Pituus

Hei!

Taitaa nyt olla mulla aivan väärä palsta, mutta minnekkään muualle en osannut tätä sijiottaa ja isokokoisuuteenhan tää tavallaan liittyy.

Kysymys siis kuuluu, että onko naisen mahdollista kasvaa pituutta vielä 20 ikävuoden jälkeen? Parikymppisenä terkkari mittasi minut 165cm pitkäksi ja olen siinä uskossa ollut tähän päivään asti (nyt olen 23-vuotias). Tänään katsoin seinällämme olevaa vanhaa mittapuuta, johon lapsena merkittiin pituutemme ja huvikseni mittasin itseni. Ällistyin huomatessani, että pituuteni olikin 168cm! Tarkistin useaan kertaan ja mittasin mittapuunkin olevan oikealla korkeudella.

Niin että 3cm pituutta yli 20v naiselle? Onko kellekkään muulle käynyt näin?

Yksi hauska asia muuttui, painoindeksini ei enää ole 30, se onkin nyt 29 :)
61176
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Aamulla ihmisen ranka on suorimmillaan/pisimmillään nukkumisen jälkeen se lytistyy taas kasaan päivän myötä joten aamulla voi olla kolmekin senttiä pitempi kuin illalla mutta en evää mahdollisuutta että voisit vielä kasvaa

Äänestä

Ehkä se aiempi mittaustulos oli väärä? Minä en ainakaan menisi satavarmasti luottamaan terveydenhoitajienkaan mittaustuloksiin omien kokemusten perusteella. Esimerkiksi joskus yläasteella terveydenhoitaja mittasi melkein koko luokallisen ihan väärin, virheet huomasi ihan jo paljaalla silmälläkin (esim. mittaustulos olikin yhtäkkiä pienempi kuin viime vuonna vaikka tuskin kukaan kutistui tai esimerkiksi kaksi henkilöä mitattiin tarkalleen samanmittaisiksi, vaikka toinen oli selkeästi pidempi).

Äänestä
  • Tuokin kyllä kävi mielessäni. Minut on kuitenkin mitattu 165senttiseksi jo 16-vuotiaana ja sama tulos on ollut joka kerta sen jälkeenkin (noin vuoden välein terveystarkastuksessa). Tämä 20-vuotiaana tehty mittaus oli viimeisin ja yhteydessä ehkäisypillereiden aloittamiseen (jolloin katottiin myös paino ja pituus).

    Äänestä

Minulla kun ei muutenkaan tätä pituutta ole annettu syntymä lahjaksi ,niin koulu ajoilta n.35v olen mennyt muutaman sentin kasaan, mutta toivonkin, että keksivät vielä sellasen pillerin jolla pituutta sais lisää ,muutaman kymmentäsent.Ei ois niin paljoa laihdutettavaakaan, nyt tämä urakka jo tuntuu isolle hommalle, mutta vähän kerrallaan ja pikkuhiljaa..

Äänestä

Voisiko olla mahdollista, että ryhtisi on muuttunut? Muutaman sentin heitto voisi hyvin johtua erilaisesta ryhdistä. Jos olet aiemmin seissyt "kasassa" ja tällä kertaa venytit itsesi pitkäksi ja suoraksi, niin voihan se vaikuttaa pituuteen... :)

Äänestä

Elin siinä luulossa 25-vuotiaaksi, että olen 162-senttinen, kunnes yhden ystävän kanssa tuli puheeksi pituus ja tämä ystävä ei uskonut minun olevan noin lyhyen. Halusin todistaa asian ja mittasimme pituuteni, joka oli 166.
Ällistelin asiaa todella kovasti, koska minut oli viimeksi "virallisesti"mitattu paria kuukautta vaille kaksikymppisenä..
Sittemmin mittani on tarkistettu terveydenhoitajan mittarilla usean kerran ja aina se on 166. Mistään ryhdin paranemisesta ei ole kyse, koska olen aina ollut hyväryhtinen. Eikä myöskään mittavirheestä, koska olin 162 jo 15-vuotiaana ja siitä pitäen en muka kasvanut. Varmaan olen sitten luonnonoikku. Toisaalta, pituuttahan ei juuri mittailla kouluaikojen jalkeen, joten voisihan yllätyksiä olla luvassa monelle muullekin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Karabalius kirjoitti:

Hei!

Taitaa nyt olla mulla aivan väärä palsta, mutta minnekkään muualle en osannut tätä sijiottaa ja isokokoisuuteenhan tää tavallaan liittyy.

Kysymys siis kuuluu, että onko naisen mahdollista kasvaa pituutta vielä 20 ikävuoden jälkeen? Parikymppisenä terkkari mittasi minut 165cm pitkäksi ja olen siinä uskossa ollut tähän päivään asti (nyt olen 23-vuotias). Tänään katsoin seinällämme olevaa vanhaa mittapuuta, johon lapsena merkittiin pituutemme ja huvikseni mittasin itseni. Ällistyin huomatessani, että pituuteni olikin 168cm! Tarkistin useaan kertaan ja mittasin mittapuunkin olevan oikealla korkeudella.

Niin että 3cm pituutta yli 20v naiselle? Onko kellekkään muulle käynyt näin?

Yksi hauska asia muuttui, painoindeksini ei enää ole 30, se onkin nyt 29 :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu