Taannoin uutisisissa kerrottiin, kuinka eri puolilta Suomea kuljetetaan nautoja kasvatettavaksi jopa kolme kertaa parempien tukieurojen takia Lapin Kittilään asti.
Tähän saakka suomalaista maataloustukijärjestelmää on perusteltu sillä, että kuluttajat saavat tukien myötä edullisempaa suomalaista ruokaa.
Miten vastuuton nautojen kuljettelu Suomen pohjoisimpiin osiin edesauttaa sitä, että kuluttajat saavat edullisempaa ruokaa? Ei varmasti mitenkään, koska tällä tavoin ruuan tuotantokulut vain kasvavat ja maataloustukia nostetaan jopa kolme kertaa enemmän tällaisilla tukikeinotteluilla ja eläinten kiusaamisella.
Veronmaksaja maksaa nautojen Lapin matkat kalliisti maataloustuissa ja ruuan hinnassa. Eikä taida Etelän nautoja kaamoksen katselu ja Lapin rinteet innostaa, kun sen jälkeen on epämukava ja pitkä matka teuraaksi.
Nautojen kuljetus Lapin Kittilään on hyvä esimerkki siitä, miten veronmaksaja laitetaan maksumieheksi keinottelemalla korkeimmilla pohjoisen maataloustuilla. Tällaisesta keinottelusta ei kuluttaja ja veronmaksaja saa mitään muuta hyötyä kuin kalliimmat elintarvikkeet.
Olisiko jo vihdoin aika tunnustaa, että tukijärjestelmämme kaipaa tulevaisuudessa muutosta. Tällainen toiminta ei palvele kuluttajaa eikä rehellistä perheviljelijä-tuottajaa. Eikä tällaisesta tukikikkailusta kannata syyttää EU:ta. Joudumme nyt tukkimaan vain omia kansallisia porsaanreikiä veronmaksajien parhaaksi.
On erinomaisen hyvä, että suomalainen maataloustukijärjestelmä on nyt vihdoin tullut avoimeksi, julkiseksi ja läpinäkyväksi, jotta erilaiset keinottelut maataloustuilla pystytään korjaamaan.

Vastaukset 2
Vanhimmat
alasajo.
Menneinä vuosina teurastamot on keskitetty muutamaan yksikköön kustannussyistä. Ajomatkat ja -ajat ovat pidentyneet, josta syystä on anottu erivapauksia eläinkuljetuksille.
Vuoden alusta voimaantulleiden EU:n uusien liikenteessä sallittujen ajoaikojen myötä on jälleen jouduttu anomaan erivapauksia pitkien kuljetusmatkojen vuoksi. Tällä kertaa lipsutaan kuljettajien työajoista.
Tämä on mennyt aivan mahdottomaksi. Olemme oikein väärinkäytösten ja marisijoiden mallimaa.
Esiintuomasi pointit ovat pääosin asiallisia, joten vastaanpa nyt sitten tähän.
Järjetöntähän touhu on toki, ja kuljetukset muutaman hassun hilkun maksavat. Kummoista kansantaloudellista ongelmaa tuossa ei ole, mutta porsaanreiät joutaisi toki tukkia.
Kyseessä on yksittäisen yrittäjän projekti, jossa sinänsä ei ole mitään laitonta. Satun tapauksen tietämään, kuulemma kylillä on vinoillen kyselty mieheltä "aitoa Kittilän härkää".
Yksittäisen marginaalitapauksen saama huomio kertoo siitä, miten hyvin meillä asiat ovat. Suomalaiset maatalousyrittäjät ovat EU:n puhtoisimpia, tukien väärinkäytöksiä ja tukikeinottelua ei meillä esiinny käytännössä lainkaan. Tilanne on huomattavasti paljon pahempi eteläisessä Euroopassa.
Oleellista olisi kysyä, miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty? Syyhän on se, että EU katsoo karsaasti tuotantotukia lyhyiden kuljetusyhteyksien ja inhimillisen ilmaston Etelä-Suomessa, kun taas pohjoisempia alueita ei pidetä EU:ssa vaarallisena kilpailijana muille EU-maille, joten niillä tuotantoa voidaan tukea reilummin. Suomi tukee maataloustuotantoa aika pitkälle niin paljon kuin voi EU-säädösten ja sopimusten puitteissa, mikä on tietysti kansantaloudellisesti lähtökohtaisesti viisasta.
Mitä enemmän tuotamme omasta kulutuksestamme, sen edullisemmaksi se lähtökohtaisesti kansantaloudelle tulee.