Työtä lopputuloksen tähden.

M135

Työtä lopputuloksen tähden.


Työtä lopputuloksen tähden, eikä työn tekemisen tähden.

On joutavaa tehdä työtä pelkästään ”työn ilosta”. Se on joutavaa.

On tehtävä työtä lopputuloksen tähden, että tällöin sitten pääsee nauttimaan levosta. On tehtävä työ sillä periaatteella, että työtä tehdään, että pääsisi sitten lepäämään. Lepo on juhlaa. Lepo on mukavaa. Lepo rentouttaa. Lepo –kuitenkin, pistää ajatukset liikkeelle. Perheen kesken lepohetket ovat täysin parasta antia elämässä. Se työ, mikä on tehty, on tehty siksi, että levossa voisi nauttia työn tuloksista. Ruoka on hyvä esimerkki. Kun mies tekee ruokaa, se on työtä, se vaatii hikeä ja kyyneleitä. Mutta lopputulos on suhteellisen maukas, ruoka nautitaan levossa perheen kesken. Tai kun mies rakentaa sillan, mies rakentaa sen siksi, että sen jälkeen voisi kävellä joen yli, eikä tarvitsi uida reppu selässä.

Juuri tämän tähden mies onkin kehittänyt tekniikkaa. Tekniikan tarkoitus on vain ja pelkästään helpottaa miehen työtaakkaa.

Olisi nimittäin täysin eri ääni kellossa, jos tekniikkaa ei olisi helpottamassa elämäämme. Olisi täysin eri ääni. Miettikää.

(olemme vain täysin eksyneet tästä. tekniikasta tulevat hyödyt jakautuvat nykyään täysin epätasaisesti)




Tässä on suuri periaate ero, siinä, tekeekö työn työn takia, rahan takia. Vai tekeekö työn siksi, että sen jälkeen voi levätä ja nauttia työn hedelmistä.





Turhan työn tekeminen on juuri sitä, että tekee vain työtä työn tähden. Tällainen on täysin vallalla nyky-yhteiskunnassa. Nykyään on kaikenlaisia paskafirmoja, paskatoimialoja, ja ne on keksitty täysin joutaviksi, pelkästään ”tarjoamaan työtä ihmisille”. Mutta mitään ne eivät kenellekään anna. Pelkkää joutavaa työn tekemistä, joka rasittaa. Se rasittaa ihmisiä sairaaloihin asti.




Myös tärkeä työ rasittaa. Nyky-yhteiskunnassa juuri asiat onkin päin persettä. Tärkeät toimialat, kuten maatalous, rakennusala, tehdastyö (tarpeellinen sellainen). Ovat jääneet maanrakoon. (tehdastyö toki on noista parhaiten palkattu, se johtuu siitä, koska tehtaat ovat isoja, rahasummat, mitkä noissa pyörivät, ovat todella suuria. Olisi liian ”läpinäkyvää” pitää alhaista palkkaa.) Mutta maatilat ovat jääneet alakynteen. Raskaimmat työt, näistä maksetaan ihmiselle vähän. Työmiehet joutuvat maatilalla raatamaan kaikista raskaimmat hommat yhden tai kahden miehen voimalla.

Palkkaus on perseestä tärkeille toimialoille. Kun juuri pitäisi olla täysin päinvastoin. Palkka pitäisi olla paras fyysisesti raskailla hommilla, niin, että terveys ei mene. Hommien pitäisi helpottua, ja palkan nousta. Joku väittää, että mahdoton yhtälö …

Toimiston paperinpyörittelijät ja salkkumiehet ovat, saisivat olla, palkkaluokan alapäässä.

3

797

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • M135

      Tämä olisi tärkeä asia tiedostaa.

      Työtä ei pidä tehdä työn tekemisen tähden.

      Vaan työtä pitää tehdä, että sitten voisi levätä ja nauttia työn tuloksista. Ja nauttia ihan muuten vain. Olla olemassa.


      Meillä kaikilla olisi paljon helpompaa.

      • H0M0

        Mene sinä maajussi lehmääsi lypsämään ja pidä suu kiinni, ettei Suomen kansa ihan totaalisesti tyhmyyteesi ratkea.


    • Miehien suunnittelemia

      Kaikki kodinkoneet ovat miesten suunnittelemia.
      Martat keksivät ritilän. (astiankuivauskaapin)

      ---korjatkaa jos olen väärässä---

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      796
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      528
      737
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      67
      661
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe