KEPU tuhonnut Suomi-USA suhteet!

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen turhaan odotteli kutsua USA:aan Valoiseen taloon kun Suomi toimi EU:n puheenjohtajana. KEPUn aiemman ja nykyisen toiminnan pohjalta tiedetään, että maalaisten puolue on peruksiltaan täysin USA-vastainen.

Anneli Jäätteenmäki häikäilemättömästi vahingoitti vuoden 2003 eduskuntavaalien vaalikampanjan aikana Suomen transatlanttisia suhteita. Vallanhimon kiiluessa silmissä Jäätteenmäki oli valmis käyttämään jopa rikollisia keinoja ja häikäilemättä hän käytti salaisia aineistoja tulkiten niitä tarkoitushakuisesti.

Matti Vanhanenkin on ollut innokas Suomi-Neuvostoliitto seuran jäsen, mutta USA:han Vanhanen on suhtautunut vihamielisesti.

Nyt kun EU:n vetovastuu siirtyi Saksalle, Saksan liittokansleri pääsi välittömästi vierailemaan USA:ssa ja tapaamaan USA:n presidentin.

Paavo Lipponen oli jo nuorena miehenä opiskelemassa USA:ssa huippuyliopistossa. Lipponen on myös viimeisin suomalainen valtion johdosta, joka on käynyt virallisella vierailulla Valkoisessa Talossa.

Eipä silti. Ei Matti Vanhasella kielitaitokaan riittäisi kahdenkeskisiin keskusteluihin USA:n valtiojohdon kanssa.
15584
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Lipponen yritti liittää Suomen Irakin jälleenrakennuskoalitioon jo ennen sodan aloittamista.

Hävytön temppu, josta ei hänelle hyvää seurannut.

Äänestä
  • Paavo Lipponen toimi hyvin ja asiallisesti tuolla USA:n vierailullaan. Hän tavoitteensa oli järjestää suomalaisille työtä ja urakoita.¨

    Jäätteenmäki sen sijaan toimi häikäilemättömästi ja onneksi paha sai myöhemmin palkkansa ja Jäätteenmäen pääministeriys jäi vain 63 päivän mittaiseksi.

    Äänestä

  • Wanha mies kirjoitti:

    Paavo Lipponen toimi hyvin ja asiallisesti tuolla USA:n vierailullaan. Hän tavoitteensa oli järjestää suomalaisille työtä ja urakoita.¨

    Jäätteenmäki sen sijaan toimi häikäilemättömästi ja onneksi paha sai myöhemmin palkkansa ja Jäätteenmäen pääministeriys jäi vain 63 päivän mittaiseksi.

    Irakin jälleenrakennus pykii - Anneli aavisti oikein.

    Äänestä

.. riimittelyä. Mitä kielitaitoon tulee, ei Suomen hallituksessa ole kuin pari ministeriä, joiden kielitaito yltää turistienglantia paremmalle tasolle. Vanhanen on neuvostosuomen kasvatti, eikä poliittisilta sen enempää kuin muiltakaan kyvyiltään keskinkertaista parempi, pikemminkin heikompi. Tosin täytyy myös muistaa, että usa-vihamielisiä löytyy kyllä demareistakin, mm ulkoministeri ja solmion hypistelyistä huolimatta vasuripresidenttimme.

Äänestä

Ei bushia kiinosta tavata vanhasta ihan pärstäkertoimen puitteissa. käskyt menee vanhasella siionistikanavia pitkin että joutuu katseleen sen brittiolemusta..

Toiseksi ketä nyt kiinostaisi olla PAHAN AKSELIN kavereita, siis: USA, Britannia ja Israel.

Kolmanneksi mitä USA ystävyys toisi, lisää orjuutusta Suomelle!

Äänestä

Nähtiinhän se jo pressanvaaleissa.
Bushia vaan ei kiinosta kielitaidottomat runkkarit.

Vanhanen vihaa venäjää!

Vanhanen on 100% Pahan akselin mies!

Äänestä

paina palkoa, kun ruvetaan puhumaan itse asiaa. Asian ydin on Lipposen puheet Suomen asemasta USA:n sotapolitiikassa.

Äänestä
  • olimme ylistäessämme Neuvostoliittoa kuka enemmän, kuka vähemmän. Osa kepulaisista näyttää sitä vieläkin ihailevan lähes 20 vuotta sen kuoleman jälkeen.

    Äänestä


  • luumiesten kirjoitti:

    agentti? Onko tämä luumiesten organisaation etäispääte Suomessa: http://www.ahtisaari.fi/ ??

    http://100777.com/node/385

    siis luumiesten sukulaisseura Bilderberg joossa monia suomalaisnimiä, eliitin

    Äänestä

Ompahan hirveän SDP:n näköistä tekstiä, että hirvittää. OHO. Ei paljon taida ymmärtää politiikasta mitään tuo mies.

Äänestä

Shhhh!

Ei saa puhua, että Kepussa ei ole osaamista kansainvälisissä asioissa. Missään tapauksessa ei saa kertoa, että Matti Vanhanen ei osaa kunnolla englantia eikä ruotsia senkään vertaa.

Ja erityisesti pitää vaieta siitä, että Kepussa on aina Neuvostoliitto/Venäjä ollut luontainen puolueen yhteistyökumppani.

Äänestä

Vesipalloa pelasi.Halonen toinen tyhmä ravatin oikoja hän on ei mitään muuta ja Halonen odottaa kutsua USA:n.Lipposella oli muka tietoa ,mitä sillä oli ei mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Mannertenvälinen nahjus Matti Vanhanen turhaan odotteli kutsua USA:aan Valoiseen taloon kun Suomi toimi EU:n puheenjohtajana. KEPUn aiemman ja nykyisen toiminnan pohjalta tiedetään, että maalaisten puolue on peruksiltaan täysin USA-vastainen.

Anneli Jäätteenmäki häikäilemättömästi vahingoitti vuoden 2003 eduskuntavaalien vaalikampanjan aikana Suomen transatlanttisia suhteita. Vallanhimon kiiluessa silmissä Jäätteenmäki oli valmis käyttämään jopa rikollisia keinoja ja häikäilemättä hän käytti salaisia aineistoja tulkiten niitä tarkoitushakuisesti.

Matti Vanhanenkin on ollut innokas Suomi-Neuvostoliitto seuran jäsen, mutta USA:han Vanhanen on suhtautunut vihamielisesti.

Nyt kun EU:n vetovastuu siirtyi Saksalle, Saksan liittokansleri pääsi välittömästi vierailemaan USA:ssa ja tapaamaan USA:n presidentin.

Paavo Lipponen oli jo nuorena miehenä opiskelemassa USA:ssa huippuyliopistossa. Lipponen on myös viimeisin suomalainen valtion johdosta, joka on käynyt virallisella vierailulla Valkoisessa Talossa.

Eipä silti. Ei Matti Vanhasella kielitaitokaan riittäisi kahdenkeskisiin keskusteluihin USA:n valtiojohdon kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu