Lue lopusta alkuun katkoviivaan asti, jos tahdot lukea pikaisesti.
Olen pistänyt merkille, että feministinen vallanhalu kumpuaa vallasta hallita miestä.
Eli kun siis feministi tahtoo valtaan, ei ole hänenlaiselleen ollenkaan "kummempaa", että havittelema määräysvalta kohdistuu myös mieheen.
Feministit sanovatkin "Kun mies on määrännyt naisen tekemiset ainakin menneet 1000 vuotta, niin nyt naisella on oikeus hallita miehen tekemiset".
- Ja kun asia ei ole ollut edes noin. Mies on määritellyt aina vain omat tekemisensä. Jos jotkut miehet ovat sitten määritelleet naisen tekemiset, ei tuohon ole ollut oikeutta oikeasti.
Ennen vain miesten keskinäinen yhteistyö toimi paremmin. Miehet toimivat perheen parhaaksi. Oli jotakin, minkä edestä tehdä asioita.
Sitten taas, kirjoitan näin, koska ei ole olemassa muuta. Eli sovinismissa ...
Sovinismissa miehen valta koskettaa miestä itseään. Eli vallassaan mies ei suinkaan määrää naisesta. Nainen on vapaa velvollisuuksista.
Mies määrää vain omat tekemisensä ja tekemättä jättämisensä.
Voisin puhua myös patriarkaalisesta vallasta, sovinismin sijaan (patriarkaalinen tarkoittaa kyllä lähinnä yksilötoimintaa, sovinismi enemmänkin ryhmätoimintaa). Mutta sitten taas matriarkaalinen valta on samanlainen suhteessa patriarkaaliseen, joten tämä ei oikein sitten käy.
Eli patriarkaalinen valta on juuri isänvaltaa, ja tässä isä määrää omista toimistaan. Ja matriarkaalinen valta on äidinvaltaa, ja äiti määrää omista tekemisistään.
-----------------------------------------------
Lyhyesti tämä aloitus.
Feminismi asettaa miehille velvollisuuksia, eikä käskyvaltaa miestä kohtaan karsasteta.
Ja.
Sovinismi ei aseta velvollisuuksia naiselle, vaan panostaa miesten keskinäiseen yhteistyöhön. Naisen käskemistä karsastetaan ja siitä kieltäydytään.
Kumpiko on itsenäisempää? Kummasta ryhmästä löytyy itsenäisimmät ihmiset?

Vastaukset 5
Vanhimmat
sana tarkoittaa alunperin yltiöisänmaallisuutta ja tästä se on muuntunut tarkoittamaan kiihkomielisyyttä minkä tahansa asian vuoksi. Nykyisillään sana sovinismi mielletään tarkoittamaan miehen ylivaltaa naisiin nähden tai naisen alistamista miehen taholta.
Vaikka kuinka yrittäisi sanoille antaa uusia merkityksiä niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että ne niitä saisivat. Tai jos tarkoittaisi niin saisimme viimeinkin kielestä täydellisen muurin ymmärtämiselle.
Ihmisen oikeuteen määritellä itse itsensä sekä päättää itse menemisistään ja tekemisistään ei pitäisi tarvita minkäänlaisia ismejä. Tällaisen asian pitäisi olla ihan itsestään selvää. Tällaista kutsutaan laajemmin nimellä ihmisoikeudet. Toiset tietenkin kutsuvat näitä näennäisoikeuksiksi. Mutta se ei taida kuulua tähän.
”sovinismi
sana tarkoittaa alunperin yltiöisänmaallisuutta ja tästä se on muuntunut tarkoittamaan kiihkomielisyyttä minkä tahansa asian vuoksi. Nykyisillään sana sovinismi mielletään tarkoittamaan miehen ylivaltaa naisiin nähden tai naisen alistamista miehen taholta.”
”Vaikka kuinka yrittäisi sanoille antaa uusia merkityksiä niin se ei suinkaan tarkoita sitä, että ne niitä saisivat. Tai jos tarkoittaisi niin saisimme viimeinkin kielestä täydellisen muurin ymmärtämiselle.”
- Onhan sovinismi aikojen saatossa tarkoittanut juuri ”yltiöisänmaallisuutta”, ”kiihkomielisyyttä”, jne.
Elämmekö nyt lopun aikoja, että sovinismi on kivettynyt nykytilaan. Ettei sovinismi enää voi ikään kuin palata juurilleen ... ? …
Ja mitä tulee ymmärrykseen. Jos mies sanoo, että ruma nainen näyttää kauniilta. Niin silloin se nainen on kaunis.
Eikö ole täysin ryhmän päätös sanojen merkityksessä. Ja mielestäni on eräänlainen taito, jos osaa vaihtaa ryhmässä sanoja siten, että sisältö ja pointti ymmärretään (tai se säilyy). Koska silloin juuri asia on ainakin mennyt perille.
(eikö näin ole. eikö pointti ole mennyt perille juuri silloin, kun asia on ymmärretty syvällisemmin. jos minä vaikka vaihdan sanojen ”syvällisen” ja ”pinnallisen” paikkaa, ja ryhmässä päätetään, että pinnallinen on syvällistä, ja syvällinen pinnallista, siis pelkissä sanoissa. Niin jos ryhmä on sisäistänyt harmonian, niin ryhmän toiminta ei muutu … Mutta jos harmoniaa ei ole ryhmässä ollut alunperinkään, niin sekasorto syntyy ja riitoja, eikö? (meni ehkä aiheesta ohi, kenties, kenties aika paljonkin) )
---------------------------------
Feminismi muuttuu alati. Feministitkin ovat asian myöntäneet. Mikä yksinoikeus feminismillä on muuttua?
Mutta jos sovinismi muuttuu.
Mikä muu se on, kuin miesten yhteinen päätös.
Nimittäin olen ollut huomaavinani, että muutamat miehet ovat palauttamassa sovinismia oikeille raitelle.
Ja sovinismi kääntää lehden jälleen historiankirjoissa. Uuden lehden.
”Ihmisen oikeuteen määritellä itse itsensä sekä päättää itse menemisistään ja tekemisistään ei pitäisi tarvita minkäänlaisia ismejä. Tällaisen asian pitäisi olla ihan itsestään selvää. Tällaista kutsutaan laajemmin nimellä ihmisoikeudet. Toiset tietenkin kutsuvat näitä näennäisoikeuksiksi. Mutta se ei taida kuulua tähän.”
- Ihmisoikeudet eivät voi viedä mieheltä tai naiselta omaa tahtoa.
Ja mitä on ihmisoikeus? – Tätä voisimme pohtia aloituksen lomassa. Onko miestä kohtaan oikein, että feministi käskyttää miestä. Missä on miehen ihmisoikeudet. Eikö mies pärjää ilman naisen käskyjä.
Käsittääkseni naiset pärjäävät ilman miehen käskyjä, vai olenko väärässä? Missä on tasa-arvo?
Omatoiminen itsetoiminta. Missä sellainen on tässä nyky-yhteiskunnassa?
..arvelen, että feministinen taipumus miehen alistamiseen aiheutuu ylikorostuneesta kasvatusvietistä..
..kautta maailman sivu naiselle on kuulunut lasten kasvatustehtävä, tällä arvelen olevan jopa geneettisen perustan..
..feministeillä tämä tarve hallitsemiseen on, kuten sanottu, YLIKOROSTUNUT..
Ylikorostunut.
Voisiko olla niin, että ylikorostuminen olisi jopa sellaista, että suojeluvietti lasta kohtaan, esimerkiksi armeijassa, ylikorostuisi naisella.
Eli nainen kuvittelisi, että äitihahmo sotilasjohtajana oikeilla ja terävillä päätöksillä ja johtokyvyllä, johtaisi sotilasjoukon (miehistä koostuvan tietenkin) turvallisesti voittoon niin, ettei yksikään miehistä edes haavoittuisi ...
Miehillä taas suhde armeijaan ja sotilaisiin on kaverillinen ja tasa-arvoinen. Se tiedetään, että sodassa tapahtuu hirveyksiä.
Miesjohtajat tietävät, että miehiä tulee kuolemaan.
On turha esiintyä hyvänä johtajana tai esimiehenä.
"Ruohonjuuritasolle käy miehen tie. "Haaveet" ylennyksistä ja hienoista arvomerkeistä on parempi unohtaa, koska se ei välttämättä olekaan sitä, mitä oikeasti haluaa"
"Parempi vain heittää arvomerkit ja ylennykset roskiin, kuitenkin pysyä sillä paikalla, minkä itse valitsi ja mikä hädässä auttaa"
Kokeilu. Testi.