Yhdestä kolumnista luin, jotta suomalainen keski-ikäinen mies; housunliitingin yli pursuavineen kaljamahoineen, pälvikaljuineen ja rasistisine mielipiteineen, sekä rajoittuneella maailmankatsomuksellaan, tulisi julistaa suojelun kohteeksi.
Ehkäpä tämä tyyppi on katoavaa ihmislajia. Nykymies jo ymärtää käydä punttisalilla. Hän hankkii ainakin koiran juoksutettavakseen, jos ensiliitto on ajautunut karille. Hän osaa mennä ihmissuhde kurssitukseen ja viimeistään nettietiketin tavattuaan, kuin Esko aapisensa, hän sujahtaa deittailun ihmeellisiin kuviohin.
Saattaahan hän mahdollisesti käydä kirjekurssina vieläpä kirjoittamisen taidon ja lukemisen ymmärtämisen.
Eikäpä hänellä hätää ole. Keski-ikäisiä tissi-ihmisiä on treffi-ilmoitukset pullollaan.
Parisuhteen kertausharjoitukseen" päässellä urospuolisella on vientiä. Ei tarvitse , kuin asettautua jahdattavaksi.
Ehkä ei laatu ole määräävin tekijä, mutta sen kummasti määrällä päihittää.
Naaraspuoliset voivat asettaa suhteelle suurellisia odotuksia, mutta näille uroksille riittää kunhan saa kaataaksen komean joukon narttuja sulkia hattuihinsa ansaitakseen.
Enkä edes tässä liiottele, mikäli näitä asiantuntijoita on uskominen.
Virtuaalisessa todellisuudessa on kaikki inhimillinen nyt sallittua. Ei siis ihme , että tavallinen rivimieskin saa tunteakseen casanoovan sankaruuden.
Toden totta: Arkimies on mitä pikimmin asetettava suojelukseen.
Vai uskallatko olla eri mieltä? =D
Ehkäpä tämä tyyppi on katoavaa ihmislajia. Nykymies jo ymärtää käydä punttisalilla. Hän hankkii ainakin koiran juoksutettavakseen, jos ensiliitto on ajautunut karille. Hän osaa mennä ihmissuhde kurssitukseen ja viimeistään nettietiketin tavattuaan, kuin Esko aapisensa, hän sujahtaa deittailun ihmeellisiin kuviohin.
Saattaahan hän mahdollisesti käydä kirjekurssina vieläpä kirjoittamisen taidon ja lukemisen ymmärtämisen.
Eikäpä hänellä hätää ole. Keski-ikäisiä tissi-ihmisiä on treffi-ilmoitukset pullollaan.
Parisuhteen kertausharjoitukseen" päässellä urospuolisella on vientiä. Ei tarvitse , kuin asettautua jahdattavaksi.
Ehkä ei laatu ole määräävin tekijä, mutta sen kummasti määrällä päihittää.
Naaraspuoliset voivat asettaa suhteelle suurellisia odotuksia, mutta näille uroksille riittää kunhan saa kaataaksen komean joukon narttuja sulkia hattuihinsa ansaitakseen.
Enkä edes tässä liiottele, mikäli näitä asiantuntijoita on uskominen.
Virtuaalisessa todellisuudessa on kaikki inhimillinen nyt sallittua. Ei siis ihme , että tavallinen rivimieskin saa tunteakseen casanoovan sankaruuden.
Toden totta: Arkimies on mitä pikimmin asetettava suojelukseen.
Vai uskallatko olla eri mieltä? =D
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei perusäijät mitään suojelua tarvitse, heitä on kaikki kaljakuppilat täynnä. Sieltä heitä löytää jos heitä kaipaa.
Sen sijaan suomalainen keski-ikäinen NAINEN on katoava luonnonvara. Ja nainen tarkoittaa tässä tapauksessa viehättävää naisellista naista jota ei feminismi ole vielä pilannut, ja joka ei ole tasa-arvohurmoksessaan muuttunut taikinatiinuksi. :)
..taisi olla samassa kolumnissa tuokin:))
Suojelua tarvinnee yhtälaisesti perusnainen. Tämä ämmän kutale, joka käy tupperkutsulla ja asettautuu hartaasti seuraamaan salkkareita samalla parsien soffanössykänsä villatöppöset.
Hän osannee kälkättää ukollensa tarpeen vaatiessa.
Kohtaat hänet viimeistään viikonloppuisin Euromarketissa työntelemässä super suuria rattaita täyteen ahdettuina kuponkitarjouksia ja lenkkimakkaraa.
Hän ei vielä lienee hurahtanut itsearvostuskursseile , eikä murehdi muuta maailman menoa, kuin ehkä naapurin hutsukkaa, joka
kehtaa vosuta ties minkäkin keikarin kanssa.
Perjantaisin hän saa ekstaasin pullapitkon vääntämisestä ja ehkä lasten nukkumaanmenon jälkeen lasi valkkaria. Yhdessä siinä mussukan kanssa katsellaan pikkutuhmat subilta.
Saattaa olla, että jopa sukkanauhavyökin on somisteena kultansa riemuksi.
mutta arvostan suojelua. Erityisesti todettakoon pöllöjen olevan Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja ja osa on jopa uhanalaisia.
Punttisali ei kolahda, koira on miehen paras ystävä, ihmissuhdekurssitus on syvältä, nettideittailu on ajanhaaskausta, lukeminen ja kirjoittaminen kuuluu yleissivistykseen. Parisuhteen kertausharjoituksiin joudutaan kuten muihinkin kertausharjoituksiin. Nykynaiset katselevat miehiä kuin valintatalon/alepan tms hyllyjä, valitellen liian pientä brandien määrää, ei kiinnosta.
En tieteskään suojelusta. *raahaa kylttiä pökkelösi rappusille*
Mikäli ja sikäli ihmisten, miesten ja naisten sielunelämää tuntevana ja amattinikin puolesta pöyhineenä, näkisin naisten edelleenkin romanttisoivan ihastuksensa kohteen. Miehet, joko suojautuvat, tai härskisti" hyväkseen käyttävät naisten naiviuden.
No joo, näin deittailun ihmeellisyyksiin sukeltautunut perussuomalainen on nyt ensihurmoksen huipussa oppinut muitakin temppuja.
Deittiläkysynsä lukenut misu hurjastelee kutakuinkin samalla viivalla näiden allekaataja sankankareiden kanssa.
Tietysti tuo saavuttamattomuus on yksi tapa saada
kiihkoa lisätyksi:D
*raapii posket punottaen pollon ovea*
maailma on mennyt hiljalleen siihen että jokikinen tavismuija latelee ehtoja mahdolliselle miesseuralleen, pitää olla miljonääri, vähintään kolme akateemista loppututkintoa, harrastuksena joko toimiminen oopperan ensiviulistina tai menestyskirjailijana, parin vuosikymmenen kokemus ulkomaan komennuksista, suvaitsevainen, lapsirakas ja ehdottoman sinkku joka laittaa ruoan, tiskaa ja imuroi kotona.
Mihin nuo enää sitä pöljää muijaa tarvitsevat?
Jos ehtoja sanelee muille pitää itse täyttää ensin kriteerinsä.
Tavismiestä pitää suojella noilta valittajilta, epätavalliset miehet suojautuvat itsekin kitschiltä, ainakin parin huonon kokemuksen jälkeen.
Noinhan se on ja miehet osaa saman myös. Missä on se tunne, että hyväksyy toisen sellaisena kun hän on ja rakastaa siitä huolimatta tai juuri siksi.
Saattaa olla, jotta tämä virtuaali sumentaa ihmisen realiteetit. Tosin, kuten jo aijemmin sanoinkin; naisilla(yleensä) on taipumus romanttisointiin.
Kuvitelma satuprinssin saapumisesta valkealla ratsulla näyttäisi olevan yhä voimissaan.
Aika ennen virtuaalia rajoitti mahdollisuudet pienempiin ympyröihin. Nyt laajentuneet näkymät luovat harhan: tuhansien joukossa on enempi valittavaa. Tosiasiassa, vaikka määrä on lisääntynyt, niin tuskin ne ihmiset silti yleensä sen kummasempia ovat. Naapurin Matti saattaa virtuaalissa näyttäytyä sankarina. Kuitenkin tuo sama Matti lähikaupassa on vaan tuiki tavallinen mies.
Samoin Maija, joka tosi elämässä puurtaa arkipäivässä, kuin kuka tahansa kanssasisar, onkin yhtäkkiä deitti-ilmoituksessa haluttavan ihana supermisu, joka latelee noita ylimitoitettuja vaatimuksia kumppani ehdokkaille.
onistuu parhaiten kun on yhteiset elämänarvot ja yhteistä ajankulua. Kovin toisistaan poikkeavat elämänsisällöt jättävät yhteiseksi pohjaksi oikeastaan vain tuon seksin, eikä sille kestävää rakenneta.
Läiheisystävyyteeni liittyy yks mies, jonka kanssa ollaan oltu ystäviä jo parikymmentä vuotta.
Tuskin saisin häntä lähtemään napatanssia harrastamaan, ja luultavasti hän ei lähtisi teatteriinkaan----ooppeerasta nyt puhumattakaan.
Hän osaa kyllä kirjoittaa, mutten voisi kuvitella hänen värkkäävän novellia täällä palstoilla.
Lavatanssia hän taitaa, mutta ei varmana lähtisi kanssani mitään taidetanssia katseleen.
Elukuvissa ollaan ehkä pari kertaa käyty ja yhdessä kesän taidenäyttelyssä.
Toisinaan hän peloittelee laavumatkalla, tai kalareisulla. Mie en alkas luitani makuuttaan missään pöheikössä, enkä kyllä varmana limaista madetta nylkemään, enkä verkkoja selvittään.
Silti vaan tämä ystävyys on ollut kestävää.
Huomauttaisin ettei hänen kanssaan olla samassa sängyssä edes koskaan maattu. Oiskohan tää sellainen platoninen rakkaussuhde, tai henkisiin arvoihin perustuva * panee miettimään*
ole yhteistä elämää ystävieni kanssa, mitä nyt joskus nähdään ja puhellaan ja toisinaan yhteisiä keikkoja järjestellään. Oleellinen osa ystävyyttä on juuri tuo sitoutumattomuus. Kuten velka myös yhteiselo tuhoaa ystävyyden.