Europan herrat

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/

"SAKSA haluaa tehdä holokaustin kieltämisestä rangaistavaa koko EU:n alueella. Saksan oikeusministerin mukaan maa haluaa, että sen puheenjohtajuuskauden aikana holokaustin kiistäminen tulee lailla kielletyksi jokaisessa EU:n jäsenvaltiossa."

Ihanko vain alistumisen halustaan saksalaiset tuota puuhailevat??

Ketä ei saa kritisoida Suomessa? Ketä/mitä ei saa kritisoida Saksassa ja kohta koko Eurostoliitossa??

USAn kansalaiset ovat jo virallisesti 'seven noachide laws'-lakien alaisia eli kasaarien orjia.

http://thomas.loc.gov/cgi-bin/query/z?c102:H.J.RES.410:

Eräs teoria EU:ssa vallitsevasta sosialismista on että kommarit lavastivat Neuvostoliiton romahduksen ja sossujen avulla nyt muuttavat EU:ta sosialistisempaan suuntaan. Muistelkaapas ketkä oli Euroopassa innoikkaimpia kommunisteja? Ketkä suorittivat vallankaappauksen Venäjällä? Saksalaisten toimet selittyy paljolti sillä että kasaarijohtoiset bolshevikit ottivat Saksan haltunsa pariksi päiväksi! Vallankaappauksen epäonnistuttua he julistivat Saksan taloudelliseen saartoon. Tästä ei paljon puhuta nykyään. Heillä oli todellinen syy pelätä bolsevikkien hyökkäystä Venäjältä. Nykymeno osoittaa että vihollinen on vieläkin keskuudessamme.
0101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


puheenjohtajamaa kirjoitti:

http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/

"SAKSA haluaa tehdä holokaustin kieltämisestä rangaistavaa koko EU:n alueella. Saksan oikeusministerin mukaan maa haluaa, että sen puheenjohtajuuskauden aikana holokaustin kiistäminen tulee lailla kielletyksi jokaisessa EU:n jäsenvaltiossa."

Ihanko vain alistumisen halustaan saksalaiset tuota puuhailevat??

Ketä ei saa kritisoida Suomessa? Ketä/mitä ei saa kritisoida Saksassa ja kohta koko Eurostoliitossa??

USAn kansalaiset ovat jo virallisesti 'seven noachide laws'-lakien alaisia eli kasaarien orjia.

http://thomas.loc.gov/cgi-bin/query/z?c102:H.J.RES.410:

Eräs teoria EU:ssa vallitsevasta sosialismista on että kommarit lavastivat Neuvostoliiton romahduksen ja sossujen avulla nyt muuttavat EU:ta sosialistisempaan suuntaan. Muistelkaapas ketkä oli Euroopassa innoikkaimpia kommunisteja? Ketkä suorittivat vallankaappauksen Venäjällä? Saksalaisten toimet selittyy paljolti sillä että kasaarijohtoiset bolshevikit ottivat Saksan haltunsa pariksi päiväksi! Vallankaappauksen epäonnistuttua he julistivat Saksan taloudelliseen saartoon. Tästä ei paljon puhuta nykyään. Heillä oli todellinen syy pelätä bolsevikkien hyökkäystä Venäjältä. Nykymeno osoittaa että vihollinen on vieläkin keskuudessamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu