enneuni...

tuttu mies (uskovainen) kertoi joulukuun lopulla (27 päivä)ohimennen, ettei näe vuotta 2007. Kysyin, että mitä tarkoitat? Kertoi nähneensä unen milloin kuolee. Nyt odottaa hautaan laittoa. Pistää miettimään...???
2557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo ei ole mitenkään harvinaista. Jumala antaa tiedon, jotta ihminen ehtii laittaa asiansa kuntoon Hänen kanssaan; ottaa armon vastaan tai tunnustaa syntinsä. Itse olen nähnyt erään sukulaiseni hautajaispäivän 3 kk. etukäteen.

Äänestä

Uskossa oleva ihminen saa kokea Jumalan läsnäoloa, ja Jumala puhuu omilleen. Jumala voi puhua unessa myös niille jotka eivät vielä ole uskossa. Jumalan tahto on että jokainen ihminen pelastuu, ja pelastus on vain Jeesuksen kautta. Minä näin ennen uskoontuloa unen joka jäi puhuttelemaan. Olin taivaanportilla yrittämässä sisään. Jeesus sanoi hyvin rakkaudellisella äänellä ettei Hän voi ottaa minua synneissäni sisälle. Tästä alkoi elämässäni hengellinen jano totuuteen. Luin raamattua ja hengellisiä kirjoja. Tajusin että minun täytyy saada syntini anteeksi ja päästä sovintoon Jumalan kanssa. Ymmärsin myös että Jeesus on tehnyt kaiken puolestani sovittamalla kaikki minunkin syntini kuolemallaan. Jeesus ei kuitenkaan jäänyt historiaan, vaan hän nousi kuolleista ja on tänäänkin elävä tavoitettavissa oleva persoona. Tämä etsintäni johti siihen että sain eräänä päivänä pyytää Jeesusta elämääni. Tuossa hetkessä tiesin että minusta on tullut Jumalan oma. Syyllisyyteni ja kuoleman pelko otettiin pois. Olin saanut syntini anteeksi ja päässyt sovintoon iankaikkisen Jumalan kanssa. Tämä pelastus on tänäänkin vielä tarjolla kaikille niille jotka haluavat Jeesukseen turvansa laittaa ja uskoa siihen että Hän puhuu totta. "Etsikää Herraa silloin kuin Hänet löytää voidaan, huutakaa Häntä avuksi silloin kun Hän läsnä on." "Ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, vaan että jumalaton kääntyy tieltänsä ja saa elää!"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itse ei uskovainen kirjoitti:

tuttu mies (uskovainen) kertoi joulukuun lopulla (27 päivä)ohimennen, ettei näe vuotta 2007. Kysyin, että mitä tarkoitat? Kertoi nähneensä unen milloin kuolee. Nyt odottaa hautaan laittoa. Pistää miettimään...???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu