Eräitä nykyisen Uuden maailmanjärjestyksen piirteitä:
# Valtioiden ja kansojen itsemääräämisoikeuden ja taloudellisen riippumattomuuden tuhoaminen kytkemällä ne joko vapaaehtoisesti tai pakolla osaksi globaalia markkinatalousjärjestelmää ja ajamalla alas paikallinen (maatalous)tuotanto, jolloin ne tulevat riippuvaisiksi muusta järjestelmästä.
# Ylikansallinen tajunnantäyttöteollisuus ja mediaan sisäänrakennettu piiloviestintä takaa kansallisten identiteettien hämärtämisen. Kansalliset identiteetit on korvattava globaalilla identiteetillä. Kansalaisuus korvataan kuluttajuudella. Massojen suunnitelmallinen tyhmistäminen ja tylsistäminen viihteen avulla tekee massoista vaarattomampia.
# Kansallisten identiteettien tuhoamista helpottavat irti päässeet kansainvaellukset ja rotujen sekoittaminen. Monikulttuurista, monirotuista yhteiskuntaa tuetaan kaikin mahdollisin keinoin sekä julkisella propagandalla että piilovaikuttamisella. Kolmannen maailman todellisiin ongelmiin ei puututa, jotta kansainvaellukset jatkuisivat. Erään YK:n suunnitelman mukaan Eurooppa tarvitsee 150 miljoonaa siirtolaista Afrikan ja Aasian maista. Kun ihmisten juuret on tuhottu, heille on helppo syöttää keinotekoinen "globaali" identiteetti.
# Rahamarkkinoiden globaali, ylikansallinen hallinta (Kansainvälinen valuuttarahasto, WTO, maailmanpankki).
# "Markkinavoimat" kasvottomana Isona Veljenä.
# Massojen hallitseminen on helpointa kontrolloimalla olemassaolevia energianlähteitä sekä puhtaan ruoan ja juomaveden varastoja.
# Agendan toteuttamisessa on kunkin maan erikoispiirteet otettava huomioon ja sopeuduttava niihin.
Kontrollointi ja hallinta
# NATO ja Yhdysvaltain asevoimat Uuden maailmanjärjestyksen väkivaltakoneistona, jota voidaan käyttää pelotteena niskuroivia valtioita (Serbia, Irak, Iran?) vastaan.
# Kansalaisvapauksien asteittainen vähentäminen "turvallisuuden" nimissä, sananvapauden purkaminen, ylikansallinen elektroninen valvonta (Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden osasto NSA on jo ottanut tehtäväkseen koko maailman elektronisen viestinnän seuraamisen).
# Laaja-alaisten tiedotusvälineiden alistaminen Uuden maailmanjärjestyksen edistämiseksi. Tiedotusvälineiden hallinta mahdollistaa "yleisen mielipiteen" manipuloinnin, viholliskuvien synnyttämisen ja totuuden monopolisoinnin. Tällä hetkellä noin 90% kaikista maailman viestimistä on hyvin pienen eliitin omistuksessa (mm. Murdoch).
# Hallitsemalla kielenkäyttöä ja muuttamalla sanojen merkitystä voidaan hallita ihmisten ajattelutapaa. Järjestelmän vastaiset ihmiset pyritään leimaamaan tiedotusvälineissä terroristeiksi, rasisteiksi, mielisairaiksi, tyhmiksi, yksinkertaisiksi tai vanhanaikaisiksi.
# Luodaan vihollisia. Organisoidaan ja tuetaan maailmanlaajuista terrorismia, jotta sen varjolla voidaan tiukentaa seurantaa ja kontrollointia.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Isä Bush määrittelee tässä puheessa, että New World Order tarkoittaa "lain voimaa" ja täsmentää vielä, että "lain voima" on eri asia kuin viidakon laki.
http://video.google.com/videoplay?docid=7475058842483690689
se on sitä, raha/teollisuus eliitin lakia.