Jäätteenmäki paljasti taannoin kuinka SDP oli lonkeroitaan kietonut sinne-tänne. Metsien Mies muistaa miten Lipponen joutui alakynteen kun tieto USA:sta tuli että Lipponen tuki Bushin hyökkäystä Irakiin. Se oli uutinen, ja on itse asiassa vieläkin!
SDP:n valtaa pitävät olivat paljastumassa. Oli aika käynnistää kampanja, tyypillinen loka-kampanja. SAK:n propaganda apuja tarvittiin ja niin "punakone" käynnistyi. Alkoi ennennäkemätön mediashow, jossa Annelia lähdettiin mustamaalaamaan ja kaatamaan Keskustaa. Kansa kuitenkin seisoi suurimman puolueen takuumiehenä ja siihen eivät sitten Lipponen-SAK-Halonen akseli uskaltanut kajota. Olivathan he kaikkialla toitottaneet kansanvallan puolesta.
Punarintaman suunnittelema Annelin taluttaminen "mestauslavalle" saattoi alkaa. SDP vaati medialta kovempia otteita ja "totuuksien" tuomista esiin. Niinpä YLE, Helsingin Sanomat (ml. Ilta-Sanomat)ja SAK SDP:n ohjaamina ahkeroivat kolmessa vuorossa. Lisäksi koko ajan SDP:n salatukijana ollut Suomen Kuvalehti tuli nyt ensimmäistä kertaa saen historiansa aikana tukemaan avoimesti SDP:n valtaa pitäviä.
Ei ole sattumaa että YLEn johtajaksi valittiin Paavo Lipposen poliittinen avustaja Mikael Jungner (!). YLE:llä on radion ja television uutistoiminnoissa yksinvalta Suomessa.
Ei liiemmin ole sattumaa että Paavo Lipposen pääministeri aikana Helsingin keskustaan saatiin jyrättyä Sanoma-talo, Helsingingin parhaimmalle paikalle. Yhtäkään valitusta asian tiimoilta ei huomioitu. Vaikka kaupungin maat ovat yhteisiä! Rakennus pystytettiin kiivaalla aikataululla.
Ei liiemmin ole sattumaa että SDP:n seuraavaksi puheenjohtajaksi valittiin SAK:n propagandaosaston päällikkö, Eero Heinäluoma; sama media puhui vain hänen puolesta ja ikään kuin muita vaihtoehtoja ei ollut. Kaikki tuntui menevän ennalta laaditun käsikirjoituksen mukaan.
Presidentti Tarja Halonen ei tiennyt asiasta mitään, miten Lipponen oli tukenut Irakin miehittämistä. Tarja Halonen joutui tilanteeseen, jossa hänen oli tuettava Paavo Lipposta, koska Lipponen SAK:n kanssa tekivät hänestä presidentin. Tarja Halonen kertoi että kaikki mitä Paavo Lipponen on puhunut, on samaa mitä he yhdessä olivat päättäneet. Tarja Halonen esikuntansa neuvoista ei voinut yksilöidä sanomisiaan, koska olisi paljastanut ettei presidentti tiennytkään mitä pääministeri Paavo Lipponen puhui. Näin presidentti Tarja Halonen vaikeassa tilanteessa joutui "myymään" sielunsa valheen alttarille. Sanonta "tilaisuus tekee varkaan" oli täyttynyt. Teollaan Tarja Halonen tahrasi myös predentti-instituution. Hänen arvonsa kansan silmissä laskee koko ajan ja kaudensa lopussa häntä kannattaa vain vähän (tämä on ennustus, ei toive).
Metsien Mies on aina tiennyt, että totuudella on yksi ikävä puoli: se tulee esiin silloin, kun sitä vähiten odottaa.
Anneli Jäätteenmäen kampeaminen kävi kuumana eduskunnassa. SDP:n aktiivi Eero Heinäluoma puristi Kokoomusta ja ilkkui sen heikkoutta, ettei se kykene tekemään välikysymystä. Ehdottipa Heinäluoma jopa valoisia näkymiä yhteistyön merkeissä jatkossa. Kokoomus liki halvaantui! Keskustan lailla oikeamielisenä puolueena SAK:n käyttämät menetelmät olivat raakalaismaisia kiristyksiä oman edun ajamiseen. Ne eivät kuulu demokratiaan. Kokoomus on käynyt oman "jaakobin paininsa" tämän kanssa. Nyt Ville Itälä paljastaa ja kertoo asian niin kuin Anneli Jäätteenmäki on koko ajan kertonut. Muistelmat ovat yhtenäisiä.
Hienoa Anneli että olet pysynyt totuudessa! Puheenjohtajana olet kantanut ylväänä Keskustan arvoja; et sortunut loan heittoon, et kansan kosiskeluun. Teit kansallemme arvokkaan historiallisen työn: nostamalla oikeudenmukaisuuden esiin.
Metsien Mies yhdessä suomalaisten kanssa toivottaa Anneli Jäätteemäkeä ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin.

Vastaukset 9
Vanhimmat
sen jälkeen kun Annelin kyvyttömyys hoitaa pääministerin tehtäviä tuli ilmeiseksi
kovasti. Vääryys ei saa voittaa.
yhteenveto tapahtumista. Siinähän se on pähkinänkuoressa koko kuvio. TIETYSTI sosiaalidemokraatit kieltävät ja vähättelevät.
rosvokopla on saatva vastuuseen ja erityisesti sen suuri johtaja
mutta se ei tarkoita sitä etteikö punamulta voisi ja sen pitäisikin jatkua
ei ole vaihtoehtoja
konnat vain vastuuseen ja varsinkin se yksi ISO joka on aivan uskomattoman härski ja on häpäissyt koko demrijoukon jonka pitäisi itsekin tajuta (muidenkin kuin Tuomiojan !) että se mies on ollut vallanhimossaan karhunpalvelus koko maalle
Ettekö voisi jo tekin noudattaa ohjetta, jonka Suomenmaan päätoimittaja antoi Anneli Jäätteenmäelle, eli on parempi käydä seuraavia kuin edellisiä vaaleja.
Anneli itsekään ei varmaan pidä siitä, että hänen harkitsemattomia lausuntojaan pidetään yhä esillä niitä kaiken kansan reposteltaviksi aina vain tarjoamalla.
... ottaminen ennen uusia vaaleja on aivan paikallaan ja kuuluu vaalitaisteluun. Tämä vaalit hävinneen Lipposen käynnistämä ajojahti voitollista Jäätteenmäkeä vastaan viime vaalien jälkeen on oltava äänestäjien arvioitavissa näissä seuraavissa vaaleissa.
Suomenmaa ja Kepun johto puoluesihteeri Korhosta lukuunottamatta. No sehän on tässä erikoista, että olet Hokkasen ja Ilkan linjoilla. No, ei tässä Kepun vastustajilla ole mitään huomauttamista, vaikka siitä tehtäisiin hallituskysymys. Ei Suomen kansakaan niin tyhmää ole, että sitä petettäisiin kahta kertaa. Saadaan sitten sinipuná takaisin.
hyvä mummeli
ja se voi toimia kun oikeat ihmiset ovat asioita hoitamasssa.