En vonut

Olla kirjoittamatta tätä tänne:
Saarnaaja Spurgeon(1800-luvulla?)kertoo lukeneensa eräästä miehestä,joka uskonasioita miettiessään näki
seuraavan unen;Hän seisoi taivaan esikartanossa ja näki loistavan sotajoukon lähestyvän,laulaen ihania
lauluja ja kantaen voitonlippuja.He kulkivat hänen ohitseen portista sisään ja hän kuuli etäältä suloisia sävaliä.
Hän kysyi enkeliltä keitä he ovat.
Profeettain hurskas joukko,oli vastaus.
Hän huokaisi;voi, minä en kuulu heihin, en voi päästä sisään.
Tuli toinen valkopukuinen joukko, yhtä kaunis katsella, ja jälleen hän kysyi enkeliltä keitä he ovat.
Apostolien hurskas joukko, kuului vastaus.
Hän pysyi paikallaan toivoen, että voisi vielä päästä sisään, mtta seuraavan joukon muodostivat uskolliset marttyyrit,jotka heiluttivat palmunlehviään,eikä hän voinut mennä heidän joukkoonsa.
Viimein hän näki suuremman joukon kuin kaikki muut yhteensä tulevan esiin kauniisti laulaen.
Sen edessä kulkivat syntinen nainen ja ryöväri, joka kuoli ristillä.Hän näki siellä monta muutakin samankaltaista, ja kun he tulivat lähemmäksi astuakseen portista sisään, hän saattoi nähdä keitä he olivat,ja hän ajatteli;heille ei varmaankaan kohoteta riemuhuutoja.
Mutta sitten hänestä tuntui kuin taivas halkeaisi
siitä seitsenkertaisesta riemuhuudosta, joka kuului heidän astuessaan sisään ja enkeli sanoi:
"Nämä ovat suuria syntisiä, jotka on pelastettu suuresta armosta."
Jumalalle kiitos, minäkin voin mennä sisään heidän kanssaan,hän huudahti.
Ja niin voimme me kaikki, jokainen joka tahtoo
vastaanottaa pelastuksen armolahjan Jeesuksessa.
Taivaan portit ovat vielä auki niille, jotka sydän täynnä nöyryyttä huutavat avuksi Hänen pyhää nimeään.
0116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


virsu kirjoitti:

Olla kirjoittamatta tätä tänne:
Saarnaaja Spurgeon(1800-luvulla?)kertoo lukeneensa eräästä miehestä,joka uskonasioita miettiessään näki
seuraavan unen;Hän seisoi taivaan esikartanossa ja näki loistavan sotajoukon lähestyvän,laulaen ihania
lauluja ja kantaen voitonlippuja.He kulkivat hänen ohitseen portista sisään ja hän kuuli etäältä suloisia sävaliä.
Hän kysyi enkeliltä keitä he ovat.
Profeettain hurskas joukko,oli vastaus.
Hän huokaisi;voi, minä en kuulu heihin, en voi päästä sisään.
Tuli toinen valkopukuinen joukko, yhtä kaunis katsella, ja jälleen hän kysyi enkeliltä keitä he ovat.
Apostolien hurskas joukko, kuului vastaus.
Hän pysyi paikallaan toivoen, että voisi vielä päästä sisään, mtta seuraavan joukon muodostivat uskolliset marttyyrit,jotka heiluttivat palmunlehviään,eikä hän voinut mennä heidän joukkoonsa.
Viimein hän näki suuremman joukon kuin kaikki muut yhteensä tulevan esiin kauniisti laulaen.
Sen edessä kulkivat syntinen nainen ja ryöväri, joka kuoli ristillä.Hän näki siellä monta muutakin samankaltaista, ja kun he tulivat lähemmäksi astuakseen portista sisään, hän saattoi nähdä keitä he olivat,ja hän ajatteli;heille ei varmaankaan kohoteta riemuhuutoja.
Mutta sitten hänestä tuntui kuin taivas halkeaisi
siitä seitsenkertaisesta riemuhuudosta, joka kuului heidän astuessaan sisään ja enkeli sanoi:
"Nämä ovat suuria syntisiä, jotka on pelastettu suuresta armosta."
Jumalalle kiitos, minäkin voin mennä sisään heidän kanssaan,hän huudahti.
Ja niin voimme me kaikki, jokainen joka tahtoo
vastaanottaa pelastuksen armolahjan Jeesuksessa.
Taivaan portit ovat vielä auki niille, jotka sydän täynnä nöyryyttä huutavat avuksi Hänen pyhää nimeään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu