John Negroponte

Kuinka moni tietää, kuka on John Negroponte ?

Hän on hirviö joka toimii nykyään USA:n apulaisulkoministerinä.

John Negroponte on ollut USA:n suurlähettiläs Irakissa. Tätä aikaisemmin hän on toiminut USA:n suurlähettiläänä YK:ssä ja Hondurasissa 80-luvulla. Suurlähettilään muodossa hän on ajanut USA:n etuja häikäilemättömästi.

Olen lukenut haastatteluja lukuisista ihmisistä, jotka 80-luvulla olivat vainon kohteena, kidutettuina tai joiden omaiset olivat kadonneet tai tapettu. Ei pelkästään Hondurasissa vaan kaikkialla Väli-Amerikassa.

Kuvaavin oli ehkä todistus, jonka antoi amerikkalainen nainen. Hän oli tukenut taloudellisesti Salvadorissa toimivaa katolista pappia, joka toimi kansan parissa auttaen köyhiä ja vastustaen sotilasdiktatuuria. Pappi murhattiin. Nainen lähti selvittämään murhaa. Paluumatkalla USA:aan hän itki koko matkan. Paikan päälle hänelle oli valjennut, että USA käy diplomaattista sotaa Väli-Amerikassa. Että kaiken tappamisen, kidutuksen ja pelon takana on loppujen lopuksi USA:aan suurlähetystö Hondurasissa ja suurlähettiläs John Negroponte. Tämä mies johti Väli-Amerikkaa ja siellä tapahtuvia kauhuuksia.


Ajatuksen heijastuvat tietenkin tähän päivään ja Irakiin. Pitkä linja näkyy selvästi. Aina Vietnamista Väli-Amerikan kautta Irakiin asti. Koska tämä sota päättyy, vai päättyykö koskaan?
3399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ajattele asiaa pitemmälle:
Kuka hyötyy.

Harvat asiat ovat mustavalkoisia.
En viittaa tällä rotuun vaikka silläkin on painoarvonsa politiikassa.
Sota on diplomatian jatke ja valtioilla ei ole omaatuntoa, vain intressejä.

Asian voi tiivistää lopuksi yhteen sanaan: Raha.
Poliitikot ja papit johdattavat tyhmää kansaa kuin härkää narussa, kaiken sähläämisen ja uhkien etsimisen, todellisten ja kuviteltujen vihollisten ansiosta talous pyörii ja jotkut rikastuu.
Raha ja valta on naimisissa keskenään. Sillä ei ole kotimaata, eikä omaatuntoa.

Ei sillä ole mitään väliä paljonko ihmisiä kuolee jossain ei missään tai mikä on kärsimysten määrä jos oma elintaso nousee ja kunnianhimo vain saa tyydytyksen.
Lisäksi suorittaja portaassa on niitä jotka saavat toiminnasta itsestään sävärit.
Joskus karkaa mopo käsistä ja juttu alkaa pyöriä itsestään yhä laajemmissa kaarissa.
Tiedä sitten tuottaako aavistus vuotavasta verestä ja tuskasta sitten myös mielihyvää valtaportaan ylätasolla. Varmaankin.

Demokratia kuten kommunismikin on vain vientituote, kylkiäinen jonka selässä matkustaa verta imien rasvainen sika nimeltä hyöty.
Kun tutustut historiaan vähän pitemmältä ajalta, niin huomaat, että näin on aina ollut.

No, mitäpä siitä. Käypä ostamassa kaupasta jokin lapsityövoimalla tehty tuote, jonka ostotapahtuma tuottaa mielihyvää, niin ikävät asiat unohtuu.

Mika Waltari kirjoitti romaanin Sinuhe Egyptiläisestä, se on ikävän paksu ja ilman kuvia mutta siinä on koodi elämän ymmärtämiseen:
Yleispätevä kuvaus rahasta, vallasta, seksistä ja rappiosta jonka nimiä ja paikkoja vaihtamalla voi siirtää mihin tahansa aikaan.

Äänestä
  • Näkökantoja on monia. Mutta tällaista ei tarvitse hyväksyä siitäkään huolimatta että sitä on harjoitettu tuhansia vuosia. Totuus tekee kipeää ja se jatkaa marssiaan. Myös meidän kuoltua!

    Äänestä

Onko sinulla yläkerta toiminnassa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peace84 kirjoitti:

Kuinka moni tietää, kuka on John Negroponte ?

Hän on hirviö joka toimii nykyään USA:n apulaisulkoministerinä.

John Negroponte on ollut USA:n suurlähettiläs Irakissa. Tätä aikaisemmin hän on toiminut USA:n suurlähettiläänä YK:ssä ja Hondurasissa 80-luvulla. Suurlähettilään muodossa hän on ajanut USA:n etuja häikäilemättömästi.

Olen lukenut haastatteluja lukuisista ihmisistä, jotka 80-luvulla olivat vainon kohteena, kidutettuina tai joiden omaiset olivat kadonneet tai tapettu. Ei pelkästään Hondurasissa vaan kaikkialla Väli-Amerikassa.

Kuvaavin oli ehkä todistus, jonka antoi amerikkalainen nainen. Hän oli tukenut taloudellisesti Salvadorissa toimivaa katolista pappia, joka toimi kansan parissa auttaen köyhiä ja vastustaen sotilasdiktatuuria. Pappi murhattiin. Nainen lähti selvittämään murhaa. Paluumatkalla USA:aan hän itki koko matkan. Paikan päälle hänelle oli valjennut, että USA käy diplomaattista sotaa Väli-Amerikassa. Että kaiken tappamisen, kidutuksen ja pelon takana on loppujen lopuksi USA:aan suurlähetystö Hondurasissa ja suurlähettiläs John Negroponte. Tämä mies johti Väli-Amerikkaa ja siellä tapahtuvia kauhuuksia.


Ajatuksen heijastuvat tietenkin tähän päivään ja Irakiin. Pitkä linja näkyy selvästi. Aina Vietnamista Väli-Amerikan kautta Irakiin asti. Koska tämä sota päättyy, vai päättyykö koskaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu