Tunnustan täten, että 15v sitten suorittamani siviilipalvelus oli pinnausta. Oma mukavuuden haluni "esti" minua suorittamasta asepalvelua.
Rämpiminen ja hikoilu pitkin märkiä metsiä ei tuolloin paljoa kiinnostanut, vielä vähemmän finninaamaisten alikersanttien simputus ja karjuminen.
Valehtelin siis, että "eettinen vakaumukseni" estää minua suorittamasta asepalvelua. Mitään sellaista vakaumusta en kuitenkaan omaa. Kaksi kaveriani "todisti" kirjallisesti vakaumukseni aitouden.
Suoritin siviilipalvelukseni(tuolloin 12kk) silloisella kotipaikkakunnallani sijaitsevan suuren sairaalan kuntoutus-osastolla, asuin kotona, työaika oli maanantaista perjantaihin 8tuntia päivässä, kaikki viikonloput vapaita samoin kuin kaikki ylimääräiset pyhäpäivät. Palveluksen kokonaiskesto lyhennettin vielä 11kk:een kaikkien kyseisessä sairaalassa palvelleiden(4kpl) sivarien saadessa neljän viikon kuntoisuusloman.Viihdyin todella "työssäni".
En ole missään yhteydessä joutunut "kärsimään" siviilipalveluksen suorittamiseni vuoksi, minua ei ole milloinkaan "syrjitty", ei työelämässä sen paremmin kuin muussakaan elämässä.
Keskustellessani nyt 15vuoden jälkeen asiasta monien "armeijan käyneiden" kanssa, olen havainnut kuitenkin, että lähes kaikilla heillä on erittäin traumaattisia kokemuksia ja muistoja armeija-ajoiltaan. Heitä on simputettu ja nöyryytetty, he ovat kokeneet tulleensa pakotetuiksi suorittamaan heille vastenmielisiä, täysin "älyvapaita" ja järjettömiä, tehtäviä. Alikersantti simputti kun häntä itseään simputettiin, alokkaat saavat kärsiä kun alikersantti itse sai kärsiä.
Tällä palstalla sivareihin kohdistettu nälviminen johtuu nälvijöiden itsensä asepalveluksensa aikana kokemista epämiellyttävistä ja vastenmielisistä asioista kuten simputtamisesta, nöyryyttämisestä ja suoranaisesta vapauden riistosta jne. Kyseisten nälvijöiden mielestä sivarit pääsevät liian helpolla, "kyllä niidenkin on kärsittävä kun mekin kerran saatiin kärsiä intissä"-periaatteen mukaisesti he haluaisivat tehdä siviilipalveluksen samanlaiseksi kärsimykseksi kuin armeija on.
Mitä vihamielisempi kirjoitus, sitä traumaattisempia ovat kirjoittajan omat kokemukset "miesten koulusta".

Vastaukset 4
Vanhimmat
Armeijan käyneet ja sivareita kärsimyksistään syyttävät miehet ovat luusereita. He epäonnistuvat omistamaan kokemuksensa, ja syyttävät muita epäonnistumisistaan kuten ihmisillä on usein tapana. Tosiasiassa sinä itse luot oman kokemuksesi. Sinä itse valitset armeijan tai sivarin ja sitä myötä kokemuksesi. Sinua on yksin syyttäminen jos sinua simputetaan armeijassa, se on sinun vikasi , ja sinä olet vastuussa asiasta. Järkevät ihmiset menevät sivariin, sillä hoitavat näin ollen paremmmin itseään kuin alentuvansa turhiin, ratkaiseviin kärsimyksiin. Sellainen mies on tosimies, joka valitsee kumman tahansa vaihtoehdon valittamatta kohteluaan, menemättä uhrin rooliin ja näin ollen omistaen elämänsä, kokemuksensa ja tunteensa.
Itse en kokenut traumaattisia enkä erittäin traumaattisia kokemuksia intissä.
Harmi, jos sinun kaverisi joutuivat kokemaan epäasiallista kohtelua. He varmasti tekivät simputuksesta ilmoituksen ja simputtajat saivat ansaitsemansa rangaistukset.
Armeijassa joutui tekemään itselleen vastenmielisiä hommia. Mieleeni muistuu muutama hiihomarssi. En pidä hiihtämisestä yhtään, mutta tulipahan hiihdettyä. En ole armeijan jälkeen hiihtänyt metriäkään. En kuitenkaan kokenut, että hiihtomarssi olisi ollut jotenkin nöyryyttävää, vaikka en hiihtämisestä pitänytkään.
Käsite ´simputtaminen´on hieman ongelmallinen. Sen voi jokainen tulkita omalla tavallaan. Joku voi kokea esim. käskyn: "Ei onnistunut! Tupiin mars, mars!!" simputuksena. Juoksutetaan tuvan ja kasarmin etupihan väliä parikertaa. Joku voi pitää sitä nöyryyttävänä.
Yleinen palvelusohjesääntö, 1. Sotilaan yleinen asema, s. 11:
" 13. Esimiehenä sotilaan tulee olla alaisiaan kohtaan oikeudenmukainen. Hänen tulee huolehtia heidän hyvinvoinnistaan, hankkia tietoja heidän toiveistaan ja neuvoa heitä sekä pyrkiä olemaan heille hyvänä ja kannustavana esimerkkinä. Hänen tulee määrätietoisesti ylläpitää kuria ja sotilaallista järjestystä sekä edistää niiden noudattamista. Tehtävissä kunnostautuneita tulee kiittää ja tarvittaessa muutenkin palkittava. Rikkomuksiin ja rikoksiin syyllistyneitä on ojennettava tai rangaistava.
14. Laki suojaa sotilasta esimiesten käskyvallan väärinkäytöltä, epäoikeudenmukaiselta kohtelulta ja loukkauksilta sekä aiheettomilta syytöksiltä. Sotilaalla on oikeus säännösten ja hyvien tapojen mukaiseen, asialliseen, oikeudenmukaiseen ja ihmisarvoiseen kohteluun. Vääränä pitämästään menettelystä sotilaalla on oikeus hakea oikeusturvaa ylemmältä esimieheltä tai eduskunnan oikeusasiamieheltä ottamalla asia esille heidän kanssaan tai tekemällä kantelu. Kantelun tekeminen ei kuitenkaan vapauta häntä palvelusvelvollisuuksien täyttämisestä. "
Yleinen palvelusohjesääntö, 3.3 Käskynalainen, s. 24:
" 77. Käskynalaisen on täytettävä esimiehen hänelle antamat käskyt täsmällisesti. Tällöin esimies on yksin vastuussa käskyn täytääntöönpanon seurauksista. Käskyn laillisuuden ollessa alaisen mielestä epäselvä hän voi oikeusturvansa vuoksi pyytää käskyn kirjallisena. Jos esimiehen antama käsky on sellainen, että käskynalainen joutuisi selvästi rikkomaan lakia tai palvelusvelvollisuuttaan hänen on ilmoitettava siitä käskynantajalle. Jos esimies siitä huolimatta toistaa käskynsä, käskynalaisen on kieltäydyttävä täyttämästä sitä. Käskynalaisen on viipymättä ilmoitettava kieltäytymisestä lähimmälle suoranaiselle esimiehelleen. Jos käskynantaja on hänen lähin suoranainen esimiehensä, on ilmoitus tehtävä käskynantajaa lähinnä seuraavalle suoranaiselle esimiehelle. "
Simputukseen ei tarvitse alistua. Yleinen palvelusohjesääntö kieltää simputuksen, kohtuuttomat ja laittomat käskyt. Jos kokee tulleensa simputetuksi tai määrin kohdelluksi, sotilas voi tehdä kantelun esimiehelleen tai oikeusasiamiehelle. Hölmöä antaa jonkun simputtaa ja jättää siitä kantelematta. Siitä voi simputettu syyttää vain itseään.
Siputus on laissa kielletty, mutta silti harva tapaus tulee lain eteen vaikka sitä tapahtuukin. Ihan jo osittain siitä syystä, että ei tiedetä, mikä on simputusta ja mikä kurinpitoa, tai yleisen rangaistuksen/halveksinnan pelossa. loukkaaminen saattaa olla myös alokkeiden keskeistä, ja vaikeammin todistettavaa.
Simputusta tapahtuu valitettavasti, vaikka se on kielletty.
Sotilas itse päättää, tekeekö ilmoituksen simputukseksi kokemastaan kohtelusta. Ilmoittamatta jääneet tapaukset eivät tule julki.
Mikäli tekee kantelun ja siitä syystä saa rangaistuksen, niin siitä voi tehdä uuden kantelun. Tuskinpa kyseisen yksikön päällikkö haluaa montaa kantelua oman yksikkönsä esimiesten käytöksestä olivatpa he varusmiesjohtajia tai kapiaisia. Voi olla, että yksikin kantelu oikeusasiamiehelle herättää tarpeeksi keskustelua käytöstavoista.
Simputus ei varmasti kokonaan poistu varuskunnista ikinä. Mitä enemmän tapauksia simputetut tuovat esille, sitä vakavammin ongelmaan suhtaudutaan. Jos simputuksen annetaan olla piilossa ja se vain kestetään hammastapurren, niin se vain pahentaa tilannetta.
Rohkeasti kyselemään esim. komppanian vääpeliltä tai päälliköltä, jos kohtelu alkaa edes osittain olemaan epäasiallista. Etenkään ylenemishaluiset esimiehet eivät halua olla missään tekemisissä simputtajien tai simputuksen kanssa. Se voi haitata heidänkin urakehitystä, jos oma yksikkökin mainitaan simputuksen yhteydessä, vaikka ei se henkilökohtaisesti heitä koskisikaan.
Jos joku samanarvoinen kiusaa, niin siitäkin kannattaa kannella. Ei tarvitse kestää huonoa käytöstä kenenkään taholta.