Tämä kirjoitus on oikeastaan nimimerkille "Hermuska", jolle lupasin aikaisemmassa viestiketjussa vastineen naisten maanomistukseen liittyen. Nostan tämän nyt omaksi aiheekseen, koska maanomistus ei sinänsä liittynyt siihen edelliseen aloitusviestiin mitenkään.
Naiset ovat saaneet omistaa omaisuutta jo pitkään. Oikeastaan naisten oikeutta irtaimeen omaisuuteen ei ole ikinä rajoitettu Euroopassa. Esim. tytär sai omistusoikeuden arvokkaaseen pöytäliinaan ym. jos se hänelle luovutettiin. Sen sijaan kiinteän omaisuuden eli maa-alueiden omistamista rajoitettiin Euroopassa.
Läntisessä Euroopassa naiset saivat perintäoikeuden maaomaisuuteen 500-luvun lopussa. Edellytyksenä perimäoikeuteen oli patriarkaalisesti periytyvän omaisuuden osalta se, etei naisella ollut veljiä. Sellaisen omaisuuden osalta, joka ei ollut tullut sukuun patriarkaalisen perimäjärjestyksen mukaan (toisin sanoen omaisuus, jonka naisen vanhemmat olivat itse keränneet) naisten ja miesten (siskojen ja veljien) perimäoikeudet olivat yhtäläiset.
800-luvulle tultaessa myös germaanit antoivat naisille oikeuden periä ja omistaa maata. Saman aikaisesti vanha tapa ostaa morsian korvattiin myötäjäisten ja huomenlahjan yhdistelmällä. Enää sulhanen ei maksanut morsiamen perheelle "hintaa" morsiamesta (joka oli germaanien tapana) vaan siirsi suoraan omaisuutta morsiamen hallintaan. Astuessaan avioon nainen sai näin hallintaansa myötäjäisensä ja tavan mukaan myös huomenlahjan, joka useimmiten oli maa-alue.
800-luvulla myös Ranskassa naisten asema parani. Karoliinien korvatessa frankkien hallinnon rajoitukset perimäoikeuteen purettiin. Vuonna 870 Charles Kalju antoi määräyksen, jonka mukaan feodaalilakiin perustuvaan hallintaan kuuluvat maa-alueet jaettiin perintönä poikien ja tyttöjen kesken. Naiset edelleen veivät oman osansa avioliittoon näin halutessaan, mutta pystyivät toisaalta elämään itsenäisesti eivätkä olleet riippuvaisia veljistään.
Myös Englannissa naiset saivat periä vanhempiensa maa-alueet jo 800-luvulla. Englannissa maita voitiin kaupata vapaammin ja näin ostamalla hankitut maat olivat täysin omistajan itsensä harkinnan alla ilman kuninkaan puuttumista asiaan. Usein osa tällaisista maista annettiinkin perheen tyttärelle. Naiset myös säilyttivät omistusoikeuden maihinsa avioliitossa, elleivät varta vasten halunneet luopua siitä.
Joissain tapauksissa (riippuen ajasta ja paikasta, tavat vaihtelivat) naiset menettivät hallintaoikeutensa omaisuuteensa astuessaan avioon. He kuitenkin saivat omistusoikeutensa takaisin joutuessaan leskeksi. Ajan tavoista johtuen (vanhat miehet naivat teini-ikäisiä tyttöjä) naiset useimmiten jäivät leskiksi ja perivät osansa miehensä omaisuudesta sekä saivat jälleen hallintaansa avioliittoon tuomansa omaisuuden. On huomattava, että joissain osissa Eurooppaa naiset saivat säilyttää omistusoikeutensa myös aviossa ja että avioon meneminen ei ollut pakollista. Naiset saivat myös jäädä vanhoiksi piioiksi ja hallita itse omaisuuttaan.
Missään vaiheessa historiaa naiset eivät enää menettäneet oikeuttaan omistaa maata. Myöhemmin oikeus vahvistettiin aina uusia lakeja säädettäessä. Mm. "Magna Carta" (ensimmäinen perustavanlaatuinen lakikokoelma vuodelta 1215, johon englantilainen lainsäädäntö ja oikeussysteemi yhä perustuu) kertoo leskien oikeuksista seuraavaa:
"Leskelle täytyy tämän aviomiehen kuollessa viivytyksettä ja ilman vaikeuksia luovuttaa hänelle kuuluva osuus perinnöstä sekä hänen myötäjäisensä..." Ja edelleen "Yhdenkään lesken ei ole pakko mennä uudestaan naimisiin, mikäli hän haluaa elää yksin".
Mikäli naisten omistusoikeus kiinnostaa kannattaa lukea Mary Erlerin ja Maryanne Kowaleskin toimittama kirja nimeltä "Women and Power in the Middle Ages".
Naiset ovat saaneet omistaa omaisuutta jo pitkään. Oikeastaan naisten oikeutta irtaimeen omaisuuteen ei ole ikinä rajoitettu Euroopassa. Esim. tytär sai omistusoikeuden arvokkaaseen pöytäliinaan ym. jos se hänelle luovutettiin. Sen sijaan kiinteän omaisuuden eli maa-alueiden omistamista rajoitettiin Euroopassa.
Läntisessä Euroopassa naiset saivat perintäoikeuden maaomaisuuteen 500-luvun lopussa. Edellytyksenä perimäoikeuteen oli patriarkaalisesti periytyvän omaisuuden osalta se, etei naisella ollut veljiä. Sellaisen omaisuuden osalta, joka ei ollut tullut sukuun patriarkaalisen perimäjärjestyksen mukaan (toisin sanoen omaisuus, jonka naisen vanhemmat olivat itse keränneet) naisten ja miesten (siskojen ja veljien) perimäoikeudet olivat yhtäläiset.
800-luvulle tultaessa myös germaanit antoivat naisille oikeuden periä ja omistaa maata. Saman aikaisesti vanha tapa ostaa morsian korvattiin myötäjäisten ja huomenlahjan yhdistelmällä. Enää sulhanen ei maksanut morsiamen perheelle "hintaa" morsiamesta (joka oli germaanien tapana) vaan siirsi suoraan omaisuutta morsiamen hallintaan. Astuessaan avioon nainen sai näin hallintaansa myötäjäisensä ja tavan mukaan myös huomenlahjan, joka useimmiten oli maa-alue.
800-luvulla myös Ranskassa naisten asema parani. Karoliinien korvatessa frankkien hallinnon rajoitukset perimäoikeuteen purettiin. Vuonna 870 Charles Kalju antoi määräyksen, jonka mukaan feodaalilakiin perustuvaan hallintaan kuuluvat maa-alueet jaettiin perintönä poikien ja tyttöjen kesken. Naiset edelleen veivät oman osansa avioliittoon näin halutessaan, mutta pystyivät toisaalta elämään itsenäisesti eivätkä olleet riippuvaisia veljistään.
Myös Englannissa naiset saivat periä vanhempiensa maa-alueet jo 800-luvulla. Englannissa maita voitiin kaupata vapaammin ja näin ostamalla hankitut maat olivat täysin omistajan itsensä harkinnan alla ilman kuninkaan puuttumista asiaan. Usein osa tällaisista maista annettiinkin perheen tyttärelle. Naiset myös säilyttivät omistusoikeuden maihinsa avioliitossa, elleivät varta vasten halunneet luopua siitä.
Joissain tapauksissa (riippuen ajasta ja paikasta, tavat vaihtelivat) naiset menettivät hallintaoikeutensa omaisuuteensa astuessaan avioon. He kuitenkin saivat omistusoikeutensa takaisin joutuessaan leskeksi. Ajan tavoista johtuen (vanhat miehet naivat teini-ikäisiä tyttöjä) naiset useimmiten jäivät leskiksi ja perivät osansa miehensä omaisuudesta sekä saivat jälleen hallintaansa avioliittoon tuomansa omaisuuden. On huomattava, että joissain osissa Eurooppaa naiset saivat säilyttää omistusoikeutensa myös aviossa ja että avioon meneminen ei ollut pakollista. Naiset saivat myös jäädä vanhoiksi piioiksi ja hallita itse omaisuuttaan.
Missään vaiheessa historiaa naiset eivät enää menettäneet oikeuttaan omistaa maata. Myöhemmin oikeus vahvistettiin aina uusia lakeja säädettäessä. Mm. "Magna Carta" (ensimmäinen perustavanlaatuinen lakikokoelma vuodelta 1215, johon englantilainen lainsäädäntö ja oikeussysteemi yhä perustuu) kertoo leskien oikeuksista seuraavaa:
"Leskelle täytyy tämän aviomiehen kuollessa viivytyksettä ja ilman vaikeuksia luovuttaa hänelle kuuluva osuus perinnöstä sekä hänen myötäjäisensä..." Ja edelleen "Yhdenkään lesken ei ole pakko mennä uudestaan naimisiin, mikäli hän haluaa elää yksin".
Mikäli naisten omistusoikeus kiinnostaa kannattaa lukea Mary Erlerin ja Maryanne Kowaleskin toimittama kirja nimeltä "Women and Power in the Middle Ages".
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitähän lie tarkoittanut Euroopan mailla?
Katsoin juuri Kosovoa koskevan dokumentin, jossa kerrottiin naisen asemasta ja että sotaleskillä oli todellakin vaikeaa koska he eivät saaneet omistaa maata.
Maa kuului miehen suvulle ja sotalesket jäivät tyhjän päälle kun miehet kaatuivat entisen Jugoslavian alueella riehuneissa sodissa.
Niin että kyllä taitaa olla vähän liian vapaata tulkintaa tuo sinun juttusi.
Siinähän mainitaan esim. että nainen sai omistaa maata JOS hänellä ei ollut veljiä.
Luetkohan sinä näitä naisia koskevia artikkeleta ja kirjoja kuin se vanha Piru luki Raamattua?
ggg