Miten on

maallista mammonaa eri tavoin.
Yleensä kaikki on vapaaehtoista
mutta jumala näkee kaiken ja siksi
kukaan tosiuskova ei voi olla luuserina
muiden joukossa, vaan luovuttaa "kymmenykset"
ilman mutinoita.

Kymmenesosa eli kymmenen prosenttia, joka annetaan tai maksetaan verona varsinkin uskonnollisiin tarkoituksiin.
Raamattu kertoo lakiliittoa edeltävältä ajalta kaksi tapausta, joissa Jumalalle tai hänen edustajalleen maksettiin kymmenesosa omaisuudesta.
Ensimmäisessä näistä Abraham antoi Melkisedekille kymmenesosan sotasaaliista, jonka hän oli saanut voitettuaan Kedorlaomerin ja tämän liittolaiset. Apostoli Paavali mainitsee tämän tapauksen todistaakseen, että Melkisedekin tavan mukainen Kristuksen pappeus on parempi kuin Leevin pappeus, koska Leevi tavallaan maksoi Melkisedekille kymmenykset ollessaan Abrahamin kupeissa. Toinen tapaus liittyi Jaakobiin, joka lupasi juhlallisesti Betelissä antaa kymmenesosan omaisuudestaan Jumalalle.
Näissä molemmissa tapauksissa kymmenesosa annettiin kuitenkin vapaaehtoisesti. Missään ei sanota, että Abraham tai Jaakob olisi käskenyt jälkeläistensä toimia noiden esimerkkien mukaisesti ja olisi siten vakiinnuttanut uskonnollisen tavan tai lain. Jos kerran Jaakobin olisi jo ollut velvollisuus maksaa kymmenykset, hänen olisi ollut turha tehdä sitä koskevaa juhlallista lupausta, niin kuin hän teki. Kymmenysten maksaminen ei siis selvästikään ollut alun alkaen tapana muinaisten heprealaisten keskuudessa, eikä heillä ollut sitä koskevaa lakia. Tämä järjestely otettiin käyttöön vasta lakiliiton solmimisen yhteydessä.


Ensimmäisen vuosisadan kristittyjä ei milloinkaan määrätty maksamaan kymmenyksiä. Lain alaisuudessa noudatetun kymmenysjärjestelyn ensisijainen tarkoitus oli ollut Israelin temppelin ja papiston ylläpito, joten velvollisuus maksaa kymmenyksiä päättyi, kun Kristuksen kuolema kidutuspaalussa lakkautti Mooseksen välittämän lakiliiton, joka oli täyttänyt tarkoituksensa. Leeviläiset papit tosin jatkoivat palvelemista Jerusalemin temppelissä aina siihen asti, kun se tuhottiin vuonna 70, mutta kristityt tulivat vuodesta 33 lähtien osaksi uutta, hengellistä papistoa, jota ei ylläpidetty kymmenyksillä.

Kristittyjä kannustettiin tukemaan kristillistä sananpalvelusta sekä omalla palvelustyöllään että aineellisilla lahjoituksilla. Sen sijaan että he olisivat antaneet kiinteän, tarkasti määrätyn summan seurakunnan kulujen kattamiseksi, jokaisen tuli lahjoittaa "sen mukaan mitä jollakulla on" ja antaa "niin kuin hän on sydämessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä Jumala rakastaa iloista antajaa". Heitä kannustettiin noudattamaan seuraavaa periaatetta: "Laskettakoon vanhimmat, jotka johtavat hyvin, kaksinkertaisen kunnian arvoisiksi, varsinkin ne, jotka työskentelevät kovasti puhumisessa ja opettamisessa. Sillä Raamattu sanoo: 'Et saa sitoa viljaa puivan sonnin suuta' ja: 'Työmies on palkkansa arvoinen.' " Apostoli Paavali antoi kuitenkin hyvän esimerkin, kun hän yritti olla sälyttämättä tarpeetonta taloudellista taakkaa seurakunnalle.