helluntailaiset idolsit

jone nikula ärsyyntyi kun eräs kilpailijoista esiintyi helluntailaisena. iltasanomat uutisoi asiasta.
oululainen poika kertoi olevansa hellari niinkuin viime vuoden voittajakin!
mahtaa ahosen eikka ja muutama muu "isä" taas kääntyä haudassa;)
14770
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jos ihminen tulee uskoon niin ei enää vedä muita ihmisiä synnillisiin nautintoihin.
Joskus nuo nuoret eivät ymmärrä uudestisyntymää ja voi olla että niiden vanhemmatkin ovat menneet harhaan. Luullaan, että jos on kasvettu kodissa jossa vanhemmat tai joku on ollut uskossa niin itsekin ollaan.

On myös sellaisia harhaoppisia, että luulevat tanssipaikoilla olevan evankelistoja. Eräskin tunnettu henkilö suomessa on kuulunut helluntaiseurakuntaan ja välillä tunnustaa uskonsa ja taas laulaa maailman estradeilla. Jos ihminen on aidosti uskossa niin maailman tanssilavat jäävät. Mutta tämähän kaveri tarvitseekin jatkuvasti lääkitystä koska on niin sekaisin ajatuksissaan. Ei itsekään tiedä mitä tekee.

Äänestä
  • Jone osui mielestäni asian ytimeen! Lahkolaisuus on voimakas "ääniharava".
    Tämän päivän helluntailaiset istuvat telkkarin ääressä ja äänestävät omiaan. Näin se menee!
    Oli sitten "kohde" uskossa tai ei!
    "Paastojääskeläisen" pojanpoika ei ollut poikkeus viime vuonna!
    Elääkö muuten Jääskeläinen (isoisä) vielä?

    Äänestä

  • tuloo kirjoitti:

    Jone osui mielestäni asian ytimeen! Lahkolaisuus on voimakas "ääniharava".
    Tämän päivän helluntailaiset istuvat telkkarin ääressä ja äänestävät omiaan. Näin se menee!
    Oli sitten "kohde" uskossa tai ei!
    "Paastojääskeläisen" pojanpoika ei ollut poikkeus viime vuonna!
    Elääkö muuten Jääskeläinen (isoisä) vielä?

    omiaan.Nuo pojat Jääskeläinen ja kumpp eivät uskooan häpeä, eivätkä hengellistä kotiaan.
    Siunausta :)

    voittaa....väärällä mammonalla.....

    Äänestä

  • helluntailaiset äänestäis kirjoitti:

    omiaan.Nuo pojat Jääskeläinen ja kumpp eivät uskooan häpeä, eivätkä hengellistä kotiaan.
    Siunausta :)

    voittaa....väärällä mammonalla.....

    mikko leppilampi on parempi, vaikka ärsyttää naismacho olemukselaan...

    Äänestä

helluntailaisuutta korostetaan taas väärässä paikassa
,sillä pyritään ratsastamaan, aivan kuin kuuluttaisiin ferrari talliin ja lauletaan muut helvettiin. kertooko tämä manipulaation tehosta
vai harvasta päästä, entiedä.... jos islamin uskoinen esiintyisi kisassa pommit vyöllä niin eiköhän valkenis.. mitä tarkoittaa fundamentaali korostus esityksessä

Äänestä
  • Asia on näin.
    Sille näköjään vain ei voi mitään, että ratsastetaan helluntailaisuudella äänien toivossa.
    Olen jo oppinut, että helluntailaisuus ja usko Jeesukseen ovat melko kaukana toisistaan!

    Äänestä

  • aitoako? kirjoitti:

    Asia on näin.
    Sille näköjään vain ei voi mitään, että ratsastetaan helluntailaisuudella äänien toivossa.
    Olen jo oppinut, että helluntailaisuus ja usko Jeesukseen ovat melko kaukana toisistaan!

    Mitä tarkoittaa, että helluntalaisuus ja usko Jeesukseen ovat kaukana toisistaan?

    Voihan sanoa, että luterilaisuus tai vapaakirkkolaisuus ovat kaukana Jeesukseen uskosta. En ymmärrä, että näin heitellään lauseita.

    Jos helluntalainen, vapaakirkkoalainen tai luterilainen on uskossa niin ei ole kaukana Jeesuksesta.

    Äänestä

  • Monet varmaan "jarrut" sydämmeensä saivat suminkin kautta, eli hyvä kun uhreilijat Jeesuksen tunnustavat avoimesti.

    Äänestä

ylistys lauluja? Sehän olisi komeeta kun joku uskossa oleva mies/nainen vetäsis jonkun ihanan ylistys laulun siellä! Välissä vois julistaa evankeliumia vaikka kielillä!

Äänestä
  • Noo ymmärrän vitsisi, tai yritän ainakin!
    Vaikeampaa on ymmärtää ylistysvimmaa, jota tällä hetkellä helluntailaisuudessa korostetaan ylemmäksi esim. kuin Pyhää kolminaisuutta.
    Onko ylistyksestä tullut pakkomielle?

    Muutama viikko sitten olin ns. ylistys kokouksessa. Seinäjoella! Voi, voi, voi kun oli pinnallista!
    Kyllä siellä ihailtiin ja "ylistettiin" enemmän niitä saarnaajia kuin Jeesusta Kristusta.

    Ei hyvää seuraa! Sanokaa mun sanoneen!

    Jos pastorit ottavat Jeesuksen paikan, niin koko juttu on show eikä go!

    Äänestä

  • olin seinäjoella ja siellä ylistettiin saarnamiehetkin!
    taisi jäädä Jeesus unohduksiin!

    Äänestä

  • ylistyslauluihin? kirjoitti:

    Noo ymmärrän vitsisi, tai yritän ainakin!
    Vaikeampaa on ymmärtää ylistysvimmaa, jota tällä hetkellä helluntailaisuudessa korostetaan ylemmäksi esim. kuin Pyhää kolminaisuutta.
    Onko ylistyksestä tullut pakkomielle?

    Muutama viikko sitten olin ns. ylistys kokouksessa. Seinäjoella! Voi, voi, voi kun oli pinnallista!
    Kyllä siellä ihailtiin ja "ylistettiin" enemmän niitä saarnaajia kuin Jeesusta Kristusta.

    Ei hyvää seuraa! Sanokaa mun sanoneen!

    Jos pastorit ottavat Jeesuksen paikan, niin koko juttu on show eikä go!

    Silloin kun pyhähenki lähteen niin on pakko ottaa muut... keinot käyttöön

    Äänestä

  • Tietääkseni hengellisten laulujen laulamista ei ole missään kielletty! Kielillä laulamista en menisis suosittelemaan, se ei auttaisi ketään.

    Äänestä

että saako joku osallistua Idolsiin tai muuhun vastaavalaiseen kisaan. Jokainen varmaan tutkii asiaa omassa sydämessään. Tanssilavoillakin esiintyy paljon uudstisyntyneitä laulajia ja uskovia kuulijoita on vielä enemmän! Osa hellareiata on vaan niin ahdasmielisiä, että eivät sallissi muutakuin virsiä veisattavan ja sekin vain kokoussaleissa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nikulaa ärsytti kirjoitti:

jone nikula ärsyyntyi kun eräs kilpailijoista esiintyi helluntailaisena. iltasanomat uutisoi asiasta.
oululainen poika kertoi olevansa hellari niinkuin viime vuoden voittajakin!
mahtaa ahosen eikka ja muutama muu "isä" taas kääntyä haudassa;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu