Itse olen tässä glopalisaatio keskustelussa tullut sellaiseen johtopäätökseen, että yksinkertaisesti on tulossa sellainen vaihe ihmiskunnan historiassa, että valtioiden aika on ohi.
Mitä sitten tulee valtioiden tilalle, valtiot jää tietenkin nimellisesti kartalle, mutta valta siirtyy erillaisiin talousyhteisöihin.
Itseä kiinnostaa suuresti se, että poistuuko myös kansalaisuudet kokonaan, vai tuleeko niistäkin kauppatavaraa ...
Tänä päivänä jo on niin, että esim. Brittipassilla voit asettua asumaan yli 70 eri maassa ja saat kyseisen maan kansalaisuuden niin halutessasi. Suomen passilla ei pääse kuin EU:n alueelle asumaan.
Kuka sitten hyötyy tästä muutoksesta, eniten hyötyy tietenkin suurten yritysten työntekijät ja toimiva johto, sekä omistajat, ehkä yrittäjät yleensäkin.
Häviäjiä ovat virkamiehet, joiden valta vähenee vääjäämättä, sekä poliitikot.
Kehitysmaiden köyhät, ehkä köyhät yleensäkin kotimaasta riippumatta.
Elämme mielenkiintoisia aikoja, saa nähdä mihin kehitys meidät vie ...
Mitä sitten tulee valtioiden tilalle, valtiot jää tietenkin nimellisesti kartalle, mutta valta siirtyy erillaisiin talousyhteisöihin.
Itseä kiinnostaa suuresti se, että poistuuko myös kansalaisuudet kokonaan, vai tuleeko niistäkin kauppatavaraa ...
Tänä päivänä jo on niin, että esim. Brittipassilla voit asettua asumaan yli 70 eri maassa ja saat kyseisen maan kansalaisuuden niin halutessasi. Suomen passilla ei pääse kuin EU:n alueelle asumaan.
Kuka sitten hyötyy tästä muutoksesta, eniten hyötyy tietenkin suurten yritysten työntekijät ja toimiva johto, sekä omistajat, ehkä yrittäjät yleensäkin.
Häviäjiä ovat virkamiehet, joiden valta vähenee vääjäämättä, sekä poliitikot.
Kehitysmaiden köyhät, ehkä köyhät yleensäkin kotimaasta riippumatta.
Elämme mielenkiintoisia aikoja, saa nähdä mihin kehitys meidät vie ...
Vastaukset 33
Vanhimmat
:)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000009666225#22000000009666225
Kaikista suurimpia voittajia ovat ennen kaikkea niiden maiden köyhät, joita nyt ohjaa diktaattori, sosialistijuntta tai jokin muu taloudellista vapautta rajoittava taho.
Meillä länsimaisilla on jo kaikkea, mutta maailmassa on vielä suuri joukko ihmisiä, joita ei ole päästetty nauttimaan markkinatalouden hedelmistä, saada takaisin itsemääräämisoikeus ja ihmisarvo.
Kaikki nuo maat, jotka ovat liittyneet mukaan globaaliin kauppaan ja maailmanyhteisöön pelaamalla demokratian ja markkinatalouden pelisäännöillä, ovat kokeneet ennennäkemättömän nousun kurjuudesta kohti hyvinvointia. Tällaisia voittajia ovat mm. Itä-Aasian tiikerit ja Intia. Myös Kiina on vapauttanut talouttansa ja yhteiskuntaa ja 300 000 000 absoluuttisesti köyhää on saanut toimeentulon ja uuden elämän.
http://yliopistolehti.helsinki.fi/2002_04/kulttuuri.html#Kehitysmaat velkapakkopaidassa
Hän selvittää kuinka johtavat rahoituslaitokset, ennen kaikkea Kansainvälinen valuuttarahasto ja Maailmanpankki, ovat pakottaneet kolmannen maailman maat - ja vuodesta 1989 lähtien myös Itä-Euroopan - näihin muutoksiin. Kirjan helposti lähestyttävät analyysit tuovat esiin uuden talousjärjestelmän hätkähdyttäviä seurauksia.
Tosiasiat näyttävät kuinka uusi talousjärjestelmä ruokkii inhimillistä köyhyyttä ja ympäristön tuhoa, kuinka se luo sosiaalista eriarvoisuutta, saa aikaan rasismia ja etnisiä selkkauksia sekä murentaa naisten oikeuksia.
http://www.rauhanpuolustajat.fi/pystykorvakirjat/kirjat/2001/koyhyyden.html
Chossudovsky argumentoi, että IMF ja Maailmanpankki ovat pakottaneet taloudellisin keinoin köyhät maat ottamaan lainoja, joiden ehtoina ovat olleet tiukat taloudelliset uudistukset. Käytännössä talouden sopeuttaminen on tarkoittanut…
*
lainan ottamista lainan päälle, jolloin maat ovat velkaantuneet entisestään.
*
palkkojen indeksisidonnaisuuden poistamista. Tämä yhdistettynä valuutan toistuvaan devalvoimiseen on johtanut siihen, että reaaliansiot ovat laskeneet murto-osaan aiemmasta.
*
hintojen vapauttamista, mistä on seurannut, että ruuan ja polttoaineen hinta on pahimmillaan jopa yli 10-kertaistunut. Kun tämän yhdistää palkkojen romahtamiseen, useimpien palkka ei ole riittänyt enää edes ruokaan.
*
maatalouden kaikkien tukitoimien poistamista. Tämä yhdistettynä siihen, että samaan aikaan tuonti on vapautettu ulkomaiselle vahvasti tuetulle ruualle, maatalous on ajautunut vararikkoon. Kun ruuan hinta on samaan aikaan nousut, on nälänhätä itsestään selvä seuraus.
*
sosiaalisektorin saneerausta ensinnäkin laajamittaisin irtisanomisin ja toiseksi sosiaaliturvasta tinkimällä. Tämä on johtanut työttömyyden pahenemiseen entisestään.
*
laajaa yksityistämistä. Kun tämän yhdistää ulkomaisen pääoman ja tuonnin tukitoimiin, kotimainen tuotanto on romahtanut. Koulutuksen ja terveydenhuollon yksityistäminen ja tekeminen maksulliseksi, on johtanut koulutuksen ja terveydenhuollon saatavuuden romahtamiseen – suuri köyhdytettyjen ihmisten joukko on sysätty täysin koulutuksen ja terveydenhuollon ulkopuolelle.
#
IMF:n ja Maailmanpankin osallisuus Somalian nälänhädässä. Vielä 1980-luvun alussa Somalia oli ruuan suhteen omavarainen. Maailmanpankki ja IMF pakottivat Somalian poistamaan maataloustukensa ja lopettamaan mm. ilmaisten lääkepakkausten jakamisen karjankasvattajille (kaikesta piti maksaa sen, joka palvelua käytti). Samanaikaisesti Somalian oli avattava rajansa ulkomaiselle tuontiruualle. Nämä kaikki yhdessä johtivat siihen, että rikkaista maista alkoi virrata Somaliaan halpaa, raskaasti tuettua ruokaa. Tämä halpa ruoka syöksi Somalian omat karjatilalliset vararikkoon. Kuiva kausi vei loppuun jo taloudellisin keinoin hyvin alulle saatetun katastrofin. Karja kuoli nälkään ja sairauksiin, koska karjanpitäjillä ei ollut varaa lääkkeisiin, joista oli tullut talousuudistuksen takia maksullisia, saati varaa ostaa karjalleen syötävää muualta. Köyhtyneillä ihmisillä ja köyhtyneellä valtiolla ei ollut varaa ostaa ruokaa muualta – koska talousuudistukset olivat ajaneet sen talouden kuralle. Kuiva kausi ei riitä selittämään nälänhätää, koska Somalia oli selvinnyt vielä ennen talousuudistusta kuivistakin kausista kunnialla.
#
IMF:n ja Maailmanpankin osallisuus Perun ja Kolumbian huumerikollisuudessa.
http://aplappi.blogspot.com/2005/07/kyhyyden-globalisointi.html
Se, että olet kerännyt tarkoitushakuisia yksittäisiä uutisia epäonnistuneista IMF:n tai Maailmanpankin interventioista, ei poista sitä kiistatonta tosiasiaa, että NE MAAT, JOTKA OVAT LIITTYNEET VAPAAKAUPPAAN, OVAT VAURASTUNEET LÄNSIMAITA NOPEAMMIN! Ne maat, jotka ovat sulkeneet taloutensa ja joissa markkinatalous ei toimi, ovat edelleen köyhiä.
Voisitko selventää minulle, miksi Afrikan maista vapaakauppaa harjoittavat ovat vaurastuneet 3-4 kertaa nopeammin kuin suljetut maat? Ja miksi vapaakauppaa harjoittavat maat globaalisti vaurastuvat 50-100 % nopeammin kuin LÄNSIMAAT? Rikkaiden maiden ja köyhien uusien orastavien markkinatalouksien varallisuusero on pienentynyt jo vuosikymmeniä, itse asiassa melkeinpä koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan.
Se, että länsimaat dumppaavat omia tuettuja tuotteitaan köyhiin maihin, on valkoisen miehen suuri häpeäpilkku, jolla ei ole mitään tekemistä VAPAAkaupan kanssa. Tuetusta viennistä ja tuonnista on reilusti enemmän haittaa kuin hyötyä ja tässä on toimittu väärin markkinataloutta pilkkana pitäen.
Summasummarum, vapaakauppa ja markkinat ovat nostaneet viimeisten vuosikymmenten aikana satoja miljoonia ihmisiä absoluuttisesta köyhyydestä kohti ihmisarvoista elämää. Tämän kehityksen jatkamista toivon sydämestäni. Hyvän esimerkin talouden sulkemisesta ja äärimmäisestä kommunismista löydän Pohjois-Koreasta, joka on koko ajan säiden armoilla. Dmeokraattisissa länsimaissa ei ole vielä koskaan maailmanhistoriassa koettu nälänhätää.
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=köyhyys kasvanut&btnG=Google-haku&meta=lr=lang_fi
Kuten arvelinkin, mitään järkevää argumenttia en vastaajalta saanut. Kyse oli vapaakaupan ja markkinatalouden suuresta avusta köyhyyden poistamiseksi. Hakusanallasi tuli lähinnä tietoa tai mielipiteitä asiantilasta, että Suomessa rikkaat ovat vaurastuneet köyhiä nopeammin viime vuosina. Sen sijaan köyhät eivät Suomessakaan ole köyhtuneet vaan rikastuneet myös.
Sen sijaan vapaakaupasta ja köyhyyden vähentymisestä kehitysmaissa saatkin tuhdisti tietoa vaihtamalla Googleen "lisääntynyt" sanan tilalle "vähentynyt". Aika vastaansanomatonta faktaa. Jos maailman tila ihan oikeasti kiinnostaa ja siitä haluaa muodostaa mahdollisimman totuudenmukaisen kuvan, kannattaa uskoa muitakin kuin äärivasemmistolaisia mielipiteitä. Joskus esim. YK:n tilastot kertovat totuudenmukaisemman kuvan kuin hyvinvoinnissa piehtaroivan sosiaalituilla elävän maailman"parantajan" markkinavastaiset valheet.
http://www.google.fi/search?hl=fi&lr=lang_fi&sa=X&oi=spell&resnum=0&ct=result&cd=1&q=köyhyys vähentynyt&spell=1
"Kun tilastoja lukee oikein, niin lukutaitoiselle käy selväksi, että noiden investointipankkien suosittelema kontrolloimaton markkinavoimien vapauttaminen on ollut vahingollista maailmantaloudelle. Ainakin, jos sitä vertaa niihin aikoihin, jolloin valtiovallalle vielä suotiin mahdollisuus kontrolloida jossain määrin markkinoita.
Vuosina 1960-1978 (ennen Milton Friedmanin aikaansaamaa kontrolloimattoman markkinatalouden opin voittokulkua) maailman talouskasvu oli keskimäärin 2,7 prosenttia vuodessa. Kun markkinavoimat vapautettiin kontrollista kasvuvuosina 1979-2000, se laski puoleentoista prosenttiin. Samoin on käynyt maailmanlaajuiselle tulonjaolle, jossa erot ovat kasvaneet sen jälkeen kun markkinat niin sanotusti vapautettiin.
Joku voi kuitenkin väittää Maailmanpankin tilastojen perusteella, että tulonjako on maailmassa muka tasaantunut globalisaation ansioista. Mutta jos tilastoja osaa lukea, eihän siinä todellisuudessa niin ole käynyt. Kun niistä poistetaan Kiina, niin kaikkialla muualla tulonjako on kärjistynyt. Ja aika hulppea humoristi pitää olla, jos ryhtyy selittämään Kiinan huimaa talouskasvua kontrolloimattoman markkinatalouden ansioksi.
Käsitykseni mukaan Kiinassa valtio kontrolloi erittäin tarkasti talouselämää. Joka taitaa Miltonin teeseistä ja amerikkalaisista investointipankeista huolimatta olla kuitenkin se talousmalli, joka antaa parhaan kasvun.
Eivätkä vapaasti temmeltävät markkinat ole myöskään poistaneet köyhyyttä maailmasta. Kun nostetaan köyhyysraja kahteen dollariin per päivä ja poistetaan taas Kiina tilastoista, niin köyhyys on maailmassa ennallaan. Joten mitä ihmeen hyvää siitä markkinoiden vapauttamisesta on maapallolle koitunut?"
http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200607094854254_ko.shtml
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000017745748
Käsityksesi on väärä, esim. Kiina on valtio missä on jo havaittavissa pula "halvasta työvoimasta".
Kiinan talous kasvaa jytisten, kaikki koulutettu työvoima on erittäin kysyttyä ja Kiinassa koulutuksella nopeasti moninkertaistaa tulonsa.
Maailman "pulkkituotanto" on siirtynyt Kiinaan, valtio on kumminkin estänyt maaltamuuton aika tehokkasti ja kaupunkeihin ei ole virranut halpaa työvoimaa samaan tahtiin kun on työpaikkoja avautunut.
Tästä seurannut ansioiden liian nopea nousu, joka voi vaarantaa koko talouskasvun.
Kiinalaiset ei myöskään ole Japanilaisten tapaan uskollisia työntekijöitä, Kiinassa työpaikka vaihtuu heti kun joku maksaa parempaa palkkaa.
Kiinassa on rikkaita ihmisiä useita kymmeniä mijoonia, vauraita vieläkin enempi ...
Kiina talous kasvaa niin nopeasti, ettei se tarvitse tällä hetkellä vientiä ollenkaan elintasonsa nostamiseen, mutta vientikin kasvaa koko ajan. Totuus että Kiinalaisten yritysten kotimaan markkinat kasvavat nopeammin mitä vientimarkkinat ja Kiinalaiset keskittyvät yhä enempi kotimarkkinoillensa.
Intiassa on vähän samoja merkkejä, tosin pikkusen jälkijunassa ...
Kiinan hallitus on tehnyt laskelman, että vuonna 2015 Kiina tuottaa jätettä yhtä paljon, kun muu maailma yhteensä tuotti vuonna 2000.
Eli kasvuvauhti on hurja.
että luet edellisen linkin kaikki tarinat ja katsellaan sitten:)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000017726538
Pistetään vielä lisäksi GPI ja ISEW indeksit, samaisesta keskustelusta..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000017785602
Kyllä se siitä selkiää...
Markkinatalouden puolestapuhuja Mr. Isokallio on juttunut jo kauan aikaa sitten viime vuosituhannelle kuten myös hänen tilastonsa. Isokallio esittää totuutena asioita ottamalla tilastoista sopivan aikavälin unohtaen nimenomaan viimeaikaisen hypermarkkinatalouden tulon ja globalisaation voimistumisen. Lisäksi hän suoranaisesti vääristelee asioita; kirjoitus on täynnänsä aivan samanlaisia kestämättömiä väitteitä kuin tarkoitushakuiset suljetun talouden kannattajien kirjoitukset. Tässäpä pari esimerkkiä:
-Isokallion "hyvän ajan" vertailuvuosien ekana vuonna 1960 alkoi laajamittainen valuuttojen ja pääomien vapauttaminen... Eikö ole kummallista, että juuri tämä kavala hänenkin kaihtamansa "amerikkalainen" kapitalismi voimistui juuri tämän hyvän aikakauden kynnyksellä? :)
-Maailman talouskasvu oli "kontrolloimattoman markkinatalouden" aikana laskenut 1,5 prossaan. Tämä on ihan suoranainen valhe tai väärinkäsitys, koska tuona aikana talous kasvoi maailmassa keskimäärin 3 % vuosittain eli itse asiassa nopeammin kuin aikaisemmin. Tämä talouskasvu on ollut vielä kontrolloimattomamman markkinatalouden aikana vuosina 1999-2005 yli 4 % vuodessa!!!
-Kiina kontrolloi toki talouttaan, mutta kun kaksi vuotta Maon kuoleman jälkeen Kiina alkoi vapauttaa talouttaan (vapaakauppa-alueet, muuton salliminen, yksityisyrittäjyyden salliminen, ulkomaiset investoinnit, sisäiset markkinat, yksityistäminen jne.) Kiinassa noin 300 000 000 ihmistä on noussut köyhyysrajan yläpuolelle. Btw, myös Maon aiheuttamat nälänhädät loppuivat, kun markkinoiden asteittainen liberalisointi alkoi. Kummallista?
-Vuoden 1979 jälkeen (jonka Isokallio määritteli markkinoiden vapautumisen ja taantumisen vuodeksi) köyhyys ja nälkä on maailmassa pienentynyt nopeammin kuin kertaakaan maailmanhistoriassa. Samoin inhimillisen kehityksen indeksin taitekohta oli vuosi 1980, jonka jälkeen erityisesti köyhimpien maiden kohdalla indeksi lähti hurjaan nousuun ottaen kiinni länsimaita puolella (nyt länsimaissa 0,92 ja kehitysmaissa 0,56, aiemmin 0,85 ja 0,2).
-Kiinan poistaminen tilastoista ei muuta tosiasiaa, että vapaakauppa ja markkinoiden liberalisointi ovat auttaneet aivan köyhimpiä: ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa viimeisen 30 vuoden aikana SEKÄ köyhien suhteellinen osuus ETTÄ köyhien absoluuttinen määrä on laskenut.
Että se siitä kirjoituksesta.
Minusta on surullista, että aiemmin fiksuna yritysjohtajana ja edelleen hyviä ja oivaltavia teoksia kirjoittavana vapaana kirjailijana hän kohauttaa olallaan sen kiistattoman tilastollisen tosiasian, että noin 3 miljardia ihmistä on markkinoiden avulla noussut vuosisadan aikana edes jonkinlaiseen ihmisarvoiseen elämään. Puhumattakaan suoranaisista valheista ja kummallisista jossitteluista; jos tuo ja tuo tekijä jätetään huomiotta, niin sitten tämä näyttääkin tältä. Ihan kuin objektiivisia johtopäätöksiä voitaisiin tehdä jättämällä vaikkapa 18 % (Kiina) datapisteistä huomiotta ja muuttamalla luokkarajoja (köyhyyden määriltemä) mielivaltaisesti.
Sen sijaan talouden sulkeminen ja sääntely on koitunut vain rikkaan ja etuoikeutetun eliitin hyödyksi, ei todellakaan köyhien. Hyvä esimerkki tästä on Saharan eteläpuolinen Afrikka, joka on sulkeutuneisuudessaan polkenut paikallaan samalla, kun Kiinassa, Intiassa, Itä-Aasiassa ja muualla maapallolla miljoonittain köyhiä pääsee ylös ojasta yrittäjyydellä, kaupankäynnillä ja talouden vapauttamisella.
Melkoisen sysimusta humoristi pitää olla, jos tämän haluaa kieltää.
"Vuoden 2000 toukokuussa kansaivälinen valuuttarahasto julkaisi raportin nimeltä "Maailmantalous 1900-luvulla" johon kuuluva käyrä-se oli painettu hyvin pienellä tekstillä, ehkä siinä toivossa, ettei kukaan huomaisi sitä-että vuosien 1950 ja 1973 välinen ajanjakso oli ylivoimaisesti 1900-luvun menestyksekkäin. Tälle aikakaudelle olivat luonteenomaisia pääoman kontrolloiminen, kiinteät vaihtokurssit, voimakkaat ammattiliitot, laaja julkinen sektori ja se, että hallituksen rooli kysynnän säätelyssä hyväksyttiin yleisesti. Todellisen bruttokansantuotteen keskimääräinen kasvu asukasta kohti oli kautta maailman 2,9 prosenttia-täsmälleen kaksi kertaa suurempi kuin sen jälkeinen keskiarvo.
Myttiä, että kahden vuosikymmenen liberalisointia on seurannut nopea taloudellinen edistys, varsinkin kehitysmaissa on vaikea saada kumotuksi. "Harvat taloustieteilijät ja vielä harvemmat journalistit ovat katsoneet asiakseen nostaa esiin kysymyksen siitä, mikä tullaan epäilemättä rekisteröimään historiassa 1900-luvun huomattavimpana taloudellisena epäonnistumisena suuren laman ohella" kirjoitti Mark Weisbrot. Siitä huolimatta, että Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmapankin aineisto on täysin yksiselitteistä. Latinalaisen Amerikan ja Karibian bruttokansantuote kasvoi vuodesta 1960 vuoteen 1980 70 prosentilla asukasta kohti; seuraavien kahdenkymmenen vuoden aikana se kasvoi vain 7 prosenttia. Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa kasvu oli noin 34 prosenttia 1960- 1970-luvuilla; vuosien 1980 ja 2000 välillä ansiot asukasta kohti itse asiassa laskivat 15 prosenttia. Vaikka mukaan otettaisiin Etelä-ja Itä-Aasian nopeasti kasvavat taloudet, niidenkin kasvu asukasta kohti oli vuosina 1980-2000 alle puolet edellisten kahden vuosikymmenen keskiarvosta. Ja kuten arvata saatta, sellaiset "sosiaaliset indikaattorit" kuin elinikä, lukutaito, lapsikuolleisuus ja koulutus ovat huonontuneet entisestään."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000136&posting=22000000018111396
Kun Kiinalaisten ja Intialaisten ostovoima kasvaa keskimäärin 10 %:tia, niin enemmistö maailman asukkaista on vaurastunut ...
Alituinen valheiden oikominen on aika tympeää, mutta kaipa sekin täytyy tehdä. Voitko aluksi antaa lähdeviitteet? Erityisesti minua kiinnostaa "sosiaalisten indikaattoreiden" lähteet, koska UNDP:n (YK:n kehitysohjelma) ja FAO:n (YK:n ruoka- ja maatalousorganisaatio) sosiaalisista indikaattoreista näkyy ihan toisenlainen kouriintuntuva kehitys:
- 1980 on ollut suoranainen taitevuosi köyhyyden vähenemiselle, lukutaidon (erityisesti naisten) kasvulle, ja koulutuksen nousulle. Ennen kaikkea lapsikuolleisuus on suorastaan romahtanut viimeisen 30 vuoden aikana.
Jos pystyt antamaan mulle yhdenkään edes luotettavalta haiskahtavan tutkimuksen siitä, että lapsikuolleisuus ja nälänhätä on lisääntynyt kehitysmaissa, perun kaikki puheeni. Lainauksessasi on niin radikaali valhe, että se kaipaa tonkimista.
Tuon väitteen esittäjä Francis Wheen on vasemmistolainen kirjailija, jonka heti ensimmäinen väite sääntelystä vuosina 50-73 voi heittää romukoppaan, kun valuutat ja pääomat vapautuivat tuon ajanjakson alkupuolella! Toiseksi Wheen on ovelasti valinnut vuodeksi 1973, jonka jälkeinen öljykriisi lamautti hetkeksi taloutta. Tämä lama voimistui sitä seuranneen hintasääntelyn vaikutuksesta.
-Toiseksi nyt vielä "kapitalistisemman" yhteiskunnan aikana 2000-luvulla talous on kasvanut noin 50 % nopeammin kuin kultaisella 50- ja 60-luvulla. Kuinkas se on mahdollista? Voisitko osaltasi vastata ainaisten linkkien heittelyn sijaan?
-Entä vastaisitko, miksi nälkää näkevien osuus sekä absoluuttisesti että suhteellisesti on vähentynyt ERITYISESTI vapaakauppaa ja markkinoiden vapauttamista harjoittavissa maissa? Selvennätkö tämänkin vaikkapa omin sanoin tai vaikka muiden perusteluja käyttäen?
Sosiaalisten indikaattoreiden vääristely on kuitenkin selvin merkki suoranaisista valheista, joita ei onneksi kovin laajasti uskota. Tässä kuitenkin muutama esimerkki viime aikojen kehityksestä:
-Köyhyys puolittunut 80-luvulta lähtien: http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=46184&nodeid=34703&contentlan=1&culture=fi-FI
-Esimerkki kuinka pohjalta ponnistetaan. Huomaa erityisesti "ulkomaankauppa rajussa kasvussa": http://www.kauppapolitiikka.fi/netcomm/news/showarticle.asp?intNWSAID=44787
-Miten kävi Viron lapsien, kun kommunismi väistyi ja siirryttiin hyvin vapaaseen kapitalismiin: http://ftp.nmr.dk/webb/news/news.asp?lang=4&id=5008
tosi vasemmistolainen Wheen... Laitetaan alkuun lainaten skepsistejä:
"1) Henkilöä vastaan hyökkääminen
Hyökätään väitteen esittäjää eikä itse väitettä vastaan. Tähän virheeseen sorrutaan sen verran usein, että otin sen tähän ensimmäiseksi.
* "Koska N.N. on ateisti/fundamentalisti/vasemmistolainen/oikeistolainen/skeptikko/parapsykologi/tms., hänen puheistaan ei tarvitse välittää."
Wheenin kirjoituksissa,
"Iskuja satelee myös kommunistidiktatuureja "ymmärtäneiden" intellektuellien suuntaan.
Teos on hiuksia nostattava yhteenveto siitä, kuinka meistä tehdään median viihteellistymisen ja massiivisen propagandavyörytyksen avulla tyhmyreitä, joille euroviisuedustus on tärkeämpi kysymys kuin jatkuvat joukkoirtisanomiset."
http://sivistys.net/?action=juttu&ID=1741
"Äärimmäisen köyhän ihmisen sanotaan sinnittelevän alle yhdellä dollarilla päivässä. Talouden globalisaation väitetään vähentävän köyhyyttä. Nämä käsitykset ovat virheellisiä, mutta sitä ei haluta myöntää, toteaa Olli Tammilehto.
Dollarimitan sudenkuopat
- Vaikka köyhien tulot nousisivat, globalisaation aiheuttama rakennemuutos johtaa siihen, että kasvaneetkaan tulot eivät riitä pitämään nälkää loitolla, sanoo Tammilehto."
http://www.merkitys.org/koyhyys.html
http://www.merkitys.org/kirjatammilehto.html
Otetaan Ulkoasianministeriö mukaan...
"Teesi, jonka mukaan kaupan vapautuminen lisää köyhien tuloja perustuu vuodelta 1817: peräisin olevaan suhteellisen edun periaatteeseen.
teoriassa mainitut edun toteutumisen edellytykset (esim. täystyöllisyys, maan, pääoman ja työvoiman helppo siirtyminen alalta toiselle, edun luonnonvaraperusta) eivät todellisuudessa juuri koskaan toteudu.
Käytännössä oppien soveltaminen ei myöskään ole tuottanut väitettyä tulosta. Globalisaation kaudella 1980-ja 1990-luvuilla kasvu on ollut hitaampaa kuin kahtena edeltäneenä vuosikymmenenä. Washingtonissa sijaitsevan Talouden ja politiikan tutkimuskeskuksen (CEPR) mukaan kasvu on itse asiassa heikentynyt globalisaation myötä selvästi kaikkialla muualla paitsi Etelä- ja Itä-Aasiassa. Niissä johtavina maina ovat olleet Kiina ja Intia – jotka eivät suinkaan ole avoimia talouksia. Eikä esim. Intiassa köyhyys ole nopeasta talouskasvusta huolimatta vähentynyt."
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=44197&nodeid=34703&contentlan=1&culture=fi-FI
Myönnän heti alkuun, että Wheenin mielipiteiden dissaaminen aatesuunnan (Guardian on hyvin tunnettu vasemmistolehti) perusteella. Itse uskon kuitenkin ennemmin YK:n kehitysjärjestön tilastoja, jolla ei ole ihan niin suuri lehmä ojassa kuin esim. Olli Tammilehdolla, jonka maailmankatsomus on ERITTÄIN värittynyt ja ns. tutkimukset tarkoitushakuisia. Itse hyväksyn mielihyvin kapitalismin epäkohdat mutten suoranaisia valheita, joita mm. Tammilehto syöttää.
Muuten, antamasi linkki Ulkoministeriöön ei ole valtion tai ministeriön virallinen kanta tai puolueettoman tutkimuksen tulos, vaan virkamiehen kirja-arvostelu. :)
Intiasta: valtio on säännellyt tiukasti talouttaan itsenäistymisestään 1947 asti: tuonti- ja vientirajoitukset, sisäinen regulaatio, lupakontrolli, mahdoton byrokratia. Köyhien määrä nousu 50 -> 62 prosenttiin vuoteen 1966 mennessä. 70-luvulla Intia alkoi hitaasti uudistaa talouttaan. 80-luvulla köyhyys alkoi vähetä. 90-luvulla tullit laskettiin 87 (!!!!) prosentista kolmasosaan ja samalla taloutta vapautettiin lisää. Köyhien määrä on nyt puolittunut; noin 300 000 000 intialaista eläisi köyhyysrajan alapuolella ilman näitä uudistuksia. Keskimääräinen elinikä on kaksinkertaistunut (30 -> 60 v.)!!!
Intian sisällä on myös huomattu, että talouttaan reippaammin vapauttaneet osavaltiot (mm. Karnataka, Tamil Nadu) ovat menestyneet loistavasti, mutta sulkeutuneet osavaltiot ovat pysyneet liki yhtä köyhinä kuin aikaisemmin. Kuinka ihmeessä tämä on mahdollista saman maan sisällä???
Kuinka tämä osuukin juuri talouden asteittaisen vapauttamisen aikaan? Miksi talouttaan vapauttaneissa maissa ja vapaakauppaa harjoittavissa maissa köyhyys on vähentynyt ja esim. HDI-indeksi kohonnut? Voisitko nyt omin sanoin antaa tähän selityksen jatkuvien lainauksien sijaan?
Jään kiinnostuneena odottamaan.
oli jutuntynkää aiemmin,
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000018656097
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000021032032#22000000021032032
"Intian talous kasvaa, mutta köyhimmillä ei ole koskaan mennyt näin huonosti."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000073&posting=22000000021112255
Itseasiassa Intia ja Kiina ovat valinneet vähän eri tiet kehityksensä nopeuttamisessa.
Kiina on valinnut tämän teollisuustuotteiden pulkkituotannon, jossa alku on nopea ja selvitään matalla ammattitaidolla.
Esim. Kiina on tietokoneissa satsannut kokoonpanoon ja valmistukseen, Intia vastaavasti paljon enempi palveluihin ja sisältöihin.
Intia tarjoaa länsimaille ohjelmia, palveluja, toimintoja jotka on pysyviä ja johtavat pysyviin asiakasuhteisiin.
Monet asiantuntijat sanovat, että Intia valitsema tie on pitempi, mutta menestys tulee olemaan huomattavasti parempi. Intia vetää ns. pitemmän korren tässä kilpailussa Aasian talous herruudesta.
Tällä hetkellä kyllä vielä näyttää siltä, että Kiina on isompi, kasvaa nopeammin ja on taloudellisesti huomatavasti vahvempi.
Mutta tämä Intian strateginen valinta satsata osaamiseen, voi nostaa Intian merkitystä vielä huomattavasti maailmalla.
10.1. tuli töllöttimestä ohjelma ns.vapaakaupasta ja sen vaikutuksista.
Ulkolinja
Piikkilankaa ja vapaakauppaa
Vapaakauppasopimus NAFTA oli menestys Yhdysvaltain maissintuottajille - ja ajoi miljoonat Meksikon maatyöläiset laittomiksi siirtolaisiksi Yhdysvaltoihin.
http://www.telkku.com/tiedot?oid=16188745
Kiina, Intia..kuinka käy ja kuka joutuu ahtaalle?
"Kaikki katsovat
nyt Afrikkaan"
"Kiinan nousu
muuttaa peliä"
"Kiina ja USA
törmäyskurssilla"
"Nyt nousee
myös Intia"
"Venäjä kuuluu
pelin voittajiin..."
http://hirvasnoro.blogspot.com/2007/01/uusi-kylm-sota-kydn-energiasta-ei.html
vuonna 2000 bkt
Länsi-Eurooppa 21%
Aasia 38%
Yhdysvallat 23%
Venäjä&Co 13%
Etelä-Amerikka 9%
Afrikka 3%
Ja Aasia kasvaa, Eurooppa luisuu.
Afrikka ja Etelä-Amerikka jää jalkoihin.
Missä on asian pihvi, on vanha jenkkikysymys.
Kautta aikojen on sodat käyty luonnonvaroista, energiasta tai raaka-aineista.
Sodalle on aika keksitty joku hyvä syy, ideologia tai uskonto.
Mikä tässä oli se uutinen ????
Kyllä, mutta Meksikossa on tapahtunut myös melkoinen taloudellinen kasvu, mm Nokia on avannut siellä tehtaita.
Puhumattakaan varsinaisista matalapalkka aloista ja firmoista, joita sinne on siirtynyt USA:sta pilvin pimein ...
Intian perusongelma ei kuitenkaan ole katoamassa vielä muutamaan sukupolveen, jos sittenkään. Suurin osa väestöstä asuu maaseudulla, joka köyhtyy köyhtymistään liikakansoituksen ja kuivuuden vuoksi. Jos Intian on avattava ovensa ulkomaisten elintarvikkeiden tuonnille maailmankaupan pelisääntöjen mukaisesti, ajautuu varsinkin maataloustuotanto kosmisiin vaikeuksiin.
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/taustat/id51875.html
ylijäämäihmisistä halpaa työvoimaa vielä pitkään.
määrää se jolla on eniten rahaa. Kuka vaurastuu ja kuinka paljon. Eniten vaurastuvat kuitenkin ylikansalliset yhtiöt ja niiden omistajat. Omistajien omistajat vaurastuvat vielä enemmän jne..
Todellista vapaakauppaa ei ole ole kuin unelmissa. Tasan samanlaista unelmaa kuin kommunismi. Sillä erotuksella, että tällaisten unelmien alkuunpanija kerää siitä tuloksen.
Olet nyt hiukan hakoteillä. Ensinnäkin vapaassa taloudessa jokainen meistä on samaan aikaan sekä ostaja että myyjä. Myymme työpanosta sille yritykselle, joka meidän mielestämme on kullakin hetkellä sopivin työnantaja. Rahaa käyttäessämme jokainen taasen on ostaja eli me valitsemme kenet kelpuutamme myyjäksi.
Toinen väärinkäsitys syntyy siitä, että vapaakaupassa se määrää, jolla on eniten rahaa. Täysin väärin. Kommunismissa ja pitkälle viedyssä sosialismissa voi yksilöä "määrätä" eli kohdistaa pakkokeinoja mm. väkivallan uhalla tai väkivallalla. Vapaakaupassa sen sijaan tällaista määräämisoikeutta ei kenelläkään ole, koska kukin ihminen voi valita kenelle haluaa työpanoksensa myydä ja miltä firmalta haluaa palvelut ja tavarat ostaa. Kuluttajien joukkopako huonoa palvelua, vajaavaisia ja ideaköyhiä tuotteita tarjoavien yritysten kohdalla on nykypäivänä täyttä totta.
Kolmas väärinkäsitys koskee sitä, että vain rikkaat rikastuvat. Maailman rikkaimpien listalla on tällä hetkellä enemmän self-made -miljardöörejä ja miljonäärejä kuin KOSKAAN MAAILMANHISTORIASSA. Enne sekä köyhyys että rikkaus oli periytyvää, mutta vapaakaupan ja kapitalismin ansiosta vaurastuminen on mahdollista myös ennen köyhimmille. Ennen rikkaus oli vain harvojen perillisten etuoikeus, nyt mahdollista todella paljon suuremmalle joukolle, mikä näkyy mm. ensimmäisen polven varakkaiden roimassa kasvussa.
Lopuksi varmaan vieläkin olet siinä luulossa, että "köyhät köyhtyvät". Kertaan vielä, että ennen kaikkea tulipunakommunismin ikeen ja taloudelliset kahleet murtaneet valtiot ovat niitä, joissa on eniten köyhiä ihmisiä noussut kurjuudesta ihmisarvoiseen elämään. Kiinan aloitettua sikäläisen "glasnostin" 300 000 000 ihmistä on noussut toivottomuudesta toivoon ja saaneet toteutta itseään muutenkin kuin olemalla yhteiskunnan pelinappula ja orja.
Nämä ovat vastaansanomattomia faktoja, joita toivoisin hieman vakavammin tarkasteltavan kuin lonkalta lähtevällä heitolla "se määrää kuka vaurastuu". Näin kun ei ole, vaan ikäväksesi juuri taloudellisesti vapaissa maissa ihmiset ovat vauraimpia, elävät pisimpään ja kykenevät antamaan yksilölle mahdollisuuksia toteutta unelmiaan.
Tässä on kyllä perää, taouskasvusta yleensä hyötyy myös kaikista köyhimmät ihmiset ...
Niin, muistna lukeneeni että Eric Fromm ennusti jo 70 - luvun kirjoituksissaan tämän´kehityksen.
Että markkinat tarvitsevat mahdollisimman suuren massan jolle myydä massatuotteitaan.
No, kohta on sama missä maassa sitä asuu; kauppaketjut ovat samoja, elokuvat, vaatteet, autot, hampurilais- ja pizzapaikat,ym..
No, kielet ovat pitäneet vielä pintansa, toisin englanti tietysti on noussut maailmankieleksi, joskus jopa syrjäyttäen paikalliskielen.
Niin, saa nähdä miten kansallisuuksien käy pitkässä juoksussa.
Kauppa- ja palveluketjujen leviäminen on minusta hieno asia. Ei nämä suuret ketjut menesty ellei heillä todella ole jotain annettavaa ihmisille. Nyt nämä mahdollisuudet leviävät joka puolelle maapalloa.
Ihmisellä ei ole koskaan ollut enempää valinnanvaraa niin edulliseen hintaan kuin tänä päivänä. Ja huomenna asia on vielä paremmin. Kuluttaja on paremmassa asemassa kuin koskaan. Sen lisäksi että valinnanvara lisääntyy ja hintakilpailu on veristä, vaikutuskanavina on mediat ja erityisesti internet, jossa jopa yksittäinen kuluttaja voi masinoida mielipiteitään epäreiluista firmoista.
Myös yksilöllisyys valinnoissa on korostunut eikä massatuotteet enää tee länsimaissa kovin hyvin kauppaansa. Tämä on johtanut suureen valinnanvaran lisääntymiseen. Tässä muutama esimerkki valinnanvaran kasvusta:
80-luku 2000-luku
----------------------------------
Automallit 140 kpl 260 kpl
PC-mallit 0 kpl 400 kpl
Aikakauslehdet 339 kpl 790 kpl
Särkylääkkeet 17 kpl 141 kpl
Radioasemat 7038 kpl 12458 kpl
Piilolinssit 1 kpl 36 kpl
Lenkkitossumallit 7 kpl 285 kpl
Kielten osalta tosin toivoisin päinvastaista kehitystä, koska kielten hajaannus vaikeuttaa kommunikaatiota ja toisten kulttuurien ymmärtämistä hyvin paljon.
Totta, kilpailun tarkoitus on alnetaa hintoja, parhaiten se tapahtuu siten, että tuodaan kentälle uusia pelaajia ...
Kielillä on kyllä taipumus kehittyä päinvastoin, monet suuret kielet on jakaantuneet murteisiin jotka poikkeavat toisistaan niin paljon, että puhujien on vaikea enää ymmärtää muiden murteiden puhujia.
Joillekin toisena identiteettinä alkaa varmaan olemaan yrityskansalaisuus. Suomi on vain maa johon synnytään ja jossa saadaan koulutus. Kun saadaan riittävä asema yrityksessä, siirrytään kansainvälisiin tehtäviin. Perhe seuraa perässä. Oma ja koko perheen elämä kaikkine etuisuuksineen järjestyy yrityksen kautta milloin missäkin puolella maailmaa. Se mistä valtio vastasi aiemmin, yritys vastaa sen sijaan. Ei enää ole juurikaan merkitystä sillä onko Suomen kansalainen. Saman saa kunhan on riittävän vahvassa asemassa, riittävän suuressa kansainvälisessä yrityksessä. Erotuksena on, että yrityskansalaisuutta ei saa synnyinoikeutena, se pitää lunastaa riittävän kovalla henkilökohtaisella osaamisella ja näytöillä. Kaikki eivät koskaan pysty lunastamaan tälläistä yrityskansalaisuutta. Toisaalta yrityksiä myös kilpailutetaan niiden tarjoamien mahdollisuuksien mukaan.
Tälläistäkin varmaan joku haaveilee, mutta tosiasia on että länsimaiset yritykset tarvitsevat länsimaisen yhteiskunta pohjan, jotta ne voivat menestyä ja luoda tuloksia, joita voi verottaa.
Eli ne tarvitsevat jonkun toimijan, joka kouluttaa niille työvoiman, avainhenkilöt, luo infasfuktuurin, kuten, tiet, satamat, lentokentät, energiahuollon, kaavoittaa ja vastaa toimitilojen rakentamisesta, säätää pelisäännöt ( lait ), huolehtii terveydenhuollosta, sairaanhoidosta, eläkkeistä, jne ...
Jos tämä toimija ei ole valtio, niin kuka se on.
Länsimaisen hyvinvoinnin yrityksineen on luonut länsimainen valtio, tietoisesti ja harkitusti.
Jos joku luulee yritysten ajattesevan työntekijöiden hyvinvointia on syntynyt hopealusikka suussa eikä ole tarvinnut hankkia mitään itse. Raha pyörittää yrityksiä ja se haluaa lisää rahaa eikä silloin ajatella miten ja millä uhrauksilla se hankitaan. Aikoinaan kun yritys oli yhden henkilön tai perheen omistuksessa oli mahdollista antaa työn tekijöille myös jotakin arvoa ja pitää heistä huolta. Omistajille riitti pieni prosentti tuotosta. Mutta nyt omistajat eivät edes tiedä mitä he omistavat eikä niitä kiinnosta yhtään mistä korko heidän osakkeillensa tulee kun sitä vain tulee. että se siitä glopaalista hyvinvoinnista.