nokia

jopa oli tosi rankkaa puhetta Markku Koivistolla .monet sen ottivat sen tosi rankasti,mutta eikö jokaisella ole oma näkö kantansa asiosta.ja pitääkin olla.hänkin viittasi tuohon helvetin olemassa olooon ja taivas autuuteen. nyt näen oman milipiteeni ettei näin ole.täällä maan päällä ollaan jo helvetissä ,ei jumala ole vihan jumala vaan rauhan ja rakkauden jumala.kas siinäpä ajattelemisia kaikille.
3230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaimoni kanssa klo 13 alkaneessa tilaisuudessa. Mission selvänä tavoitteena oli tilaisuuden aluksi kuoron ja orkesterin avustamana laulettu, useita minuutteja kestänyt, hurmoksenhaku. Esiintyjien hurmoshenkinen, äänenkäytöltään huutoa tavoitteleva puhe oli tarkoitettu ikään kuin hypnoosiksi yleisölle.
"Seisomispakko" oli henk.koht. rikottava, sillä huono selkä teki tenän.

Katseltiin ja kuunneltiin siinä vajaa puolitoistatuntia ja lähdettiin "hiippailemaan" pois. Matkalla autolle todettiin, että eiköhän Jumala, ainakin meidän Jumala, kuule meidän hiljaisenkin puheen ja vaikka olisimme lähempänä taivasta seisaallaan, niin kyllä Jumala kuulee istuvankin rukouksen, niin ainakin minun Jumalani.

Uskaltaisiko sanoa, mutta joskus tunnen lievää kateutta näiden hurmoshenkisten palvojien suhteen, kun he kertovat siitä ihanasta, kaikenvoittavasta kokemuksesta, kun he ovat saaneet herätyksen. Miten suuri onni on heille auennut. Meikäläisellä kun jyllää vain tasaista tahtia, lepposaa "jutustelua Luojan kanssa, eikä erityisesti "jysähdä" missään erikoisen kovasti.

Taivaan ja helvetin olemassaolosta voi olla monta mieltä. Ehkäpä toiset ihmiset kokevat helvetin jo elämänsä aikana. Taivaallinen olokin voi ihmisellä toteuta ehkä siinä parhaassa tilanteessa, kun on mielestään tehnyt jonkin hyvän teon lähimmäiselleen, muistellen sanomaa:"mitä olette tehneet yhdelle minun vähimmistäni, sen te olette tehneet minulle".

Kaikella lienee tarkoituksensa, mutta Nokia mission läheinen järjestö löytyy Amerikkalaista "rillumarei" uskoista. Minä jatkan hiljaista ja nöyrää taivallustani kohti sitä päivää, jolloin selviää, mitä sen viimeisen henkäisyn takana on. (jos selviää)

Äänestä

2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."

Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään ja surmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."

4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."

1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."

Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."

5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."

Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."

Äänestä
  • tieto - pois .

    voisi tälläisia otoksia kertoa,
    vaikka kirjoitusten nakertajasta.

    Tietämättä tarkoitusperästä. .
    Esim. Jos liukastuu ja lentää selälleen .
    ...selvästi se (näytti) potkaisi , jotain
    harakkaa,,
    ilmeestä päätellen osui...
    Sillä ei siitä jälkeen mitään lentänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mission kirjoitti:

jopa oli tosi rankkaa puhetta Markku Koivistolla .monet sen ottivat sen tosi rankasti,mutta eikö jokaisella ole oma näkö kantansa asiosta.ja pitääkin olla.hänkin viittasi tuohon helvetin olemassa olooon ja taivas autuuteen. nyt näen oman milipiteeni ettei näin ole.täällä maan päällä ollaan jo helvetissä ,ei jumala ole vihan jumala vaan rauhan ja rakkauden jumala.kas siinäpä ajattelemisia kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu