Millon kasteelle

Milloin olisi sopiva hetki tehdä uskonratkaisu julkisesti ja mennä kasteelle lähiseurakuntaan? Täältä keskustelupalstalta olen lukenut, että kannattaisi seurata Jeesuksen esimerkkiä ja käydä joskus 30 vuotiaana kasteella. Olenko jo tarpeeksi vanha ymmärtämään kaiken?
26605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

olen lapsikasteen saanut mutta Herra on puhutellut minua kasteesta,nimenomaan aikuiskasteesta,että kun olen uudestisyntynyt,uskoontullut,pitäisi ruumiskin kastaa.ikä kai ei ole pääasia,vaan se,että on ottanut Jeesuksen henkilökohtaisesti vastaan omaan elämäänsä ja Raamatun sanan valossa ja Jumalan tahdosta menee kasteelle.Lapsenuskohan on aina vähän eri kuin aikuisena uskoontuleminen.
Sain innostusta tästä,ja olen muuten kanssa pian kolmekymppinen!

Äänestä
  • Eihän raamattu puhu taas mitään monesti kastamisesta. Pitäisikö aina käydä kasteella, kun uskon laatu omasta mielestä muuttuu.

    Äänestä

  • juhis92 kirjoitti:

    Eihän raamattu puhu taas mitään monesti kastamisesta. Pitäisikö aina käydä kasteella, kun uskon laatu omasta mielestä muuttuu.

    Olet oikeassa. Raamattu puhuu vain uskovien kasteesta, mutta ei siitä, että 30 vuotiaana vaan kun ymmärtää uudestisyntymisen ja ottaa siis Jeesuksen vastaan Vapahtajana. Eräs uskovainen meni 9 vuotiaana kasteelle ja on nykyään yli 80v. ja edelleen ihanasti uskossa.

    Jos mietit monia kasteita niin älä mene harhaan siinä kun opetetaan vauvakasteesta. Oletko Sinä muuten tunnustanut uskosi vauvana? Luulenpa, että meistä kukaan ei ole vauvana osannut puhua. On kyllä niitä ihmeneroja jotka ovat oppineet soittamaankin ja säveltämään tosi nuorina, mutta ei ole kerrottu, että hekään olisivat puhuneet vauvoina. Joten tutki mitä Raamattu sanoo kasteesta.

    Äänestä

  • uskovienkaste kirjoitti:

    uskovienkaste:
    "..vaan kun ymmärtää uudestisyntymisen..."
    ----
    Mitä tarkoitat uudestisyntymisen ymmärtämisellä?

    Onko kaste ihmisen kuuliaisuuden teko, jossa ihmiseltä vaaditaan määrättyä ymmärrystä, jotta kaste olisi pätevä?

    (Käyttäisitkö samaa nimimerkkiä, jotta tiedämme, kenen kanssa keskustelemme!)

    Äänestä

Aikuisille vapaa valinta ketä halaa seurata.
Kastamattomuus ei johda kadotukseen raamatun mukaan:
Mark. 16:16. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Äänestä

Olet jo kastettu!
ainoa Jumalallinen kste on äidin lapsivesikaste joten kaikki muut kasteet ovat vain saatanan harhautuksia.

Äänestä
  • en todellakaan sen mukaan mitä ihmiset sanovat!
    Olen saanut Pyhän Hengen kasteen itse Pyhältä Hengeltä,ihan luterilaisissa piireissä,mutta jos jossain tuomitaan tai laitetaan ulkopuolelle,on luterilaisissa useimmissa kirkoissa,jos vaikka ottaa
    aikuiskasteen.omassa seurakunnassani eläkkeelle jäänyt ex-pappi uudestisyntyi ylhäältä ja otti aikuiskasteen koska koki Jumalan tahtovan sitä mutta jatkoi edelleen luterilaisena pastorina.
    Ei pidä katsoa seurakuntaan vaan Kristukseen ja Sanaan eli Raamattuun.On turha yrittää olla Raamatun yläpuolella ja uskoa vain osan Raamatusta.
    Ja niin minunkin Uudemmassa Raamatunkäännöksessäni sanaston puolella luke,ettei lapsikasteesta ole kirjoitettu.
    En seuraa ihmisten käskyjä ja lakeja,enkä todentotta saatanaa,vaan Jeesusta ja Pyhän hengen johdatusta.vaikka minut kastettiin lapsena,en 15 täytettyäni enää tietoisesti seurannut Jeesusta vaan tein syntiä inkä ehdin,joten ei lapsikaste minua pelastanut,vaan se,että Jumala armossaan kutsui minua ihmeellisten johdatusten kautta ja antoi synnintunnon,jotta otin henk.koht.Jeesuksen elämääni.Siitä alkoi uskon tieni ja viime keväänä sain täyttyä Pyhällä Hengellä ja kielilläpuhumisen armolahjan.Ja jos Jumala tahtoo minun nyt ottavan kasteen,aion tehdä sen,Jeesuksen nimessä ja Veressä.Sillä kukaan ei voi viedä minulta uskoani pois,sillä Kristus on ja elää minussa.amen.

    Äänestä

  • Porinlapsi kirjoitti:

    en todellakaan sen mukaan mitä ihmiset sanovat!

    Mark.1:1-5

    Mark.1:9-11

    Matt.28:19

    Mark.16:15-16

    Ap.t.2:38, 8:36-38

    Room6:3-11

    jne..... ja sanaston lopussa lukee,mutta sylilasten kastamista ei mainita.

    joku sanoi tutkineensa lapsikastetta ja sen alkuperää,ja se olisi alkujaan lähtöisin n.300 jkr auringonjumalan palvelijoilta...mutta koetan ottaa vielä asiasta selvää itsekin.

    Äänestä

  • Porinlapsi kirjoitti:

    en todellakaan sen mukaan mitä ihmiset sanovat!
    Olen saanut Pyhän Hengen kasteen itse Pyhältä Hengeltä,ihan luterilaisissa piireissä,mutta jos jossain tuomitaan tai laitetaan ulkopuolelle,on luterilaisissa useimmissa kirkoissa,jos vaikka ottaa
    aikuiskasteen.omassa seurakunnassani eläkkeelle jäänyt ex-pappi uudestisyntyi ylhäältä ja otti aikuiskasteen koska koki Jumalan tahtovan sitä mutta jatkoi edelleen luterilaisena pastorina.
    Ei pidä katsoa seurakuntaan vaan Kristukseen ja Sanaan eli Raamattuun.On turha yrittää olla Raamatun yläpuolella ja uskoa vain osan Raamatusta.
    Ja niin minunkin Uudemmassa Raamatunkäännöksessäni sanaston puolella luke,ettei lapsikasteesta ole kirjoitettu.
    En seuraa ihmisten käskyjä ja lakeja,enkä todentotta saatanaa,vaan Jeesusta ja Pyhän hengen johdatusta.vaikka minut kastettiin lapsena,en 15 täytettyäni enää tietoisesti seurannut Jeesusta vaan tein syntiä inkä ehdin,joten ei lapsikaste minua pelastanut,vaan se,että Jumala armossaan kutsui minua ihmeellisten johdatusten kautta ja antoi synnintunnon,jotta otin henk.koht.Jeesuksen elämääni.Siitä alkoi uskon tieni ja viime keväänä sain täyttyä Pyhällä Hengellä ja kielilläpuhumisen armolahjan.Ja jos Jumala tahtoo minun nyt ottavan kasteen,aion tehdä sen,Jeesuksen nimessä ja Veressä.Sillä kukaan ei voi viedä minulta uskoani pois,sillä Kristus on ja elää minussa.amen.

    Oikeustus on valita!
    Raamattu on väärennetty!
    Muista, että lutheri ei ole Jumala vaan saatanallisuuden puolustaja.

    Kristinuskon on saatananpalvelija sen osoittaa sen oma historia murhaajana 1700 vuoden ajalta. Uhreina syyttömiä jopa kidutettuja ja sitten noitaroviolla poltettuja jotta se kristinuskon herra saatana tulis tunnustettua teoilla oikein selvyydellä. Siis opettavat älä tapa ja itse tappavat ja tapattavat eli selvää selvempää saatanan palvontaa Jumalan ja Jeesuksen nimissä:
    2.Korinttolaiskirje:
    11:14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
    11:15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.

    Äänestä

  • Porinlapsi kirjoitti:

    en todellakaan sen mukaan mitä ihmiset sanovat!
    Olen saanut Pyhän Hengen kasteen itse Pyhältä Hengeltä,ihan luterilaisissa piireissä,mutta jos jossain tuomitaan tai laitetaan ulkopuolelle,on luterilaisissa useimmissa kirkoissa,jos vaikka ottaa
    aikuiskasteen.omassa seurakunnassani eläkkeelle jäänyt ex-pappi uudestisyntyi ylhäältä ja otti aikuiskasteen koska koki Jumalan tahtovan sitä mutta jatkoi edelleen luterilaisena pastorina.
    Ei pidä katsoa seurakuntaan vaan Kristukseen ja Sanaan eli Raamattuun.On turha yrittää olla Raamatun yläpuolella ja uskoa vain osan Raamatusta.
    Ja niin minunkin Uudemmassa Raamatunkäännöksessäni sanaston puolella luke,ettei lapsikasteesta ole kirjoitettu.
    En seuraa ihmisten käskyjä ja lakeja,enkä todentotta saatanaa,vaan Jeesusta ja Pyhän hengen johdatusta.vaikka minut kastettiin lapsena,en 15 täytettyäni enää tietoisesti seurannut Jeesusta vaan tein syntiä inkä ehdin,joten ei lapsikaste minua pelastanut,vaan se,että Jumala armossaan kutsui minua ihmeellisten johdatusten kautta ja antoi synnintunnon,jotta otin henk.koht.Jeesuksen elämääni.Siitä alkoi uskon tieni ja viime keväänä sain täyttyä Pyhällä Hengellä ja kielilläpuhumisen armolahjan.Ja jos Jumala tahtoo minun nyt ottavan kasteen,aion tehdä sen,Jeesuksen nimessä ja Veressä.Sillä kukaan ei voi viedä minulta uskoani pois,sillä Kristus on ja elää minussa.amen.

    Kirjoitit kyllä niin hyvin, että tuohon ei ole mitään lisättävää. Jumala Sinua siunatkoon.

    Äänestä

Jos sinua ei ole aikaisemmin kastettu, niin ota oikea kaste kristillinen kaste jossain kirkossa. Jos sinut on taas joskus todistettavasti kastettu, niin et uutta kastetta tarvitse. Usko ei ole mikään ratkaisu, vaan se on Jumalan antama lahja ihmiselle.

Äänestä
  • Ei teistä kukaan voi jatkuvasti puhua,että stna tekee sitä tai tätä.Jos te olette saaneet kokea uudestisyntymisen ylhäältä,silloin te olette tehneet nimenomaan ratkaisun tietoisella tasolla,ja sanoneet Jeesukselle,tule minun elämääni,anna syntini anteeksi.
    Jumalahan antoi meille omankin tahdon,eikä pakota meitä uskomaan,mutta toki vetää meitä puoleensa,jotta ottaisimme Hänet henkilökohtaisena Vapahtajana vastaan.
    Kyllä Jumala on istuttanut minulle lapsena uskon sydämeeni,vaikkakin vain iltarukouksen kautta,sillä en ole uskovaisesta perheestä.
    Mutta vaikka minut "kastettiin"vauvana,en nimittäisi sitä uskon kasteeksi,vaan kirkon yhteyteen liittämiseksi.
    Aina olen siis uskonut Jumalan olemassaoloon ja että Jeesus kuoli ristillä,mutta ennen uskoontuloani en sitten sen enempää asiasta välittänytkään ja elin omaa syntistä elämääni.
    Mutta silloin minua hallitsikin laki,jota mitä suuremmassa määrin rikoin.Nyt kun olen uskossa Kristukseen,uudestisyntynyt ja Pyhän Hengen sisimpääni saanut,en elä enää minä,vaan Kristus minussa,ja siksi Pyhä Henki näyttää,mitä teen väärin,missä on parannuksen paikka ja Jesus itse Henkensä kautta ohjaa minua oikeaa tietä.
    Sen lisäksi sain sisäisen rauhan ja turvallisuuden ja toivon,ja ilon ja innon kertoa uskostani muille,jotka eivät Häntä vielä tunne.
    Vaikka aikuiskaste onkin ihmisten silmissä vain ulkonaisia pesumenoja,siinä on varmasti suurempi merkitys Jumalan silmissä kuuliaisuudesta ja ruumiin puhdistumisesta,ja ikäänkuin merkki/liitto
    Jeesuksen yhteyteen.
    Kiitos Herrallemme Jeesukselle Kristukselle joka on jakanut armolahjojaan ja ennenkaikkea rakkauttaan minulle,ja siksi kiinnitän katseeni Häneen,en viholliseen tai seurakuntaan.
    Luterilaisissa,helluntailaisissa,Vapareissa ym:ssa,kaikissa on omat vajavaisuutensa,mutta yksityisillä ihmisillä pelastus tulee siitä kun Kristus on tehnyt ristinsovitustyön,ja ihminen uskoo tämän kaiken seuraten Jeesusta koko sydämestään.

    Äänestä

  • Porinlapsi kirjoitti:

    Ei teistä kukaan voi jatkuvasti puhua,että stna tekee sitä tai tätä.Jos te olette saaneet kokea uudestisyntymisen ylhäältä,silloin te olette tehneet nimenomaan ratkaisun tietoisella tasolla,ja sanoneet Jeesukselle,tule minun elämääni,anna syntini anteeksi.
    Jumalahan antoi meille omankin tahdon,eikä pakota meitä uskomaan,mutta toki vetää meitä puoleensa,jotta ottaisimme Hänet henkilökohtaisena Vapahtajana vastaan.
    Kyllä Jumala on istuttanut minulle lapsena uskon sydämeeni,vaikkakin vain iltarukouksen kautta,sillä en ole uskovaisesta perheestä.
    Mutta vaikka minut "kastettiin"vauvana,en nimittäisi sitä uskon kasteeksi,vaan kirkon yhteyteen liittämiseksi.
    Aina olen siis uskonut Jumalan olemassaoloon ja että Jeesus kuoli ristillä,mutta ennen uskoontuloani en sitten sen enempää asiasta välittänytkään ja elin omaa syntistä elämääni.
    Mutta silloin minua hallitsikin laki,jota mitä suuremmassa määrin rikoin.Nyt kun olen uskossa Kristukseen,uudestisyntynyt ja Pyhän Hengen sisimpääni saanut,en elä enää minä,vaan Kristus minussa,ja siksi Pyhä Henki näyttää,mitä teen väärin,missä on parannuksen paikka ja Jesus itse Henkensä kautta ohjaa minua oikeaa tietä.
    Sen lisäksi sain sisäisen rauhan ja turvallisuuden ja toivon,ja ilon ja innon kertoa uskostani muille,jotka eivät Häntä vielä tunne.
    Vaikka aikuiskaste onkin ihmisten silmissä vain ulkonaisia pesumenoja,siinä on varmasti suurempi merkitys Jumalan silmissä kuuliaisuudesta ja ruumiin puhdistumisesta,ja ikäänkuin merkki/liitto
    Jeesuksen yhteyteen.
    Kiitos Herrallemme Jeesukselle Kristukselle joka on jakanut armolahjojaan ja ennenkaikkea rakkauttaan minulle,ja siksi kiinnitän katseeni Häneen,en viholliseen tai seurakuntaan.
    Luterilaisissa,helluntailaisissa,Vapareissa ym:ssa,kaikissa on omat vajavaisuutensa,mutta yksityisillä ihmisillä pelastus tulee siitä kun Kristus on tehnyt ristinsovitustyön,ja ihminen uskoo tämän kaiken seuraten Jeesusta koko sydämestään.

    Jos saatte tutkimuksissanne selville, että mitä se uskovien kasteen ottaminen vaikuttaa ja hyödyttää.

    Minä ja monet muut uskovat on kastettu vain lapsena, enkä ole huomannut Jumalan antaneen mitään sellaista aikuisena uskovien kasteen ottaneelle uskovalle, josta meidät muut olisi jätetty ilman.

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    "Kertokaa Juhis92 ja Porinlapsi" kysyy
    terence.hill: "Jos saatte tutkimuksissanne selville, että mitä se uskovien kasteen ottaminen vaikuttaa ja hyödyttää".
    ---
    Minäkin kysyisin samaa?

    --Miksi esim. Pietari kehoitti ottamaan kasteen (Apt. 2:38)?

    --Tai mitä Paavali sai kasteessaan (Apt.22:16)?

    --Myös usein kysytty kysymys lienee paikallaan:
    Liittyykkö uskovien kasteeseen Jumalan ARMO, vai onko se vain pelkkää vettä ja oma suoritus (=ensimmäinen kuuliaisuuden askel uskoontulon jälkeen)?

    (Jos nyt ei tässä vaiheessa kinastella kastettavan iästä tai kasteen muodosta, vaan keskityttäisiin ennemminkin kasteen sisältöön!)

    Äänestä

  • tapio522 kirjoitti:

    hyötynäkökohta myös kaste asiassa, ikäänkuin se
    ratkaisisi, seuraako Jeesusta myös tässä kaste-
    asiassa.
    Se, joka lähtee seuraamaan Jeesusta ei kysele, mitä hän tästä hyötyy tai saa. Polku on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään ja HARVAT SEN LÖYTÄVÄT.
    Pietarikin sortui kerran tuollaiseen hyötyajat-
    teluun mutta Jeesus tyrmäsi hänet nopeasti:
    "Mitä se sinulle kuuluu. Seuraa sinä minua".
    Jeesus sanoi: Joka tahtoo minun perässäni kulkea,
    hän ottakoon ristinsä ja SEURATKOON MINUA." MYÖS
    KASTEASIASSA!
    "Uppiniskaiset saavat asua kuivassa maassa", varoittaa Jumalan Sana.
    Aivan yhtä tyhmää on kysyä, mitä hyötyä joku saa
    osallistuessaan ehtoolliselle.
    Ylpeälle luonteellemme on vaikeaa lähteä seuraa-
    maan Jeesusta ja kulkea valtavirtaa vastaan. Ys-
    tävät ja sukulaiset usein paheksuvat jos joku
    poikkeaa isien perinnäissäännöistä. Mutta se,
    joka kokosydämestään haluaa seurata Jeesusta, ei kysele, mitä hän tästä hyötyy.
    Se hyöty ja palkinto on kerran taivaassa.

    Äänestä

  • Soomipoik kirjoitti:

    Oletko sama henkilö kuin rekisteröity nimimerkki "soomipoika"?

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    Jos saatte tutkimuksissanne selville, että mitä se uskovien kasteen ottaminen vaikuttaa ja hyödyttää.

    Minä ja monet muut uskovat on kastettu vain lapsena, enkä ole huomannut Jumalan antaneen mitään sellaista aikuisena uskovien kasteen ottaneelle uskovalle, josta meidät muut olisi jätetty ilman.

    VASTAAN:
    Koskapa vauva-valelu, joka on epäraamatullinen paavilta/roomalaiskatoliselta kirkolta tullut HARHAOPPI! .. siinä sinä et sitä Pyhän Hengen Lahjaa saa!!! … sillä tuo on niiden väärämielisten omaa kuvittelua/sekasanaoppisoppaa?

    ... MUTTA siinä OIKEASSA henkilökohtaisesti otetussa siinä Pietarin mainitsemassa: USKONMUKAISESSA UPOTUSKASTEESSA VAPAHTAJAN MESSIAAN NIMEEN (Apt.2:38; 4:12) otetussa kasteessa siinä meille Lahjoitetaan Ylhäältä hyvän omantunnonmielen lisäksi myös tuo PYHÄN HENGEN Lahja - VOIMAN syntiä vastaan?!!

    Sillä; ”..jos joku on KRISTUKSESSA, niin hän on UUSI LUOMUS; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, UUSI on sijaan tullut.”
    -- Uskonmukaisesti upotuskastetuilla; ”… meillä on KRISTUKSEN mieli.” ”Sellaista vastaan ei ole laki.”! (2.Kor.5:17; 1.Kor.2:16; Gal.5:23)

    *
    KYSYN vastaavasti:
    Salli siis minun kysyn sinulta; Mikä ”MIELI” sinulla on?
    Onko vauva-valelussa vauva kuollut lihan himoille/synnille?! (sinäkin sen ymmärrät/tiedät; EI todellakaan)
    Paavalikin sanoo: ”Mutta minä tulen pian teidän tykönne, jos Herra tahtoo, ja silloin minä otan selon, en noiden pöyhkeiden sanoista, vaan voimasta. Sillä Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa.” (1.Kor.4:19,20)

    *
    Ystävällisesti Siunausterveisin Totuuden etsijöille

    minulle niin Rakkaassa
    Voittoisassa ja Voimallisessa
    JAH SHUAN (Ilm.14:1) MESSIAAN Armollisessa ja Pyhässä Nimessä
    י ה וֹ שׁ ﬠ

    eepu
    *
    Jk.:
    Sillä sinulle/teille kasteveden KUTSU kuuluu!
    …. Sillä; Tahallinen USKONMUKAISEN (Apt.2:38) UPOTUSKASTEEN hylkääminen johtaa PYHITYKSEN ja siten pelastuksen menettämiseen!!
    Niinpä pyhitykseen kuuluu myös Sapatti, joka on Jumalan asettama lepopäivä, mutta sunnuntai on taas paavin/roomalaiskatolisen kirkon asettama, siis kumpaa sinä tottelet?
    Sillä näin ovat apostolit vastanneet;
    "... Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee TOTELLA JUMALAA kuin ihmisiä. " …. älkää siis enää sulkeko Totuudelta ovea!

    Sillä tämä on varmaa Vapahtajan SANAA:
    "Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja SAARNATKAA EVANKELIUMIA kaikille luoduille. Joka USKOO ja KASTETAAN, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark.16:15, 16)
    Katso: *Joh.3:16; Apt.2:38; 8:36, 37, 38 ja Room. 6.Luku*, sillä vain tämä Tie, On se kertakaikkinen, se Oikea IANKAIKKINEN ELÄMÄNTIE, astu ja kastu siihen! ... aloita uusi ja voimallinen Elämä yhdessä Vapahtajamme kanssa! :)
    Sillä; ”..jos joku on KRISTUKSESSA, niin hän on UUSI LUOMUS; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.” (2.Kor.5:17). Joko sinä omistat ”uudenluomuksen”?
    *
    ♥ MARANATA! ♥

    Äänestä

  • terence.hill kirjoitti:

    Oletko sama henkilö kuin rekisteröity nimimerkki "soomipoika"?

    Aina ei viitsi rekisteröityä.
    Mutta sanoppas nyt, mitä hyötyä sinulle on
    ehtoollisesta, kun olet niin hyötynäkökohtien
    perään?

    Äänestä

  • ollakkin kirjoitti:

    Aina ei viitsi rekisteröityä.
    Mutta sanoppas nyt, mitä hyötyä sinulle on
    ehtoollisesta, kun olet niin hyötynäkökohtien
    perään?

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001426&posting=22000000022377051

    vastaukseni kirjoitukseesi viime vuoden lopulla aiheessa "Kasteen armo?"

    Ehtoollisesta on esim. se hyöty, että se hyvin konkreettisella tavalla vakuuttaa sielulleni, että Jeesus on minunkin syntieni edestä kuollut. Se ei ole lainteko, joka tehdään vain siksi, kun käsketään.

    Siis ehtoollinen ainoastaan vaikuttaa sinun sielullesi. Eli se on sielullisuuden yllä-
    pitämiseksi?
    Sinulle ei ole merkitystä sillä, että Raamattu
    KEHOITTAA MEITÄ viettämään ehtoollista.
    "Niin usein kun te syötte tätä leipää tai
    juotte tästä maljasta, te julistatte Herran kuo-
    lemaa."
    No nyt käsitän, miksi sinulle sekin on yhdentekevää,
    kun Raamattu kehoittaa meitä "Antakaa kastaa itsenne."
    Etkö tajua, että kaste vaikuttaa myös konkreettisella tavalla sen toteamiseen, että
    "olemme yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteessa kuolemaan". Se vahvistaa uskoa!

    Se lapsikastekin taitaakin olla sinulle vain sielullisuuden osoitus, ilman mitään sen kum-
    mempia perusteluja, koska Raamatullisia peru-
    teluja sillä ei ole. Eli se onkin vain lain teko,
    koska kirkkolaki niin määrää.

    Mihinkäs Terence ja Tapio katosivat, kun alettiin
    keskustella ehtoollisen "hyödystä"?
    Te olette vaahdonneet kasteen hyödystä mutta ilman
    näitä luterilasia virhetulkintoja minulle ei ainakaan ole selvinnyt, mitä hyötyä lapsikasteesta on ollut.
    Ei se hyöty ainakaan suomalaisten kohdalla ole
    näkynyt. Sen "hyöty" valuu hukkaan ilman opetusta,
    eli ihmisten tekoja.

    Sinä et koe sitä lain teoksi, jos itse kävelet ehtoolliselle?
    Miksi sitten se olisi lain teko, jos joku menee itse kasteelle?
    Teidän logiikkanne pettää sen tähden, että ette
    halua uskoa, mitä raamatullinen kaste on.
    Eivätkö molemmat ole teidän mielestänne sakrament-
    teja, joissa Jumala toimii? Toiselle pitää mennä itse ja toiseen kannetaan?

    Miksi ette vie vastasyntyneitä kastettuja ehtoolliselle, mutta kasteelle viette?
    Ehtoolliselle pitää siis kävellä itse eikä se
    muutu lain teoksi mutta kaste on lain teko, jos
    sinne kävelee itse. Erikoista tulkintaa.
    Tuollaiseen sekasotkuun joudutaan, kun toiminta
    perustuu vain sielulliseen haaveiluun lapsikasteen
    autuuttavasta merkityksestä.
    Jeesus itse ja opetuslapset menivät itse ehtoolli-
    sen viettoon ja samoin he menivät itse kastettavaksi, mutta merkillisestä syystä heidän
    esimerkkinsä ei kelpaa teille.
    Mark 10:39
    Niin Jeesus sanoi heille:Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin."

    Sama ehtoollinen ja kaste kuuluu siis meillekin!

    Menet kasteelle, koska niin käsketään.

    Menet ehtoolliselle, koska niin käsketään.

    KYSEESSÄ ON KUMMASSAKIN AINOASTAAN JA VAIN PELKKÄ KÄSKYN NOUDATTAMINEN.

    Kumpikaan ei yhtään mitään anna, eikä mitään hyödytä?
    Jeesus muuten vain huvikseen käski kastaa, ihan vain käskemisen vuoksi? Ja ehtoollinenkin nautitaan vain siksi, kun on käsketty. Kun Mooses antaa käskyjä, niin se on lakia, mutta kun UT:sta löydät käskyjä tai seurakuntasi antaa käskyjä, niin se ei olekaan mielestäsi lakia. Se on kai sitten armoa.

    Selväksi tuli kantasi.

    noin tyhmä voi olla.
    Jeesus sanoi: "Jos te rakastatte minua, niin te pidätte minun käskyni."
    On kysymys RAKASTAMISESTA. Rakkaudessa ei ole mitään pakkoa vaan vapaasta halustamme me noudatamme hänen sanaansa.
    Etkö sinä koskaan tee rakastettuasi onnelliseksi
    noudattamalla hänen toiveitaan?
    Mutta emme me kysele, mitä hyötyä me siitä saamme.
    Kun menen ehtoolliselle, koen kuinka hän on siinä
    läsnä ja siunaa ja vahvistaa minua. Saan uskoa
    syntini anteeksi hänen verensä tähden.
    Samoin kun menin kasteelle koin, kuinka hän oli
    siinäkin läsnä vahvistaen uskoani ja kuinka
    yhdessä hänen kanssaan sain nousta uuteen elämään.
    Se, mikä on vanhaa, oli kadonnut ja uusi on sijaan
    tullut.

    Sinä ole Tapion kanssa näillä palstoilla jatkuvas-
    ti tivannut kasteessa saamaamme hyötyä ja nyt
    kun se toivottavasti paljastui sinulle, menit
    sanattomaksi. Olen ymmällä.

    kerroit, että ehtoollinen ja kaste vaikuttavat sittenkin jotain. Miten voimme Tapion kanssa tietää, kun sen vasta tässä viimeisimmässä kirjoituksessasi paljastit? Emme me ole ajatustenlukijoita! Mutta kiitos, että sinulta saa näinkin vähäisellä tivaamisella vastauksia!

    Siunausta!

    ----
    Soomipoik:
    "Kun menen ehtoolliselle, koen kuinka hän on siinä
    läsnä ja siunaa ja vahvistaa minua. Saan uskoa
    syntini anteeksi hänen verensä tähden.
    Samoin kun menin kasteelle koin, kuinka hän oli
    siinäkin läsnä vahvistaen uskoani ja kuinka
    yhdessä hänen kanssaan sain nousta uuteen elämään.
    Se, mikä on vanhaa, oli kadonnut ja uusi on sijaan
    tullut. "
    ----

    Äänestä

Luin juuri helluntailaisten keskustelufoorumia Netmissionia.

Siellä opetettiin uskovien kasteesta
(http://www.netmission.fi/index.php?show=messages&tid=17530):
"Kenelle kaste kuuluu?
Joka uskoo ja kastetaan.. Ensin usko ja sitten kaste. Jumala on järjestyksen Jumala tässäkin asiassa. Ja tämä uskovaiselle suoritettu upotuskaste on se kaste, josta Raamattu sanoo "yksi kaste".

"Kaste on sinun henkilökohtainen kuuliaisuuden askeleesi elämän tiellä. Siksi Raamattu kehoittaa "Anna kastaa itsesi". Ei sanota " anna kastaa lapsesi", vaan nimenomaan itsesi.
Myös kastetapa on tuotu kirkkaasti esille".
(Lähde Harri Lampinen)
---
Tässäkin tapauksessa korostetaan ihmisen OMAA osuutta ja KASTEVEDEN MÄÄRÄÄ (=UPOTUS) kastetapahtumassa, mutta ei sanaakaan siitä, mitä kaste antaa tai mitä hyötyä siitä on uskovalle ihmiselle.

Kommentteja!

Äänestä

Täytin jo 40 enkä vieläkään ymmärrä.

Siksi erosin kirkosta.

Usko puuttuu, olen ateisti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

juhis92 kirjoitti:

Milloin olisi sopiva hetki tehdä uskonratkaisu julkisesti ja mennä kasteelle lähiseurakuntaan? Täältä keskustelupalstalta olen lukenut, että kannattaisi seurata Jeesuksen esimerkkiä ja käydä joskus 30 vuotiaana kasteella. Olenko jo tarpeeksi vanha ymmärtämään kaiken?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu