En ymmärrä miksi Amerikka hyökkää Iraniin. Iran ei tietääkseni ole tehnyt mitään amerikanvastaista, vai onko.
Irak EI syyllinen
Professori
10426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Piti sanottaman että IRAK ei ole tietääkseni syyllinen mihinkään.
Islamin periaatteisiin kuuluu kaikkien vääräuskoisten tappaminen. Lisäksi Irakissa valmistetaan kuitenkin joukkotuhoaseita ja taistelukaasuja. Sen lisäksi Saddam on hirmuvaltias, joka tuhoaa kansaansa. Tietenkin USA:n motiivit voivat olla toiset, mutta mieluummin katson, kun diktaattori Hussein syöstään vallasta, kuin se, että kohta kaikki me pyllistämme Mekkaan.
Sitäpaitsi tuttavani irakilainen lääkäri, joka pakeni maasta, sanoi että Suurin Syyllinen hänen isänmaansa tuhoamiseen ja sukulaistensa likvidoimiseen on Hussein ja jos irakilaiset eivät itse pysty syöksemään diktaattoriaan vallasta, tehköön USA sen.
logiikkaa.
Ei Irak oo syyllinen, se on pistänyt kemialliset aseet laivaan jotka on jo kauan aikaa seilannut ilman määränpäätä. Kukaan ei uskalla mennä tarkistaan, koska todennäköstä on että ne upottaa laivan tai kemikaalit. Ja siitä on seuraus aikamoinen ympäristökatastrofi. Missä se Greenbees nyt on, nyt niitä tarvittais ne on niin hulluja.
No ei takuulla ole syyllinen. Kuwaithan se on syyllinen, Kuwaitin vika oli että ne oli olemassa eikö vain. Ho Hoijaa !!!!!!
USAlla ei kuitenkaan pitäisi olla mitään asiaa tunkeutua toisten maille. Varma on, että sotahulluudessaan se lisää vain vettä myllyyn.
Hei sehän meni niin että Kuwait pyysi yk apuun ja turvallisuusneuvosto valtuutti liitouman ajaan Irakilaiset pois. Mukana oli monta Arabimaatakin mukaanlukien Syyria ja Jordania sekä Egypti.Ilman USA:n mukanaoloa se ei ois onnistunut.
on pitänyt länsimaita pilkkanaan vuosikausia. Aina, kun tilanne kiristyy Saddamin kannalta, hän tekee joitakin propagandatemppuja, joilla yrittää saada tilanteen helpottumaan.
Esim.
- anteeksipyyntö Kuwaitilta sodan johdosta
- vankien vapauttaminen
- päätöksen teettäminen Irakin parlamentissa, että Irak kieltää joukkotuhoaseet maassa
jne.
Kaikki on pelkkää filmiä.
Saddam Hussein
- on tapattanut Irakissa yli puoli miljoonaa kurdia
- on tapattanut oman veljensä
- hoitaa päätä lyhyemmäksi jokaisen, joka uskaltaa sanoa puoli sanaa häntä vastaan
- tukee terrorismia ympäri maailmaa
- valmistelee salassa bioteknisiä ja muita joukkotuhoaseita
- on tällä hetkellä ehdottomasti vaarallisin ja häikäilemättömin hallitsija maailmassa.
Kerro millä muulla tavalla Saddam Hussein saadaan pois vallasta, jotta Irakin kansa voisi hengittää hieman vapaammin, kuin siten että USA jyräyttää sinne kunnolla ja
a) Hoitelee Saddamin pois päiviltä
b) Tuhoaa kaikki Irakin tärkeät sotilaskohteet sekä aselaboratoriot.
Kerro viisastenkivi.
Syyllinen n. 2 milj. iranilaisen ja irakilaisen kuolemaan 8 - vuotisessa sodassa, n. 250.000 kurdin surmaamiseen v.sta - 68 lähtien, kemiallisten aseiden käyttöön, vävyjensä murhiin, hyökkäykseen Kuwaittiin jne.
Nyt Saddamilla on kohtaaminen Muhammedin kanssa.
Ja mitä pikemmin, sen parempi.
Näitä treffejä hän ei voi kiertää.
Sanos muuta. Hölmöä nostaa öljyn hintaa.