Osa Vantaalaisista pitää vuokralla asuvia ihmisiä toisen luokan kansalaisina.
Kysymys on kuitenkin, ainakin osalla omasta valinnasta.
Kaikkia ei miellytä osake tai omakotiasuminen ja sitoutuminen johonkin paikkaan, varsinkaan nykyisissä työelämän nopeissa muutoksissa.
Vuokralla asuvia ja vuokrataloja katsotaan karsaasti pitkälti välinpitämättömän isännöinin ja siihen liittyvien velvollisuuksien laiminlyönneistä.
Helppoa?
Vuokralaiset sitoutuvat vuokrasopimusta tehdessään
tiettyihin asioihin ja vuokranantaja puolestaan sitoutuu huolehtimaan oman osansa sopimuksesta.
Eikö ole nimenomaan vuokranantajan tehtävä huolehtia asumisturvallisuudesta ja viihtyvyydestä, eli silloin kun joku vuokralainen ei noudata tehtyä sopimusta on vuokranantajan hoidettava velvollisuutensa sopimuksesta.
Näiden asioiden yksipuolinen laiminlyönti vastoin yhteistä sopimusta, leimaa koko asuintalon/yhtiön ja asuinalueen, vaikka kysymys olisi yhdestä häiriöntuottajasta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Vuokranantajien välinpitämättömyys hoitaa asioita saattaisi parantua huomattavasti jos myös omistusasuntojen asukkaat ottavat heihin yhteyttä.
Alueiden slummiutuminen ei ole kenenkään etu.
maksamme vuokraa ja kärvistelemme parin häirikön takia.
olemme miettineet ja pommittaneet isännöitsijää ja menemme vaikka kuinka pitkälle että voimme taas asua rauhassa.
se minne nuo ihmiset sijoitetaan ei kuulu meille mutta sosiaaliviranomaisille sitäkin enemmän.
toivottavasti ei kerrostaloon sillä siihen heiltä puuttuu kaikki valmiudet asua.
emme toivo heidän enempää syrjäytyvän mutta omillaan nuo eivät pärjää.
tuki pitää löytyä muualta kun meistä kovaa vuokraa maksavista sijais isännöitsijöistä.
Ei voi olla vuokranantajan ainoa velvollisuus.
Vuorasopimuksissa vuokranantaja sitoutuu kyllä moneen muuhunkin asiaan.
Kuinkahan kauan kestäisi jos vuokralaiset, jotka nyt joutuvat asumaan hoitamattomissa taloyhtiöissä,noudatten sopimusta niin vuokranmaksun kun muidenkin asumiseen liittyvien sopimuksien osalta, selviäisivätkään jättäessään vuokransa maksamatta?
Taitaisi olla isännöitsijä niskassa heti.
Kaupungissa missä on vaan lähiöitä on eläminen jo sinällään haastavaa.
Yhteiset pelisäännöt on tärkeät ihan perusviihtymisenkin kannalata.
Jos vuokranantaja ei noudata sopimusta apua voi hakea ottamalla yhteyttä, esimerkiksi kuluttaja-asiamieheen
Olen aina asunut vain vuokra-asunnoissa ja täytyy todeta, ettei löydy kovinkaan suuria eroja isännöitsijöiden toimista.
Uskomattomia summia laitetan talojen saneerauksiin ja tietysti vuokrat nousevat sen mukaisesti, mutta sitten etsitäänkin se halvin huoltoyhtiö hoitamaan taloyhtiöiden kunnossa pito.