Yleisesti ottaen ateistit uskovat ettei Jumalaa eikä kuolemanjälkeistä elämää ole olemassa. Ei ole olemassa sielua eikä muuta tietoisuutta minkä voisi ajatella jatkuvan kuoleman jälkeen.
Olen melko varma siitä että ateisti ajattelee että, ei-olevaiseen uskominen on pahaa. Ei se ainakaan hyvää voi olla ateistin mielestä. Muutenhan ateisti pyrkisi siihen.
Eli kysyn. Oletko 1) ateisti 2) pelkäätkö kuolemaa, jos pelkäät niin miksi?
Olen melko varma siitä että ateisti ajattelee että, ei-olevaiseen uskominen on pahaa. Ei se ainakaan hyvää voi olla ateistin mielestä. Muutenhan ateisti pyrkisi siihen.
Eli kysyn. Oletko 1) ateisti 2) pelkäätkö kuolemaa, jos pelkäät niin miksi?
Vastaukset 11
Vanhimmat
että ei-olevaiseen uskominen on ilman muuta pahaa. Riippuu tapauksesta, aiheuttaako tällainen usko pikemmin "hyvää" vai "pahaa". Juttu nyt vain on niin, että jonkin olemassaolo ei yleensä määräydy sen mukaan, olisiko se kivaa vai ei.
Uskon kylläkin lievästi siihen, että erilaisten maailmassa ja elämässä ilmenevien ongelmien ratkaiseminen onnistuu paremmin tosiasioiden kuin huuhaan pohjalta.
Jos oma kuolemani näyttäisi olevan tulossa aiemmin kuin raihnaisena vanhuksena, niin varmaankin harmittelisin sitä edeltä käsin, mutten enää perästäpäin.
Se edestäpäinkin harmittelu on aika turhaa, koska se saa aikaan paskan fiiliksen eikä silloin ehdi nauttia loppuajasta O_o Elämä on vain ainutkertainen tilaisuus pitää hauskaa, se kannattaa elää vain päivä kerrallaan.
Mä olen ottanut sen asenteen että jos kuolen tänään, sitten kuolen, en ota stressiä asiasta. Välillä on oikeasti näyttänyt siltä että henki lähtee, esim. auto ajaa kohti ja ehdin viime sekunnilla alta pois. Ei se kuitenkaan järkytä, koska olen jo ehtinyt hyväksyä ajatuksen oman elämäni päättymisestä. Jos päättyy, en jää suremaan sitä ja omaiset pääsevät yli ajan kanssa. Toivon vaan että nekin oppivat suhtautumaan kuolemaan (omaan ja muiden) tyynesti, jotta niiden ei tarvitsisi turhaan surra.
En sure kuolleita kavereitani. Joskus tulee vähän ontto olo kun muistaa että joku on poistunut tästä maailmasta, mutta tunne ei kuitenkaan ole musertava. Kavereita siis on kyllä kuollut... Väkivaltaan ja itsemurhiin. :/
1) Olen ateisti, vaikka olenkin panteisti... En usko että Jumalaa tai kuoleman jälkeistä elämää on olemassa. En usko että se energia joka toimii ihmisen tietoisena mielenä, kasaantuu enää koskaan saman persoonan tietoiseksi mieleksi. Se jatkaa kiertokulkua.
2) En pelkää, miksi ihmeessä pelkäisin? Kuolema on täysin luonnollinen osa elämää, ei mitenkään vastakkainen juttu.
Moi !
ei kait olemattomaan uskominen periaatteessa ketään haittaa, ellei se sitten haittaa.
Tässä tulee hyvänä esimerkkinä itsemurhapommittajat jotka uskovat pääsevänsä suoraan taivaaseen pois täältä käsrsimästä. toinen esimerkki voisi olla "ison" valtion päättäjä jonka mielestä "harmageddonin" aika on hänen tulkintansa mukaan nyt, ja tuhoaa maapallon eliöstön ydinaseilla.
Harmitonta on uskoa tonttuihin tai maahisiin, astrologiaan tai suojelusenkeliin.
Olen ateisti (99%, koskaan ei voi olla täysin varma) enkä näe kuolemassa mitään pelättävää, sehän on luonnollinen osa elämän kiertokulkua.
--
Ensinnäkin pieni korjaus, ateistit EIVÄT USKO jumalaan tai kuolemanjälkeiseen elämään. Tämä on eri asia kuin uskoa, ettei noita ole.
Toisekseen, en pelkää kuolemaa. Pelkään tosin kuolintapaa. Jos kuolintapa on esim. väkivaltainen tai tuskainen, niin se olisi todella ikävää. Erityisen vittumaista olisi olla kärsivä terminaalipotilas. Holhousyhteiskunnan kitkerät hedelmät pakottaisivat minut elämään elämäni viimeiset hetket tuskallisesti, venyttäen joka sekunnin ikuisuuden kestäväksi kurjuuden, tuskan ja kärsimyksen helvetiksi. Morfiiniakaan ei varmaan anneta, koska holhousyhteiskunta pelkäisi terminaalipotilaan jäävän koukkuun ja ryhtyisi tekemään huumausainerikoksia.
1. Olen ateisti.
2. En pelkää kuolemaa. Se on luonnollinen osa elämää. Tosin en suin surminkaan haluaisi vielä kuolla. Elämä maistuu. Jos kuitenkin joudun sen tosiasian eteen, että lähtö häämöttää, odotan sopeutuvani siihen väistämättömyytenä.
Kuoleman jälkeistä elämää on siinä mielessä, että kuoltuamme jäämme elämään jälkeen jäävien mieliin.
Kuolemanjälkeinen elämä kyllä kuuluu jossain mielessä muutamiin ateistisiin uskontoihin, esimerkiksi buddhalaisuuteen.
Mutta jatketaan kysymyksiin.
1. Määrittelen nykyään itseni poteniteistiksi.
2. En pelkää.
Määritelmälleni haen parempaa sanaa. Tarkoitus kuitenkin ilmaista että uskon jumalan mahdollisuuteen (siis en siihen että jumala voi olla olemassa, vaan siihen että voimme aikaansaada jumalan tulevaisuudessa).
ateisti ei ota uskoakseen uskovaisten höpötyksiä jumalan pojista ja ikuisesta onnelasta kuoleman jälkeen.
Tietoisuus on aivokemiaa (sen voit todeta vaikka nauttimalla pullon kossua), ja kun aivot lopulta hajoavat molekyyleiksi, niin kerro sinä sitten se, että mitä jää jäljelle ja miten. (Vihje: mihin kitaran soundi menee, kun se on kielet lakkaavat värähtelemästä.)
V:
1. en ole olkinukkesi
2. Joskus pahassa kankkusessa, mutta tuskin sen enempää kuin uskis
Ihan helvetin hyvä vertaus :D Saanhan käyttää tuota jatkossa jos tarve tulee?
ei ole minun vertaukseni, minä vain varastan ja plagioin, olenhan ateisti.
"Olen melko varma siitä että ateisti ajattelee että, ei-olevaiseen uskominen on pahaa."
Ei se varmaan pahaa ole, mutta turhaa ajanhukkaa kuitenkin.
Samoin jos olemattomaan uskominen haittaa normaalia elämääsi ja aiheuttaa ahdistusta - silloin se varmaan on pahaa. Esimerkiksi jos sänkysi alla asuu mörkö etkä uskalla nukkua sen takia.
1. Olenko ateisti? Minulta puuttuu uskoa. Siis mielestäni olen.
2. Pelkäänkö kuolemaa? En. Ellen sitten kun se on lähellä. Kuolema on suurta tuhlausta kun niin suuri määrä työtä ja tietoa valuu hukkaan. Toisaalta kaikki siitä rastista (kuolemasta) ovat selvinneet. Ei reputtajia siinä lajissa. un kerran olen vakuuttunut että elämä on tässä eikä sen jälkeen ole taivasta tai helvettiä, niin eipä ole pelättävääkään.
Pelkäätkö sinä elokuvissa että filmi loppuu? Loppuu se kuitenkin. Vaikka juoni olisi miten hyvä. Jatko-osiakaan ei ole moneen tehty.