Kysymys ..

En oikein luota yksittäisten ihmisten kokemuksiin, enkä tulkintoihin, koska ihmisen mielikuvitus on aivan mahdoton. Ihminen voi tulkita ja kokea ihan mitä vaan kunhan vain uskoo siihen.
Onko olemassa ihan oikeaa tutkittua faktaa rukousten toimivuudesta?
4132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jumala on hyvä kyllä niin pahoille kuin hyvillekin. Esimerkiksi Jumala antaa uskomattomankin maanviljelijän pellon kasvaa viljaa.

Uskomatonkin ihminen saa itse niittä sen hedelmän mitä hän puhuu. Esimerkiksi sinä saat itse niittää kiroustesi hedelmän, jota olet yrittänyt levittää. Jätän sinut Jumalan käsiin, sinut tuomitsee Jumala sana, ellet tee parannusta!

Tässä seuraavassa Raamatun paikassa Jeesus puhuu nimenomaan Jeesukseen uskoville, joilla on valta käyttää ns. sitomisen ja päästämisen avaimia.


19.Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa ja anoo sitä, he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.
20.Sillä missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellään."
(Jumalan Kansan Raamattu: Matt. 18:19-20)

Siinä on todiste rukousten toimimisesta.

Jos sinä sitten olet kovin epäuskoinen, Jeesukselta rukouksiin nähden, niin miksi sitten olet täällä mukana? Mene muualle.

On siis huomattava, että sydämen usko Jeesukseen, joka pelastaa taivaaseen, suulla tunnustettuna on tärkein asia. Se on numero yksi. Ihmisen tarvitsee ensiksi uskoa Jeesukseen ja myöskin elää pyhitettyä elämää, niin silloin hänen rukouksensa toimivat. Pyhän Raamatun Uusi Testamentti antaa ne raamit, joissa rukoukset toimivat.

Pyhä Raamattu on juuri sitä varten auktoriteetti ja Jumalan sana, että ihmisellä on fakta, johon luottaa. Jumalan sana ei katoa silloikaan, kun tämä maailma häviää ja alkuaineet kuumuudesta sulavat (tämä kohta on ilmestyskirjassa).

Eli ainut turva sinulle ja kenelle vain on Jeesus. Anteeksianto, anteeksiantaminen. Pyhittyminen. Pyhällä Hengellä täyttyminen.

Tässä on kylvämisen ja niittämisen laista sinulle, ja muille häiritsijöille. HaLusit tai et, niin jokainen ihminen tuomitaan Jumalan sanan perusteella. Jumala joka on oikeudenmukainen, hän tekee sen.

PUHMIESI SANOJEN MERKITYS - AJATTELE TÄTÄ.
JOKAINEN JOKA TÄÄLLÄ KIROAA USKOVIA, TAI TOISIA, SAAT ITSE NE KIROUKSET, JOITA HÄN SANOO.

JOKAINEN TAAS JOKA TUO ESIIN UUDEN TESTAMENTIN HYVÄÄ, JUMALAN SANAA JA SIUNAA TOISIA SAA ITSE NE SIUNAUKSET, JOITA HÄN TOISILLE VÄLITTÄÄ JUMALALTA ITSENSÄ KAUTTA!

http://www.jeesusonherra.juksaa.net/sanat.htm


MISTÄ TULEE VOITTOVOIMA, joka voittaa olosuhteet ja toisinaan olevat vaikeatkin tilanteet?
Lue siitä tältä uudelta sivultani, jonka olen tehnyt ja julkaissut nyt.

Suomi 24:ssä on paljon uskovia joilla on hätä, tai joilla on vaikeaa. Niinhän se onkin, että lopunaikoina tulee vaikeita aikoja, mutta lue ja kuuntele tästä, miten sinä voit itse hankkia voittovoiman päivittäin!
Sivun lopussa on myös jonkin aikaa saatavilla hyvää opetusta Pyhästä Hengestä, suomeksi.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/ylistys.htm


Kirja netissä ilmaiseksi skannattuna: Näkyjä taivaasta ja Helvetistä
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/nth.htm


Uskoontulo – Kun kristinusko kiteytetään yhteen sanaan, se on ANTEEKSIANTAMUS! Sinä saat kaiken anteeksi ja sinun täytyy antaa myös anteeksi kaikille. (Isä meidän rukous)
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/uskoontulo.htm


Voiko kadotettu pelastua. Miten kävi Lasarukselle ja rikkaalle miehelle, kuoleman rajan tuolla puolella?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/voikokadotettupelastua.htm

Sopiiko Jooga Jeesukseen uskovalle?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/jooga.htm


Hakemisto
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/

Helposti muistettava pikalinkki kansainväliseen hakemistooni on

http://www.info.juksaa.net

ja sen voi kirjoittaa selaimeen vain:
info.juksaa.net
ja se toimii, vaikka ei tässä näy sinisellä.

Tässä on E-mail uskoontulorukouksia varten. Ole myös itse valmis tekemään parannus hylkäämään syntielämä! Synti tarkoittaa esimerkiksi jatkuvasti rikkomista 10 käskyä vastaan, jotka ehkä olet oppinut koulun uskontotunnilla tai rippikoulussa tai vanhemmat ovat ne opettaneet sinulle, tai tunnet ne. Näistä 10 käskyistä lepopäivän pitokäsky ei ole ehdoton. Jeesushan itse paransi sairaita sapattina, mutta hän sitten myöskin pyhitti aikaa Jumalalle, esimerkiksi rukoilemalla öisin. Ns. maailmasta erottautumisen ja pyhityksen tarve ja Pyhällä Hengellä täyttymisen tarve on välttämätön. Näistä tärkeistä aiheista on asiaa www sivuillani. Tässä e-mail uskoontuloa ja hengellisiä kysymyksiä varten. Eli siis Luther otti lepopäivän eli sapatin pitokäskyn vanhan testamentin puolelta. Joten se ei ole niin ehdoton, parempi on ymmärtää pyhityksen merkitys ja saada Pyhän Hengen armolahjoja, kuin vain mekaanisesti pyrkiä täyttämään tai pitämään sapatti. Jeesus nimenomaan täytti Mooseksen lain, kun hän sanoi ristillä kärsiessään koko maailman syntien ja sairauksien tähden, että SE ON TÄYTETTY. Siihen mennessä Jeesus oli ainut, joka oli onnistunut täyttämään Mooseksen lain. Ei tule toista Jumalaa, ei tule toista ihmistä joka siihen pystyisi. Suurin käsky on, rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
mailto:[email protected]

Tätä kontaktiemailia joudun vaihtamaan silloin tällöin, koska se voi alkaa kerätä roskapostia.
Siksi myöhemmin, jos luet kirjoituksia monta kuukautta myöhemmin, katso kulloinkin voimassa oleva e-mail alla olevalta sivulta, joka löytyy sieltä ja on sinne päivitetty.

http://www.jeesusonherra.juksaa.net/yhteystiedot.htm

Toivotan sinulle, hyvä lukijani Jumalan siunausta ja että tulisit tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajanasi. Näin sitten viimeistään taivaassa ikuisissa pidoissa tapaamme, ellei tavata sitä ennen.

Minä asun ulkomailla, jossa teen vaimoni kanssa Jumalan valtakunnan työtä, Jumalan armosta, eli voitamme sieluja Jeesukselle ja teemme muuta Jumalan valtakunnan työtä.

Tiedätkö sinä, mistä löytyy Isä Meidän Rukous Raamatusta?
Se on täällä.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/isameidanrukous.htm

Siunattua alkanutta Uutta Vuotta 2007!

Olkoon se Pyhän Hengen voitelun vuosi, joka jää elämäsi ylle!

Äänestä

http://news.bbc.co.uk/1/hi/health/3193902.stm

Tutkimukset vahvisttaa sen ettei rukoukset toimi.

*V A R O I T U S - W A R N I N G*
- Kristinusko ei kuulu perinteisiin uskontoihimme. Ei mitään syytä opettaa kouluissa.
- Kristinuskon perusta on pelko.
- Kristinuskossa esintyy paljon julmuuksia.
- Kristinusko aiheuttaa riippuvuutta.
- Kristinusko on henkistä sairautta.
- Kristinusko on erittäin hyvä keino alistaa kansaa.

Äänestä

"Tutkittua faktaa"..? Jonkin väitöskirjanko sinä haluaisit lukea rukousten toimivuudesta?;)

Rukoukset kuullaan ja niihin vastataan aina tavalla tai toisella. (ei aina ihan toivotulla tavalla)

Järkevät ja tarkoituksenmukaiset rukoukset varsinkin kuullaan.

Äänestä

hei, raamatusta löytyy nuo vastaukset joita etsit! lue rukoillen, pyydä pyhä henkeä avamaan kirjoitus sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jorkka . kirjoitti:

En oikein luota yksittäisten ihmisten kokemuksiin, enkä tulkintoihin, koska ihmisen mielikuvitus on aivan mahdoton. Ihminen voi tulkita ja kokea ihan mitä vaan kunhan vain uskoo siihen.
Onko olemassa ihan oikeaa tutkittua faktaa rukousten toimivuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu