Millainen ihminen pääsee taivaaseen
ja millainen joutuu helvettiin?
ja millainen joutuu helvettiin?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Lainaan kirkon viralliselta sivulta:
"Sovittaessaan meidän syntimme Jeesus teki sen, minkä vain Hän saattoi tehdä. Jotta Hänen sovituksensa voisi vaikuttaa täysin meidän kunkin elämässä, meidän täytyy uskoa Kristukseen, tehdä parannus synneistämme, ottaa kaste, ottaa vastaan Pyhä Henki, noudattaa Jumalan käskyjä ja pyrkiä tulemaan Hänen kaltaisekseen. Kun teemme tämän, Hänen sovituksensa ansiosta me voimme palata Hänen ja taivaallisen Isämme luokse ja asua siellä ikuisesti."
"Sillä katso, minä – – olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä – – samoin kuin minä [OL 19:16-17]."
Pyhissä kirjoituksissa helvetillä on ainakin kolme eri merkitystä:
1) Se kurjuuden olotila jonka tottelemattomuus jumalallisiin lakeihin on aiheuttanut.
2) Se kurjuuden olotila jotka he kokevat ketkä ovat kuolleet tekemättä parannusta syneistään. Tämä on väliaikainen olotila kunnes he ovat tehneet parannuksen ja he tulevat ylösnousekmuksen jälkeen viimeisen tuomioistuimen eteen.
3) Saatanan pysyvä asuinpaikka ja niiden asuinpaikka ketkä ovat seuranneet Saatanaa ja kieltäneet hyvän vaikutuksen, hyvyyttä, taivallista Isää, Jeesusta Kristusta, ja Pyhää Henkeä.
Tuleekin tekstiä hieman enemmän, sillä asia on hivenen monimutkaisempi kuin tuossa aiemmin annetaan ymmärtää.
Mormonien mukaanhan on olemassa kolme eri taivasta - kirkkauden asteet. Selestinen, terrestinen ja telestinen. Sittenhän on tuo "ulompi pimeys", eli heidän käsitys helvetistä.
Telestinen taivas on näistä ala-arvoisin, Jeesuksen toisen tulemisen myötä tänne joutuvat ihmiset kärsivät syntiensä tähden (vertautuu katolisten kiirastuleen) tuhatvuotisen valtakunnan ajan ja viimeisen tuomion jälkeen heidät päästetään telestiseen taivaaseen. Tänne joutuvat ihmiset jotka eivät kuulleet Jeesuksesta elämänsä aikana, sekä valehtelijat ja seksuaalisesti syntiset. Seksuaalisesti syntisten joukkoon lasketaan niin raiskaajat kuin vaikkapa 13-vuotiaat tytöt jotka eivät masturbaatiotaan piispalle kertoneet.. Eli kaikki mormonien seksikäsitystä vastaan toimineet. Jumalan tahdon mukaisesti seksuaalisuutta harjoittaneet vaikka se olisi "väärin" (Esim. Joseph Smith, Brigham Young, muut moniavioiset mormoniaikalaisensa) eivät tänne joudu.
Selestinen taivas on korkein mahdollinen taivaan aste, johon pääsevät vain mormonien sääntöjen mukaan eläneet, kymmenyksensä maksaneet, kirkon johtajien sanaa uskoneet, temppelissä naimisiin menneet mormonit (Ja alle 8-vuotiaat lapset). Täällä ovat Jeesus, Jumala sekä Pyhä Henki, ja selestiseen taivaaseen kohotetut miehet kohoavat jumalaksi ja heidän vaimonsa jäävät ihmisiksi. Kun mormoni todetaan arvolliseksi temppeliin maan päällä, hän saa temppelinimen, jolla hänet tunnetaan Ikuisuudessa. Tuo nimi tarvitaan selestiseen taivaaseen pääsyyn. Temppeliavioliittoon mennessään aviomies saa tietää vaimonsa temppelinimen, mutta vaimo ei saa tietää aviomiehensä nimeä. Selestiseen taivaaseen mennessä mies voi kutsua vaimoaan hänen temppelinimellään ja ottaa luokseen taivaaseen, mutta pakko se ei ole. Jos vaimo kuolee ennen miestä niin mies voi mennä naimisiin toisen vaimon kanssa temppelissä, jolloin hänellä on Selestisessä taivaassa kaksi vaimoa. Toisinpäin käydessä nainen ei saa mennä temppelissä uudelleen naimisiin. Miehen saadessa jumalan arvon taivaassa hänen vaimonsa ei saa minkäänlaista arvoa, ja hänen/heidän ja miehen tehtäväksi tuleekin kansoittaa oma valtakuntansa lapsillansa. Tänne pääsyyn tarvitaan Selestisen taivaan portilla olevan Joseph Smithin lupa, joka sinne päästää arvollisksi katsomansa henkilöt (Brigham Youngin saarnasta, Journal and Discourses - tätä ei olla kiistetty johtajien taholta).
Terrestiseen taivaaseen pääsevät hyvin eläneet mutta uskossaan epäröineet mormonit sekä Jeesukseen maan päällä uskoneet henkilöt jotka eivät mormonien sanomaa kuulleet henkilöt, jotka ottavat sanoman vastaan kuolemansa jälkeen. Tähän oppiin perustuu nuo kuolleiden sijaiskasteet. Terrestisessä taivaassa olevat tuntevat Jeesuksen läsnäolon, mutteivät Jumalan, eikä siellä olevilla miehillä ole mahdollisuutta päästä jumalaksi.
Uloin pimeys on paikka joka on varattu pahimmin syntiä tehneille, ja on ikuisen kärsimyksen paikka. Sinne joutuvat Jumalan tahtoa vastaan pahiten rikkoneet, eli katumattomat murhaajat (Katuneet eivät tänne joudu, eivätkä myöskään he, jotka ovat riistäneet toiselta hengen Jumalan tahdon mukaisesti), homoseksuaalit jotka eivät pitäneet sitä sairautena vaan elivät seksuaalisuutensa mukaan loppuun asti, ennen nykyistä elämää Saatanan joukoissa seisoneet sekä mormonit jotka eroavat kirkosta.
paatoksella, jollaisen vai täysi asiantuntemattomuus tai tarkoituksellinen pahantahtoisuus voi antaa.
Me mormonit alistumme tässä asiassa Jumalan päätösvaltaan. Ainoa toivomme näissä iäisyysasioissa on Kristuksen sovitus.
Uskonpa, että tämän vuodatuksen sepittäjäkin asiaa tarkemmin ajateltuaan on samaa mieltä.
Eli tarkoitat, että tahdot vain sanoa tekstiä pahantahtoiseksi koska et pidä siitä, muttet siitä myöskään mitään vikaa löydä, joten tyydyt sanomaan että se on väärää tekstiä korjaamatta siitä mitään. Eihän oppeja saa korjailla, mutta jotenkin pitää nälviä jos niistä julkisesti puhutaan.. Selvä tapaus, kiitos mielipiteestäsi.
käsitylksesi, ett voi mistään löytää tekstia joka olisi kirkon taholta kirjoitettu? Jos olet muka kääntänyt sen englanninkielestä olet tulkinnut sen täysin pahaatarkoittaen. Ei tuota voi kukaan ymärtää miten voi jollakin olla tuollainen mielikuvitus.
44 vuoteen en ole moista tekstiä nähnyt. Sinun tulee näyttää teksti. Sanon vaan, että palvelemalla Jumalaa ei voi olla loukkaamatta saatanaa.
Taitaa olla teille kaikki "saatanaa"? Mikä kohta tuossa menee muka pieleen? Tuo Joseph Smith -kohtako? Se löytyy pyhäksi tekstiksi nimetystä saarnakokoelmasta Journal of Discourses, seitsemännestä osasta. Brigham Youngin saarna alkaa sivulta 282. Ei voi kuin ihmetellä, et ole lukenut omia pyhiä kirjojasi, ja kun toinen niistä puhuu on se sitten "saatanaa" vaihteeksi.
On vain niin, ettei noita jaksa enää kommentoida. Olet jankuttaja. Mitä hyödyttäisikään kommentoida, kun Suomen johtava hanurimies ei hyväksy muuta kuin oman napansa. Parempi antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos.
miksi sinä valitat kuten muutkin muttet korjaa jos kerran niin virheellinen on?
Miksi et jaksa kommentoida? Mikä kohta noista kirkkonne johtajien lausunnoista on sanojansa hanurista ja mikä on kirkon oppia?
Miksi kysymys on sinulle niin vaikea ja kiusallinen? Viekö se pohjan uskoltasi pois kun kirkon käsitykset noinkin keskeisissä asioissa vaihtuvat alati? Tai sitten ne eivät pohjimmiltaan vaihdu vaan kaikkea ei uskalleta nykyisin sanoa niin kuin asiat mormonijohdon käsitysten mukaan edelleen ovat.
Korjattavaa olisi paljonkin. Et ole ottanut tuota suoraan mistään kirkkomme virallisista teksteistä etkä epävirallisistakaan.
- Emme sano telestistä kirkkautta ala-arvoisimmaksi, vaan vähaisemmäksi. Sekin ylittää ymmärryksemme.
- Telestiseen kirkkauteen kuuluvatkin ovat kuulleet evankeliumista, mutta eivät ole ottaneet sitä vastaan. Kaikki kuulevat evankeliumista ennen viimeistä tuomiota, sillä "kuolleillekin on julistettu evankeliumi". Luettelo synneistä on omaa keksintöäsi, vai kuinka?
- Korotuksessa mies ja nainen ovat yhdessä. "Herrassa ei ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista". Molemmat ovat Jumalia henkilapsilleen. Sellaiseksi meidät on luotu, Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi, mieheksi ja naiseksi, 1. Moos.26-27.
- Nainen voi mennä uuteen temppeliavioliittoon. Siellä toisella puolella hän saa valita kenen kanssa on ikuisuudessa.
- Joseph Smithin lupaa ei tarvita muussa mielessä kuin siinä, että on ottanut vastaan sen evankeliumin, joka palautettiin osin hänen kauttaan.
- Kadotukseen joutuvista esität omia kuvitelmiasi. Sinne joutuvat vain ne, jotka tekevät anteeksiantamattoman synnin. Kirkosta eronneet eivät sitä tee, ellei heillä ole ollut aivan täyttä varmuutta kirkosta ja elleivät he ala taistella kirkkoa vastaan.
tuo merkitsee ettei kirkkauksiin lopulta ole asiaa ellei usko Joseph Smithiin.
Turust
Kuinka se nyt noin heittää?
Telestiseen kirkkauteen pääsee vaikka ei uskoisi Kristukseenkaan. Terrestriseen pääsee, kun uskoo Kristukseen ja ottaa hänen evankeliuminsa vastaan, mutta on heikko todistuksessaan. Korkein kirkkaus edellyttää vahvana pysymistä loppuun asti. Korotus siinä edellyttää lisäksi iankaikkista avioliittoa.
Ei ole kysymys uskosta Joseph Smithiin, vaan Kristukseen ja siihen, että hän on palauttanut kirkkonsa. Sanot täysin väärin ja jopa rumasti: "...tuo merkitsee ettei kirkkauksiin lopulta ole asiaa ellei usko Joseph Smithiin."
"Joseph Smithin lupaa ei tarvita muussa mielessä kuin siinä, että on ottanut vastaan sen evankeliumin, joka palautettiin osin hänen kauttaan."
Tapani on hyvä ja katselee aiempia viestejä sekä tutustuu omiin pyhiin teksteihinsä:
Kirjoitin aiemmin:
Mikä kohta tuossa menee muka pieleen? Tuo Joseph Smith -kohtako? Se löytyy pyhäksi tekstiksi nimetystä saarnakokoelmasta Journal of Discourses, seitsemännestä osasta. Brigham Youngin saarna alkaa sivulta 282.
Brigham Young sanoo selvästi Smithin omaavan korkeimman taivaan valtakunnan avaimet ja arvioivan jokaisen sinne yrittävän, josko on arvollinen tai ei. Miten sinä et noin tärkeää opetusta tiedä, vai tahdotko vain levittää väärää tietoa jostain syystä? Tuota ei ole kukaan profeetta kiistänyt.
""Emme sano telestistä kirkkautta ala-arvoisimmaksi, vaan vähaisemmäksi. Sekin ylittää ymmärryksemme."
Vähäisin ja ala-arvoisin kun ovat synonyymejä, et sitten parempaa keksinyt valittamisen aihetta niin tartuit sanaan joka ei sinua miellyttänyt vaikka sama merkitys silläkin?
"Nainen voi mennä uuteen temppeliavioliittoon. Siellä toisella puolella hän saa valita kenen kanssa on ikuisuudessa."
Dale Billsin (LDS-kirkon virallinen puhemies) suusta:
"Should a civil divorce occur, a male is allowed to marry again in the temple "for eternity," while a female can only be sealed to one male at a time. In the case of the death of one partner, sealings are almost never broken. After the death of a male partner, a female cannot be sealed to a second male; children born within a subsequent civil marriage are sealed to the first husband, rather than their biological father."
"Since February 1994, LDS men must have permission from the First Presidency to remarry in the temple, but do not need permission from their ex-wives. And, men are not required to obtain cancellations of prior sealing(s) in order to remarry "for eternity""
Eli täysin päinvastoin kuin mitä sanot.
"Telestiseen kirkkauteen kuuluvatkin ovat kuulleet evankeliumista, mutta eivät ole ottaneet sitä vastaan. Kaikki kuulevat evankeliumista ennen viimeistä tuomiota"
Pyhästä kirjastanne Doctrines and Covenants, 76:82 : ""who received not the gospel of Christ, nor the testimony of Jesus""
Eli henkilöt jotka EIVÄT kuulleet evankeliumia.
" Et ole ottanut tuota suoraan mistään kirkkomme virallisista teksteistä etkä epävirallisistakaan."
Joko sinä et tiedä uskosi opinkappaleista yhtään mitään, tai tietoisesti levität valheita. Kumpikohan lienee kyseessä ja mitkähän olisivat motiivisi asian jälkimmäinen ollessa?
Totta on, että Joseph Smithille palautettiin kirkon johtamisen avaimet. Siinä mielessä, hän "avaa" oven taivaaseen, mutta ei ole konkreettisena portinvartijana. Otat liian kirjaimellisesti noita vertauskuvallisia ilmauksia.
Miksi emme käyttäisi alkupeäisiä ilmauksia telestisesta kirkkaudesta. Ala-arvoisemmaksi sanominen ei ole asian luoteen mukaista. Ala-arvoinen ja vähäinen eivät ole synonyymejä.
Jos joskus on noin ollut, ettei vaimo voi mennä toiseen selestiseen avioliittoon, niin tietääkseni ei ole enää niin.
Kohta "who received not the gospel of Christ, nor the testimony of Jesus" tarkoittaa "jotka eivät ottaneet vastaan Kristuksen evankeliumia eivätkä todistusta Jeesuksesta". He ovat siis kuulleet siitä, mutta eivät ole ottaneet vastaan. Sinä kirjoitit, etteivät ole kuulleet evankeliumia.
"Totta on, että Joseph Smithille palautettiin kirkon johtamisen avaimet. Siinä mielessä, hän "avaa" oven taivaaseen, mutta ei ole konkreettisena portinvartijana. Otat liian kirjaimellisesti noita vertauskuvallisia ilmauksia."
Hassua, vielä äskön sanoit miten tietoni eivät ole totta missään mielessä! Mutta tässäkin taidat mennä harhaan, suoraan saarnasta :
"Joseph Smith holds the keys of this last dispensation, and is now engaged behind the vail in the great work of the last days.. no man or woman in this dispensation will ever enter into the celestial kingdom of God without the consent of Joseph Smith."
"I cannot go there without his consent. He holds the keys of that kingdom for the last dispensation—the keys to rule in the spirit-world; and he rules there triumphantly"
"He reigns there as supreme a being in his sphere"
Tuo tapahtuu VASTA sen jälkeen, kun viimeinen tuomio on annettu, selestiseen taivaaseen astumista ennen, eli kyllä, Joseph Smith ON konkreettinen portinvartija.
"Jos joskus on noin ollut, ettei vaimo voi mennä toiseen selestiseen avioliittoon, niin tietääkseni ei ole enää niin."
"tietääkseni" on sana jolla pääsee monesta vastauksesta vapaaksi, eikö? Tuo teksti on vuodelta 2004 eli kyllä, nainen ei voi mennä naimisiin temppelissä uudelleen, mies voi.
"Kohta "who received not the gospel of Christ, nor the testimony of Jesus" tarkoittaa "jotka eivät ottaneet vastaan Kristuksen evankeliumia eivätkä todistusta Jeesuksesta". He ovat siis kuulleet siitä, mutta eivät ole ottaneet vastaan. Sinä kirjoitit, etteivät ole kuulleet evankeliumia."
He jotka kuulivat mutta hylkäsivät Jeesuksen sanoman, kieltävät Pyhän Hengen ja joutuvat ulkoiseen pimeyteen.
He jotka eivät koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta eivätkä mormonien opetuksista, menevät henkivankilaan kunnes viimeinen tuomio koittaa, ja tuona aikana heille opetetaan näistä asioista, jos he hyväksyvät, viimeisen tuomion jälkeen he menevät telestiseen taivaaseen. Jos eivät hyväksy, joutuvat ulkoiseen pimeyteen. Tämän vuoksi mormonit sanovat myös sellaisten, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleet, pääsevän taivaaseen.
He jotka kuulivat Jeesuksesta ja elivät oppien mukaan, mutta joutuivat "ihmisten harhauttamaksi" eivätkä täten hyväksyneet mormonien oppeja elämässään, mutta kuoleman jälkeen hyväksyvät, menevät terrestiseen taivaaseen. Tämä syy miksi sijaiskasteita tehdään.
"Miksi emme käyttäisi alkupeäisiä ilmauksia telestisesta kirkkaudesta. Ala-arvoisemmaksi sanominen ei ole asian luoteen mukaista. Ala-arvoinen ja vähäinen eivät ole synonyymejä."
Ala-arvoisin sekä vähäisin ovat molemmat synonyymejä sanalle "pienin". Seuraavaksi varmaan sanot että "miksi emme käyttäisi sanaa herran profeetta Smithistä sillä me kutsumme häntä niin".
"- Kadotukseen joutuvista esität omia kuvitelmiasi. Sinne joutuvat vain ne, jotka tekevät anteeksiantamattoman synnin. Kirkosta eronneet eivät sitä tee, ellei heillä ole ollut aivan täyttä varmuutta kirkosta ja elleivät he ala taistella kirkkoa vastaan."
Anteeksiantamattomia syntejä ovat murha jonka rinnalla yhtä vakava on homoseksuaalisuus sekä Pyhän Hengen kieltäminen sen jälkeen, kun sen on ottanut vastaan. Dallin Oaksin mukaan murha ei ole anteeksiantamaton synti silloin kun se tehdään "oikeuden puolesta", mitä hän nyt sillä mahtaakaan tarkoittaa. Nuo kaksi muuta ovat poikkeuksetta anteeksiantamattomia syntejä ja johtavat uloimpaan pimeyteen. Itsemurhakin muuten on anteeksiantamaton synti.
...vain vastata rehellisiin viesteihin. Täällä on semmoisia kenellä on tarkoitus vain härnätä ja kiusaa. Ilmeisesti meidän virallinen oppi ei ole tarpeeksi pahaa, heidän täytyy lisätä omia valheita. Ei ole hyötyä vastata semmoisiin vaikka kuinka tekis mieli.
V.Mayfield
Eli kaksi mahdollisuutta, joko pidät profeettojesi puheita valheina, tai itse tietoisesti valehtelet ja pyydät olemaan välittämättä viesteistä jossa kerrotaan muustakin kuin profeettojen parhaudesta, ettei niihin kiinnitettäisi huomiota.
Sinullahan olisi mitä mainioin tilaisuus korjata ja oikaista, jos täällä esitetään virheellisiä väitteitä.
Mutta kun nuo tiedot ovat kirkkonne johtohenkilöiden suusta, mutta kiusallisia sinulle, väität niiden esille tuojaa epärehelliseksi?
Kukahan on epärehellinen? ettei vain olisi se, joka kiistää kirkkonsa johdon tuollaisia puhuneen, vaikka kaikki on tarkistettavissa.
ja myös puhetavan ymmärtäminen on tarpeen, kun arvioimme sitä, mitä on tarkoitettu. Erityisesti Brigham Young oli tunnettu voimakkaasta ilmaisutavasta.
Joseph Smith ja Oliver Cowderyn kanssa saivat samat avaimet kuin Pietarikin, mutta eivät ne olleet konkreettiset ketjuun ripustettavat avaimet, vaan avaimilla kuvattiin valtuutta johtaa kirkkoa. Samoin portinvartijana oleminen on vertauskuvallista.
Tuo vaimon mahdollsuuden mennä toiseen iankaikkiseen avioliittoon olen kuullut temppelimatkan yhteydessä.
Teet omituisia omia tulkintojasi. Tässä niitä on useita: "He jotka eivät koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta eivätkä mormonien opetuksista, menevät henkivankilaan kunnes viimeinen tuomio koittaa, ja tuona aikana heille opetetaan näistä asioista, jos he hyväksyvät, viimeisen tuomion jälkeen he menevät telestiseen taivaaseen. Jos eivät hyväksy, joutuvat ulkoiseen pimeyteen. Tämän vuoksi mormonit sanovat myös sellaisten, jotka eivät ole Jeesuksesta kuulleet, pääsevän taivaaseen."
Henkivankilaan menevät kaikki pahat riippumatta siitä ovatko vai ei kuulleet evankeliumista. Jos he ottavat evankeliumin vastaan eivätkä ole saaneet siihen tuilaisuutta aikaisemmin, niin he voivat saada korotuksenkin. Ulkoiseen pimeyteen menevät vain harvat. Nekin, jotka eivät ota evankeliumia vastaan, voivat saada telestisen kirkkauden kärsittyään ensin itse kaiken sen, mitä opikeudenmukaisuus vaatii.
Sijaiskasteita tehdään kaikkien puolesta.
Omituisesti ymmärrät synonyymin merkityksen. Ei kahden sanan synonyymisyyttä voida etsiä kolmannen sanan kautta.
Anteeksiantamattomsta synnistäkin esität omia tulkintojasi, joille en tiedä mitään perusteita.
että kirkkomme oppeja tulkitaan väärin joko tietoisesti tai muuten. Ihminen on näet sellainen, että hän koettaa saada uudet asiat sopimaan vanhaan kaavaansa. "Uutta viiniä ei kaadeta vanhoihin leileihin." Uuden omaksumiseen tarvitaan vapautumista ennakkoluuloista, jota sanotaan myös totuuden rakkaudeksi.
Russell M Nelson:
"Some truths are best left unsaid."
"Any who are tempted to rake through the annals of history, to use truth unrighteously, or to dig up "facts" with the intent to defame or destroy, should hearken to this warning of scripture:"
" "I repeat: 'The wrath of God is … against all … who hold the truth in unrighteousness.'""
Näiden oppien mukaan elät? "Totuudella ei ole merkitystä, sitä ei pidä aina kertoa. Jumala vihaa heitä jotka kertovat totuuden jos se ei ole kirkolle eduksi" Hihheijaa. Ja nyt sanot että jotka eivät näiden herrojen opetuksien mukaan elä, eivät "rakasta totuutta", olet sinä melkoinen.
Ei ole rakentavaa korostaa epätäydellisyyksiä, vaikka niitä onkin. Et sanone lähimmäisellesikään suoraan, jos näet hänessä virheitä. Se ei rakenna. Meidän on hyvä ajatella lähimmäistämmme sellaisena, millaiseksi hän voi tulla eikä sellaisena, mikä hän on nyt.
puhua lähimmäiselleen kuin puhua jostain vaarallisesta lahkojohtajasta, jonka hirveyksien toteutumista ovat estäneet vain ympäröivän yhteiskunnan lait, jotka hän itse sanoi myöhemmin korvattavan "Jumalan laeilla". Niin varmaan kävisi jos mormonismi lisääntyisi ja saisi vallan.