Tarjan avustaja ja ex-mies KGB-kontakteja

J_Julistaja

Olen lukenut tohtori Jukka Seppisen kirjaa "Neuvostovakoilu Suomessa 1917-1991". Tämä kirja paljastaa hyvin, kuinka läheisissä suhteissa SDP oli KGB:n kanssa. Minua suorastaan oksettaa, kun luen kirjasta, millaista suhmurointia KGB:n kanssa SDP:n ykkösnimet aina Erkki Liikasesta alkaen ovat harjoittaneet.

Myös Tarja Halosen Seppinen asettaa ikävään valoon. Vaikkei Seppinen pystykään osoittamaan Halosen itsensä olleen KGB:n yhdyshenkilö, hänen lähipiirissään tällaisia on toiminut paljon.

Seppinen kirjoittaa Halosen entisestä ulkopoliittisesta avustajasta, Jaakko Kalelasta. Kalela tapasi säännöllisesti KGB:n miehiä ja hänestä käytettiin peitenimeä "Prof". Sivulla 591 Seppinen kirjoittaa Kalelasta näin: "Kalela kuului koulukuntaan, joka vastusti puolueettomuuteen perustuvaa ulkopolitiikkaa ja piti Suomen armeijaa vaarallisena tekijänä."

Minua inhottaa, että tällainen ihminen toimi aina Koiviston kaudelta vuoteen 2004 saakka Tasavallan presidentin tärkeimpänä avustajana. Tällaisen taustan omaavan ihmisen Halonen nimitti Tallinnan suurlähettilääksi v. 2005! Minua puistattaa.

Sivulla 637 Seppinen kirjoittaa Halosen ex-miehestä, Kari Pekkosesta. "SDP:n eduskuntaryhmän sihteeri Kari Pekkonen oli toiminut KGB-kontaktina. Hän tapasi KGB:n poliittisen linjan tiedustelumiestä Sergei Peretovi...""...Pekkonen oli hyvin sisällä SDP:n eduskuntaryhmässä, sillä hänen aviopuolisonsa oli jouluaattona 1943 syntynyt Tarja Halonen."

Ihan kuin Seppinen antaisi rivien välistä ymmärtää, että Pekkonen välitti Haloselta saamaansa tietoa KGB-isännilleen. Samalla sivulla Seppinen luonnehtii Halosen poliittista suuntautumista marxilaiseksi.

Lisäksi Seppinen kertoo Halosen erittäin läheisen puoluetoverin Erkki Liikasen omanneen laajan KGB-kontaktiverkon ja jatkaneen näitä tapaasia pitkälle 1980-luvulle. Tällaisen miehen Halonen nimitti Suomen Pankin pääjohtajaksi.

Mielestäni on enää todella naiivia väittää, ettei Halonen tietäisi lähipiirinsä KGB-yhteyksistä.

Totta kai näitä yhteyksiä oli myös muissa puolueissa.

Tätä viestiä on turha poistaa, sillä se perustuu julkaistuun lähdeaineistoon ja siten aivan perusteltu kirjoitus.

11

2187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toit asiat

      esiin. Olen kirjan luettuani itse kovasti ihmetellyt millainen maa Suomi vieläkin oikeasti on. Kirjaahan on yritetty vaieta kuoliaaksi, mutta kyllä tieto leviää ja sitä saadaan lisää, joten totuus aikanaan tulee vääjäämättä julki.

      Karmealtahan tuo presidentin lähipiirin toiminta vaikuttaa. Onko Putinilla tätä kautta ote määrätyistä henkilöistä? Se olisi todella vakavaa maalle sekä asianomaisille.

      • pääjohtajuudella ja

        suurella palkalla, jotta tyyppi pitäisi suunsa kiinni.


      • voila!

        Vai oliko se A-piste, jossa asiaa käsiteltiin aika hyvin, mutta se sai jonkun tahon suivaantumaan...


    • on ollut

      tapana vaieta tässä maassa. Joten veikkaan, että vaikka asiat on todistettavasti esitetty, ne poistetaan. Näin toimii sensuuri sananvapauden maassa.

      • eivät uskalla...

        ....kaivella KGB-ja Stasi-kätyreiden tekosia.
        Puolan patavanhoillinen katolinen kirkkokin on avoimempi, kuin mädäntynyt haloslainen salailusuomi.


      • tiedetään
        eivät uskalla... kirjoitti:

        ....kaivella KGB-ja Stasi-kätyreiden tekosia.
        Puolan patavanhoillinen katolinen kirkkokin on avoimempi, kuin mädäntynyt haloslainen salailusuomi.

        Mitä ne ajavat takaa ja kenen asian puolesta puhuvat. Nähtiinhän se vuosi sitten.


    • ...........

      http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Jukka Seppinen näkee neuvostoangentteja kaikkialla/HS20060921SI1KU01bfg

      SDP-mielinen DDR:ssä ravannut Seppo Hentilä murskasi Seppisen kirjan arvostelussaan. Taitaa siis olla hyvää luettavaa, kun saa demarit noin varpailleen.

    • Horst S.
    • nimeltä

      Oleg, se nimi oli eilen myöhään illalla täällä, mutta hävisi kuin ....Eikös sillä ollut hyvä tarina näistä kytköksistä?

    • PALJASTUS

      julistaja lukee kirjaa, 4 kuukaudessa hän on päässyt jo sivulle 591, hän uskoo tähänkin kirjaan, kuten raamattuunkin, sitä hän ei kyllä ole lukenut.

      Meille, jotka luemme 2-5 kirjaa viikossa, ei tietenkään ole mitään sensaatiomaista jos 4 kuukaudessa lukee yhden kirjan, julistajan kaltaiselle, mukaleikistiyliopistoopiskelijalle se on kuitenkin paljastuksen paikka, josta jopa ilmoitetaan päivää aikaisemmin.

    • Phaedra

      Totuus on, että näitä KGB-Halosia KGB-kätyreineen ohjaillaan yhä Kremlistä käsin, koska Putin on aivan samaa KGB-neuvostovaltaa ja aktivoinut KGB-verkostot uudestaan. Siksi ei pidä ihmetellä, miksi Halosella on niin läheiset suhteet Putiniin, kun sen sijaan Bush karttaa Suomea.

      Minuakin kauhistuttaa kuinka syvälle maataan pettävien sosialistien käsiin, viidennen kolonnan tämä maa on ajettu, koko ajan tämä Halosen/Tuomiojan Kremlistä käskynsä saava klaani ujuttaa omia miehiään johtoasemiin ja on kaivamassa yhä syvempää hautaa Suomelle. Jopa armeijan johtopaikoille he ovat jo ujuttaneet omia tovereitaan.

      Totuus on kauhea ja tämä punainen toverijoukko on kaapannut myös mediavallan käsiinsä (Erkko on samaa joukkoa), jolla he valehtelevat kansalle ja syöttävät kansalle arvotonta disinformaatiota ja viihdettä totuuden sijaan. Entistä kauheammaksi totuuden tekee se, että Suomen miehet antoivat henkensä tämän maan edestä. Stalinin puhdistuksilta tämä maa säästyi, mutta tilalle tuli joukko, joka oli ja on valmis myymään tämän maan sokeiden ihanteidensa tähden.

      Siksi näistä asioista ei puhuta, koska kansa halutaan pitää valheessa. Onneksi on näitä Seppisiä, jotka kertovat totuuksia ääneen tai ainakin rivien välistä.

    Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3664
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1991
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      226
      1323
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      134
      1210
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1073
    6. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      109
      1055
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      70
      1010
    8. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      974
    9. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      965
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      35
      876
    Aihe