MAP ja Internet

Onk intenetillä ollut vaikutusta kehnoihin työn tuloksiin Suomessa ja maissa joissa internet on helposti käytettävissä?

Onko mitään profetiaa internetistä? Käyttääkö Saatananettiä salakavalasti erityistesti nuorten saamiseksi pauloihinsa ja vieroitettua siten totuudesta. Sopiiko Nefin kuvaus paholaisen juonittelusta internettiin?
11457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

tietotekniikkaa ja Internetiä alusta alkaen.

On hieman hankala vastata kysymykseesi Internetin mahdollisesta paheksuttavuudesta. Vähän sama kuin kysyisi, onko luku- ja kirjoitustaito tai vaikkapa kirjapainotaito tai puhelin saatanan juonia vai ei. Nehän ovat kaikki neutraaleja asioita. Ihmiset itse tekevät päätökset siitä, kuinka niitä käyttävät.

Tietääkseni mormonikirkko suhtautuu Internettiin ottamatta kantaa suntaan tai toiseen.

Äänestä

on kehoitettu käyttämään internettiä oikein ja sen vaaroista on varoitettu.

Äänestä

Minusta se on merkillistä että lestadiolaiset eivät pääsääntöisesti hyväksy television katselua, mutta internetin kyllä.
Mitä mieltä olette siitä? Tämä on tietty väärä palsta, mutta tuli vain mieleen...

Äänestä
  • filtterin läpi molemmat positiivisia, ilman filtteriä
    ei hyvä seuraa. Sisällöllisesti ja käyttötottumusten näkökulmasta ainakin.

    Äänestä

  • lopunaikana tapahtuvasta syntien julistamisesta katoilta, voidaan ajatella, että saamme kaikenlaista informaatiota, myös synneistä vartauskuvallisesti katoilta julistettuna. Antennit, joden välityksellä radio ja televisio (myös usein internet) välittää, niin hyviä, kuin huonojakin asioita, sijaitsee usein katoilla.

    Informaatiolaitteet ovat tosi hyödyllisiä oikein käytettynä. Tässä saamme kokea kykymme valita hyvän ja pahan välillä. Ei pidä mennä sivuille jotka tuottavat pahan sisältöistä informaatiota. Myös TV:ssä on mahdollisuus vaihtaa kanavaa tai sulkea koko toosa jos ohjelma ei vastaa tasovaatimuksiamme. Ehdoton kielto on jonkinasteista suvaitsemattomuutta tai fundamentaalisuutta.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    lopunaikana tapahtuvasta syntien julistamisesta katoilta, voidaan ajatella, että saamme kaikenlaista informaatiota, myös synneistä vartauskuvallisesti katoilta julistettuna. Antennit, joden välityksellä radio ja televisio (myös usein internet) välittää, niin hyviä, kuin huonojakin asioita, sijaitsee usein katoilla.

    Informaatiolaitteet ovat tosi hyödyllisiä oikein käytettynä. Tässä saamme kokea kykymme valita hyvän ja pahan välillä. Ei pidä mennä sivuille jotka tuottavat pahan sisältöistä informaatiota. Myös TV:ssä on mahdollisuus vaihtaa kanavaa tai sulkea koko toosa jos ohjelma ei vastaa tasovaatimuksiamme. Ehdoton kielto on jonkinasteista suvaitsemattomuutta tai fundamentaalisuutta.

    lopulta internet ovat tyhjentäneet kirkot. Aina 1800 luvun lopulle kirkko oli käytännössä ainoa paikka jossa kerrottiin uutiset. Pappi otti saarnastuolissa esille paikalliset hyvät ja pahat teot, ensisijaisesti pahat.

    Juopottelut, tappelut, ilkivallat ja huorinteot yms. Samalta paikalta pappi julisti myös kirkolliset rangaistukset jalkapuut ja ruoskimiset kuten myös kastamiset poisnukkuneet ja avoinliittoon kuulutetut ja vihityt.

    Kyllä piisasi tiedonhaluista joukkoa kirkossa ja kirkonmäellä. Olisin lopulta hivenen taipuvainen lestadiolaisten mielipiteeseen, jonka mukaan erityisesti TV on paholaisen sontaluukku.

    Tietokone tosin heilläkin on sallittu kuten voimme nähdä vilkkaalta lestadiolaisuus palstalta.
    Pahat kielet tosin kertovat, että monilla olisi TV-kortti tietokoneessaan.

    Nykyisin jos joku raahautuu kirkkoon, tekee hän sen tuttaviensa yms. kirkkokuntaansa kuuluvien toisten IHMISTEN takia. Kantti ei kestä luopua roolista jonka itselleen on valinnut.

    Harvalla meistä lopulta on tuo moraali täysin paikallaan. Tuppaa olemaan niin, että kaikki on luvallista, jota eivät muiden silmät näe ja korvat kuule. Pahinta on, että harvoin sitä itse huomaamme.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    valinneet linjakseen tiukan pysyttelemisen irti tekniikan ihmeellisyyksistä. Usein heillä vain on pipo niin kireällä, että mitään uutta ei myöskään voi ajatella; vai se mitä äidinmaidossa on päähän iskostettu, on hyvää ja oikeaa.

    Ei liene Jumalan tahto pysähtyä kehityksessä, Kristuksen evankeliumin lähteenä ja omaa suhdettaan siihen arvioitaessa internet ja tv yms ovat varsin hyviä apuneuvoja.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    lopulta internet ovat tyhjentäneet kirkot. Aina 1800 luvun lopulle kirkko oli käytännössä ainoa paikka jossa kerrottiin uutiset. Pappi otti saarnastuolissa esille paikalliset hyvät ja pahat teot, ensisijaisesti pahat.

    Juopottelut, tappelut, ilkivallat ja huorinteot yms. Samalta paikalta pappi julisti myös kirkolliset rangaistukset jalkapuut ja ruoskimiset kuten myös kastamiset poisnukkuneet ja avoinliittoon kuulutetut ja vihityt.

    Kyllä piisasi tiedonhaluista joukkoa kirkossa ja kirkonmäellä. Olisin lopulta hivenen taipuvainen lestadiolaisten mielipiteeseen, jonka mukaan erityisesti TV on paholaisen sontaluukku.

    Tietokone tosin heilläkin on sallittu kuten voimme nähdä vilkkaalta lestadiolaisuus palstalta.
    Pahat kielet tosin kertovat, että monilla olisi TV-kortti tietokoneessaan.

    Nykyisin jos joku raahautuu kirkkoon, tekee hän sen tuttaviensa yms. kirkkokuntaansa kuuluvien toisten IHMISTEN takia. Kantti ei kestä luopua roolista jonka itselleen on valinnut.

    Harvalla meistä lopulta on tuo moraali täysin paikallaan. Tuppaa olemaan niin, että kaikki on luvallista, jota eivät muiden silmät näe ja korvat kuule. Pahinta on, että harvoin sitä itse huomaamme.

    Turust

    toisten ihmisten takia. Jos ihmisten mielipiteistä piittaisin, en kävisi kirkossa. Analyysisi, Turust, on turhan yksipuolista. Pahoja kieliä ei kannata kuunnella ollenkaan.

    Informaatioteknologiasta sen verran, että
    meillä mormoneilla on tilaisuus kuunnella kirkkomme yleiskonferesseja reaaliajassa satelliitin välityksellä omalle kielellemme tulkittuna. Valtaisia sukututkimusarkistojamme hallitaan tietokoneohjelmien avulla. Useita kymmeniä kieliä käsittävät käännösohjelmamme ovat tietokoneavusteisia. Ja televisiokin on mormonin keksimä.

    Äänestä

  • kirkossa kirjoitti:

    TV lähetys ja vastaanotto tapahtuvat ns. radioaalloilla. Hypoteesi radiolaitteista syntyi pian Edisonin lennättimen keksimisen jälkeen. Aluksi keksintöä nimitettiin langattomaksi lennättimeksi.

    Italialainen Guglielmo Marconi sai patentin radiolle 1896. Tieto, että hän oli mormoni, on ainakin minulle uusi. Radiotekniikan kehittyessä aluksi kyettiin radioaalloilla lähettämään ääntä, myöhemmin kuten tiedämme myös kuvaa. Aluksi TV kutsuttiin näköradioksi ja ensimmäiset näköradiot tulivat Suomessa laajempaan käyttöön vasta 60 luvun alkupuolella.

    Meillä Suomessa on mahdollisuus kuunnella Jumalanpalveluksia televisiosta ja radiosta aivan alkukielellä ilman minkäänlaisia käännöksiä ja internetejä. Uurimit ja tummimit eivät liioin ole koskaan olleet tarpeellisia Suomessa. Olisiko uurim ja tummim mormonien keksintö? Raamatussa kyllä ne mainitaan arpomisvälineinä.

    Sukututkimusta ja niiden tosiasiallista luotettavuutta olen käsitellyt tieteelisellä tarkuudella toisaalla tällä palstalla.

    Turust

    Äänestä

  • kirkossa kirjoitti:

    toisten ihmisten takia. Jos ihmisten mielipiteistä piittaisin, en kävisi kirkossa. Analyysisi, Turust, on turhan yksipuolista. Pahoja kieliä ei kannata kuunnella ollenkaan.

    Informaatioteknologiasta sen verran, että
    meillä mormoneilla on tilaisuus kuunnella kirkkomme yleiskonferesseja reaaliajassa satelliitin välityksellä omalle kielellemme tulkittuna. Valtaisia sukututkimusarkistojamme hallitaan tietokoneohjelmien avulla. Useita kymmeniä kieliä käsittävät käännösohjelmamme ovat tietokoneavusteisia. Ja televisiokin on mormonin keksimä.

    tuo antamasi tieto. Tarkoitatko mahdolliseti kuitenkin Joseph Smithiä ja hänen näkyjään. Tutkiessani asiaa huomasin sanan televisio olevan ns. neologismi kreikasta: tele 'kauko' ja vision 'näky' (< lat. visio 'näkeminen, näky').

    Huomasin myös että mormonikirkon jäsen ei saa tempplisuositusta, ellei käy säänöllisesti kokouksissa. Samoin havaitsin olevan mahdollista joutua jopa piispan puhutteluun mikäli laiminlyö ns. kirkkokäynnit. Onko tällainen mahdollista?

    Turust

    Turust

    Äänestä

Tällaistako etsit?

I do not wish to offend the delicate feelings of you wonderful young people, but in your world awash with iniquity, you must be on guard.

There are words we would rather not say. They describe things that we would rather not think about. But you are inescapably exposed to temptations in connection with fornication, adultery, pornography, prostitution, perversion, lust, abuse, the unnatural, and all that grows from them.

Only with difficulty can you escape the degrading profanity and wicked, joking humor that accompanies them. It is all paraded before you in unworthy entertainment—music, print, drama, film, television, and, of course, the Internet.

Remember the First Vision when young Joseph knelt in the grove. Immediately thick darkness gathered around him. He was seized by the power of the enemy, an actual being from the unseen world. He did what every one of you can do. He called upon God, and the evil power left him. 23

There is great power in prayer. As a son or a daughter of God, you can, as Joseph did, pray to God in the name of Jesus Christ for strength. 24

Satan, with his angels, will try to capture your thoughts and control what you do. If he can, he will corrupt anything that is good. 25 To him the Internet is just that—a net to ensnare you into wicked addiction with pornography. Unhappiness will follow.

Boyd K. Packer, “The Standard of Truth Has Been Erected,” Ensign, Nov. 2003, 24

Äänestä

Kommentoi aloitusta

lavanpalvelija kirjoitti:

Onk intenetillä ollut vaikutusta kehnoihin työn tuloksiin Suomessa ja maissa joissa internet on helposti käytettävissä?

Onko mitään profetiaa internetistä? Käyttääkö Saatananettiä salakavalasti erityistesti nuorten saamiseksi pauloihinsa ja vieroitettua siten totuudesta. Sopiiko Nefin kuvaus paholaisen juonittelusta internettiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu