Minä määrittelen mainonnan siten, että se on , että se on demokraattista sananvapautta, jota tuotantovälineiden omistajat käyttävät esiintyen julkisesti ja tehden kaupallisia väitteitä.
Mainoksissa ja yritystoiminnassa, kaiken kaikkiaan kokonaisvaltaisesti, teknologian vihjataan olevan muutakin kuin teknistä kykyä tai kykyä rakentaa käytännöllisiä laitteita. Silloin kun tämä termi tulee kaupallisten väitteiden esittäjiltä, se tarkoittaa heidän nimenomaista kykyään käyttää tuotantovälineitä käytännöllisellä tavalla. Käytännöllisyys on markkinataloudessa sama kuin kysynnän kohtaaminen ja voitonteko.
Tämä merkitys on myös vasta voiton maksimoinnin perua 10 vuoden takaa. Mikä siinä on kyseenalaista, on se että teknologian kehitys samastetaan tuotteiden tuotantoon. Kapitalistinen tuotanto ei tarkoita kehitystä tai korkeaa käytännöllistä kykyä. Teknologia ei aina ole sama asia kuin tuotanto. Tuotantovälineiden omistajat käyttävät teknologia-sanaa aina pelkästään omistustensa pärjäämiseksi kilpailussa, ja kilpailuun osaan ottamattomat ja tietämättömät ihmiset eivät pysty sanomaan, että onko tuotanto teknologista vai ei.
Porvarit kutsuvat mitä tahansa tuotetta teknologiaksi, aivan kuin ne olisivat synonyymejä, jolloin tuote menettää edistyksellisen merkityksensä, jokä pitäisi paremminkin määritellä suhteessa muihin tuotteisiin, ja mikä tärkeintä, edeltäviin toimintatapoihin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.