Mitenhän saisi

oikeen maukkaan

tavallisen ruskeeen kastikkeen tehtyä, jonka laista mummoni aina teki.Anteeksi täällä tälläinen "tyhmän"kuuloinen juttu, mutta olen kyllästynyt epäonneen kun kiireessä ruoka hosaisen ihan vain itselleni. On kaiken maailman oppaita ja ties vaikka mitä mutta en kerkee niitä lukee. Kuiten kin päätin (uud vuod lupaus itslleni) että opettelen laittamaan ns. perus, entis ajan arki ruokia tänä vuona ja hankin sellaista aikaa että varmasti oppisin.Välähti tämä palsta mieleen kun ihmiset ovat "heti" tavallaan täälä ja uskoisin että moni itse edelleen kokkailee niitä ihanilta tuoksuvia juttuja ja ennen kaikkea maistuvia ruokia mitä elämässään ovat laittaneet. Heillä on taito hyppysissään eikä mitään kursailuja.- Teidän vinkkeihinne ajattelin sijoittaa sen oppimis aikani. Terv. Hannele

7

540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aupA

      Entisajan mummo heitti pannulle reilusti voita, sulatti sen, lisäsi 1 dl:n vehnäjauhoja nestelitraa kohti ja ruskisti ne lievästi palamista varoen.
      Lisäsi halutessaan sipulia, erittäin hienoksi hienonnettua ja melkein samassa liemen sipulin mustumista peläten vähitellen ja sekoittaen, paakkuja välttäen. Keitteli ja lopuksi kermalla petrasi.
      Mummolla se sileän kiiltävän kastikkeen liemi oli melkein aina siivilöityä paistin lientä, josta tulivat väri ja maku.

      Nykyemännällä on modernit kikat sileän kastikkeen valmistukseen suoraan kastikekasarissa. Liemi voi olla vettäkin, jos sopiva keitinliemi puuttuu. Maku parannellaan erilaisilla valmisteilla kuten liemikuutio, -jauhe, -fondi tai sileällä pussikeitolla tai kastikkeella.
      Rasvan voimme jättää kokonaan pois. Jauhot vatkaamme taidolla sekaan. Soijalla tai tom.soseella parannellaan väriä varoen liikaa suolaa, jota ne sisältävät. Meidän on mummoamme helpompi loihtia makuja.
      Terveysoppeja ajattelematta voimme kastikkeeseen lorautta tilkan kevyempää kermaa, sillä kolesterolia peläten jätämme voin kokonaan pois. Mummo lisäsi aina paksua kuohukermaa.

      Kastikkeen voi tehdä ennakolta odottamaan aterian valmistumista ja vieraita. Eräs emäntä kertoo pitävänsä pakastimessa varalla sileää kastiketta.
      Kannattaa funtsia kastikkeen kokoomusta, ettei siitä tule epäterveellistä energia-rasvapommia.

      • miettiä ja

        kokeilla. Niinhän se varmaan on, mitä kirjoitit. Kiitosta vaan vinkeistä. Katsotaan mitä vuoden päästä olen oppinut kokkailusta.

      • Liisinka
        miettiä ja kirjoitti:

        kokeilla. Niinhän se varmaan on, mitä kirjoitit. Kiitosta vaan vinkeistä. Katsotaan mitä vuoden päästä olen oppinut kokkailusta.

        Kun kokeilet ja opettelet, annan pikku vinkin.
        Jos ostat esim. suolakurkkuja purkissa, älä heitä sitä maustelientä pois, vaan lorauttele sitä kastikkeeseen mausteeksi. Muistakin säilötyistä on varmaan apua. Testailemisiin.....

      • mummo teki
        Liisinka kirjoitti:

        Kun kokeilet ja opettelet, annan pikku vinkin.
        Jos ostat esim. suolakurkkuja purkissa, älä heitä sitä maustelientä pois, vaan lorauttele sitä kastikkeeseen mausteeksi. Muistakin säilötyistä on varmaan apua. Testailemisiin.....

        Muuten kastiketta usein myös sianlihasta !
        Lihasiivut kuumalle pannulle, ruskistetaan molemmin puolin. AInakin äitini laittoi siihenkin pieneksi silputtua sipulia.
        Sitten vehnäjauhoja. Täytyy koko ajan sekoitella ja valvoa ettei mikään pala liikaa, vaan ruskistuu kauniisti.
        vettä liemeksi.
        Muistan että joskus lihat otettiin pois pannulta jauhojen ruskistus ajaksi. Että pysyisivät rapeina.
        Sekoitetaan kiiltävän tasaiseksi kastikkeeksi!
        Nykyisin on kaikenlaista maustettua porsaan suikalelihaa ym. oljyä voi pannulle laittaa jos liha on liian rasvatonta,
        muuten ei jauhokaan ruskistu !
        jos taidolla sen tekee on se syntisen hyvää--
        joskus voi syödä mitä vaan .toisenkerran ajattelee sitten terveellisyyttäkin.

      • Sianlihaa
        mummo teki kirjoitti:

        Kastikelihan nimellä myydään possun sivua viipaloituna.
        Kokeile siitä.
        Pane voita alle, että ruskistuvat hyvin ja ruskista ajan kanssa.
        Ei sitä kolesteroolia tarvitse pelätä, jos kerran kuussa läskisoosin tekee.
        Jauhoja pannuun ja vettä päälle.
        Eipä se muuta maustetta kaipaa kuin suolaa, vai mitä sanotte?

      • hyviä vinkkejä
        Sianlihaa kirjoitti:

        Kastikelihan nimellä myydään possun sivua viipaloituna.
        Kokeile siitä.
        Pane voita alle, että ruskistuvat hyvin ja ruskista ajan kanssa.
        Ei sitä kolesteroolia tarvitse pelätä, jos kerran kuussa läskisoosin tekee.
        Jauhoja pannuun ja vettä päälle.
        Eipä se muuta maustetta kaipaa kuin suolaa, vai mitä sanotte?

        että kiitos kaikille kun (uusavutonta)kiireistä neuvotte ! Joudun olemaan pois töiden takia kotoa aika usein ja kun palaan, on vähän kuitti olo mutta ompahan työt hoidettu. Nyt on taas vähän vapaata ja huomena kipin kapin kauppaan teidän niksit mielessä ;)

    • Oletkos kokeillut ruskistaa ruisjauhoja voissa ja valurautaoannussa?
      Kokeilehan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      20
      18824
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      5795
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      5367
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      40
      5250
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      39
      5094
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      82
      4997
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4523
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4187
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      53
      3490
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3175
    Aihe