Armoa ja suojelusta?

Usein kun joku säästyy hengissä täpärästi vaikkapa liikenneonnettomuudessa tms. sanotaan että suojelusenkeli oli lähellä.

Mitä niin erinomaista siinä on että jää henkiin, kun kerran taivas on niin kauhean erinomainen paikka että sinne pääsyä pitää koko ajan pitää elämänsä ainoana todellisena päämääränä...

Saattaahan vieläpä käydä niin, että kun tavallinen Matti Meikäläinen on jonkin ajan päästä kuitenkin unohtanut tuon henkiinjäämisen ihmeen, alkaa maailma häntä viekoitella kaikenlaiseen pahuuteen ja kolttoseen, ja loppujenlopuksi hän on niin syvällä synnin suossa että sinne meni taivaspaikka.

(Asiassa on tietysti aina monta pointtia, kuten suremaan jäävät omaiset, mutta tämä nyt oli tämmöinen iltapuhdeajatelma.)
6181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Enkeleitä ei ole olemassakaan.

Täpärät pelastumiset tai onnettomuuteen joutumiset johtuvat "sattumien summasta", onnesta tai epäonnesta, jos niin haluaa nähdä. Vailla mitään tarkoitusta onni täällä vaihtelee, mut taivaanisä ei suojele... Sekunneista ja milleistä on monesti kyse. Jossitella voi: "Jos olisin lähtenyt liikenteeseen pari minuuttia myöhemmin tai aiemmin, tai jos kuski olisi ajanut 70km/h tai 90km/h, eikä 80km/h, niin ei olisi lähtenyt liirtoon ollenkaan tai olisi ainakin viuhahtanut ohi sopivasti... jne."

olet aivan oikeassa. Mutta ihmisillä on tapana suhtautua lainatavaraan ja muihin lahjoihin kuten omaansa, sen takia jos Jumala ottaakin antamansa pois, alkaakin kamala poru.
Sen sijaan jos joku kokee niinkin suurta armoa että saa jotain tämän maailman menoa lieventävää, siunauksellista helpotusta elämäänsä, ei kiitosta kuulukkaan.
(tästä huolimatta minä en nyt täysin tätä elämää kiroa, enkä vain huonoksi syytä, vaikka tämä perustuukin kärsimykseen, ja turhuuteen, sillä kuolinpäivä voittaa syntymäpäivän.)

Tämän maailman elämä on matka, eikä päämäärä, peli johon käärme meidät huijasi, peli jossa emme voi kuin hävitä.
Mutta siksi Jumala meille tulikin lihaan, jotta voisi saattaa epätäydellisen takaisin kotiin.

Äänestä

Itse heräsin pari kuukautta sitten yöllä ja jutustelen oman enkelini kanssa. Aamulla en enää ollut varma oliko kyseessä enkeli vai itse luomani harha tai puolittainen uni. Kokemus oli kuitenkin todellinen.

Oli täpärä pelastus mistä tahansa niin kyllä siinä on auttaja henget mukana. Enkelit jos kuulostaa tutummalta. Kiitä heitä Kiitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tellu kirjoitti:

Usein kun joku säästyy hengissä täpärästi vaikkapa liikenneonnettomuudessa tms. sanotaan että suojelusenkeli oli lähellä.

Mitä niin erinomaista siinä on että jää henkiin, kun kerran taivas on niin kauhean erinomainen paikka että sinne pääsyä pitää koko ajan pitää elämänsä ainoana todellisena päämääränä...

Saattaahan vieläpä käydä niin, että kun tavallinen Matti Meikäläinen on jonkin ajan päästä kuitenkin unohtanut tuon henkiinjäämisen ihmeen, alkaa maailma häntä viekoitella kaikenlaiseen pahuuteen ja kolttoseen, ja loppujenlopuksi hän on niin syvällä synnin suossa että sinne meni taivaspaikka.

(Asiassa on tietysti aina monta pointtia, kuten suremaan jäävät omaiset, mutta tämä nyt oli tämmöinen iltapuhdeajatelma.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu