TANSKASSA Kööpenhaminassa on jälleen puhjennut nuorisomellakoita.
ESPANJASSA Tuhannet ihmiset osallistuivat San Sebastianissa järjestettyyn mielenosoitukseen, jossa vaadittiin vangittujen ETA:n sissien vapauttamista ja Baskimaan itsenäisyyttä.
Tähän kun lisätään taannoiset Unkarin, Pariisin ja muut mellakat voidaan todellakin havaita että EU on monenkirjava ja epävakaa liitto liian erilaisten valtioiden välillä.
Skandinaavian unioni olisi ollut parempi idea: ennemmän yhteläisyyksiä ja samanlaisia tarpeita.
SU - better than EU!
Kuka vastuuseen EU-perustuslain allekirjoittamisesta ilman Kansan mandaattia? Eikai katseet käänny taas samaan suuntaan kuin syyttömän naispääministerimme eroon painostamisessa 2003?

Vastaukset 5
Vanhimmat
""Kuka vastuuseen EU-perustuslain allekirjoittamisesta ilman Kansan mandaattia? Eikai katseet käänny taas samaan suuntaan kuin kyvyttömän naispääministerimme eroon painostamisessa 2003?""
En lainkaan ymmärrä miksi jotkut näkevät vääryyttä tuossa tapauksessa. Mitä ihmettä he olisivat tehneet kyvyttömällä ministerillä?
Päin vastoin: liian kyvykäs uusi naispääministeri, taisi pelottaa SDP:n silloista "punapäällikköä" Paavo Lipposta.
että "punapäällikötkin"nuoleskelee usaa ja pyrkii Natoon.Taitaa eräitten mielestä koko maailma olla punainen.Siihenhän kyllä pitäisi pyrkiä.
Lipponenko "punapäällikkö"? Lipponen on ääri-oikeitolaisin politiikko maassamme!!
Diktatuuriako?