Miksi evoluutio ei voi tukea kreationismia?
Ts. Älyllistä suunnittelua - eikö Jumala olisi ollut aika viisas jos olisi luonut ns. evoluutiofunktion joka tekisi hommista automaattisempaa.
Minua itseäni ihmetyttää aikalailla kuinka maailman luominen Raamatussa tosiaan menee käsi kädessä tieteen kanssa. Mitä olen muihin uskontoihin ja kulttuureihin perehtynyt, niin en muista että näin lähellä ei mystiset kertomukset tieteen kuvaa ole. Esim. Norjassa uskottiin lehmän nuoleskelleen jäätä ja sieltä tuli esiin ihminen...
ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA, GENESIS 1
1. Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
2. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
3. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.
4. Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
5. Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.
6. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä".
7. Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.
8. Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.
9. Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin". Ja tapahtui niin.
10. Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
11. Ja Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihantaa, ruohoja, jotka tekevät siementä, ja hedelmäpuita, jotka lajiensa mukaan kantavat maan päällä hedelmää, jossa niiden siemen on". Ja tapahtui niin:
12. maa tuotti vihantaa, ruohoja, jotka tekivät siementä lajiensa mukaan, ja puita, jotka lajiensa mukaan kantoivat hedelmää, jossa niiden siemen oli. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
13. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kolmas päivä.
14. Ja Jumala sanoi: "Tulkoot valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä ja vuosia,
15. ja olkoot valoina taivaanvahvuudella paistamassa maan päälle". Ja tapahtui niin:
16. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman valon hallitsemaan päivää ja pienemmän valon hallitsemaan yötä, sekä tähdet.
17. Ja Jumala pani ne taivaanvahvuuteen, paistamaan maan päälle
18. ja hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeästä. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
19. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, neljäs päivä.
20. Ja Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja, ja lentäkööt linnut maan päällä, taivaanvahvuuden alla".
21. Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat, vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
22. Ja Jumala siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä".
23. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, viides päivä.
24. Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin lajinsa mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan". Ja tapahtui niin:
25. Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä.
26. Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat".
27. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.
28. Ja Jumala siunasi heidät, ja Jumala sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet".
29. Ja Jumala sanoi: "Katso, minä annan teille kaikkinaiset siementä tekevät ruohot, joita kasvaa kaikkialla maan päällä, ja kaikki puut, joissa on siementä tekevä hedelmä; olkoot ne teille ravinnoksi.
30. Ja kaikille metsäeläimille ja kaikille taivaan linnuille ja kaikille, jotka maassa matelevat ja joissa on elävä henki, minä annan kaikkinaiset viheriät ruohot ravinnoksi". Ja tapahtui niin.
31. Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä.
Siis :
1. Pimeää
2. Maapallo
3. vesi
4. maa
5. kasvit
6. eläimet
7. ihminen

Vastaukset 7
Vanhimmat
"Miksi evoluutio ei voi tukea kreationismia?"
Koska Raamatussa mainitaan Jumalan sanoneen, että lisääntyköön
kukin lajinsa mukaan ja tämähän on täysin vastoin
evoluution ajatusta!
"21. Ja Jumala loi suuret merieläimet ja kaikkinaiset liikkuvat,
vesissä vilisevät elävät olennot, kunkin LAJINSA mukaan, ja
kaikkinaiset siivekkäät linnut, kunkin LAJINSA mukaan. Ja
Jumala näki, että se oli hyvä.
24. Ja Jumala sanoi: "Tuottakoon maa elävät olennot, kunkin
LAJINSA mukaan, karjaeläimet ja matelijat ja metsäeläimet,
kunkin LAJINSA mukaan". Ja tapahtui niin:
25. Jumala teki metsäeläimet, kunkin LAJINSA mukaan, ja
karjaeläimet, kunkin LAJINSA mukaan, ja kaikki maan matelijat,
kunkin LAJINSA mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä."
(LAJINSA mukaan)
Jumala loi valkeuden? ensin ja vasta sen jälkeen ison pallon(vissiin aurinko?) -ei kauheesti järkeä??
Tai ainakaan jos ajattelee että ensin on valkeus ja vasta sen jälkeen luodaan pallo taivaalle hallitsemaan päivää? Ja jos se taivaan pallo, joka haliitsee päivää on oikeasti aurinko, miten kasveja voi olla maalla ilman sitä päivää hallitsevaa palloa? Eihän ne saa mistään energiaa, koska eivät voi yhteyttää. Ja toisaalta jos mitää palloa ei ollut taivaalla, miten edes jumala olisi saanut kasvit maalle, koska mitää ilmakehästä tai hapesta ei ole puhuttu?
Ilmakehän ja hapen muodostuminen kuitenki vaatisi sen päivää hallisevan taivaallisen pallon olemassaoloa...
Jumala loi siemeniä ja hedelmiä tuottavat kasvit heti?? todellisuudessa koppisiemeniset ovat kaikkein nuorin kehityslinja maakasveissä.
Jumala loi linnut ennen kuin oli luonnut matelioita??
jumala loi karjaelaimet?(tarkotti vissiin ihmisen kesyttämiä ja jalostamia kotieläimiä) tai voi tietenki tarkottaa myös karjaeläinten villimuotoja, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon jo tuhansia vuosia sitten
Joo en tajuu mäkää. Mite muka voi olla kasvei ja kaikkee jos ei oo ees aurinkoo viel? Vai mitä vittuu noi yön ja päivän pallot on jos ei oo kuu ja aurinko?
Miksei jumala luonu ilmakehää ennen ku rupes kasvei istuttaa, ni tajuis yksinkertasempiki. vai mitä se äijä oikei sekoili ku ei ees aurinkoo muistanu luoda ihan ekana
Yhteenvetosi luomisjärjestyksestä oli vähän virheellinen.
***Siis :
1. Pimeää
2. Maapallo
3. vesi
4. maa
5. kasvit
6. eläimet
7. ihminen ***
Noinhan se ei Ison Kirjan mukaan mennyt, vaan:
1. Taivas ja maa, jossa vettä ja pimeää
2. Valo
Ensimmäinen päivä:
3. Yö ja päivä
Toinen päivä:
4. Taivaanvahvuus erottamaan vesiä
5. Kuiva maa (mantereet ym.)
6. Kasvit
Kolmas päivä:
7. Aurinko, kuu ja tähdet
Neljäs päivä:
8. Vesieläimet ja linnut
Viides päivä:
9. Maaeläimet
10. Ihmiset (mies ja nainen)
Hieman tuo tapahtumajärjestys poikkeaa tieteen käsityksestä...
samoten poikkeaa ihan ite ajateltunakin järkevästä järjestyksestä. Mä kirjotan ite oman version mis on eka kaikki taivaankappaleet ja sit luon ihan ilmakehän ennen ku alan mitää elukoit tunkee hapettomaan paikkaa.
Ette nyt nähnyt sitä lehmää jäältä.
Verrataampa muihin myytteihin, kulttuurithan ovat täynnä luomismyyttejä toinen toistaan kahelimpia ja te mietitte jotain sanajärjestyksiä.
SIIS katsotaan vaikka King Jamesin versiosta (eng) :
[1] In the beginning God created the heaven and the earth.
[2] And the earth was without form, and void; and darkness was upon the face of the deep. And the Spirit of God moved upon the face of the waters.
[3] And God said, Let there be light: and there was light.
[4] And God saw the light, that it was good: and God divided the light from the darkness.
[5] And God called the light Day, and the darkness he called Night. And the evening and the morning were the first day.
[6] And God said, Let there be a firmament in the midst of the waters, and let it divide the waters from the waters.
Eniten tuossa minua kiinnostaa, kuinka maa oli ILMAN MUOTOA (vrt. kaasumainen muoto, mitä tiede tukee) = "without form and void and darkness was upon the face OF THE DEEP"
Ja sitten tuli valo. Nyt täytyy kysyä koska en tiedä, kumpi oli ensin (siis nyt halutaan todella varmaa tietoa), aurinko vai kaasumainen muodostelma maasta? Tuo tähtien ilmestyminen kaiken jälkeen on myös huomiota herättävää mutta sanamuotoja voi käsittää monella tapaa.
Mutta eikös teitä yhtään ihmetytä että maapallo oli tosiaan ennen muotoa ja oli pimeää ja sitten tuli vesi ja sitten vasta maa, eikä mitään sotkan munia raskaana olevan naisen vatsalla...!
Siis tämä on kirjoitettu tuhansia vuosia sitten!
Ihan orjallisestihan tämä ei käsi kädessä tieteen kanssa kulje mutta tutkikaa muita myyttejä ja sitten palatkaa Raamattuun - ette mistään löydä niin lähellä olevaa tulkintaa tieteen tulkintaan verrattuna.
Luulisi että ihmisen mielikuvitus keksisi jännemmän alun kuin tylsän muodottoman maapallon.