Päätin tässä vähän aikaa sitten tutkia hieman tuota raamatun sisältöä. Huomasin sen eroavan aika paljon siitä, miten rippikoulu ja uskonnontunnit asian selittävät.
Tuon kirjan tekstit tuovat mieleen lähinnä väkivaltaisen sadistisen sosiopaatin.
Olen tottunut väkivaltaan elokuvien, pelien, kirjojen ja uutisten muodossa. Mutta silti nuo tekstit ovat aika järkyttävää tavaraa.
Suurinpiirtein kaikkien rikosten rangaistus on kuolema. Jos näitä lakeja noudetettaisiin, Suomessa ei olisi moniakaan ihmisiä. Onneksi näitä "lakeja" ei noudateta täysin, sillä Suomi olisi silloin todella ikävä paikka elää.
Mielenkiintoista miten kristinusko tarjoaa aina ikuista elämää kuoleman jälkeen helpolla. Ei tarvitse, kuin kuulemma uskoa ja käyttäytyä kiltisti.
Miksi Jeesus niminen mies selitti pääsyvaatimuksiaan, jossain kohdassa.
Ja ne eivät olleetkaan mitään vähäisiä. Lähinnä mahdottomia toteuttaa. Ja näistäkin osa oli täysin ristiriidassa edellisten vaatimusten kanssa.
Näistä ikävistä kohdista ei koskaan kuule julkisuudessa mitään viitteitä, siis kirkon puolelta. Vaikuttaisihan se aika ikävästi suosioon.
Monesti näkee näilläkin palstoilla sitä, että kristitty nauraa, kun ateisti lukee raamattua enemmän, kuin moni kristitty.
Tämä on aika typerää. Jos johonkin asiaan uskoo, niin eikö siihen kannattaisi perehtyä tarkemmin?
Järkyttää miten monet tätä kirjaa ihannoivat, vaikka se sisältää niin kamalaa tekstiä. Ja sitten puolustellaan, että se oli silloin se. Ei se moraali niin paljoa muuttunut ole.
Tuon kirjan tekstit tuovat mieleen lähinnä väkivaltaisen sadistisen sosiopaatin.
Olen tottunut väkivaltaan elokuvien, pelien, kirjojen ja uutisten muodossa. Mutta silti nuo tekstit ovat aika järkyttävää tavaraa.
Suurinpiirtein kaikkien rikosten rangaistus on kuolema. Jos näitä lakeja noudetettaisiin, Suomessa ei olisi moniakaan ihmisiä. Onneksi näitä "lakeja" ei noudateta täysin, sillä Suomi olisi silloin todella ikävä paikka elää.
Mielenkiintoista miten kristinusko tarjoaa aina ikuista elämää kuoleman jälkeen helpolla. Ei tarvitse, kuin kuulemma uskoa ja käyttäytyä kiltisti.
Miksi Jeesus niminen mies selitti pääsyvaatimuksiaan, jossain kohdassa.
Ja ne eivät olleetkaan mitään vähäisiä. Lähinnä mahdottomia toteuttaa. Ja näistäkin osa oli täysin ristiriidassa edellisten vaatimusten kanssa.
Näistä ikävistä kohdista ei koskaan kuule julkisuudessa mitään viitteitä, siis kirkon puolelta. Vaikuttaisihan se aika ikävästi suosioon.
Monesti näkee näilläkin palstoilla sitä, että kristitty nauraa, kun ateisti lukee raamattua enemmän, kuin moni kristitty.
Tämä on aika typerää. Jos johonkin asiaan uskoo, niin eikö siihen kannattaisi perehtyä tarkemmin?
Järkyttää miten monet tätä kirjaa ihannoivat, vaikka se sisältää niin kamalaa tekstiä. Ja sitten puolustellaan, että se oli silloin se. Ei se moraali niin paljoa muuttunut ole.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Mitä kohtia Raanatusta tarkaanottaen nyt tarkoitat?
http://godisimaginary.com/video1.htm
Moraali ei alkuunkaan tule uskonnosta. Siksi on pelottavaa että miljoonat oikeasti luulee niin! Nykypäivän krisselit poimivat sosiopaattisesta ohjekirjastaan ne kohdat, jotka sopivat nykyisen moraalikäsityksemme kanssa yhteen. Moraalimme on kulttuurievoluution myötä kehittynyt raamatun ajoista huimasti parempaan ja humanistisempaan suuntaan, ja silti aivokuolleet krisselit tosissaan väittävät että raamatun opeista löytyy absoluuttinen rakkaus.
Minua ihmetyttää se että jos raamattu sisältää absoluuttisen rakkauden opin ja totuuden, niin eikö sitä silloin kannattaisi noudattaa kirjaimellisesti? Miksi he noudattavat sitä edustamansa ajan moraalikäsitysten puitteissa? Naurettavan epärehellistä touhua.
Jeesuksesta ei nyt sosiopaattia saa tekemälläkään. Pitää hallita 1) Jumalan sana ja 2) psykologiset määritteet ennenkuin vetää tuonkaltaista skeidaa tänne julkisuuteen. Opiskelkaahan vielä vähän- niin kyllä se siittä!
Täällä on liikaa mutu-tietoa muutenkin.
Raamatun koostumuksesta on ehkä 5 % Jeesuksen puheita ja tekoja. Ne ovat eräänlaista pippuria, joilla peitetään pahaa makua. Sillä se osa Raamatusta, joka ei liity suoraan Jeesuksen elämään, on enimmäkseen väkivaltaista, rasistista ja ahdasmielistä moskaa. Ajatuslietettä pahimmillaan.
Muuttuuko pahanmakuinen ja epäterveellinen keitto sillä hyväksi, että heitetään sekaan paljon pippuria?
Erittäin onnistunut olkiukko! Onnitteluni!!
Kukaan ei ole Jeesusta sosiopaatiksi kutsunutkaan ja silti joku aivokääpiö menee ja väittää sellaista. Hienoa.
Se lässynlässyn "Jesuslovesyou" -teinikrääsä mitä riparilla opetetaan ei ole väkivaltakirja Raamatusta. Raamattu on juutalaisten etnosentrinen itsekehuteos, jossa pistetään väärä- ja oikeauskoista naapuria kuin vierasta sikaa ja nauretaan päälle että Jumala käski.
"Miksi Jeesus niminen mies selitti pääsyvaatimuksiaan, jossain kohdassa.
Ja ne eivät olleetkaan mitään vähäisiä. Lähinnä mahdottomia toteuttaa. Ja näistäkin osa oli täysin ristiriidassa edellisten vaatimusten kanssa."
Ehkä Jeesus niminen miäs ei ollutkaan se joka haluaa muitten uskovan liirumlaarumiin ja siten päätti tehdä täysin järjettömiä pääsyvaatimuksia.
Sarkasmia.
Valitettavasti "tahtoo uskoa" hihhulit ovat hiukkasen liian typeriä huomatakseen sarkasmin!
..on se, että aikuiset ihmiset todellakkin ottavat ohjenuorakseen -satukirjan-, jota voi muunnella aivan täysin omien tarkoitusten mukaiseksi.
Raamattu on sekavin kirja mitä on koskaan painettu, ja se on todistettu sen satatuhatta kertaa täälläkin. Silti nuo mm.hellarit jaksaa sokeina kiukutella vastaan, kuinka jumalan kirjoittama kirja todistaa että jumala on olemassa...Hyvät naurut siitä aina saa...silti pohjalla on se syvä paha huolestumus...Miten joku voi olla niin syvällä suossa..?
Ei uskova näe tuota sadistista sosiopaattijumalaa, minkä esim. ateisti näkee välittömästi. Erona on ne älynlahjat, lapsuus (onko miten hyvin onnistuttu aivopesemään) ja se, miten USKALTAA elämään suhtautua.
Uskova ei halua tajuta olevansa vain yksi eläin tällä pallolla. Jostain kumman skitsofreenisestä syystä haluaa nostaa itsensä kaiken yläpuolelle, ja olla "kutsuttu"...kuin joku tärkeäkin :D
"Päätin tässä vähän aikaa sitten tutkia hieman tuota raamatun sisältöä."
Ja olet jo valmis jakamaan tuomion.
Jeesus sanoo Raamatussa, "eksytte, koska ette tunne kirjoituksia", on oletettavaa, että se pätee ateisteihin, mutta erittäin surullista, että monet "kristityt" myös osoittavat sen lauseen pätevyyden.
"Suurinpiirtein kaikkien rikosten rangaistus on kuolema."
Kuoleman rangaistus on tietenkin kohtuullisen tyly, varsinkin kun ajatellaan elämää ateistiselta kannalta.
Mielenkiintoista on kuitenkin, miksi ateisti kiinnittää huomiota tuomioon, eikä rikokseen.
Ei mistään tuomiosta tarvitse edes puhua, jos ei ole syyllisiä.
"Jos näitä lakeja noudetettaisiin, Suomessa ei olisi moniakaan ihmisiä."
Elikkä suurin osa suomalaisista rikkoo siis lakia?
On aika ikävä asia, jos on niin vaikea olla tekemättä asioita, joita Raamatussa pidetään tuomittavana. Mielenkiintoista on, että ateistit eivät juurikaan mieti sitä, miksi pitäisi olla tekemättä jotain tuomittavaa, vaan keskittyvät ennemminkin poistamaan tuomion niistä, jotta voisi rauhassa jatkaa "rikollista" meininkiä.
"Miksi Jeesus niminen mies selitti pääsyvaatimuksiaan, jossain kohdassa.
Ja ne eivät olleetkaan mitään vähäisiä. Lähinnä mahdottomia toteuttaa. Ja näistäkin osa oli täysin ristiriidassa edellisten vaatimusten kanssa."
Kertoisitko esimerkin?
"Tämä on aika typerää. Jos johonkin asiaan uskoo, niin eikö siihen kannattaisi perehtyä tarkemmin?"
Totta.
Ehkäpä keskustelun aloittaja tarkoitti tämäntyyppisiä lakeja?
Sapatin rikkomisesta rangaistus raamatun mukaan on kuolema.
Oletko joskus rikkonut sapattia? Moni suomalainen on.
Raamatun kanta uskottomista tai vääräuskoisita on suurinpiirtein "Tappakaa vääräuskoiset".
Aviopetoksesta rangaistus kuolema.
Monikohan suomalainen saisi tästä ikävän tuomion.
Tutkimusten mukaan aika iso osa ihmisistä pettävät eläessään.
Tälläisillä lakipykälillä pääsee hengestään aikamoni vai kiistätkö?
kiihkoileva jeesushihhuli antanut ympärileikata itsensä?
Ensin:
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan."
Ja hieman myöhemmin:
"Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon."
Siis miten se oli? Sotaa vai rauhaa?
ei ole helppoa, ei.
Sinä olet niin säälittävä tapaus että ei voi kuin rukoilla että joskus pääset itserakkaista harhoistasi, joihin sinut on niin huolellisesti aivopesty. Surullista seurata vierestä kun ihminen on noin syvästi mielisairas, ja siksi sokea järjelle.
"jotta voisi rauhassa jatkaa "rikollista" meininkiä."
Se että järkevä ihminen ei halua tappaa toista, koska hän tekee sunnuntaina töitä tai pettää vaimoaan. Sekö tekee hänestä ymmärtämättömän rikollisen?
En mie VOI olla puuttumatta muutamaan kohtaa. Perhana.
>>>Ja olet jo valmis jakamaan tuomion. >>Kuoleman rangaistus on tietenkin kohtuullisen tyly, varsinkin kun ajatellaan elämää ateistiselta kannalta.
Mielenkiintoista on kuitenkin, miksi ateisti kiinnittää huomiota tuomioon, eikä rikokseen.
Ei mistään tuomiosta tarvitse edes puhua, jos ei ole syyllisiä. >On aika ikävä asia, jos on niin vaikea olla tekemättä asioita, joita Raamatussa pidetään tuomittavana. Mielenkiintoista on, että ateistit eivät juurikaan mieti sitä, miksi pitäisi olla tekemättä jotain tuomittavaa, vaan keskittyvät ennemminkin poistamaan tuomion niistä, jotta voisi rauhassa jatkaa "rikollista" meininkiä.Kertoisitko esimerkin?
"Ehkäpä keskustelun aloittaja tarkoitti tämäntyyppisiä lakeja?
Sapatin rikkomisesta rangaistus raamatun mukaan on kuolema.
Oletko joskus rikkonut sapattia? Moni suomalainen on."
Tässä se ongelma piileekin, kun ateistit eivät kunnolla lue Raamattua ja mieti: "miksi?", eivät he myöskään tunne lakien ja sääntöjen eroja, tai miten kristinusko ja juutalaisuus eroavat ja miksi.
Nuo sinun antamat esimerki eivät ole mielestäni edes lakeja, vaan juutalaisille annettuja sääntöjä.
Lakeja ovat esim. kymmenen käskyä.
Mutta tällä ei toisaalta ole juurikaan merkitystä, jos luet ajatuksella tekstini loppuun.
Lisäksi, kristitty ainakin aiemmin tarkoitti Jeesuksen opetuslasta, elikkä henkilöä, joka seuraa Jeesuksen opetusta, tälläinen ihminen toimii siis Jeesuksen opetuksen mukaan ei Mooseksen.
Tiedän, että tämän ymmärtäminen on vaikeaa ateistille ja siksi alunperin tarkoitukseni olikin vain puuttua siihen, miksi ateisti kiinnittää huomion niihin rangaistuksiin, eikä niihin tekoihin, joista seuraa rangaistus.
Jos puhutaan esim. sapatin "rikkomisesta", miksi edes pitäisi rikkoa sapattia? Mitä se oikeasti tarkoittaa ja mitkä asiat sen rikkovat? Onko se paha määräys?
"Raamatun kanta uskottomista tai vääräuskoisita on suurinpiirtein "Tappakaa vääräuskoiset"."
Kertoisitko, millä perusteella?
"Aviopetoksesta rangaistus kuolema.
Monikohan suomalainen saisi tästä ikävän tuomion."
Epäilemättä moni on syyllistynyt siihen rikokseen.
On kuitenkin hyvä muistaa, se mitä jostain ansaitsee ei välttämättä tarvitse olla se, mitä siitä saa.
Mielestäni aviorikos on monella tapaa paha asia ja siitä olisi oikein saada rangaistus. Kuitenkin, vaikka pidän rangaistusta oikeudenmukaisena, mikään ei estä olemasta armollinen. Monesta asiasta olisi oikein saada rangaistus, mutta mielestäni sen rangaistuksen antaminen ei ole pakollista, eikä aina välttämätöntä.
"Tälläisillä lakipykälillä pääsee hengestään aikamoni vai kiistätkö?"
Riippuu tuomarista. Lakipykälät ovat aina ohjeellisia, tai ainakin mielestäni niiden kuuluisi olla, tuomari on se, joka päättää tuomion, ei mikään kirja.
Mielestäni ateistit ovat hämmästyttävän yksinkertaisia näissä lakiasioissa.
Ymmärrän sen toisaalta, koska jos itse on syyllinen, niin säikähtäähän sitä toki, jos on olemassa uhka tuomiosta.
Raamatun mukaan Jeesus tarkentaa myös lakia tai sääntöjä näin:
Jokainen joka sanoo toista hulluksi, on ansainnut helvetin tulen.
Jokainen joka edes mielessä tekee aviorikoksen on ansainnut tuomion.
Jos joskus pääsette yli Mooseksesta, niin Jeesus näyttää teistä varmaan vielä ankarammalta ja julmemmalta.
Hänellehän riittää, että on vain ajatuksissa rikkonut.
Minun mielestäni Jeesus on kuitenkin oikeudenmukaisin ja armollisin, eihän se mitä jostain ansaitsee ole välttämättä se mitä siitä saa.
"Ensin:
"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa. En minä ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan."
Ja hieman myöhemmin:
"Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon."
Siis miten se oli? Sotaa vai rauhaa?"
Jos oikeasti olette niin paljon älykkäämpiä kuin uskikset, teidän pitäisi pystyä ymmärtämään tuo ilman ongelmia.
Noh ainakin se on totta, että Jeesus toi maanpäällee "miekan", jonka vuoksi tääläkin nyt "taistellaan".
Ja totta on myös, että minä olen saanut sieluuni levon Jeesuksen kautta.
"Se että järkevä ihminen ei halua tappaa toista, koska hän tekee sunnuntaina töitä tai pettää vaimoaan. Sekö tekee hänestä ymmärtämättömän rikollisen?"
Yleensä en pidä mitään kysymystä tyhmänä, mutta teette siitä kyllä vaikeata välillä.
Vastataan kuitenkin: Ei.
Aiemmassa vastauksessani (toiselle nimikerkille, vähän tätä vastausta ylempänä) on pidempi teksti, jossa kerron näkemystä laista, jos haluat saada tarkemman kuvan miten ajattelen laista.
"Kuinka paljon raamattua -tarvitsee- tutkia huomatakseen sen sekavuuden ja ristiriidan määrän? Hyvin vähän."
Mikä tahansa näyttää sekavalta, kun tutkii sitä mahdollisimman vähän. Sinunkin vastauksesta kun lukee vain vähän saa seuraavan:
mie olla Perhana
Ei tosin niin sekavaa, mutta ei ehkä totuus.
Mielestäni Raamattu ei ole sekava, eikä ristiriitanen, mutta ehkä hiukan vaativa, eikä sovellu laiskalle ihmiselle tai henkilölle, joka ei ole valmis miettimään asioita loppuun asti.
"Tuolla tyylillä, muuten, esim nykypäivänä raiskaajalta tulisi leikkoa munakset irtipoikki ja heittää menemään. Eikö?
Tai taidokkaasti kusettavalle kirjanpitäjälle, joka hoiteli rahoja ohi ja omalle tilille, pitäisi tehdä lobotomia, katkoa sormet ja niistää silmät irti päästä. Eikö?"
Mikä mielestäsi on oikea tuomio raiskaajalle tai kavaltajalle ja miksi?
Onko raiskaus mielestäsi ok?
Minun meielstäni lakikirja yleensä määrittelee, mitä jostain ansaitsee, tuomari päättää sitten mikä on oikea tuomio. Mielestäni tuomioita ei koskaan pidä tai voi jakaa vain kirja kädessä ajattelematta jokaista tapausta erikseen ja kuulematta asian osaisia tarkasti.
Se mitä Raamattu määrittelee ansioiksi eri teoista on iha ok, eihän se sano, että tuomiot jaetaan ilman ajattelua tai perusteluja.
"Heitä järkesi pois, stoppaa henkinen kehityksesi ja ala uskomaan näkymättömään hemmoon joka seuraa sinua joka hetki kaikkialle.
Kuka sellaiseen HALUAA uskoa?!"
Täytyy sanoa, ateistien käsitys Jumalasta on kyllä todella hämmästyttävä.
Siinä osut kuitenkin oikeaan, kyse on pitkälti siitä mitä haluaa uskoa, ateistit eivät halua uskoa ja siksi ei oikeasti ole mitään väliä mitä esim. minä sanon tai mitä Raamattu tai tiede sanoo. Ateisti oikeasti näkee vain sen minkä haluaa nähdä, eikä silloin ole väliä totuudella.
Ettei sinusta tuntuisi, etten välitä sinusta, vastaan myös sinulle:
Ota rauhassa, olet rakas, vaikka et olekaan vielä kovinkaan pitkällä näissä asioissa ja ainakin minä olen valmis antamaan anteeksi epäuskosi vielä.
Toivottavasti silmäsi vain aukeaisivat totuudelle.
Toivottavasti seuraavalla kerralla päästään näistä henkilökohtaisuuksista itse asiaan.
>>>>Mikä tahansa näyttää sekavalta, kun tutkii sitä mahdollisimman vähän. Sinunkin vastauksesta kun lukee vain vähän saa seuraavan:
mie olla Perhana
Ei tosin niin sekavaa, mutta ei ehkä totuus.Mielestäni Raamattu ei ole sekava, eikä ristiriitanen, mutta ehkä hiukan vaativa, eikä sovellu laiskalle ihmiselle tai henkilölle, joka ei ole valmis miettimään asioita loppuun asti.>Mikä mielestäsi on oikea tuomio raiskaajalle tai kavaltajalle ja miksi?
Onko raiskaus mielestäsi ok?
Ateisti oikeasti näkee vain sen minkä haluaa nähdä, eikä silloin ole väliä totuudella.
"Se oli, että raamattua EI tarvitse lukea edes kannesta kanteen kun hoksaa jo sen ristiriitaisuuden ja sekavuuden."
Sanoin ehkä epäselvästi, mutta juuri tuota hain, jos ei ole lukenut kokonaan, ei ole ihme jos vaikuttaa ristiriitaiselta tai sekavalta.
Minun mielestäni Raamatun ymmärtäminen ilman, että tuntee kaikki kohdat, on lähes mahdotonta.
"Ja kuinka loppuun asti sie olet mielestäsi asian mietinyt?"
Mielestäni pidemmälle kuin kukaan ateisti täällä ja ainakin olen päässyt Mooseksen yli :)
">>>Täytyy sanoa, ateistien käsitys Jumalasta on kyllä todella hämmästyttävä.
>> Tässä se ongelma piileekin, kun ateistit eivät kunnolla lue Raamattua ja mieti: "miksi?", eivät he myöskään tunne lakien ja sääntöjen eroja, tai miten kristinusko ja juutalaisuus eroavat ja miksi.
>>>
"Minä olen lukenut raamattua."
Mukava kuulla.
"Vanhan testamentin jumala on kostonhimoinen (kosto tulee ulottaa seitsemänteen sukupolveen..."
Ikävä kyllä, en nyt tiedä tarkkaan mihin kohtaan viittaat (seitsemänteen polveen lainauksella), joten voisitko laittaa kohdan, jotta voin kommentoida asiaa paremmin.
"erehtyväinen ja äkkipikainen (jumala katui suutuksissaan järjestämäänsä vedenpaisumusta)"
Käsittääkseni Jumala Raamatun mukaan katui tehneensä ihmiset maan päälle.
Jos tiedät kohdan, jossa hän katuu vedenpaisumusta, olisin kiitollinen tiedosta, missä kohdassa.
Mielestäni voi katua, vaikka ei olisi erehtynyt. Esim. minä kadun, että taas aloin keskustella teidän kanssa, vaikka tiedän, ettette kuitenkaan "näe". Tästä huolimatta mielestäni on kuitenkin hyvä tulla keskustelemaan.
"ja peräti yllytettävissä vedonlyöntiin (jobin kirja)."
Tuota väitettä minä kyllä hämmästelen. Olen lukenut Jobin kirjan ja mielestäni Jumala ei lähde siinä vedonlyöntiin. Jumalahan vain todisti Jobi uskollisuuden, samalla Jobin kirja myös toimii esimerkkinä siiä, kuinka lopussa kiitos seisoo ja se joka kestää vaivat saa palkinnon.
Voin toki miettiä asiaa uudelleen jos kerrot, mikä kohta tukee väitettäsi.
"Uuden testamentin jumala taas onkin rakastava ja hyväntahtoinen - eikö tässä ole jokin ristiriita? Onko vanhan testamentin jumala eri jumala kuin uuden testamentin?"
Mielestäni ei ole eroa havaittavissa.
Samoin kuin VT:n aikana, myös UT:ssa kerrotaan kuinka tulee tapahtumaan kun ihmiset elävät kuin ennen vedenpaisumusta.
Jos luet ilmestyskirjan voit huomata kuinka "vihan maljat" ovat vain odottamssa täyttymystä.
Jumala tulee kohtelemaan Raamatun mukaan "parantumattomia" samoin VT:n mukaan kuin UT:n.
Jos siis haluaa, Jumalaa voi pitää yhtä vihaisena nyt kuin ennenkin.
Minun mielestäni Jumala on toisaalta myös VT:ssa ollut armollinen ja rakastava, kunnes mitta on täyttynyt.
"Tuo ksymys vaan on siitä pelottava, että sitä kysymällä saattaa huomata sekä kristinuskon että juutalaisuuden olevan täyttä puppua."
Totta, niin kauan kun vastaukset ovat huonoja.
"Tuona aikana lapsi ihmettelee, miten aikuiset uskovat satuun."
Mistäköhän lapsi keksii ajatuksen, että aikuiset uskovat satuun?
"Lapsi lukee raamattua siitä asti kun oppii lukemaan. Tutkii ja kaivaa, kauhistuu ja ihmettelee lisää. Punnitsee asioita lapsen aivoilla, eikä kuitenkaan kykene uskomaan.."
Väittäisin, että juuri tuo kauhistuminen on monella ateismin syynä.
On tietenkin ikävä juttu, jos ei kykene uskomaan kaikesta lukemisesta huolimatta. Toisaalta ei usko varmastikkaan synny pelkästään lukemalla, asia pitää myös ymmärtää.
"Teini-iässä tämä haastaa koulun uskontotunnilla opettajan tappelua vastaaviin väittelyihin, koska opettaja (syvästi uskonnollinen) ei kykene perustelemaan asioita. Teini turhautuu ja alkaa pohtia koko homman tarkoitusta."
On erittäin harmillista, että usein uskovat eivät yritä edes vastata tai sitten vastataan siihen tyyliin, "koska minä sanon" ja annetaan kuva, että "opettaja" olisi se lopullinen huipentuma.
Toivottavasti ihmiset olisivat kuitenkin kärsivällisiä, eivätkä turhautuisi niin herkästi, jos joku ihminen ei heti osaa täydellistä vastausta. Kukaan ihminenhän, edes minä, ei ole täydellinen. On ikävää jos joku asia tyrmätään heti pelkästään, koska joku ei ole antanut kysyjän haluamaa vastausta.
"Varhais-aikuisena tämä lukee raamatun pariin kertaan läpi uudestaan. Tutkii jälleen, ja ihmettelee taas. Mitään jumalankosketuksia, mitään ei tapahdu. Sairaana on rukoillut apua, eikä mitään ole tapahtunut vieläkään. Ei siis merkin merkkiäkään mistään.
Alkaa epäilemään uskovaisten "hengenlahjoja"."
Elikkä pettyy, kun Jumala ei toimi ihmisen tahdon mukaan ja tulee ateistiksi.
Minun mielestäni Jumala kyllä vastaa kaikkiin rukouksiin, mutta kaikki vastaukset eivät ole välttämättä ihmisen toivomia, mikä toisaalta on hyvä.
On kuitenkin ikävä juttu jos on sairas.
Normaaleissa ihmisten toiveissa on yksi "vika" kuitenkin Raamatun ja Jeesuksen opetuksen kannalta. Jeesus opettaa, että tulisi tavoitella "Jumalan valtakuntaa", ei sitä kaikkea maallista, jota ihmiset yleensä tavoittelee. Monet ateistit lähestyvät uskoa juuri siltä kannalta, että äkkiä paljon kaikea maalista hyvää niin ehkä sitten uskon. Uskoisin, että tuossa piilee juuri se ongelma, miksi toiset eivät usko.
Uskon kyllä, että Jumala voi parantaa sairaan, mutta ilman Jumalaa sillä ei ole mitään merkitystä, vaikka olisit maailman tervein ja rikkain. Jeesuksen opetuksen mukaan, pitää ensin löytää Jumalan valtakunta ja kaikki se maallinen hyväkin annetaan.
"Raamattu on siis kahlattu läpi, pohdittu pääkuumana vertauksien merkityksiä, kummasteltu ristiriitoja ja sitä aina hoettua ihmeellistä jumalan suunnitelmaa yms. Mistään ei ole löytynyt järjen hiventäkään."
Jos olet sitä mieltä, että kaikki on tehty, eikä mielestäsi ole muuta mahdollista vastausta kuin se mihin olet päätynyt, täytyy minun jätää asia Jumalan käsiin.
"Selitä mulle. Miksi toinen sisäistää ja ymmärtää sen 100%, miksi toinen ei sitten millään?"
Vaikea sanoa. Luulisin, että riippuu aika paljon suhtautumistavasta ja rehellisyydestä.
Monet ateistit kiinnittävä Raamatussa huomion lähes kokonaan lakiin tai tuomioon ja sitten ei nähdä mitään muuta, mikä on myös varmaan yksi syy. Miksi joku sitten tekee niin, en tiedä.
>>>Jeesuksen opetuksen mukaan, pitää ensin löytää Jumalan valtakunta ja kaikki se maallinen hyväkin annetaan.>Vaikea sanoa. Luulisin, että riippuu aika paljon suhtautumistavasta ja rehellisyydestä. >Jos olet sitä mieltä, että kaikki on tehty, eikä mielestäsi ole muuta mahdollista vastausta kuin se mihin olet päätynyt, täytyy minun jätää asia Jumalan käsiin.
Mielenkiintoista todellakin, että uskovaiset kysyvät aina missä kohdassa niin lukee. Eikö raamatun pitäisi olla hyvin muistissa jo.