Turhaan yritän sulloa koko elämää tähän, mutta jotain.
Toissapäivänä lopetimme kissan. Ikävä on, mutta hyvä näin.
Odottelemme ex:n pojanpoikaa, 8v, ensi viikoksi. Hän oli jo 1 viikonlopun talvella ja viihtyi. Sydäntä viiltää katsoa miten Make on isällinen, puolin ja toisin heillä on rakkaus. Miksi vain näin, ei biologista lasta ?
Make on melkein joka kerta tahtonut erääseen paikkaan, tämä on käsittämätöntä ja ihanaa. Me
on menty ja nautin siitä ettei tarvi olla yksin siellä.
Eduskunta sääti lain maanantaina. Jos on velat maksamatta 15 v, niin valtio määrää ne annettavaksi anteeksi. Laki on takautuva eli mun kohdalla pääsinpäivä on 1.4.1998. Kiitos Herralle ! Hän johtaa kansan edustuslaitosta tässäkin !
Jatkan toiste. Hyvää työpäivää. Seuraava stoori tuleekin piiiiiitkä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Lyhyesti vain: nainen, joka oli erään kerran pihassamme, on syvässä kriisissä. Hän sai selville, että hänen miehensä käy hotelleissa, rahaa on palanut ja paljon. Dokumentit ovat varmat. Hänen veljensä taasen on jälleen alkanut pukeutua hameisiin. Näitä me sitten nelisin pohdimme, kunkin tragediaa. Tällöin tuntuu että tämä meidän oma suhde jossa kaikki menee hyvin, on jotenkin väärin. Saako meillä olla näin siunauksellista kun muut ovat tuskissaan ja itkevät ?
Tähän nyt liittyen kerron että se perhe joka oli paljon täällä toissa syksynä, menetti vauvansa, syntyi kuolleena. Taas tuskaa ja ahdistusta isolle joukolle.
Nyt ei ole ollut Makella entistä hommaa, se työ loppui. Uusi työpaikka on haaveena. Itse jatkan sijaisuuksia. Kokeilin samaa työtä säännöllisenä mutta en jaksanut, sijaisuudet on paremmat.
Tekisi mieli joskus tehdä niinkuin Joni Skiftesvik, hankkia talo vuokralle Englannin Kanaalin varrelta. Niin hän teki ja siellä täydessä rauhassa kirjoitti romaanejaan. Täällä on aina jotain häiriötä. Ei pysty keskittyyn.
Alustavaa setvimistä olen tehnyt Cyberh-aineistosta, löytyy tosi mahtavaa ja ilman tekijänoikeuksien painolastia !
Mulla on nytten kirppispöytä. Kauppa käy kuumana. Tunnen olevani huijari ja rosvo, sillä en käsitä miten ihmiset viitsii maksaa romusta, siis minun mielestäni romusta. Olen saanut 2 muutakin naista mukaani ja anoppinikin, tavaraa on paljon.
Jumalan siunausta. Hän tietää kaikki tarpeemme, Hänelle saamme tuoda omat ja läheisten murheet. Hän rakastaa suakin.
T. Akseli
mut se viesti hävis kuin tuhka tuuleen :-(
Meneeköhän tääkään mihkään?
Siukkist sulle Elina, Jumala tietää kaikki meidän asiat, omat ja ystävien. Toivon sulle ja läheisilles taivaallista rakkauden kosketusta.
Rukouksin, Akseli
On ollut pakko pitää netti kiinni, ettei 8 v kaveri jää koukkuun, elämässä pitää olla muuta hänellä.
Kiitos vastauksesta, Akseli !
Kirppismyynti on tehnyt hyvää, tulee muuta ajateltavaa kuin samat kuviot. Työssäni taas on "liikaa" aikaa pohtia yksin mitä vaan. Yritämme nyt luoda tukipiiriä sen pihassa olleen äiti-ihmisen ympärille. En yksin Maken kanssa jaksa. Nytkin pantiin puhelimet kiinni, tuskaisia viestejä tuli taas.