.
Missä kohdin nykyisessä ulkopolitiikassamme
näkyy pääministeri Matti Vanhasen käden jälki?
**********************************************
Pääministerillä on merkittävä asema ulkopolitiikassa. Vaikka Keskustaa ei tunnisteta USA-vastaisena puolueena, eivätkä laajemmin keskustaoikeistoalisen väestön todelliset tunnot ole USA-vastaisia, leimaa korostunut USA-vastaisuus silti ulkopolitiikkaamme. Salaisuus ei ole että Tarja Halosta ei kutsuta WDC:n valtiovierailulle, ja että ulkoministerimme Erkki Tuomioja on siellä käytännössä persona non grata.
Julkisuuteen taannoin tullut tapahtuma oli todella paha floppi Tuomiojalta. Meitä häpäistessään Tuomioja hankki avoimella kovasanaisella USA-arvostelullaan ja julkisella riitelyllään USA:n ulkoministeri Condoleezza Ricen kanssa itselleen WDC:ssä osuvan liikanimen "Erkki The Red".
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1288313
Kiistatta on ulkopolitiikkamme näkyvin osa jäänyt Halosen ja Tuomiojan toiminnan varaan. Seikka on johtanut vakavaan vääristymään meistä välittyvässä kuvassa, ulkopolitiikassamme ja kaikesta siitä mikä välittyy meistä kansainvälisillä foorumeilla. Tuo kuva on vasemmalle vääntyvä kiero, valheellinen ja suurinta osaa kansasta häpäisevä. Poliittisista voimasuhteistamme huolimatta pienen äärivasemmistolaisen klikin äänekäs esiintyminen kokokansan äänitorvena loukkaa joka hetki itsenäisyyttämme, suuren enemmistön mielialoja, todella aidon isänmaallista kansanosaa.
Kiistatta on tullut esiin että sosialistien kansainvälisen internationaalin kannattajiksi tunnistautuvat Halonen ja Tuomioja eivät ole oikeat henkilöt edustamaan maatamme. Kun he kuitenkin määräävät kaapin paikan ukkopolitiikassamme, täytyy poliittisessa järjestelmässämme olla jokin pahasti vialla.
Jokin perustavaa laatua oleva ongelma täytyy löytyä myös Keskustan hiljaisesta hyväksymisestä ja ennen muuta Matti Vanhasen lähes rajattomasta myöntyväisyydestä kaikkeen SDP:n taholta toimeenpantavaan politiikkaan.
Totta on että vain hyvin harva keskustalainen on avoimesti USA-vastainen. Miksi meidän tulisi aina vain mykkänä seurata sivusta kun meitä viedään kuin pässejä teuraalle sosialistien kansanvälisen internationaalin lipun alla yhä etäämmälle lännen leiristä?
Kuinka identtisesti sopiikaan Pasi Rutasen kolumnin sanat meillä vallitsevaan todellisuuteen?
Laina Rutasen kolumnista:
http://www.yle.fi/yle24/rutanen34.php
*** Chileläinen Ariel Dorfman sanoo tajunneensa, että oli lohdullista kehittää amerikkalaisvastaisuutta oman yhteiskunnan epäkohtien peittämiseksi. Tämä on tuttua tämän päivän Ranskassakin. ****
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Missä kohdin nykyisessä ulkopolitiikassamme
näkyy pääministeri Matti Vanhasen käden jälki?
**********************************************
Pääministerillä on merkittävä asema ulkopolitiikassa. Vaikka Keskustaa ei tunnisteta USA-vastaisena puolueena, eivätkä laajemmin keskustaoikeistoalisen väestön todelliset tunnot ole USA-vastaisia, leimaa korostunut USA-vastaisuus silti ulkopolitiikkaamme. Salaisuus ei ole että Tarja Halosta ei kutsuta WDC:n valtiovierailulle, ja että ulkoministerimme Erkki Tuomioja on siellä käytännössä persona non grata.
Julkisuuteen taannoin tullut tapahtuma oli todella paha floppi Tuomiojalta. Meitä häpäistessään Tuomioja hankki avoimella kovasanaisella USA-arvostelullaan ja julkisella riitelyllään USA:n ulkoministeri Condoleezza Ricen kanssa itselleen WDC:ssä osuvan liikanimen "Erkki The Red".
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1288313
Kiistatta on ulkopolitiikkamme näkyvin osa jäänyt Halosen ja Tuomiojan toiminnan varaan. Seikka on johtanut vakavaan vääristymään meistä välittyvässä kuvassa, ulkopolitiikassamme ja kaikesta siitä mikä välittyy meistä kansainvälisillä foorumeilla. Tuo kuva on vasemmalle vääntyvä kiero, valheellinen ja suurinta osaa kansasta häpäisevä. Poliittisista voimasuhteistamme huolimatta pienen äärivasemmistolaisen klikin äänekäs esiintyminen kokokansan äänitorvena loukkaa joka hetki itsenäisyyttämme, suuren enemmistön mielialoja, todella aidon isänmaallista kansanosaa.
Kiistatta on tullut esiin että sosialistien kansainvälisen internationaalin kannattajiksi tunnistautuvat Halonen ja Tuomioja eivät ole oikeat henkilöt edustamaan maatamme. Kun he kuitenkin määräävät kaapin paikan ukkopolitiikassamme, täytyy poliittisessa järjestelmässämme olla jokin pahasti vialla.
Jokin perustavaa laatua oleva ongelma täytyy löytyä myös Keskustan hiljaisesta hyväksymisestä ja ennen muuta Matti Vanhasen lähes rajattomasta myöntyväisyydestä kaikkeen SDP:n taholta toimeenpantavaan politiikkaan.
Totta on että vain hyvin harva keskustalainen on avoimesti USA-vastainen. Miksi meidän tulisi aina vain mykkänä seurata sivusta kun meitä viedään kuin pässejä teuraalle sosialistien kansanvälisen internationaalin lipun alla yhä etäämmälle lännen leiristä?
Kuinka identtisesti sopiikaan Pasi Rutasen kolumnin sanat meillä vallitsevaan todellisuuteen?
Laina Rutasen kolumnista:
http://www.yle.fi/yle24/rutanen34.php
*** Chileläinen Ariel Dorfman sanoo tajunneensa, että oli lohdullista kehittää amerikkalaisvastaisuutta oman yhteiskunnan epäkohtien peittämiseksi. Tämä on tuttua tämän päivän Ranskassakin. ****
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Vastaukset 16
Vanhimmat
USA-vastaisuuden lisääntymisen voivat estää vain amerikkalaiset itse muuttamalla imperialistista politiikkaansa. USAn politiikassahan on toisen maailmansodan jälkeen tapahtunut olennainen muutos kohden dominoivaa maailmanherruutta. Erityisen selvästi tämä muutos on näkynyt republikaanipresidenttien Nixonin, Reaganin ja molempien Bushien valtakausilla. Muutos on tämän viimeisen Bushin aikana kirjattu myös uudeksi turvallisuusstrategiaksi, missä kansainvälisen laillisuuden noudattaminen on hylätty kokonaan ja asetettu alisteiseksi USAn kansallisille intresseille. Kehitys muistuttaa jossain määrin sitä, mitä natsi-Saksassa 30-luvulla tapahtui.
USA on omaksunut ennakoivan sodankäynnin opin. Se tarkoittaa, että USA itse määrittelee sen, milloin ja millä ehdoilla se voi hyökätä sotilaallisesti johonkin toiseen maahan. Tällaisia kansallisia turvallisuusuhkia USAlle ovat ollet esim. Nigaragua, Grenada ja Irak. Sivistysvaltioista Ranska on ollut niitä harvoja, jotka ovat vastustaneet USAn pyrkimyksiä. Täyden tukensa USAlle ovat antaneet Iso-Britannia ja Putinin Venäjä. Viime mainittu sen vuoksi, että se voi käydä omaa "terrorimismin" vastaista sotaansa Tshetseniassa ja muuallakin, kun tarve vaatii.
Erkki Tuomioja on toiminut EU:n edustajana Suomen ollessa puheenjohtamaa, kun asiointi USAn ulkoministeri Ricen kanssa tapahtui. Kokoomuksen entinen puoluejohtaja Pertti Salolainen antoi jokin päivä sitten Hesarin mielipidekirjoituksessa täyden tukensa Tuomiojan toimille. Salolaisen mukaan Tuomioja on viestittänyt vain EU:n yhteistä kantaa eikä mitään muuta. Salolainen on asiassa täysin oikeilla jäljillä.
Kepulaisten Tuomiojaa tukeva kanta suhteessa USAhan on johdonmukainen siihen nähden, millaisena vaarana Kepun entinen puheenjohtaja USAn koki ottaessaan esille Irak-kysymyksen. Jos Jäätteenmäki jossain oli oikeassa, niin juuri siinä, että USAn uuden YK:sta piittaamattoman politiikan tukemista tulee kaikin keinoin välttää. Jäätteenmäkihän ei itse keksinyt asiaa, vaan sen teki Vasemmistoliiton entinen taistolaiskommunisti Jaakko Laakso, jonka linjan Jäätteenmäki siis omaksui oivallisesti.
.
Salolaisesta en sano mitään muuta poliitikkona kuin kertaan sen muistikuvan jossa hän hihkui kuin pikkupoika "Nyt on ETA".. ja hetkisen sen jälkeen Koiviston masinoiman EU-linjan paljastuttua hänen hölmistyneen ilmeensä paljastaessa että hänen kohdallalaan todellisuus ei kulkenut aivan samaa linjaa kuin sossujen ... ,
...muuten siviilissä kiva kaippari ja aina hyvää tarkoittava, reilu kundi.
Valkaat kuin rusnoita pullasta heitoissasi, josta esimerkkinä Tsetsenia: Miksi et parjaa aatetovereitasi Tuomiojaa ja Halosta kun he mukinoitta halailevat Putinia ja pokkaavat Venäjää tietoisena siitä että vankikuljetuksia ja aivan todellista kansanmurkaa sopisi etsiä morkattavaksi tuosta rajanaaurin puolelta, eikä repiä leukojaan sille ainoalle turvan antajalle jota maailman suur-roistot vielä pelkäävät.
Komujen kansainvälinen internationaali kuuluu sinun maailmankuvaasi kaiken edelle menevänä kulkueena. Siksi on hedelmätöntä kinastella sen paremmin "Erkki The Red'in" tuhoisuudesta kuin Jäätteenmäen teeman todellsuudesta Lipposen 9.12.2002 hämypuuhien pajastajana WDC:ssä.
Seppo Hietanen
Halonen on kyllä ollut ihan julkisesti huolissaan Venäjän kehityksestä. Siitä pitääkin olla huolissaan. Venäjä on kuitenkin USAhan verrattuna kovin vähäinen ongelma. Venäjä ei ole osoittanut mitään merkkejä puuttumisesta muiden itsenäisten valtioiden asioihin. Tästä voidaan lukea pois eräät lähivaltiot kuten Ukraina, Valko-Venäjä ja Georgia, joiden kanssa Venäjällä on lähinnä öljyyn ja maakaasuun liittyviä erimielisyyksiä. Nyt esim. Valko-Venäjä on omavaltaisesti alkanut verottamaan öljyputkea, johon Venäjä on vastannut pistämällä hanat kiinni.
Maailmassa ei ole mitään helposti erotettavissa olevia suurroistoja. Tällaisen mielikuvan USA on kyllä onnistunut luomaan ja vieläpä varsin yksipuolisen sellaisen. Jos esim. tarkastellaan sitä, mitkä valtiot ovat useimmin rikkoneet YK:n päätöslauselmia, kärjessä keikkuu Israel. Kun taas katsotaan, mitkä turvallisuusneuvoston jäsenvaltiot ovat useimmin käyttäneet veto-oikeuttaan estääkseen jonkin yhteisen lausuman, kärjessä ovat USA ja Britannia. Ranska ja Venäjä tulevat kaukana perässä. Kun taas katsotaan sitä, mikä valtio on kaikkein haluttomin sopimaan asioista yhteisesti YK:ssa, ylivertainen ykkönen on USA. Se on ylipäätään haluton mihinkään kansainvälisiin sopimuksiin kuten ilmastosopimuksiin.
Komut ovat mennyttä maailmaa. Uskalla sinäkin astua tähän päivään ja tarkastella avoimin silmin maailmaa sellaisena kuin se on. Älä mene Paavo Lipposen luomaan harhaan hänen kysyessään ihmetellen, että mitä vikaa muka USAssa on. Usko tässä mieluummin Anneli Jäätteenmäkeä ja Jaakko Laaksoa. Hehän ovat muutenkin lähimpänä City-keskustalaisuutta.
Itse tarkoituksestasi en ole erimielinen, sillä minunkin mielestäni monien suomalaisten amerikkavihamielisyys on typerää, ja se perustuu joko tietämättömyyteen, vääriin tukintoihin, ennakkoluuloihin tai poliittiseen tarkoitushakuisuuteen. Poliittinen tarkoitushakuisuus panee ainakin monet äärivasemmistolaiset edelleen karsastamaan Amerikkaa ja nimenomaan Yhdysvaltoja. Kepulaisissa yleinen karsastus johtunee enemmän tietämättömyydestä, joskin kyllä sielläö taustalla vaikuttavat myös suomettumis-asenteet.
Yhdysvalloissa on paljon sellaista, jossa se on meistä jäljessä ja josta meille ei ole opiksi otettavaa. Yhdysvallat tekee myös vääriä tekoja, joilla se taitaa vahingoittaa eniten itseään. Mutta onhan se vapaan maailman suunnannäyttäjä ja voimakkain tuki ja turva mm. Naton kautta.
Minusta tuntuu, että itse asiassa et tunne kovin hyvin Amerikkaa(kaan), kun yrität puolustaa sitä tuolla tavoin ja noista lähtökohdista. En minäkään väitä sitä hyvin tuntevani, vaikka olen Yhdysvallat idästä länteen matkustanut ja sen eteläosissakin käynyt, ja varsin paljon maasta lukenut muutenkin kuin vain sen politiikkaa seuraamalla.
Omien kokemustenikin valossa voisin yhtyä noihin Pasi Rutasen kolumnissa kokemuksistaan kertoviin:
- - -
>> Buruma kirjoittaa: "Joka kerta kun olen menossa Amerikkaan, tunnen koulupoikamaista jännitystä. Ja saapuessani perille tunnen hilpeätä keveyttä…eurooppalainen pidättyväisyys, tympeys ja luokkaennakkoluulot jäävät taakse…eurooppalaisen kasvatuksen karstat ja suomut tuntuvat irtoavan..".
Samalla Buruma myöntää olevansa etuoikeutettu: hän voi joka matkalla poimia juuri haluamansa "Amerikan" ja palata tämän jälkeen "mukavaan, demokraattiseen Eurooppaan".
Omalta kohdaltani tunnustan tuntevani joka kerta Amerikkaan mennessäni ja sieltä palatessani lähes Ian Buruman lailla. Näin on ollut siitä saakka kun vuoden 1962 syksyllä matkustimme Erkki Raatikaisen kanssa stipendiaatteina kylmän sodan jähmettämästä Suomesta Yhdysvaltoihin. > Chileläinen Ariel Dorfman sanoo tajunneensa, että oli lohdullista kehittää amerikkalaisvastaisuutta oman yhteiskunnan epäkohtien peittämiseksi. Tämä on tuttua tämän päivän Ranskassakin.> Totta on että vain hyvin harva keskustalainen on avoimesti USA-vastainen. Miksi meidän tulisi aina vain mykkänä seurata sivusta kun meitä viedään kuin pässejä teuraalle sosialistien kansanvälisen internationaalin lipun alla yhä etäämmälle lännen leiristä?
Puhut tietämättömyydestä, vääristä tulkinnoista, ennakkoluuloista ja asenteellisuudesta. Aika kummallista puhetta siihen nähden, mitä toisen maailmansodan jälkeisessä historiassa on useaan otteeseen tapahtunut. Eikö näitä tapahtumia ja USAn ulkopoliittisia doktriineja tulisi käsitellä, ettei nimenomaan puhuttaisi asioista tietämättömyyden, asenteellisuuden ja ennakkoluulojen valossa.
Otetaan nyt esimerkiksi tämä hyökkäys Irakiin. Mitä ihmeen hyvää ja ihanteellista voidaan nähdä siinä, että yksi valtio tietoisesti sivuuttaa koko muun maailman mielipiteen ja tietoisen tahallaan jättää noudattamatta kansainvälisen oikeuden sääntöjä. USA on omaksunut ennakoivan turvallisuuspolitiikan strategian, mikä pitää sisällään se, että USA yksin päättää siitä, milloin se ryhtyy sotilaallisiin toimiin jotain valtiota vastaan. Kyse ei ole ennalta ehkäisevästä sodankäynnistä hyökkäystä valmistelevaa valtiota vastaan, vaan opin mukaisesta ennakoivasta sodankäynnistä.
USAn mitkään väitteet sodan oikeutukselle eivät pitäneet paikkaansa. Irakista ei löytynyt joukkotuhoaseita eikä yhteyksiä terrorismiin. USA oli päättänyt muista syistä hyökätä Irakiin ja vaihtaa maan johdon ystävällismieliseksi. Hyökkäys peiteltiin vain näennäistotuuksiin ja oikeus siihen oli samantapaista oikeutta, mitä Hitler käytti vallatessaan lähialueita. Irakhan ei joutunut ensi kertaa tällaisen laittoman hyökkäyksen kohteeksi. Israel tuhosi aikanaan yhden sen ydinvoimalan väittäessään, että siellä kehitettiin ydinasetta. Myöhemmin suoritetuissa tuhotun laitoksen tarkastuksissa puolueettomat asiantuntijat totesivat, ettei laitoksessa ollut minkäänlaisia edellytyksiä valmistaa ydinaseeseen tarvittavaa plutoniumia eikä muitakaan merkkejä ydinaseen valmistelusta voitu havaita.
USA ei suinkaan ollut laittomissa puuhissa ensi kertaa. Se on puuttunut aiemmin Etelä- ja Väli-Amerikan valtioiden sisäisiin asioihin väkivallalla ja sotilaallisin keinoin eri muodoissa. Indokiinan alueella USA on häärinyt samalla tavoin. Sen historia on näiltä osin hyvin verinen ja häpeällinen.
Nyt kun USA on ainoa sotilaallinen supervalta, pitäisi hälytyskellojen alkaa viimeistään kilistä. Uusi turvallisuuspoliittinen startegia ja YK:n täydellinen hylkääminen ovat tästä selviä merkkejä. Kehitys on hyvin huolestuttava ja muistuttaa paljossa Saksan kehitystä omavaltaiseksi suurvallaksi 30-luvulla. Vain maan sisäinen älymystö tajusi asian tilan Saksassa silloin ja niin on myös nyt USAssa. Tietämättömyyttä kannattaisi paikata nimenomaan tuon älymystön kritiikkiin tutustumalla.
Halosen ja Tuomiojan 70-luvun aatteisiin pohjaava USA vastaisuus on ikävällä tavalla syväjäädyttänyt Suomen ja USA:n suhteet. Vaikka Tuomioja on sanonut esiintyneensä EU:n puolesta oli sanailu Ricen kanssa normaalin diplomaattisen käytöksen mittarein vastapuolta loukkaavaa, samoin kuin oli Halosen YK puhe.
Lipponen vahvana pääministerinä kykeni ylläpitämään USA- ja länsisuhteemme hyvinä Halosen Tuomiojan vastakkaisista paineista huolimatta. Vanhaselta puuttuvat USA suhteet kuten kansainväliset suhteet yleisemminkin, niinpä olemme ajautuneet sivuraiteelle myös EU politiikassa. On kepussa sentään Kääriäinen joka on, virkansa puolesta kukaties, ylläpitänyt kommunikaatiota USA:n suuntaan. Tosin taitaa käydä niin ettei savolaisen supliikkikaan riitä meille kunnon puolustusaseita hommaamaan Halosen hylkäämiä miinoja paikkaamaan. Kakkoslaatuun on tyytyminen.
Vanhanen on siis ollut hiljaa, ja johdonmukaisesti ollut hiljaa myös Venäjän suunnalle. Vaan eipä ole riittänyt Halosen tai Tuomiojan kanttikaan arvostella Putinin toimia, vaikka sillä suunnalla arvosteltavaa riittää, ainakin suhteessa näiden idealistien pyhinä pitämiin arvoihin, demokratiaan ja kansalaisoikeuksiin.
USA-vastaisuus on jo terminä erittäin hieno. Tuohan se elävästi mieleen reealisosialismin ajat. Silloin puhuttiin neuvostovastaisuudesta, mikä luokiteltiin sikäläisissä ympäristöissä rikokseksi. Nyt USA-vastaisuutta on alettu vähitellen käyttää samassa merkityksessä. Kun Euroopassa arvostellaan jonkun maan hallitusta ja hallintoa, ei kenenkään mieleen tule puhua esim. Italia-vastaisuudesta. Berlusconiahan pidettiin täytenä pellenä sekä omassa maassa että ulkopuolella, mutta hän ei silti tainnut keksiä tuota Italia-vastaisuutta, vaikka mediamiehiä olikin.
Totuuden kertominen on siis sopimatonta. Ei saisi sanoa ääneen, että sotilaallinen hyökkäys oli kansainvälisen oikeuden vastainen teko. Monet ovat sitä mieltä, että Hitlerinkin valtaannousu ja häikäilemättömyys mahdollistui, kun oltiin kohteliaasti hiljaa.
Toisaalta kirjoituksesi sisältää kummallisen ristiriidan. Moitit sitä, ettei osata olla diplomaattisen kohteliaita ja heti perään kuitenkin arvostelet sitä, ettei Halosen ja Tuomiojan kantti ole riittänyt epäkohteliaaseen arvosteluun.
USAn nykyhallinnon ja sen harrastaman ulkopolitiikan arvostelu ei pohjaudu mihinkään 70-luvun aatteisiin. Tai jos pohjautuu, nuo 70-luvun aatteet ovat sitten saaneet melkein koko Euroopan pauloihinsa. On nimittäin niin, että USAn kritiikki oli Irak-operaation alun jälkeen valtaisaa. Time-lehden mielipidemittauksen perusteella peräti 80 % eurooppalaisista on näitä USA-vastaisia. USAta on pidetty eri mittauksissa ja jopa naapurivaltio Kanadassa suurimpana uhkana maailmanrauhalle, jopa suurempana kuin Al-Quedaa, Irakia ja Pohjois-Koreaa.
Erkki Tuomioja huomioi erittäin tärkeän asian. Sen esittäminen saattoi olla jonkun mittapuun mukaan epäkohteliasta, mutta sanotaan, että hyvä tarkoitus pyhittää keinot. Jos Tuomioja tällä tavoin kykeni edes pienessä määris valistamaan USAn johtoa, paljon on saavutettu. Tuomiojan sanomahan oli se, että terrorismin vastaisella sodalla näytetään enemmän siementävän terrorismia kuin tuhoavan sitä. Tuloksellisuutta arvostavassa maassa kuten USAssa luulisi tällaisen huomion purevan.
USAn toiminnan seurauksissa on myös yksi silmiinpistävä seuraus ja sellaisenaan hyvin vaarallinen. Kun USA nimesi joitain valtioita roistovaltioiksi, nämä aloittivat aktiivisesti ydinaseen kehittelyn. Pohjois-Korea on ilmoittanut tehneensä jo onnistuneen ydinasekokeen ja Iranin epäillään kehittävän ydinasetta. USA käy vain heikkojen kimppuun. Irak oli nyt erittäin heikko vastusta, jota eivät naapurivaltiot kuten Kuwait enää lainkaan pelännyt, koska Kuwaitin oma sotilaallinen voima jo ylitti Irakin resurssit toisin kuin vuonna 1990. Kun USA varoo omia tappioita, se välttää sotilaallista puuttumista siellä, missä on pelättävissä suurimittaisia vastatoimia. Tämän vuoksi Pohjois-Korea alkaa olla nyt kuivilla, mutta samalla se on ydinaseineen aiheuttanut vakavan uhan naapurustossaan. Iran on vielä heikko vastustaja ja onkin odotettavissa, että sinne tullaan kohdistamaan sotilaallinen isku ennen kuin se muodostuu mahdottomaksi. Iranin ydinase olisi sellainen pelote, jota USAkin varoisi. Asevarustelukierre on siis voimistunut USAn toiminnan seurauksena.
Toinen mahdollinen kauhuskenaario liittyy juuri tähän laajaan USA-vastaisuuteen. On mahdollista, että monet valtiot eivät suostu seuraamaan USAn hillitöntä ja omaehtoista ylivaltaa sivusta, vaan alkavat liitoutua vastavoimaksi, joka edelleen tulee lisäämään asevarustelukierrettä. Kun näiden vastavoimien joukkoon liittyvät Venäjä ja Kiina, soppa alkaa olla valmis.
Moitteeni Halosta ja Tuomiojaa kohtaan johtuu havaitsemastani kieroutumasta. En toki toivo heidän yltiöpäisesti käyvän Venäjää arvostelemaan, mutta muidenkin arvostelusta on siloin pidättäydyttävä.
Kekkosenkin vaalima "olemme lääkäreitä ei tuomareita" periaate on niin Haloselta kuin Tuomiojaltakin kovasti kateissa, ainakin kun puhutaan USA suhteista. Olemme siirtyneet selvästi tuomaroimaan. Aihetta varmasti on, mutta aihetta tuomarointiin löytyisi Venäjältäkin yllin kyllin.
Ymmärrän hyvin että niin Euroopan kuin Suomenkin energiariippuvuus Venäjästä sulkee johtajiemme suut, mutta silloin olisi syytä olla hiljaa muidenkin tekemisistä.
EU:n nykyisen puheenjohtajamaan Saksan liittokansleri on ensitöikseen ilmoittanut USA suhteiden korjaamisen yhdeksi tavoitteekseen, hyvä niin, ja kertoohan se myös ettei Euroopan USA vastaisuus muualla sentään yhtä syvää ole kuin meillä. Ja kertoo tuo Merkelin tavoite epäsuorasti senkin, että Suomi epäonnistui pahasti transatlanttisten suhteiden hoidossa.
Moitteeni Halosta ja Tuomiojaa kohtaan johtuu havaitsemastani kieroutumasta. En toki toivo heidän yltiöpäisesti käyvän Venäjää arvostelemaan, mutta muidenkin arvostelusta on siloin pidättäydyttävä.
Kekkosenkin vaalima "olemme lääkäreitä ei tuomareita" periaate on niin Haloselta kuin Tuomiojaltakin kovasti kateissa, ainakin kun puhutaan USA suhteista. Olemme siirtyneet selvästi tuomaroimaan. Aihetta varmasti on, mutta aihetta tuomarointiin löytyisi Venäjältäkin yllin kyllin.
Ymmärrän hyvin että niin Euroopan kuin Suomenkin energiariippuvuus Venäjästä sulkee johtajiemme suut, mutta silloin olisi syytä olla hiljaa muidenkin tekemisistä.
EU:n nykyisen puheenjohtajamaan Saksan liittokansleri on ensitöikseen ilmoittanut USA suhteiden korjaamisen yhdeksi tavoitteekseen, hyvä niin, ja kertoohan se myös ettei Euroopan USA vastaisuus muualla sentään yhtä syvää ole kuin meillä. Ja kertoo tuo Merkelin tavoite epäsuorasti senkin, että Suomi epäonnistui pahasti transatlanttisten suhteiden hoidossa.
Suhteita USAhan tulee kyllä pyrkiä korjaamaan, jos voidaan vaikuttaa siihen, että USA luopuu opistaan olla välittämättä muiden valtioiden ja kansalaisten mielipiteistä. Nyt se kuitenkin on USAssa vallitseva oppisuunta enkä ymmärrä, miksi muiden pitäisi tällaista yksinvaltaista totalitarismia kannattaa. USAssa on puhuttu uudesta normistosta, jolla on korvattu entinen YK-lähtöinen normisto. Miksi USAlle pitää antaa jokin maailmanlaajuinen saneluvalta? Ainoa pidäkehän tälle on yleinen mielipide sekä median ja intellektuellien valppaus osana sitä. Kaikkein hienointa tässä valppaudessa on se, että merkittävä osa näistä intellektuelleista on itse amerikkalaisia, jotka arvostelevat jyrkästi maansa imperialistista politiikkaa ja tuntevat häpeää sen takia.
Euroopan maista Ranska on suhtautunut jyrkimmin USAn ylivaltaan. Ranskalla on tässä historiallista perinnettä, minkä vuoksi se on kulkenut jo pitkään eriseuraisena. Iso-Britannia tukee puolestaan USAta siitä riippumatta, millainen hallitus briteillä on. Muissa läntisen Euroopan maissa tuki tai kritiikki vaihtelee hallitusten mukaan. Irakin sodan aikoihin Espanja (pääministeri Aznar) ja Italia (Berlusconi) tukivat USAn Irak-politiikkaa. Vallan vaihduttua näissä maissa, myös USAn tukeminen on kadonnut. Saksassa on taas käynyt ehkä hieman päinvastoin. Mahdollisesti Ruotsikin on nykyisin vähemmän kriittinen. Itä-Euroopan maat eli USAn nimittämä uusi Eurooppa tukee varsin varauksetomasti USAta sen teoista välittämättä. Suomi on tähän saakka onnistunut olemaan melko johdonmukainen ja tuominnut kaikki omavaltaiset pyrkimykset Naton Serbiaa vastaan käymää sotaa lukuunottamatta.
Historia on osoittanut, että pienten maiden suhteellinen asema aina paranee, kun asioista sovitaan yhteisessä prosessissa kuten YK:ssa. Silloin kun suurvallat alkavat päättää asioista omavaltaisesti, pienet maat saavat varoa. Nyt ollaan siis liukumassa hyvää vauhtia samankaltaiseen tilanteeseen, mikä vallitsi ennen toista maailmansotaa, kun suurvallat alkoivat jakaa etupiirejä ja Japani toimi Indokiinassa "kaikkien yhteistä etua" vaalivana sotapoliisina kuten USA tekee maailmanlaajuisesti nyt. Myös Hitler perusteli valloituksiaan niin, että ne olivat sekä Saksan että valloitetuilla alueilla asuvien yhteinen etu. Tähän retoriikkaan kehottaisin tutustumaan ja vertaamaan sitä Bushin hallinnon vastaavaan. Löytyy aika yllättäviä samankaltaisuuksia.
meet vaihtaan ! Muuta usaan jos niin kovasti pännii!
ja kunnon johtaja tilalle!
Joka Johtaa eikä tunteile!
http://www.projectcensored.org/downloads/Global_Dominance_Group.pdf
meidän on parempi pysyä kaukana valloitussotaa käyvistä jenkkisioista
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000352&posting=22000000022711349
nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä....
"Kiistatta on tullut esiin että sosialistien kansainvälisen internationaalin kannattajiksi tunnistautuvat Halonen ja Tuomioja eivät ole oikeat henkilöt edustamaan maatamme. Kun he kuitenkin määräävät kaapin paikan ukkopolitiikassamme, täytyy poliittisessa järjestelmässämme olla jokin pahasti vialla."
-ON VIALLA-
Vika on siinä, että tässä maassa on liikaa ihmisiä (oisko n.50% äänestäjistä)jotka äänestävät demareita, vihreitä ja vasemmistoliittoa. Sille pitäisi tehdä jotain. Kuljettaa ne jonnekkin tai ampua tai jotain, että saataisiin kansan enemmistön tahto paremmin näkymään.