Saarnan aiheet

Olisi mielenkiintoista tietää että kumpaako adventistit saarnaavat tällä palstalla mielellään, lakia vai evankeliumia?
8212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Evankeliumi on se Jumalan rajaton lahja Kristuksessa, joka vain voi herättää ihmisessä pelastavan uskon ja siksi se on tietenkin täysin ensiarvoisessa asemassa.

Nyt vain esim. itse en ole oikein ehtinyt täälläkään foorumilla tekemään keskustelun aloitusta, kun on jatkuvasti riittänyt noita kipeitä oikaisutarpeita sellaisiin kirjoituksiin, joissa on aivan liian pahoin vääristelty meidän oppejamme.
Juuri noissa vääristellyissä kirjoituksissa on niin usein tuotu tuo lakipuoli esiin ja siksi olen joutunut niin usein siitä kirjoittamaan.

Tässäkin haluan tuoda esiin sen, että UL:ssa ei evankeliumi toimi ilman lakia, sillä vain syntinen eli lainrikkoja voi tarvita evankeliumia.
Samoin laki ilman evankeliumia on mahdoton ja toivoton yhtälö ihmiselle, sillä se johtaisi jokaisen kadotukseen.

Oikealla tavalla siis evankeliumin ja lain tasapaino on totuudellista kristinuskoa eikä mitään legalismia.

Tuota kielteistä legalismia on yritys pelastua lain pitämisellä. Sellainen on yhtä kaukana adventismista kuin itä on lännestä - silloin kun uskoamme oikein esitetään.
Kyllä varsinkin meidän uskossamme, jossa Vapahtajamme tunnetaan koko Universumin Luojaksi ja voimassapitäjäksi, ymmärretään myös, että tällaisen valtaisan Persoonan Uhri Golgatan ristillä on ollut niin rajattoman suuri, että ei siihen voi enää mitään lisätä - ei todellakaan!!!

Äänestä
  • Jos joku ei suostu luottamaan yksin Kristukseen pelastajana, hänen on silloin luotettava lakiin ja ennen kaikkea omaan kykyynsä ja voimaansa noudattaa lakia. Silloin ihminen itse pelastaa omilla teoillaan itsensä. Minkäänlainen osittelu tai sovittelu näiden kahden pelastustien, lain ja armon välillä ei ole mahdollinen. On vain joko - tai. Molempia teitä ei voi kulkea samanaikaisesti. Lain tiellä vanhurskaus on vasta edessäpäin. Se saavutetaan, jos pystyään vaeltamaan johdonmukaisesti kaikessa laille kuuliaisena. Armon tie alkaa lahjaksi saadusta vanhurskaudesta. Se vie perille, jos vain pysytään uskossa Jeesukseen.

    Äänestä

  • valinta ! kirjoitti:

    Jos joku ei suostu luottamaan yksin Kristukseen pelastajana, hänen on silloin luotettava lakiin ja ennen kaikkea omaan kykyynsä ja voimaansa noudattaa lakia. Silloin ihminen itse pelastaa omilla teoillaan itsensä. Minkäänlainen osittelu tai sovittelu näiden kahden pelastustien, lain ja armon välillä ei ole mahdollinen. On vain joko - tai. Molempia teitä ei voi kulkea samanaikaisesti. Lain tiellä vanhurskaus on vasta edessäpäin. Se saavutetaan, jos pystyään vaeltamaan johdonmukaisesti kaikessa laille kuuliaisena. Armon tie alkaa lahjaksi saadusta vanhurskaudesta. Se vie perille, jos vain pysytään uskossa Jeesukseen.

    Kyllä minä olen valintani jo uskoontullessani tehnyt Kristuksen puolelle, joka on minun ainoa Pelastajani.
    Minulle on myös täysin selvää, että laki ei ketään pelasta vaan Jeesus on ainoa, joka voi meidät pelastaa iankaikkiseen elämään.

    Siitä huolimatta olen edelleen varma siitä, että en minä eikä kukaan muukaan ihminen olisi voinut tuota valintaa tehdä, ellei olisi sitä ennen uskonut olevansa syntinen eli Jumalan lain rikkoja. Vain syntinen ihminen tarvitsee armahdusta ja siten Kristusta ja hänen evankeliumiaan.

    Jumalan laki on siis ikäänkuin peili, joka paljastaa tilamme. Pyhä Henki vahvistaa syntisyytemme ja pyrkii voimallisesti johdattamaan syntistä evankeliumin kautta Kristuksen puhdistettavaksi ja hänessä vanhurskautettavaksi.

    Ja vaikka olemme saaneet jo uudestisyntyä Kristuksessa, niin silti tuo vanha minämme, joka piti olla haudattu, kuitenkin pyrkii nousemaan ja saa meidät yhä uudelleen lankeamaan syntiin eli Jumalan lain rikkomiseen ainakin ajatustasolla ja taas Henki johtaa meitä Kristuksen armoihin yhä uudelleen. Tätä on kristillinen kilvoittelumme tässä synnin ajassa.

    Jos kuvitellaan sitä tilannetta, jota sinä pyrit opetuksellasi markkinoimaan eli sitä, että Jumalan lakia ei ole, niin kysyn vain: mihin kukaan silloin tarvitsisi Kristusta?
    Silloinhan ei kukaan olisi syntinen eli lain rikkoja. Silloinhan kaikki pelastuisivat Taivaaseen ilman Kristuksen ristinuhriakin.
    Näinollen joudun toteamaan opetuksesi valtavaksi Kristuksen ristinuhrin pilkkaamiseksi ja väärän, vaarallisen opin esittäjäksi.
    Se olisi jyrkästi esim. Paavalin opetusta vastaan hänen osoittaessa Room.3:9 että koko maailma on SYNNIN ALLA. Ja koska kukaan ei tuntisi itseään syntiseksi ilman Jumalan lakia, ks. Room. 3:19, 20, niin Jumalan lain on siis pakko olla edelleenkin voimassa.

    Näkemyksesi johtuu siis joko siitä, että Raamatun totuus ja varsinkin oppineen Paavalin esitykset ovat sinulle liian vaikeatajuisia, vrt. 2. Piet. 3:16, tai sitten et ole ajatellut näitä asioita loppuun asti tai sitten tieten tahtoen pyrit jonkin hengen vaikutuksesta eksyttämään ihmisiä.

    Äänestä

  • Seraja-m55 kirjoitti:

    mutta vastaan, vaikka tähän

    2.Piet.3:16   niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.

    Toisen Pietarin kirjeen aitoudesta ja arvovallan hyväksymisestä on käyty paljon keskusteluja kirkossa jo ensimmäisinä vuosisatoina. Silloin kiisteltiin myös Toisesta ja Kolmannesta Johanneksen kirjeestä, Jaakobin ja Juudaan kirjeistä ja Ilmestyskirjasta. Nämä ovat kuuluneet ns. "vastustettuihin" (antilegomena) kirjoituksiin. Aluksi Toinen Pietarin kirje näyttää olleen varsin vähän tunnettu kristillisissä seurakunnissa Egyptin alueen seurakuntia lukuunottamatta. Kuitenkin vanhimmassa tähän mennessä löydetyssä suuressa käsikirjoituskokoelmassa Papyrus 72:ssa 200-luvulta on mukana sekä Ensimmäinen että Toinen Pietarin kirje. Origenes (n. 240) mainitsee kirjeen kirjoittajana apostoli Pietarin ja sen, että kirjeestä on kiistelty seurakunnissa.

    Seurakuntien johtajat olivat tarkkoja siitä, mitä kirjoituksia luettiin. Antiokian piispa Serapion kirjoitti vuonna 180: "Mitä meihin tulee, veljet, otamme vastaan Pietarin ja muut apostolit niin kuin Kristuksen. Mutta kirjoitukset, jotka laittomasti kantavat heidän nimeään, me hylkäämme, koska tiedämme, etteivät he lähetä meille sellaista". Näillä sanoilla hän kielsi seurakuntalaisiaan lukemasta UT:n ulkopuolista, apokryfistä Pietarin evankeliumia. Seurakunnissa oli niitä, jotka "vääristelevät" pyhiä kirjoituksia (2 Piet 3:16) ja monet uskovat harhautuivat. Alkuajan kirkko ei hyväksynyt kirjeen kirjoittamista toisen nimellä. Kirkon johtajat pitivät väärennösten kirjoittamista inhottavana syntinä.

    Äänestä

  • mitään kirjoitti:

    Oi ystäväni, vaikka en ole sitä tarvinnut, niin olen saanut profetian armolahjan kautta vahvistuksen siitä, että koko meidän Raamattumme on Jumalan suhteen hänen pyhää innoitettua Sanaansa.

    Mutta jos mennään tutkimaan tuota Pietarin lausuntoa vaikkapa meidän ajastamme käsin, niin kyllä kai sinäkin ymmärrät sen, että oikein pitkälle oppinut teologi, esim. teologian tohtori, esittää näitä hengellisiä asioita helposti sellaisilla ilmaisuilla, jotka jäävät tavalliselle Matti Meikäläiselle niin kovin vaikeasti ymmärrettäviksi.
    Sinä myös mitä ilmeisimmin tiedät sen tosiasian, että juuri Paavali oli aikanaan hyvin korkealle oppinut teologi. Juuri tähän näen liittyvän tuon ensisen kalastajan, Pietarin lausunnon.

    Äänestä

Ei ole syntiä, jos ei ole lakia. Evankeliumi kelpaa syyllisyytensä tuntevalle ja tunnustavalle syntiselle ihmiselle. Laki ajaa Kristuksen ristin luo. Siihen loppuu sillä kertaa lain tehtävä. Sen jälkeen katuva syntinen kohottaa katseensa ja alkaa kuunnella evankeliumia Kristuksen hunajaisilta huulilta. Vuoroin ihminen on lain ja evankeliumin puhuttelussa. Evankeliumi on edelleen paimenten ja hegellisesti köyhien evankeliumi. Itseriittoisille ja omahyväisille evankeliumi ei oikein näytä kelpaavan. Mielelläni valitsen saarnatekstini evankeliumin teksteistä. Jotenkin tuntuu siltä, että Pyhä Henki kirkastaa ihmisille heidän syyllisyytensä.

Äänestä
  • Oletko tavannut synnittömiä ihmisiä?

    Room.3:21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ILMAN LAKIA,
    3:22 se Jumalan vanhurskaus, joka USKON KAUTTA Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
    3:23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
    3:24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen ARMOSTAAN sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    3:25 jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    3:26 jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on USKO Jeesukseen.
    3:27 Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta.
    3:28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ILMAN LAIN TEKOJA.

    Äänestä

  • Unohtiko Jeesus mainita SAPATIN ?

    2:8 Vaan jos TÄYTÄTTE KUNINKAALLISEN LAIN Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette;
    2:9 mutta jos te henkilöön katsotte, niin teette syntiä, ja laki näyttää teille, että olette lainrikkojia.
    2:10 Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin.
    2:11 Sillä hän, joka on sanonut: "Älä tee huorin", on myös sanonut: "Älä tapa"; jos et teekään huorin, mutta tapat, olet lainrikkoja.
    2:12 Puhukaa niin ja tehkää niin kuin ne, jotka VAPAUDEN LAKI on tuomitseva.

    19:17 Niin hän sanoi hänelle: "Miksi kysyt minulta, mikä on hyvää? On ainoastaan yksi, joka on hyvä. Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt."
    19:18 Hän sanoi hänelle: "Mitkä?" Jeesus sanoi: "NÄMÄ: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta',
    19:19 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi', ja: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

lakihenkisyys voittaa? kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista tietää että kumpaako adventistit saarnaavat tällä palstalla mielellään, lakia vai evankeliumia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu