainen kadulle tai kodittomien asuntolaan ja tulot ohjataan suoraan miehen tilille. Siinähän sitä tasa-arvoa ensialkuun.

    Oli muuten hyvä uudistus tämä hedelmöityslaki. Eipähän enää löydykään luovuttajia lesboille ja itsekkäille naisille.

    Äänestä

  • höh kirjoitti:

    Veikkaan, että sinulla hiertää jalkovälissä.

    Isistähän se lähteekin, kun vaaditaan lakeihin tasa-arvoa.
    Vähintään puolessa erotapauksista lapset täytyy jättää isälle tai molemmille ja samanlainen elatusvelvollisuus myös äideille.

    Miehen täytyy saada jäädä maksamaansa asuntoon, nainen kadulle tai kodittomien asuntolaan ja tulot ohjataan suoraan miehen tilille. Siinähän sitä tasa-arvoa ensialkuun.

    Oli muuten hyvä uudistus tämä hedelmöityslaki. Eipähän enää löydykään luovuttajia lesboille ja itsekkäille naisille.

    Ei hierrä, housut istuu ihan hyvin ja uskupuolielämäkin on kunnossa kiitos kysymästä.

    Todella, isyys lähtee isistä, ei laeista.

    "Vähintään puolessa erotapauksista lapset täytyy jättää isälle tai molemmille ja samanlainen elatusvelvollisuus myös äideille. "

    Elatusvelvollisuus on molemmilla vanhemmilla tasapuolisesti. Sen tiedän että useimmissa erotapauksissa stereotypiat pätevät yhä ja lähivanhemmaksi riitatilanteessa määrätään helpommin äiti, tuohon tulisikin saada korjausta. Se on selvää. Mutta että puolet ja puolet... mitähän ne isät siihen sanovat? Tai ne äidit? Tilastot kaunistamallako tämäkin ratkaistaan mielestäsi, tapauksista riippumatta?

    "Miehen täytyy saada jäädä maksamaansa asuntoon, nainen kadulle tai kodittomien asuntolaan ja tulot ohjataan suoraan miehen tilille. Siinähän sitä tasa-arvoa ensialkuun."

    Oletan että tämä oli suoraa provoa. Ja jos nainen on maksanut asunnon vaikka papereissa on molempien nimet? Mies asuntolaan? Mikä muuten estäisi hankkimasta omaa asuntoa samantien..?

    "Oli muuten hyvä uudistus tämä hedelmöityslaki. Eipähän enää löydykään luovuttajia lesboille ja itsekkäille naisille. "

    Ei löydy ei, Sitten ne siemenet haetaan perinteisellä menetelmällä. Onko se sinusta parempi vaihtoehto? Minusta ei. Minusta yhä vapaaehtoisen luovuttajan käyttäminen on parempi vaihtoehto kuin työstään tietämättömän siittäjän hakeminen kulmakapakista. :D etenkin sen miehen kannalta.

    Mietin tuossa, mites tuo lapsilisän puolittaminen ja muut siinä tapauskessa että mies on mennyt sohimaan avioliittonsa ulkopuolella ja saanut hoitonsa raskaaksi? Molemmat panikoivat mutta naiselle abortti ei ole vaihtoehto, lapsi on pidettävä, ja mikäs siinä. Voisi miehen vaimo hetkisen ihmetellä puolikasta lapsilisää perheen taloudessa? Tai pakollista isyyden tunnustamista dna-testein? Tässä kohtaa kun mieskin pääsi kuin koira veräjästä jatkamaan omaa elämäänsä ja nainen nakitettiin yksin lapsen kanssa. (ja ei, en puhu itsestäni)

    ***

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    Pakolliset DNA-testit olisi todella mielenkiintoisia. Selviäisi monellekin miehelle miten nainen hyppää vieraissa.

    Baaritiskiltä hankitut raskaudet vähenevät kummasti, kun itsekkäät naiset jätetään ilman minkäänlaisia tukia.

    Niin kauan kuin elatusmaksut tai muut asiat ovat harkinnanvaraisia, ei tasa-arvoa ole, vaan kaikessa pidetään naisen puolta. On korkea aika saada naisillekin velvollisuuksia, eikä pelkästään oikeuksia.

    Äänestä

  • asiaa! kirjoitti:

    "Pakolliset DNA-testit olisi todella mielenkiintoisia. Selviäisi monellekin miehelle miten nainen hyppää vieraissa. "

    Ja monelle naiselle myös kuinka moni mies tekee lapsia "hupsis" liiton ulkopuolella :D

    "Baaritiskiltä hankitut raskaudet vähenevät kummasti, kun itsekkäät naiset jätetään ilman minkäänlaisia tukia."

    Kuule kultu. jos nainen lähtee tietoisesti yksin lasta hankkimaan, hän on valmistautunut elättämään sen lapsen itse. Mitä oikein kuvittelit? Että kuka tahansa kelpaa isäksi??

    Vai luulitko sinä että yh elätetään leveästi yhteiskunnan varoilla? Niinkö sinä kuvittelit? *heko*

    "On korkea aika saada naisillekin velvollisuuksia, eikä pelkästään oikeuksia."

    Juu meillä kun noita velvollisuuksia tai haittoja ei ole juurikaan... eiei, niin kauan kuin miehillä on armeijan käynti niskoillaan, eivät naiset saa rauhaa tuolta jäkätykseltä. Joku tässä hetki sitten toivoi olevansa nainen kun niillä on "niin paljon helpompaa", toivon vain että herra saa kokeilla. Ja for the record; tasa-arvon nimissä kannatan palkattua armeijaa, en jokamiehen pakkoa.

    "Kuule kultu. jos nainen lähtee tietoisesti yksin lasta hankkimaan, hän on valmistautunut elättämään sen lapsen itse. Mitä oikein kuvittelit? Että kuka tahansa kelpaa isäksi??"
    Suurimpia menokohteita sossussa ovat juuri yksinhuoltajat, joille maksetaan suurin piirtein kaikki mitä ilkeävät pyytää.
    Ennen, kun tukia ei maksettu, ei ollut myöskään yksinhuoltajia ja loppuisivat nytkin.

    Kuka tahansa näyttää kelpaavan, kun niin kovasti ollaan tuntemattomien luovuttajien perään, eikä humalanhuuruinen baaritiski saalistuskaan kovin vakuuttavaa kuvaa naisen tasovaatimuksista ja arvomaailmasta anna.

    "Vai luulitko sinä että yh elätetään leveästi yhteiskunnan varoilla? Niinkö sinä kuvittelit?"
    En luule, vaan tiedän.

    Äänestä

  • hauskaa? kirjoitti:

    "Suurimpia menokohteita sossussa ovat juuri yksinhuoltajat, joille maksetaan suurin piirtein kaikki mitä ilkeävät pyytää. "

    Hmmh. Ajatellaanpa yksinhuoltajaa. Onko hän joku joka on tehnyt lapsen tietoisesti yksin, vai joku joka on tehnyt lapsen parisuhteeseen jonka toinen osapuoli on... häipynyt? Hmmh? Esimerkiksi hedelmöityshoidoilla, voi kauhia, syntyy vuosittain muutama kymmenen lasta. Haluttuja ja tarkoituksella tehtyjä. Yklsinhuoltaja on harvemmin tehnyt lapsensa yksin vaan yh:us on tuloksena hajonneesta parisuhteesta. miksi sitten näistä suurin osa on naisia? Miksi miehet ottavat jalat alleen?

    Ja usko tai älä, määräysten mukaan ne tuet maksetaan kaikille, lapsia tai ei.

    "Ennen, kun tukia ei maksettu, ei ollut myöskään yksinhuoltajia ja loppuisivat nytkin. "

    Jäisivätkö miehet perheidensä luo jos yhteiskunnan tukitoimet loppuisivat? En suoraan sanottuna usko :D hassua ajattelua :D yksinhuoltajia oli toki tuolloinkin, tilastoja ei.

    "Kuka tahansa näyttää kelpaavan, kun niin kovasti ollaan tuntemattomien luovuttajien perään,"

    Biologinen ja sosiaalinen isyys ovat hyvin eri asioita. Totesin että tuntematon luovuttaja on siittäjänä parempi jos nainen yksin lapsen haluaa eikä tahdo puolituttua miestä vaatimaan "oikeuksiaan" kun ei tiedä tämän todellisista motiiveista tai luotettavuudesta mitään. En omaa lastanikaan antaisi hoitoon vieraalle miehelle..? Luovuttaja ei ole elämässä mukana muuten kuin geeniensä puolesta, hän ei ole isä vaan luovuttaja. Isäksi tosiaan ei kelpuuteta mitä hampparia tahansa.

    "En luule, vaan tiedän."

    *repeää*

    hölmö vastaus kuin tuolta voi odottaakin, eipä kannata kommentoida.

    ja hajalla oleva ihminen, kun repeilee jatkuvasti.

    Äänestä

Ei isyys näyttele minkäänlaista roolia terrorismissa, jten sitä ei pitäisi vetään sellaiseen DNA:n käyttöpiiriinkään. Vai tietyssä, marginaalisissa yksittäistapaukisissa isyyden vahvistaminen on tarpeen.
Isyys ei ole rikos...ajatuksesi on melkoinen äärimmäinen ja absurdi vinoon kehittyneestä feminismistä.

Sekä kohdat 1) että 2) ovat epäilyttäviä, koska ne sisältävät huomattava vaaran , että lasta käytertään sekä aseena että uhrina...siinä vinoutuneessa sk. feministisessä lasikuvussa.
Get real!

Äänestä
  • miksi ei voida kaikille lapsille hakea 'oikea' isä. Nykyisinhän ilmeisesti melkoinen osa isäksi itsensä luulevia ei todellisuudessa olekaan isä. Kyseessähän on petos, jolla maksumieheksi joutuu noin kahdenkymmenen vuoden ajaksi. Eikö tässä ole jo kyseessä rikos, jonka ehkäisemiseksi testaukset pitäisi heti aloittaa.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    miksi ei voida kaikille lapsille hakea 'oikea' isä. Nykyisinhän ilmeisesti melkoinen osa isäksi itsensä luulevia ei todellisuudessa olekaan isä. Kyseessähän on petos, jolla maksumieheksi joutuu noin kahdenkymmenen vuoden ajaksi. Eikö tässä ole jo kyseessä rikos, jonka ehkäisemiseksi testaukset pitäisi heti aloittaa.

    Niin, ajatuksesi mukaan onkin juuri nainen, äiti, se henkilö, jota epäillään petoksesta. Teet pelkästä äidiksi tulemisestä sellaisen epäilyttävän tilanteen, että on todistettava, jopa DNA- testillä, ettei äiti ole syyllistynyt makaamaan postinkantajan kanssa.
    Tilanne on suoraan verrattavissa tiettyyn ajatteluun, jonka mukaan olet potentiaalinen varas niin pian kun astut kaupan ovesta sisään.Voisit tällöin ehdottaa, että kaikki kaupasta ulos mentäessä alistetaan eritysen rikostutkimuksen kohteeksi.

    Emme voi rikollistaa normaalia arkipäiväistä toimintaa, joka kuuluu ihmisen elämään. Emme lapsen saantia. Emme kaupassa käyntiä.

    Äänestä

  • emme ole rikollisia kirjoitti:

    kassoilla portit, tv-kamerat siellä täällä ja vartiat. Pääseekö kaupasta ulos ilman valvontaa...

    Äänestä

  • kaupassa on kirjoitti:

    kassoilla portit, tv-kamerat siellä täällä ja vartiat. Pääseekö kaupasta ulos ilman valvontaa...

    eipä niitä lapsiakaan ilman valvontaa tehdä. Neuvolat jo raskausaikana ja aktiivisesti tarkkaillaan pienten lasten hyvinvointia, sekä neuvolatoiminnan että päivähoidon puolelta.

    Mutta ruumiintarkastusta sinulle ei automaattisesti tehdä kaupasta lähtiessä, iekä kasseja pengota. Sinua ei kohdella syyllisenä jo valmiiksi, niinkuin tuo dna-testaus rutiinina tekisi. Lähtöoletus olisi se että nainen on epärehellinen! (yhä mietin missä kohtaa tässä olisi se ystäväni joka tuli raskaaksi miehelle joka ei kertonut olevansa jo naimisissa ja perheenisä)

    Jos yksi neljästä tai viidestä lapsesta arvioiden mukaan on 'sivuteitä' hankittu, niin eipä sitä naisten rehellisyyttä (ei kyllä miestenkään) voi muuta kuin ihmetellä. Ja miksi näin. Koska pettämistä ei tehokkaasti valvota esim DNA-testauksella.

    rappiotahan lähinnä kuvastaa tällainen "rehellisyyden" puute. Onko todella niin, että kaikki mitä halutaan on saatava keinolla millä hyvänsä. Egoismia, huono itsetunto...?

    Äänestä

  • yksi viidestä kirjoitti:

    Jos yksi neljästä tai viidestä lapsesta arvioiden mukaan on 'sivuteitä' hankittu, niin eipä sitä naisten rehellisyyttä (ei kyllä miestenkään) voi muuta kuin ihmetellä. Ja miksi näin. Koska pettämistä ei tehokkaasti valvota esim DNA-testauksella.

    "Koska pettämistä ei tehokkaasti valvota esim DNA-testauksella. "

    Niin. Meillä on vielä valinnanvapaus, hyvässä ja pahassa. Elää niinkuin tahdomme. En tiedä sinusta, mutta minusta se on hyvä asia.

    ***

    Äänestä

  • UPDATE_1666262 kirjoitti:

    rappiotahan lähinnä kuvastaa tällainen "rehellisyyden" puute. Onko todella niin, että kaikki mitä halutaan on saatava keinolla millä hyvänsä. Egoismia, huono itsetunto...?

    Yhteiskunnan rappiotilaa minusta kuvastaa se automaattinen epäilys ja kontrolloinnin tarve.

    "Onko todella niin, että kaikki mitä halutaan on saatava keinolla millä hyvänsä."

    Snaoisin että kaikki mitä halutaan on saatava olosuhteiden salliessa ja niin pitkälle kuin on valmis seuraukset teoistaan kantamaan, vastuun siitä millä hinnalla sen haluamansa saa. Hyvässä tapauksessa. Yhteikunnan mätäpaiseita sitten kun on enemmän kuin laskea saattaa :D pilaavat meidän muidenkin maineen.

    valvoo ja tiettyyn rajaan asti se on ihan ok. Lähinnä tätä henkistä rappiota tässä hedonistiseksi muuttuneessa yhteiskunnassa tarkoitin. Nautinnot/aistinautinnot on saatava yhä nuorempina missä, milloin, kenen kanssa ja kuinka usein tahansa.

    Äänestä

Kovin arveluttavalta kuullostaa jokin yleinen DNA-kartoitus vain siksi, että saadaan oikea isä selville. Ongelmana olisi se, että mihin muuhun saatua DNA-rekisteriä käytettäisiin. Lisäksi arveluttaa ihmisten pakottaminen DNA-testeihin muilla perustein kuin rikoksissa. Isäksi tuleminen tai lapsen tunnustamisen tekemättä jättäminen eivät ainakaan toistaiseksi ole rikoksia. Omituista olisi myös käyttää adoptiolakia esimerkiksi aviopareilla. Yhtä omituista olisi avioparien keskuudessa (myös avoparitkin) "pakottaa" epäilty isä DNA testeihin.

Kohtaan 2. Miksi ihmeessä lapsilisä tulisi maksaa molemmille. Eikö oleellista ole, että lapsilisä kokonaisuudessaan maksetaan huoltajalle tai yhteishuoltajuustapauksissa sille, jonka luona lapsi vakituisesti asuu. Lapsilisä on tarkoitettu lapsen eduksi eikä suinkaan esimerkiksi eronneiden vanhempien omaan elämään. Lapsilisän tulee mennä sinne missä lapsi on, oltiin erottuja tai ei.

3) Voin olla väärässä, mutta eihän elatusvelvollisuutta voida kenelle tahansa määrätä vaan ainoastaan lapsen isälle tai äidille.

Äänestä

jos harrastaa irtosuhteita ja jos joskus tulee joku entinen seksikumppani lapsen kanssa niin kannattaa vaatia isyysttestiä ennen kuin rupeaa mitään makselemaan. testin tekeminen varmaan maksaa joitain satoja euroja, mutta se on iso säästö jos käy ilmi ettei lapsi ole oma. jos joutuu makselemaan elatusmaksuja siihen asti kun lapsi on aikuinen niin se on aika iso raha.

Äänestä
  • Testinhän saa kohtuullisella summalla jos epäilyksen aihetta on ja testin haluaa. Eikö se ole fiksumpaa antaa niiden tehdä se jotka tuntee sitä tarvitsevansa ja jättää ne kaikki muut rauhaan?

    ***

    Äänestä

  • ellei sitten ole rahamies vailla muita jälkeläisiä. Vakavammin, halvimmaksi tulee kun käyttää kumia

    Äänestä

  • UPDATE_1666262 kirjoitti:

    ellei sitten ole rahamies vailla muita jälkeläisiä. Vakavammin, halvimmaksi tulee kun käyttää kumia

    maailmaan mahtuu kaikenlaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Isyyden arvostus kirjoitti:

Seuraava tasa-arvon uudistus voisi lähteä isyyden korostamisesta. Se voisi alkaa sillä, että jokaiselle syntyvälle lapselle on viranomaisten vahvistettava isä, joko DNA-tutkimuksen avulla tai adoptiolla. Tästä isyyden vahvistamisesta seuraisi aina seuraavat:
1) Nykyisen vanhempainvapaan isän osuuden voisi käyttää vain isä. Jos isä ei sitä jostain syystä käytä, se jää sitten pitämättä eli sitä ei voisi siirtää äidin käyttöön. Tämä parantaisi myös naisten asemaa työmarkkinoilla.
2) Lapsilisä maksetaan puoliksi äidille ja isälle koko lapsilisäkauden ajan, myös ero tapauksissa. Jos isää ei jostain syystä saada selville, kyseinen osuus jäisi saamatta.
3) Elatusvelvollisuutta ei voisi määrätä ilman isyyden vahvistamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu