Korreloiko mulkun koko seksi kumppaneiden lukumäärän kanssa? Uskotteko siis, että mitä isompi mulkku sitä vilkkaampaa on seksielämä? Itse uskon, että yli 20 senttiset harrastavat seksiä paljon useamman kanssa kuin alle 10 senttiset.
Jos korreloi, niin tämä voi selittää sen, miksi
me naiset uskomme mulkun keskimitan olevan 1-2 cm pidempi todellisesta keskimitasta.
Jos korreloi, niin tämä voi selittää sen, miksi
me naiset uskomme mulkun keskimitan olevan 1-2 cm pidempi todellisesta keskimitasta.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kaikkihan sitä on nykyään tutkittu ja niin on tämäkin. Ja kyllä tuo pitää hyvinkin paikkansa, että isomman omistavilla tutkimuksessa oli enemmän seksikumppaneita, kuin pienemmillä. Ja ero oli muistaakseni vielä yllättävän suuri.
No näytäpä se tutkimus mulle :)
Eipäö silti, voi tuossa olla perääkin, varmasti enemmän kuitenkin kiinni itsetunnosta.
Itse en juuri harrasta yhden yön juttuja, sillä alitajuisesti jännitän, ja laukean tosi helposti. Ongelmia ei ole, kun partneri on tuttu.
Kuten jo on todettu, niin suomessa 20cm kyrvät löytyy ravitalleilta heinänsyöjiltä ja loput on kusetusta!
Eikös naiset käsittääkseni siellä tyttöjen illassa (sinkut varsinkin) puhu aika avoimesti jos on sattunut vähän paremmin varusteltu hoito tai muuten on ollut hyvä kyyti. Ja sanahan leviää ja sitten yksi jos toinenkin tyttö haluaa kokeilla sitä samaa miestä.
Itse satuin kerran töissä kuulemaan kun eräs sinkku tyttö kaverilleen siinä jutteli että kuinkan hurjan kokoinen viime yön hoidolla oli.
Ja ainakaan minun kaveriporukassa me miehet ei kysellä minkälainen pimppa jollakin oli.
Niin, mitä nyt olen kuullut, niin jotkut naiset puhuvat koosta avoimemmin kuin toiset, ja naiset varmasti ylipäänsä puhuvat enemmän kuin miehet.
Mutta väittäisinpä, että vaikka iso koko naisia kiinnostaa, niin enemmän varmasti kiinnostaa se "hyvä kyyti", eli miten nainen on nauttinut yms. Ja sen hyvän kyydin pystyy käsittääkseni antamaan pienemmälläkin kalulla.
Tuo partnereiden lukumäärä johtuu varmasti itsetunnosta, eli lähinnä siitä miten onnistuneita kokemuksia miehellä on aiemmin ollut.
Jos puhutaan itsetunnosta, niin olet ihan oikeassa siinä,
että se voi vaikuttaa paljonkin kumppaneiden määrään.
Ainakin meinaan sitä kautta, että itsestään epävarma voi
hakea hyväksyntää itselleen ja vakuutusta omasta viehätysvoimastaan
hyppäämällä sängystä toiseen ja makaamalla mahdollisimman
monien kanssa.
Voi se itsetunto vaikuttaa tietysti niinkin, ettei
kehtaa iskeä naista lainkaan, tai niin, että kuvittelaa
saavansa kaikki naiset, kun ego oikein paisuu.
Luulen, että se vaikuttaa myös hyvin paljon, että isomman omistajilla on parempi itsetunto ainakin seksiasioissa kuin pienemmän omaavilla. Se voi olla itseasiassa yksi suurimmista tekijöistä tuossa asiassa, jättämättä tietenkin huomioimatta muita yleisesti katsoen korreloivaksi katsottavia miehen piirteitä, kuten matala ääni, iso nenä.
Uskokaa nyt jo vähitellen, ettei sillä nenän koolla ole mitään
yhteyttä mulkun kokoon. On se kumma että tuota harhaluuloa
täytyy täälläkin levittää, vaikka sillä ei ole mitään
totuuspohjaa.
Tuo on aivan totta. Itselläni on seisokissa sellainen 11-12 cm. Levossa siitä sitten 4-5 cm pois. Olen muuten ihan normaali mies. Jotkut sanoo jopa hyvännäköseksi, hauskaksi, seuralliseksi. Sitten on niitä naisia, jotka on ihan ihastunutkin muhun.
Mutta voin sanoa suoraan, että jos munassa olisi enemmän pituutta, niin seksikumppaneita olisi ollut paljon enemmän. Ja kokemuksia. Lyön varmaan itse viimeistään jarrua jossain vaiheessa, ehkä jopa alitajuisesti. Yhden illan suhteita ei hurjaa määrää ole.
Ja tiedoksi niille pienimunanen-luuseri lällättelijöille. On vaimo ja on lapsia ja on tasapainonen seksielämä. En voi silti väittää, ettei muna vaikuttais. Kyllä se vaikuttaa, itsetuntoon ja tietyssä mielessä jopa välillisesti onnellisuuteen. Ainakin nuorempana teki niin.
paikkansa. Isommalla varustuksella liikkuva "uskaltaa" iskeä pikasuhteita, koska ennakkoluuloja omasta "pienuudesta" ei ole. Uskoo pelkän koon riittävän ja siksi juttu usein jääkin pikasuhteeksi, monelta taito puuttuu. Parisuhdetta haluavat naiset mieltyvätkin monesti mitoiltaan "taviksiin", koska pienemmällä vehkeellä munatarjoilua vieraisiin pöytiin on vähemmän..
Taidatten olla aigast nuori immeinen, kun tollaast kirjoitatten.
Peniksen koolla eiole mitään väliä.....entäpäs pilheilin koolla? Aivan sama asia!
Mee ihteesi senkin valittaja!
Eihän se pelkkä koko, vaan muutenkin...
Olen 30v.
Minulla on ollut vain 4 naista. Kaksi lyhyttä
ja kaksi pitkää suhdetta. Jälkimmäinen jatkunut jo 6 vuotta. Kalu siinä 17-18cm.
Kaverini (31v) on ollut oikeastaan aina poikamies.
Kumppaneita yli 50. Kalu n. 12-13cm.
Enemmän kyse on itsetunnosta,itselläni hyvin vähän sekoiluja,olen arka-.-,mut joskus natsaa jonkun kans joskus ei,paljon riippuu muijasta,persoona-tavat-ym,ja sit kun olen syntynyt ottamaan toisen huomioon,ilman että tarvitsisi seksiä aina,mutta eroja on naisissa ja naisissa,joskus eivät ymmärrä jos ei halua,voivat jopa haukkua,mut meitä on joka junaan.
Anteeksi et oon olemas-.-.
Peace.