Tyrmistyttävää!

Suur-Suomen musta kirja
Marja-Leena Mikkola kirjoitti miehittäjä- Suomen lapsivangeista Itä-Karjalassa
Julkaistu: 19.5.2004 lehdessä osastolla Kulttuuri

tuija parvikko


Matkalla Äänisniemessä kesällä 2000 Marja-Leena Mikkolan käsiin osui isäntäperheen hyllystä kirja, joka kertoi "kulakkitalouksien" hävittämisestä Karjalasta vuosina 1930-1931. Puukirkkojen lumo haihtui ja matka alkoikin suuntautua kohti inhimillisten kärsimysten mustia dokumentteja.

Kulakkitalouksien hävittämistä seurasi Edward Gyllingin kareliaalisen sosialismin ja yli 4000 suomalaisen sosialisminrakentajan tuhoaminen 1937-38.

Karjalassa eläneiden kärsimysten dokumentit eivät kuitenkaan lopu tähän. Äänisniemellä Mikkola alkoi vähitellen tulla yhä tietoisemmaksi siitä, että Karjalassa toimeenpantujen puhdistusten kolmas vaihe liittyi kiinteästi Suomen historiaan. Marja-Leena Mikkola huomasi liikkuvansa alueella, jonka asukkaat muistivat suomalaiset ennen kaikkea toisen maailmansodan aikaisina miehittäjinä.


Kävi ilmi, että Petroskoihin oli Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen perustettu entisten lapsivankien yhdistys, joka ajaa suomalaisten keskitysleireissä vuosina 1941-44 olleiden vankien korvausasiaa. Virallinen Suomi sanoutui korvauksista irti jo Neuvostoliitolle maksamiinsa raskaisiin sotakorvauksiin vedoten. Neuvostoliitto taas suhtautui sodan jälkeen suomalaisten vankeina olleisiin penseästi ja piti heitä eriasteisina pettureina.

Mikkola päätti ottaa selvää, millaisia suomalaisten Karjalassa ylläpitämät vankileirit oikein olivat, keitä niihin suljettiin ja miksi niitä ylimalkaan perustettiin. Hän alkoi haastatella eloon jääneitä lapsivankeja. Menetetyn lapsuuden perusaineksen muodostavat juuri nämä kuusitoista haastattelua. Niiden ympärille Mikkola kirjoitti oman tutkimusprosessinsa kuvauksen.


Kuvaukset leirien oloista ovat pääpiirteissään erittäin yhdenmukaisia. Lukijalle hahmottuu kuva ankarasta, ajoittain mielivaltaisesta kurista. Leirit oli organisoitu natsien keskitysleirien tavoin luottovankien avulla ja eri vankiryhmät erottuivat toisistaan eriväristen hihanauhojen avulla. Venäläisillä oli punainen, suomenheimoisilla vihreä nauha.

Krematorioita ei sentään ollut, eikä joukkoteloituksia ilmeisesti järjestetty.

Leirien kuolleisuus oli kuitenkin etenkin ensimmäisen vuoden aikana samaa luokkaa kuin Auschwitzissa, koska vangit jätettiin lähestulkoon ilman ravintoa. Nälkä ja taudit tekivät tehtävänsä, kunnes Saksan sotaonni rupesi kääntymään. Haastateltavien mukaan tietyssä, heille silloin selittämättömässä vaiheessa ruoan määrää hiukan lisättiin: valtaosa niistä, jotka säilyivät hengissä ensimmäisen vuoden, selvisivät loppuun asti.


Suomi miehitti Itä-Karjalaa kolme vuotta. Sinä aikana alueen väestö ehti nauttia myös intomielisen suomalaistamispolitiikan muista hedelmistä. Omaisuus takavarikoitiin ja vähänkin arvokas esineistö kuljetettiin Suomeen. Kirjat hävitettiin aina Jules Verneä ja Victor Hugota myöten. Luterilaisten pappien käännytystyö sai suorastaan väkivaltaisia piirteitä.

Suomalaistamistoimien kohteeksi eivät joutuneet vain vapaana liikkuvat tai pakkosäilytykseen siirretyt suomenheimolaiset vaan myös venäläiset lapsivangit. Keskitysleireihin perustettiin kouluja, joissa opetus tapahtui suomen kielellä. Lukemisen ja laskemisen lisäksi opetus käsitti lähinnä propagandaa Suur-Suomen puolesta.

Venäläisestä käytännöstä poiketen suomalainen koulukasvatus oli väkivaltaista. Karttakeppi pamahti pienimmästäkin virheestä, ja joku seisoi koko ajan nurkassa.

Karjalan keskitysleireillä kuolleiden vankien määrä on vieläkin epäselvä. Harvat suomalaiset asiaa käsittelevät tutkimukset puhuvat muutamista tuhansista. Petroskoilaisten mielestä oikea luku on 12000. Luvut ovat joka tapauksessa suuria. Liian suuria.

Marja-Leena Mikkolan perimmäinen kysymys on, mihin venäläisten naisten, lasten ja vanhusten leirittämisellä ja nälkään näännyttämisellä pyrittiin - miehethän olivat rintamalla ja iso osa nuorista aikuisista evakuoitu tehdastyöhön sisämaahan. Mikkolan käsiinsä saamat sodanaikaiset asiakirjat todistavat, että perimmäisenä tavoitteena oli Karjalan puhdistaminen venäläisistä ja asuttaminen suomalaisella väestöllä. Hanketta perusteltiin muinaissuomalaisten suurelintilan valtaamisella takaisin.


Mitä leireiltä eloon jääneille olisi tapahtunut, jos Suomi ja Saksa olisivat voittaneet sodan? Kirjailija tyytyy raportoimaan, että Suomen virallisen politiikan tarkoituksena oli "siirtää venäläiset muualle".

Mikkola on kirjoittanut vaikuttavan raportin, jossa kerrottujen asioiden todenperäisyyttä ei ole syytä epäillä.

Silti kirja herättää entistä voimallisemmin kysymyksen siitä, miksi Suomessa vieläkin merkittävimmät kuvaukset historian ambivalensseista ovat amatöörien käsialaa. Miksi historiantutkimuksessa näitä asioita ei käsitellä siten, että tieto kantautuisi myös lukevan yleisön ulottuville?

....he ovat islamin uskosia.ihan samaa usa tekee irakissa ja nato afganistanissa.niistä ei vaan saa puhua.